Laitan tämän tänne, kun en muutakaan sopivaa paikkaa keksinyt.
Ensimmäisen maailman ongelmia: uuden suosikkijoukkueen etsintä.
Se vaan menee minulla niin, että intensiivinen lajin seuraaminen vaatii suosikin, jonka pelejä jännittää ja tappioita kirota. Saatanallisten TV-oikeusjärjestelyjen vuoksi en enää näe tarpeeksi usein vanhaa suosikkiani parketeilla, ja siksi koko NCAA-koriksen katsominen on jäänyt vähälle. Kiinnostusta kuitenkin edelleen olisi. Tarvitaan siis uusi suosikki. Mutta voiko suosikkia noin vain vaihtaa?
En tietysti katso ainostaan suosikkijoukkueeni pelejä, mutta urheilusarja ilman suosikkia, tai kuten tässä tapauksessa: mahdollisuutta nähdä suosikin otteluita, ei maistu. Esimerkiksi kun Aston Villa pelasi valioliigaa, katsoin paljon pelejä ja osasin varmaan nimetä jokaisen muunkin sarjan joukkueen aloituskokoonpanon ulkoa. Päättyneellä kaudella taas en tainnut katsoa ensimmäistäkään sarjan ottelua, eikä minulla ole hajuakaan kuka on Machester Cityn maalivahti tai Chelsen paras kärki. Suosikkini pudottua porrasta alemmas Valioliiga ei kiinnosta enää pätkääkään, ja nyt katsonkin Aston Villan pelejä alemmalla sarjatasolla (luojan kiitos ne näkyy melkein kaikki seuran omalla AVTV appilla ja loput viasatilla). Yliopistokoripallossa olen kannattanut aina Georgetown Hoyasia. Toki olen katsonut monella kaudella myös lähes kaikki Duken tai Kentuckyn televisioidut pelit, ja jonain pahimpana innostusvuotena jopa herännyt ennen töitäkiireellä käymään läpi mainokset kelaten minkä tahansa edellisen yön Oklahoma State-Texasin, ja illalla sitten paremmalla ajalla kiskaissut pari Alabama-Floridaa tai Pittsburgh-West Virginiaa. Mutta tein tätä osin (nyt huomaan: suurelta osin) Jeff Greenin, Austin Freemanin, tai Otto Porterin Georgetownin innoittamana. ESPN college pass, ESPN America-kanava, ja sen edeltäjä NASN, näyttivät melkein kaikki Georgetownin runkosarjapelit, ja se oli niin hienoa se. Siinä sivussa oli mukava kuluttaa parisataa muutakin collegepeliä per kausi.
Keväällä 2013 kaikki romahti. Ensin kuitenkin muuten niin älyttömän NCAA-konferenssien uudelleenjärjestelyn keskellä vaikutti puhaltavan yksi mukavakin muutoksen tuuli: Big East konferenssi, jossa Georgetown siis pelaa, rakennettaisiin uudelleen, ja nyt koripallon ehdoilla (tämän vuosikymmenen muutokset kun on yleisesti ottaen tehty amerikkalaisen jalkapallon vuoksi, koripalloa haavoittaen). Big Eastista tehtiin järkevän kokoinen (puhdas kaksinkertainen sarja mahdollinen) ja maantieteellisesti suht mielekäs (ennen tätä perinteisen koillisen konferenssin kartta oli kerennyt levitä jo vaikka minne, ja uusimmissa suunnitelmissa oli puhetta jopa Texasilaisen ja Idaholaisen koulun liittämisestä liigaan). Kaikki konferenssin joukkueet olisi identifioitavissa "koripallokouluiksi". On sanomattakin selvää, että olin aivan täpinöissäni. Ja uudesta Big Eastista tulikin kelpo koripallokonferenssi. Se vaan ei minua paljon lämmitä, sillä sarjan TV-oikeudet myytiin välittömästi 12 vuoden sopimuksella Foxille, kanavalle jonka pelejä on mahdotonta katsoa täältä käsin. Oli muuten luonnottoman julmaa, että Suomen Fox-kanavan sivuille päätyi uutinen, jonka mukaan kanava alkaisi näyttää amerikan yliopistourheilua - lue Big East urheilua - kunnes tiedot vähin äänin katosivat. Varmistin asian vielä sähköpostitse. Tälläinen ei toteutuisi.
Kaikkien muiden suurten konferenssien pelit tulevat siis pääosin ESPN:ltä, joka on tilattavissa Suomeenkin. Suosikkini pelasi nyt siis kivassa ympäristössä, mutta minun tavoittamattomissa.
Pari kautta yritin, ja välillä jaksoin ihan hyvinkin. Jokusen kauden alun Georgetownin non-conference pelin näki edelleen ESPN college passilla, ja jos Foxin televisioima ottelu alkoi yhdeltä-kahdelta yöllä, väijyin hikisiä streamejä, (joita ei muuten todellakaan ole saatavilla kuten NBA peleihin - se yksi ja ainoa per yö saattoi olla laadultaan aivan kuraa ja keskeytyä vaikka viimeisellä viidellä minuutilla kun olet valvonut neljään). Mutta ei tuollaista vaan pidemmän päälle jaksa, kun on tottunut kuluttamaan urheilunsa toimivilla, maksullisilla palveluilla.
Seuraavaksi päätin seurata Georgetownia katsomalla ne pariä peliä marraskuussa, ja lukemalla loppukauden otteluraportteja, kunnes taas mahdollinen paikka NCAA-turnauksessa toisi ehkä Georgetownin ruutuun ESPN:n välityksellä hetkeksi. Eli luovuin suosiolla streameistä ja katsoin muiden joukkueiden pelejä ESPN:ltä. Psyykkasin itseäni pohtimalla, että tälläisestä setistähän olisi voinut vain haaveilla parikymmentä vuotta sitten. Mutta ei se vaan toiminut vuonna 2017.
Kun Georgetownia ei enää pystynyt seuraamaan tyydyttävästi , väheni kiinnostukseni koko yliopistokoripalloon. Toissa kaudella katsoin vielä pari peliä viikossa, nyt en enää edes tilannut ESPN college passia ennen March Madnessia. Markkasen Laurikaan ei onnistunut säilyttämään NCAA-kipinääni.
Koitin siirtää penkkiurheilukapasiteettiani pitkästä aikaan helposti saatavilla olevaan NBA:han, ja sen sarjan suosikkiini, Los Angeles Lakersiin. Pidän kuitenkin enemmän NBA:n seuraamisesta lueskelemalla juttuja ja kuuntelemalla podcasteja, ja katsomalla pelin silloin tällöin. Noin 80% aloittamistani otteluista on tällä kaudella jäänyt kesken. Turha siis edes yrittää liikaa. Tämä ei ole mikään kritiikki NBA:ta kohtaan, nautin vaan NCAA koriksen katsomisesta enemmän.
NCAA-suosikkiani ei siis voi kunnolla seurata, NBA-suosikki taas ei kiinnosta, mutta haluan silti nauttia penkkiurheilukoriksesta. Muihin sarjoihin en millään jaksa edes tutustua. Mikä neuvoksi? Uusi NCAA suosikkijoukkue!
En sinänsä usko suosikin vaihtamiseen. Ei sillä, että sitä paheksuisin, olen vain epäileväinen sellainen toimivuuteen. Kun Lakers treidasi Shaquille O'Nealin, aloittelin kiukuspäissäni tätä samaa prosessia, mutta huonolla menestyksellä. Jalkapallossa olen kuitenkin onnistunut kelkasta toiseen hyppäämisessä, joten ehkä minusta on kuin onkin takinkääntäjäksi.
Ensimmäinen Valioliigasuosikkini oli nimittäin Manchester United. Mutta kun muutin Birminghamiin syksyllä 2003, halusin ruveta käymään otteluissa paikanpäällä. Testasin sekä Birmingham Cityn että Aston Villan nähdäkseni kumpi - jos kumpikaan - kolahtaisi. Ja Villahan kolahti heti laakista, ja sillä tiellä olen edelleen siinä lajissa. Ehkä tämä onnistuu koripallossakin. Nyt ei toisin ole mahdollisuutta viiteentoista kotipeliin per kausi livenä uuden korissuosikin kanssa.
Ketä sitten kannattaisin? Kriteereinä ainakin se, että jollain tapaa pidän joukkueesta entuudestaan. Täytyy kuulua johonkin niistä viidestä suuresta konferenssista, joita ESPN näyttää (American, Atlantic 10, ja siitä pienemmät olisivat vähän liikaa). Koulu ei saa olla liian menestynyt, koska tuntuisi väärältä kannattaa vaikkapa North Carolinaa, ilman että 2017 mestaruus tuntuisi miltään. Ihan liian heikko ei koulu myöskään saa olla, sillä ei jotain ikuista sylkykuppia jaksa kukaan seurata. Joukkueella ei saa olla mitään merkittävää historiaa vanhan suosikin, eli Georgetownin kanssa. Ei kun käymään joukkueita läpi konferenssi konferenssilta.
Big 12, jossa epäjohdonmukaiseti pelaa nykyään kymmenen joukkuetta, on kaikin puolin mukava konferenssi: tasainen ja tasoltaan korkea, ja pelaavat puhtaan kaksinkertaisen sarjan. Katsotaan mitä sieltä löytyy. Kansas on yhtenä NCAA:n suurimmista koripallomahdeista tietysti poissa laskuista, samoin Texas, joka ei itse asiassa ole kovin menestynyt, mutta tuntuu silti jotenkin liian suurelta nimeltä. Kumpikaan Oklahoman kouluista ei oikein sytytä. Henkilöityvät liikaa Big Country Reevesiin ja Marcus Smartiin tai Blake Griffiniin. TCU:n korisperinteet taas ovat liian heikot. West Virginia pelaa minun silmääni miellyttävää korista, mutta on Big East-taustansa vuoksi poissa laskuista. Texas Tech esitti viime kaudella upeaa korista, mutta on yleensä liian huono. Iowa Statea ei jotenkin voi mielestäni kannattaa ellei pidä Fred Hoibergia jumalana. Kansas Statessa taas ei periaatteessa ole mitään vikaa, ja muistan nyt monesti pyrkineeni katsomaan mahdollisimman paljon Wildcatsien pelejä, oli coachina sitten Bob Huggins tai Frank Martin, ja pidän itse asiassa nykyisestä Bruce Weberistäkin. Mutta olin 2008 finaalissa Kansasin puolella, eikä semmoinen sovi Kansas State fanille. Baylor, heikkoine historioineen, mutta hyvään pöhinään viimeisenä kymmenen vuoden aikana yltäneenä voisi olla sopiva. Joukkue on aina ollut mieleinen. Jatkoon!
Pac 10 oli ehdottomasti kivempi ennen kuin Utah ja Colorado tekivät siitä Pac 12:n, eikä lännen jättiläisestä oikein mikään koulu kiinnostakaan. En myöskään pidä konferenssin ohjelmasta, jossa pelataan aina kaksi ottelua yhtä geograafisesti lähellä toisiaan olevaa kouluparia vastaan putkeen kotona, sitten otetaan vastaavasti kahden vieraspelin putki toisen parin vieraana (parit ovat Washington & Washington St, Arizona& Arizona St, Cal&Stanford, Oregon & Oregon St, jne). Tai en tiedä pelaavatko edelleen noin, mutta ihan sama, ei täältä pääse ketään jatkoon. Arizona State on sinänsä ihan ok kandidaatti, mutta luulen että minun tulisi siinä samalla kannattaa myös James Hardenia. Californiaa mietin myös hetken, mutta koulu sijaitsee aivan työnantajani toimiston vieressä, ja tuntuisi oudolta kertoa kalifornialaisille että minä kannatan heidän paikallisjoukkuettaan. Tosin olen oppinut vuotuisista toimisto-bracketeista, ettei organisaatiossani juuri ole kiihkeitä korisfaneja, eikä ketään varmasti kiinnostaisi ketä kannatan. Ainoa tiiviisti lajia seuraava kollegani fanittaa kotiseutunsa Kentuckya. No jätetään California ja koko länsi kuitenkin pois laskuista.
Big Tenissä melkein kaikki ovat joko liian kovia menestyjiä viime vuosina (Michigan ja Michigan State, Indiana, Wisconsin, Maryland - joka muutenkin poissa laskuista Georgetownin lähijoukkueena), tai liian heikkoja (Northwestern, Nebraska, Rutgers, Penn State). Illinois, Iowa ja Purdue edustavat periaatteessa sopivaa menestystasoa, mutta olin Valmentaja Mike Andersonin (johon palataan myöhemmin) aikana aina Missourin puolella vuosittaisessa Illinois-Missouri derbyssä. Iowa taas ei vain tunnu oikealta. Purduesta olen jotenkin aina pitänyt, mutta niin pidin Indianan entisestä valmentajasta Bobby Knighthtistakin, ja siinä olisi liikaa ristiriitaa Purdue-fanille.
Vasta Baylor siis harkinnassa.
SEC:ssa on paljon joukkueita jotka eivät merkitse minulle juuri mitään, ja nythän se on hyvä asia. Näitä ovat South Carolina, Alabama, Auburn, Georgia, Vanderbilt, Texas A&M, Mississippi ja Mississippi State. Mutta skipataanpa suoraan kaikki ajatusleikit tässä konferenssissa, sillä Mike Andersonin nykyisin valmentama Arkansas pelaa siellä. Vaikka en hänen joukkueensa varsinainen fani ole koskaan ollut, olen aina ihaillut hänen harjoittamaa pelityyliä (joskin viime vuosina Anderson on siitä hieman lipsunutkin) ja toivonut voittoa valmensi hän sitten UAB:ssa, Missourissa tai Arkansasissa. Periaatteessa juuri Arkansas olisi siis minulle täydellinen uusi suosikki, koska olen muutenkin seurannut joukkuetta keskimääräistä enemmän. Mutta ongelmaksi muodostuu 1995 final four, jolloin jännitin UCLA:n puolesta, enkä sitä paitsi koskaan erityisemmin pitänyt Corliss Williamsonista. Ja sitten on vielä Arkansasin 1994 mestaruus. On sinänsä turha jeesuksella että sillä mitä tuolloin tapahtui ollessani 16 vuotias ja vasta tutustumassa kunnolla NCAA-korikseen olisi painavaa merkitystä - sitä paitsi 1994 en pystynyt Tournamentia edes seuramaan, 1995 oli ensimmäinen vuosi jolloin March Madness pelejä tuli täällä TV:stä (tai minun TV:stäni ei ainakaan aiemmin tullut), mutta kyllä nuo ajat jolloin yliopistonkorista seurasi pelkästään amerikkalaisista lehdistä ovat muokanneet omia mielikuviani kouluista, ja Arkansasin noiden vuosien menestys on liiallinen painolasti. Lisäksi muistan väitelleeni joskus vuosituhannen vaihteessa Arkansas-fanin kanssa jostain, ja siitäkin on jäänyt jälki mieleeni.
Suurista konferensseista minua ärsyttää kaikkein eniten ACC. Ehkä siksi, että sen joukkuemäärä on aivan älytön (peräti 15!), ja koska tuntuu että tämän aiemmin mahtavimman ja super-perinteikkään liigan identiteettiin on kajottu kaikista konferensseista eniten. Lisäksi tähän liigaan on liimattu väkinäisen tuntuisesti puolen vanhaa Big Eastia. Syracuset ja Pittsburghit eivät vain kuulu tänne. ACC:sta löytyy kuitenkin vahva kandidaatti uudeksi suosikikseni.
Virginia Tech ja Florida State ovat molemmat joukkueita, joiden hyvistä edesottamuksista ja ACC:n suurempien koripallokoulujen yllättämisestä olen nauttinut vuosia. Pidin Virginia Techistä erityisesti valmentaja Seth Greenbergin aikaan, mutta myös Buzz Williamsin alaisuudessa, coachin jonka Marquette-joukkueitakin katseli enemmän kuin mielellään jokunen vuosi sitten. Ongelmaksi tässä vaan muodostuu se, että Williams tosiaan valmensi Marquettessa, ja siten Big Eastissa, eli Georgetownia vastaan. Joku voisi sanoa väliäkö tuolla, mutta muistan elävästi parikin tiukkaa Georgetown-Marquette vääntöä ja siksi Coach Williamsin nykyinenkin joukkue vaan on poissa laskuista.
Mutta Florida State, Leonard Hamiltonin valmentama, aina kovaa ja ennakkoluulottomasti pelaava, puolustuksestaan kuuluisa Florida State. Tästä voi tulla jotain. Joukkuehan eteni keväällä kahdeksan joukkoon - joka on itsessään pieni painolasti, sillä ei tässä mihinkään bandvagoniin olla hyppäämässä - ja huomasin toivovani kovasti heidän voittoaan turnauksen jokaisessa pelissä. En kuitenkaan anna viime vuoden kohtuullisen suorittamiseen häiritä, sillä ei Florida State ole saavuttanut suuria sinä aikana kun olen collegepalloa seurannut. Seminolesilla on kuitenkin hyvä koripallo-ohjelma: pääsyä NCAA-tournamentiin voi odottaa, mutta koskaan se ei ole selviö. Aggressiiviset, fyysiset takamiehet ja isot, vahvat no-nonse etukentän pelaajat ovat Florida Staten tavaramerkkiä, ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin. Hamilton on niitä coacheja jotka saavat jopa täysin heittotaidottomat joukkueet menestymään ja pelkällä tahdonvoimallaan voittamaan muutaman extrapelin per kausi. Joukkue minun makuuni. Florida State on ensisijaisesti jalkapallokoulu, mutta viis siitä kun kovassa ACC:ssa pelataan. Vaikka ACC siis on minua ärsyttänytkin, jos suosikki on tässä konferenssissa, näen siinä sivussa erinomaisia joukkueita ja pelaajia, joita täällä riittää. En vielä tiedä onko Seminolesilla muita arkkivihollisia kuin Florida, mutta olen valmis heti kättelyssä ihnoamaan Floridaa - se tulee jotenkin luonnostaan, sillä en ole koskaan pitänyt Gatorsista, vaikka entistä valmentajaa Billy Donovania arvostankin.
Baylorilla ei ole mitään jakoa tässä kilpailussa joten aivan turha sitä koulua on edes alkaa perata. Ja ai niin, ollessani noin vuonna 1994 pelaamassa junnuturnauksessa Floridassa, ostin Seminolesin t-paidan, collegepaidan ja baseballpaidan. Näistä keskimmäinen muuten löytyy edelleen vaatekaapistani, joskin maalauspaidaksi alennettuna. Joten periaatteessahan ollut vähän Florida State fani jo jostain Doug Edwardsin, Sam Cassellin, Bob Suran tai Charlie Wardin ajoista saakka.
Katotaan sitä Bayloria sitten jos tästä ei tule mitään. Ja sormet ristissä etteivät Georgetown ja Florida State kohtaa enää ikinä.
