NCAA koris 2009-10

[jukkka]

2009-10 NCAA-kauden alku lähestyy, ja kuten aina uuden yliopistokauden alussa, monet vanhat tähdet ovat lähteneet NBA:han, ja heitä korvaamaan nousee uusi katras tulevaisuuden tähtiä. Olen ennen varsinaista kausiennakkoa (joka on luvassa parin viikon päästä) postitellut blogiini (yliopistokoris.blogspot.com) sekä kp.comin collegekoris 2008-09 osioon videopätkiä - parin sanan saatteilla varustettuna - muutamista ensi kauden tulokkaista, mutta avataanpa nyt tämä ensi kauden thread, ja laitetaan samat tänne.

Tämä keskustelu on siis yliopistokorikselle ylipäätään, eikä koske vain freshmaneja. Eli....kuka voittaa mestaruuden? Kuka on ensi kauden Blake Griffin?

Tässä nyt kuitenkin nämä mainitsemani tulokasesittelyt:

Merkittavia tulokkaita (http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/07/merkittavia-tulokkaita.html)
Kentuckyn John Wall ja DeMarcus Cousins, Georgia Techin Derrick Favours, Kansasin Xavier Henry, Washingtonin Abdul Gabby ja Cincinnatin Lance Stepehenson ovat ensi kauden freshman-vuosikerran parhaimmistoa, ja pelaajia jotka on tullut tassa blogissakin jo mainittua useampaan kertaan. He eivat tietysti missaan nimessa ole ainoat NCAA:n uudet nimet, joiden panos ja edesottamukset tulevat vaikuttamaan merkittavasti 2009-10 kauden kulkuun. Tassa kolme pelaajaa, joiden onnistuminen heidan ensimmaisella collegekaudellaan saattaa olla Floridan, Oklahoman ja Texasin joukkueille elintarkeaa:

Kenny Boynton, Florida (6'2 G, rivals.com ranking: #12)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=FMFEPWDB8hg[/youtube]

Walter Hodgen valmistuttua ja Nick Calathesin lahdettya ammattilaiseksi junior-vuotensa jalkeen, Gatorsien takamiestontti tarvitsee kipeasti skoraus voimaa. Viime kauden tulokas, pelinrakentaja Erving Walker pystynee ottamaan lisaa vastuuta, mutta hanen roolinsa tulee lopulta varmasti olemaan enemmankin paikkojen luominen. Floridan osavaltion sisalta loytynyt Kenny Boynton oli high schoolissa erinomainen - ja ennen kaikkea monipuolinen - korintekija, joka osaa luoda itselleen paikkoja, ja jonka pitaisi loistaa mid range pelissa - asia joka on Floridan takamiestontilta puuttunut 2006-07 mestaruuskaudesta asti.


Keith Gallon, Oklahoma (6'8 C, rivals.com ranking: #9)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=m73UNU_iK8I&feature=fvsr[/youtube]

Griffinin veljesten lahdettya NBA:han, Soonersien front court jai melko lailla tyhjaksi. Mutta parempaa paikkaajaa kuin massiivista - 290lbs painavaa - Keith Gallonia valmentaja Jeff Capel tuskin olisi voinut saada. Gallon on taitava, pehmean touchin omaava iso mies, jonka jalat liikkuvat hyvin kokoisekseen pelaajaksi. Sooners on ensi kaudella takamies Willie Warrenin joukkue, mutta Gallonin kyky taydentaa takamiestonttia ja pelata suuri maara minuutteja tulee olemaan tarkeaa joukkueen menestyksen kannalta. Gallon saapuu Oklahomaan legendaarista Virginian Oak Hill Academysta, joka tuottaa tulevia NBA-pelaajia kuin liukuhihnalta (mm. Rajon Rondo, Josh Smith, Jerry Stackhouse, Ty Lawson, Brandon Jennings, Ron Mercer, Kevin Durant, Josh Smith, Carmelo Anthony ja Michael Beasley).


Avery Bradley, Texas (6'3 G, rivals.com ranking #4)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=OjKwlBSyNM0[/youtube]

Texas Longhorns on shooting guardia vaille NCAA mestaruuskandidaatti. Viimeisten parin kauden ajan valmentaja Rick Barnes pystyi luottamaan salamannopeaan takamieheensa, A.J. Abramsiin heittajana ja pelaajana joka pystyi valilla jopa yksin pitamaan joukkueensa mukana peleissa. Abramsin valmistuttua Longhornseilla ei ole puhtaita heittajia takamiestontillaan, mutta apu saattaa loytya Nevadalaisesta freshmanista, Avery Bradleysta. Bradley ei ole pelkka heittaja a la Abrams, vaan rajahtava, monipuolinen shooting guard, jonka ajotaito tulee auttamaan Longhornsien isoja pelaajia Dexter Pittmania, Damion Jamesia ja Gary Johnsonia. Bradley ei valttamatta edes ole Texasin paras tulokas, monien mielesta se titteli kuuluu laituri Jordan Hamiltonille, mutta joukkueen tarpeiden vuoksi Avery saattaa olla pelaaja jonka panos maaraa oranssipaitojen ensi kevaan kohtalon.


Lisaa merkittavia tulokkaita (http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/08/lisaa-merkittavia-tulokkaita.html)
Jatkona Kenny Boyntonin (Florida), Keith Gallonin (Oklahoma) ja Avery Bradleyn (Texas) esittelyille, tassa kaksi freshmania lisaa joiden ensi kauden esitysten panoksena saattaa olla jopa Final Four paikka: Villanovan Mouphtaou Yarou ja Isaiah Armwood.

Villanova Wildcats lahtee 2009-10 NCAA-kauteen yhtena suurimmista ennakkosuosikeista, silla viime kauden menestysjoukkueen edelleen mukana kuvioissa olevat takamiehet Scottie Reynolds, Corey Stokes, Reggie Redding ja Corey Fisher saattavat muodostaa koko NCAA:n leveimman ja parhaan back courtin. Yksi merkittava puutos Villikissa-rosterissa kuitenkin on, nimittain korinalusvoima. Villanova menetti kauden jalkeen joukkueensa sielun, ja erinomaista tyota isompiaan vastaan korin alla tehneen Donte Cunninghamin, seka myoskin isoja minuutteja pelanneet laiturit Shane Clarkin ja Dwayne Andersonin. Merkittavasti peliaikaa aiemmilla kausilla saaneita sisapelaajia on valmentaja Jay Wrightilla nyt kaytossaan oikeastaan enaa yksi: toissa vuonna ajoittain valaytellyt, mutta sophomorena askeleen taakse pain ottanut Antonio Pena. Penan minuutit tulevat vakisinkin taas nousemaan, mutta se ei yksin riita. Isoja laitureita tai senttereita tarvitaan menestymiseen fyysisessa Big Eastissa.

Villanova Wilcatsien 2009-10 freshman kaarti on rivals.comin mukaan koko NCAA:n toiseksi paras, ja vaikka coach-Wright on hanelle tyypilliseen tapaan onnistunut taas rekrtytoimaan huipputakamiehia, tulokkaiden joukossa on onneksi myos kaksi huippulahjaksasta power forwardia: Marylandin osavaltiosta loytynyneet, rivals.comin rankkauksissa vuosikerran 10. ja 62. parhaat pelaajat, Mouphtaou Yarou ja Isaiah Armwood. Jos nama laiturit ovat niin hyvia kuin mainostetaan, saattaa Villanova jopa leikata korisukan huhtikuussa Indianapolisissa.

Yarou (6'9, rivals.com ranking: #10)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=JYMidZpnPdg[/youtube]

Armwood (6'7, rivals.com ranking: #62)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=aYl5aSj2qGM[/youtube]


Lisaa tulokas-esittelyja: Big 10:n parhaat (http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/08/lisaa-tulokas-esittelyja-big-10n.html)
Illinois Fighting Illinin front court on erittain kova kahden Miken, Tisdalen ja Davisin johdolla, mutta takamiespuolella on paha tyhjio edellisten kausien luottopelaajien Trent Meachamin ja Chester Frazierin valmistuttua. Hatiin valmentaja Bruce Weber on kuitenkin rekrytoinut combo-guard D.J. Richardsonin, joka on oranssipaitojen lahjakkain takamies sitten Deron Williamsin ja Dee Brownin johdettua yliopiston Final Fouriin kaudella 2004-05.

D.J. Richardson, Illinois (6'3 G, rivals.com ranking: #38)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=Slifmbc7JEQ[/youtube]

Indiana Hoosiersien viime kausi oli katastrofaalisen huono (vain yksi voitto konferenssipeleissa) valmentaja Kelvin Sampsonin lahdon, ja sita seuranneen pelaajakadon vuoksi. Uusi coachi Tom Crean sai kasattua joukkueen walk-oneista ja viime hetken rekrytoinneista, mutta vasta nyt Creanilla on kasissaan tulokasvuosikerta jolla alkaa uudestaan rakentamaan menestyjajoukkuetta. Ryhman helmi on erittain monipuolinen laituri Christian Watford.

Christian Watford, Indiana (6'8 F, rivals.com ranking: #41)
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=6QhM5a-j2vw[/youtube]

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Ensimmäinen osa 2009-10 NCAA koris kausiennakostani löytyy nyt täältä: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-1-esipuhe.html Postittelen seuraavia osia ripotellen tämän ja ensi viikon aikana. Olisi mukava saada keskustelu ensi kauden yliopistokoriksesta käyntiin, joten kommentteja tulemaan!

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Tässä seuraavat osiot:
Osa 2 - Miksi NCAA koripallo? (http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-2-miksi-ncaa.html)
Osa 3 - Joukkueet 1-5 (http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-3-joukkueet-1.html)

1. Kansas Jayhawks (Big 12), viime kaudella: konferenssipelit 14-2 kaikki pelit 27-8 NCAA Tournament: tappio Michigan Statelle Regional Semifinalissa

Kansas Jayhawks lahtee uuteen kauteen varmasti lahes kaikkien suosikkina 2010 NCAA mestariksi, eika syytta. Jo vuosi sitten oli selvaa, etta tassa Jayhawks-ryhmassa on potentiaalia vaikka mihin, mutta viime kauden piti olla vasta valivaihe, ja edellisella miehistolla voitettua 2008 mestaruutta seurannut krapulavuosi, jolla joukkue hakisi kokemusta ja hitsautuisi yhteen tulevaisuutta varten. Vain yhdella aiemmin rotaatiossa olleella pelaajalla (takamies Sherron Collins) kauteen lahtenyt nuori joukkue yllatti kuitenkin kaikki nayttamalla viimeistellylta tuotetteelta vuoden etuajassa. Jayhawks voitti Blake Griffinin ja Oklahoman nenan edesta Big 12 runkosarjan mestaruuden, ja eteni NCAA Tournamentissakin aina Sweet 16:niin asti. Collins osoitti haneen kohdistuneista epailyista huolimatta olevansa ei pelkastaan monipuolinen ja parhaimmillaan taysin pysayttamaton skoraava point guard, vaan myos erinomainen johtaja. Joukkueen sentteri Cole Aldrich taas oli ehka koko NCAA:n varmin sentteri, jolta sai takuuvarmasti kovaa puolustusta, seka 15/10 statit lahes joka ikinen ilta.

Edella mainitut eivat olleet suuria yllatyksia, silla Collinsin ja Aldrichin kyvyt olivat tiedossa, mutta se mika nosti Kansasin NCAA:n huipulle oli erinomainen peli tulokkailta Tyshawn Taylorilta, Marcus Morrisilta ja Mario Littlelta, seka sophomore-pelurien Brady Morningstarin ja Tyrel Reedin kehitys. Koko tama seitsikko on edelleen kasassa, ja siihen kun lisataan ehka kaksoisveljeaan jopa lahjakkaampi, mutta epatasaisemmin freshmanina esiintynyt Markieff Morris, seka NCAA:n mahdollisesti paras swingman-tulokas Xavier Henry,valmentaja Bill Selfilla on kasassa lahes taydellinen rotaatio pelaajia, josta loytyy riittamiin osaamista, kokoa, atletiikkaa, tahtoa, asennetta, ja ennen kaikkea balanssia. Rosterin syvanteista loytyy viela kaksi tulokasta, Arizonasta siirtynyt sentteri Jeff Withey seka viime kauden Amerikan kahdeksanneksi parhaaksi rankattu (rivals.com) power forward Thomas Robinson, joiden saapumisesta joukkueeseen oltaisiin normaaleissa olosuhteissa enemman kuin innoissaan koulussa kuin koulussa. Tama Kansas-joukkue on kuitenkin niin lahjakas etta Withey ja Robinson saattavat joutua odottamaan vuoroaan paasta nayttamaan ainakin vuoden ajan.

Collins, Aldrich ja Taylor ovat kaikki kolme ehdokkaita jopa NCAA vuoden pelaajiksi, ja maaliskuun lopulla on paljolti heidan venymiskyvyistaan kiinni mihin asti Kansasin rahkeet riittavat. Xavier Henry taas voi varsin mahdollisesti olla jopa koko tata kolmikkoa parempi, nousta joukkueen johtajaksi ja pokata vuoden tulokkaan pystin. Mutta povaan etta Morrisin kaksoset ovat ne Kansas-pelaajat, jotka suurelta osin kannattelevat Jayhawksit lapi loppusyksyn ja talven. Tama parivaljakko nimittain kuvastaa ehka parhaiten Kansasin materiaalin ylivoimaa suurimpaan osaan yliopistokorisjoukkueita verrattuna. 6’9 pitkat, fyysiset pelaajat eivat talla tasolla ole yleensa nain taitavia ja liikkuvia, ja jo raakileina seka Marcus etta Markieff valayttelivat kykyjaan ja olivat keskitason Big 12 joukkueille taysin pysayttamattomia.

Kerrasta poikki systeemilla pelattavassa NCAA Tournamentissa voi tietysti aina kayda miten tahansa, ja joka vuosi yliopistokoripallo on taynna yllatyksia. On kuitenkin erittain todennakoista etta Kansas voittaa kovatasoisen Big 12 konferenssin, ja tata Jayhawks-joukkuetta, joka saattaa olla koko NCAA:n paras puolustus- JA hyokkayspaan joukkkue - suurempaa suosikkia collegekoriksessa harvoin on.

Avainpelaaja: Sherron Collins

2. Purdue Boilermakers (Big 10), 11-7/27-10 NCAA Tournament: tappio Connecticutille Regional Finalissa

Viime kaudella Michigan State klaarasi Big 10 konferenssin runkosarjan kolmen voiton erolla Boilermakerseihin, ja eteni kaksikosta pidemmalle myos NCAA Tournamentissa, mutta parhaimmillaan (mm. Helmikuun murskavoitossa MSU:sta, tai Big 10 mestaruusturnauksessa jonka Purdue voitti) Boilermakers naytti jo vuosi sitten konferenssin pahinta kilpakumppaniaan paremmalta joukkueelta. Tama siita huolimatta etta Purduen tahti, Robbie Hummel, ei ollut sadan prosentin vedossa koko kauden aikana. Nyt Hummelin – yhden NCAA:n parhaista skoraavista laitureista – selka on kunnossa, ja koko muukin kovaa pelaava, lahjakas ja tasapainoinen joukkue on edellen kasassa. Purdue lahteekin nyt taistelemaan tosissaan paikasta Final Fourissa, joka pelataan yliopiston kotiosavaltiossa, Indianassa.

Boilermakersien rosterin runko on pysynyt huippuluokan joukkueelle harvinaisen pitkaan kasassa, ja mahtava viisikko Hummel, iso laituri/sentteri JaJuan Johnson, takamiehet Chris Kramer, E’Twaun Moore ja Keaton Grant valmistautuu jo kolmanteen kauteen yhdessa. Viime vuoden freshman-point guard Lewis Jackson kuuluu myos coach-Painterin luottopelaajiin, ja hanelta voidaan odottaa viela kehitysta.

Purdue pelaa koko joukkueena alykkaasti, suurella sydamella, ja kovempaa kuin juuri kukaan. Joukkueesta loytyy puolustuspaan kapasiteettia seka pelaajien fysiikan etta asenteen saralla, ja sen vuoksi Boilermakersien ottelut pysyvat vahakorisina siita huolimatta etta myos hyokkayspaan osaamista loytyy. Hummel on erinomaisen pelisilman omaava heittaja, ja JaJuan Johnson kenttaa hyvin juokseva, mutta samalla korinkin laheisyydessa tuhojaan tekeva iso laituri. E’Twayn Moore puolestaan oli joukkueen viime kauden paras pistemies, joka osaa skorata monipuolisesti takamiestontilta. Kaikki muutkin rotaatiopelaajat osaavat ottaa ratkaisuja ja upottaa palloa kauempaakin korista. Boilermakersien harjoittama koripallo on fiksua, periksi antamatonta, ja hyvan nakoista joukkuepelia, ja joukkue sopisi vaikkapa NCAA:n edustus-keulakuvaksi.

Vaikka Hummel on ryhman selkea johtaja, ja hanen terveytensa on elintrarkeaa Boilermakerseille, ehka vielakin tarkeampaa joukkueelle on JaJuan Johnsonin kyky kehittya, tai vahintaankin sailyttaa tasonsa. Purduen ainoana isona pelaajana Johnsonin vastuu molemmissa paissa kenttaa on suuri, ja tama akilleen kantapaa on ainoa asia joka voi taman joukkueen pysayttaa.

Avainpelaaja: JaJuan Johnson

3. Michigan State Spartans (Big 10), 15-3/31-7 NCAA Tournament: tappio North Carolinalle NCAA finaalissa

Katsellessa Michigan Staten taivalta viime kevaan NCAA Tournamentissa, joka jatkui aina finaaliin asti, ei voinut olla povaamatta talle joukkueelle vaikeita aikoja kun seniorit Goran Suton ja Travis Walton olisivat poissa kuvioista. Suton oli NCAA finaalissa North Carolinaa vastaan oikeastaan joukkueen ainoa pelaaja joka parjasi vastustajilleen. Valierassa Connecticutia vastaan Travis Walton taas piti takamies puolustuksellaan Spartanseja pystyssa. Sutonin ja Waltonin jattamia aukkoja ei ole helppo paikata, mutta Lansingissa on silti syyta optimismiin.

Ensinnakin, kaksi joukkueen lahjakkainta pelaajaa: laiturit Raymar Morgan ja Delvon Roe olivat kumpikin viime kaudella enemman tai vahemman toipilaita. Morgan, joka aloittaa neljannen college kautensa, on parhaimmillaan NCAA:n parhaita ja monipuolisimpia laitureita, ja hanessa on ainesta vastuunkantajaksi ja joukkueen johtajaksi hyokkayspaassa. Roe taas on karsinyt loukkaantumisista kaksi edellista kautta (siis toisen jo high schoolissa), mutta terveena han on NCAA power forwardin prototyyppi ja tullee paikkaamaan Sutonin jattamaa aukkoa low post uhkana. Jos tama parivaljakko on kunnossa ja henkisesti valmis petraamaan, kyseessa on koko NCAA:n kovin forward-tandemi.

Vaikka Morgan ja Roe tulevatkin paikkaamaan Sutonia vastuun kantajana, valmentaja Tom Izzolla on myos kaytossaan tulokas, joka saattaa pystya tayttamaan sentteri-paikan heti kauden alusta lahtien. Erittain vahva, korinalus taisteluja kaihtamaton Derrick Nix on 2009-10 freshman vuosikerran kahdeksanneksi rankattu (rivals.com) sentteri.

Takamiestontilla Michigan Statella riittaa Waltonin valmistumisesta huomimatta osaamista molemmissa paissa kenttaa. Kalin Lucas saattaa olla yliopistokoriksen paras puhdas point guard, ja mika parasta, han on lyhyella urallaan kerennyt osoittamaan johtajan taitoja ja kykya venya tiukoissa paikoissa. Lucasin viime kauden huippuhetki oli Sherron Collinsin noyryyttaminen ottelun viime hetkilla Regional Finalissa Kansasia vastaan. Durrell Summers, Chris Allen ja Korie Lucious taydentavat Lucasia vihreapaitojen takamiestontilla siten, etta Summersin ja Allenin vastuulla on tuoda joukkueeseen skorausvoimaa (erittain tarkeaa silla hyokkayksen yksipuolisuus oli viime kauden Spartans-ryhman akilleen kantapaa) ja Luciousin taas paikata Waltonia raudan lujana pallollisen takamiehen puolustajana.

Coach- Izzon jokeri kortti saattaa olla vain reilut kolme pinnaa per peli viime kaudella saalistanut Draymond Green. Green pelasi NCAA Tournamentissa kauden parasta peliaan, ja tama vakivahva, sumeilematon small forward hehkuu asennetta ja tahtoa jolla voidaan menna viela pitkalle.

Michigan State puolustaa aina kovaa, ja tama joukkue saattaa olla kokonaisuutena - Waltonin lahdosta huolimatta - talla saralla edeltajaansa parempi. Vaikka MSU aina Final Fouriin asti etenikin, on selvaa etta menestyakseen Spartans kaipaa go-to-guyta. Goran Sutonin ei ikina olisi kuulunut joutua tahan rooliin, ja se etta han joutui kertoo MSU:n ongelmasta. Laitureilta Morgan ja Roe voi kuitenin odottaa hyvalla syylla suurta kehitysta, ja jos nain kay Spartans saattaa kirkastaa vuoden takaiset hopeamitalinsa ja kuitata kevaalla NCAA mestaruuden.

Avainpelaaja: Delvon Roe

4. Villanova Wildcats (Big East), 13-5/30-8 NCAA Tournament: tappio North Carolinalle NCAA valierissa

Dante Cunninghamin menetys on Wildcatseille paha isku, ja se etta Reggie Redding on vuoden ensimmaisen lukukauden pannassa pilven polttelunsa seurauksena ei myoskaan tee joukkueelle hyvaa, mutta siita huolimatta tama viime kauden Final Four joukkue – joka havisi kovassa Big Eastissa vain viisi pelia – lahtee uuteen kauteen yhtena suurimmista suosikeista. Wildcatsien takamiestontilla ei valttamatta ole tulevia NBA all star pelaajia, mutta yliopistotasolla ryhma Scottie Reynolds/Corey Fisher/Corey Stokes/Reggie Redding, joka vahvistui viela kahdella Top 30 tulokkaalla (Dominic Cheek & Maalik Wayns), hipoo taydellisyytta. Tama ryhma on seka heittovoimaltaan etta puolustuskyvyiltaan NCAA:n eliittia. Skorausapua on myos luvassa Dukesta siirtyneelta heittokoneelta, laituri Tyler Kingilta, joka istui viime kauden pelit sivussa. Cunninghamia paikkaamaan taas varvattiin kaksi erittain lahjakasta power forwardia, Mouphtaou Yarou ja Isaiah Armwood, ja valmentaja Jay Wrightilla saattaa nyt olla kasissaan hanen tahan mennessa lahjakkain Villanova-joukkueensa. Ja vaikka pelaajamateriaali on miten kova tahansa, viime vuosi osoitti taas sen, etta Wrightin joukkueissa parasta on periksiantamattomuus ja terrierrimainen asenne kaikilla pelipaikoilla. Tasta erinomaisena esimerkkina oli se, etta juuri alimittainen Villanova laittoi (Pittsburghin ohella) ehka parhaiten koko NCAA:ssa kampoihin Connecticutin mahtavalle Hasheem Thabeet/Jeff Adrian sisapelikaksikolle. Wildcats on yksinkertaisesti niin kova (“kova niin kuin kivi”, ei vain “kova niin kuin hyva”) joukko pelaajia, etta suurin osa otteluista on henkisesti voitettu jo ennen ylosheittoa. Ja takamies Scottie Reynoldsin kyvyt ottelujen ratkaisijana taas tarkoittavat sita, etta vaikka tiukalle menisi, voittaa Villanova yleensa kuitenkin.

Big East on heikentynyt hieman vuoden takaisesta, ja Wildcats vaikuttaa alkuasetelmissa konferenssin selvalta suosikilta. Front courtin lahes taydellinen uusiutuminen, ja nuorten pelaajien varaan laskeminen ovat ainoat asiat jotka estavat viela tatakin korkeamman sijoituksen, mutta paluu Final Fouriin on joka tapauksessa hyvin todennakoista.

Avainpelaaja: Mouphtaou Yarou

5. Ohio State Buckeyes (Big 10), 10-8/22-11 NCAA Tournament: tappio 1. kieroksella Sienalle

Olen yllatykseksni huomannut etta Ohio State on monella pre-season listalla merkittavasti omaa veikkaustani alempana. Onko OSU siis jopa aliarvostettu, vai olenko mina arvioineni taysin metsassa? Eivatko muut muista etta Buckeyes oli viime kaudella maan pisimpaan tappioitta sinnitellyt joukkue, tai etta heilla on riveissaan ehka koko NCAA:n paras pelaaja, Evan Turner, tai etta loistava laituri David Ligthy, joka missasi melkein koko viime kauden ja jonka mukana ollessa OSU ei havinnyt ottelun ottelua, on taas pelikunnossa?

Ohio State menetti vuoden takaisesta joukkueestaan ainoastaan NBA:han freshman-kautensa jalkeen lahteneen B.J. Mullensin, mutta tama tuskin heikentaa Buckeyeseja ollenkaan. Valmentaja Thad Matta ei talla kertaa onnistunut rekrytoimaan Greg Odenin, Kosta Koufosin tai Mullensin kaltaista sentteri-lahjakkuutta, mutta han ei myoskaan ole vuosiin ollut siina tilanteessa kuin nyt, etta koko edelliskauden menestyjajoukkueen runko on kasassa, ja terveena. Turnerin ja Lightyn lisaksi skorausvoimaa joukkueeseen tuo erinomainen, ja toisiaan taydentava shooting guard kaksikko Jon Diebler/William Buford, josta ensimmainen on heitto-spesialisti, joka upotti viime kaudelle lahes sata kolmosta, ja yli 40% tarkkuuella. Jalkimmainen taas on NBA-potentiaalin omaava monipuolinen takamies, joka ei ole viela kayttanyt puoliakaan kapasiteetistaan. Turner ja Lighty pelaavat kokonsa ja levypallotaitojensa ansiosta melko paljon korin lahella, mutta loytyy Buckeyeseista myos perinteinen, kivesta tehty korinalus-jyra, Dallas Lauderdale, jonka numerot eivat kerro lahellekaan koko totuutta miehen kyvyista kolmen sekunnin alueella molemmissa paissa kenttaa.

On selvaa etta Ohio Statella ei ole selkeaa huipputason point guardia, tai sentteria, mutta se etta Mullensia ei juurikaan edes peluutettu vuosi sitten, ja se etta Turner on sg/sf pelipaikastaan huolimatta luontainen pallonkasittelija ja pelintekija, kertoo siita ettei sellaisille valttamatta ole edes tarvetta tassa erittain urheilullisessa ja tasa-kokoisessa Buckeyes-ryhmassa. Ohio Statella – kuten kaikilla muillakin Big 10-joukkueilla - on kova kausi edessa, ja tappioita maan kovimmassa konferenssissa tulee vakisinkin, mutta nyt on se kausi jolloin coach-Matta voi hyvalla syylla pitaa paluuta NCAA finaaliin tahtaimessa, ja haaveilla jopa NCAA mestaruudesta.

Avainpelaaja: Evan Turner

 

[The Game]

Vs: NCAA koris 2009-10

Vesi kielellä odottelen NCAA kauden alkua. Viime vuosi oli oikeastaan ensimmäinen jolloin sarjaa tuli seurattua joten tietoa ei vieläkään ole liikaa. Kiitoksia jukkkalle siis blogista, näitä ennakkoja lukiessa saa hyvää taustatietoa näistä ei niin tutuista joukkueista. Suurin mielenkiinto allekirjoittaneella kohdistuu Texas Longhornseihin, josta muodostui viime kaudella jonkunlainen suosikkijoukkue, sekä Kentuckyyn.

AJ Abrams oli viime kaudella todella tärkeä palanen Longhornsin hyökkäyksessä ja on mielenkiintoista nähdä miten Avery Bradley pystyy paikkaamaan Abramsin jättämää aukkoa. Jos huhut pitävät paikkaansa ja Dexter Pittman on parantanut fyysistä kuntoaan, saattaa vastustajille tulla äitiä ikävä. Viime kaudella täysin raakileena 10.1ppg/5.5rpg keskimäärin 16.6 minuutissa. Painoa edelleen alas ja Dexter on ensi kaudella todellinen 'lean mean rebounding machine'. Damion James tulee varmasti myös ottamaan entistä enemmän roolia ja pointin paikalle tarjontaa vasta onkin. Bradley on high schoolissa ilmeisesti tottunut pelaamaan pointtina, mutta Texasissa hänestä yritetään saada AJ:n paikkaaja skooraamiseen. Brown, Lucas ja Balbay pääsevät kilpailemaan peliajasta ja sopivalla rotaatiolla saadaan kaikista varmasti hyvin tehoja irti.

15.11 näyttäisi olevan joukkueen ensimmäinen peli, joten vielähän tässä ehtii tapahtua vaikka mitä.

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Olen samoilla linjoilla kanssasi Texasin suhteen. Pittman oli jo viime kaudella parhaimmillaan täysin pysäyttämätön, ja myös James ja Johnson ovat erinomaisia front court pelaajia. Bradleyn lisäksi joukkue rekrytoi myös lahjakkaan laiturin, Jordan Hamiltonin, joten etukenttä on NCAA:n parhaasta päästä. Itse toivoisin näkeväni Balbayn saavan aloitus pointin paikan. Tuntui että viimekin kaudella Texas oli moneen kertaan sitä parempi mitä enemmän hän pelasi.

Tässä seuraava osa ennakostani, joukkueet 6-10, eli Kentucky, North Carolina, Texas, Louisville ja West Virginia: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-4-joukkueet-6.html

 

[Superman2]

Vs: NCAA koris 2009-10

En tiedä onko jo sanottu, mutta ESPN America näyttänee NCAA-koripalloa koko kauden ajan ainakin Canal Digital-paketista kanava löytyy.

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

No niin, jatkoa kausiennakkoon:

Joukkueet 6-10: (http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-4-joukkueet-6.html)

6. Kentucky Wildcats (SEC) 2008-09: konferenssipelit: 8-8, kaikki pelit: 22-14, NCAA Tournament: Ei mukana

Ensi kuulemalta saattaisi vaikuttaa oudolta etta joukkue joka sijoittui viime kaudella konferenssissaan vasta kahdeksanneksi, eika paassyt mukaan NCAA Tournamentiin, majailee listalla nain korkealla. Kaiken lisaksi Wildcats viela menetti viime kauden ryhmastaan 24 pinnaa per peli tehtailleen tahtensa, ja joukkueen perasimessa on uusi valmentaja. Kentuckyn tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen, ja joukkue kuuluu NCAA mestari-ehdokkaisiin.

Ensinnakin, vaikka 2008-09 kausi sujui Kentuckyn standardeihin nahden heikosti, viime kauden joukkue – joka Jodie Meeksia lukuun ottamatta on parhaimmistonsa osalta edelleen kasassa – on lahjakas kuin mika. Patrick Patterson on NCAA:n parhaita korin alus pelaajia, laiturit Perry Stevenson ja Ramon Harris ovat – jos nyt eivat tahtia – niin varsinkin puolustuspaassa SEC konferenssin eliittia. Viime kauden tulokkaat Darius Miller ja DeAndre Liggins taas ovat potentiaaliltaan huippuluokkaa, ja varsinkin jalkimmaiselta on odotettavissa suurtakin kehitysta miehen paastessa pelaamaan hanelle luonnollisella pelipaikalla. 2008-09 Wildcats pelasi epatasaisesti, ja lopulta tulos oli heikko, mutta kyseessa ei ollut missaan nimessa huono joukkue. Wildcatsien ongelma oli huono point guard peli, kamalat virheet tarkeissa tilanteissa ja ylipaataan onneton paatoksen teko kyky. Edella mainitulla viisikolla voisi kuitenkin helposti lahtea taisteluun SEC:n herruudesta jo pelkastaan keskitason puhtaan point guardin lisayksella.

Kentuckyyn Memphisista siirtyneella valmentajalla, John Caliparilla on kuitenkin kaytossaan maan paras freshman-vuosikerta, jota johtaa ei vain keskitason point guard, vaan modernin pelinrakentajan prototyyppi, John Wall. Vahva ja nopea Wall sopii Caliparin harjoittamaan nopeaan pelityyliin, joka perustuu jatkuvaan korille ajo uhkaan, kuin nena paahan, ja hanelta voidaan hyvalla syylla odottaa Derrick Rose-maista tulokas kautta, ja miksei jopa NCAA vuoden pelaaja tittelia. Wallia ymparoi erittain atleettinen joukko pelaajia, joten tempon puskeminen tulee olemaan helppoa. Patterson, seka toinen tulokas DeMarcus Cousins taas ovat taitavia, hyvat kadet omaavia isoja miehia, joille kelpaa palloa passailla half court pelissa. Cousins on myos hyva juoksemaan kenttaa, ja tulee viihtymaan Caliparin nopeassa systeemissa. Myos Miller ja Liggins todennakoisesti hyotyvat Wallin mukana olosta. Liggins erityisesti siksi, etta viime vuoden point guard ongelmat Kentuckyssa pakottivat hanet pelaamaan pelinrakentajaa, pelipaikkaa jolle han ei talla tasolla ole ainakaan viela valmis.

Kentuckyn joukkue saattaa olla Kansasin jalkeen toiseksi lahjakkain, tai miksei jopa Kansasinkin edella, koko NCAA:ssa. Wall ja Cousins olivat 1. ja 2. rankatut (rivals.com) Amerikan high school pelaajat viime kaudella. Heidan lisaksi Wildcats rekrytoi kolme muuta Top 50 lukiopeluria: sentteri Daniel Ortonin (22), point guard Eric Bledsoen (23, josta moni povaa aloittajaa Wallin rinnalle) ja shooting guard Jon Hoodin (40), ja hankki riveihinsa myos yhden maan parhaista JuCo transfereista, laituri Darnell Dodsonin. Patterson, Liggins ja Miller taas ovat entisia top 50 lahjakkuuksia. Coach-Caliparilla tuleekin riittamaan haastetta hitsata joukkue yhteen ja loytaa pelaajien valille kemiaa. Hanen harjoittama solidaarinen hyokkayspeli on kuitenkin suosiollinen muutoksista selviamiseen. Kentucky voi olla ensi kevaan NCAA mestari, mutta freshmanien varaan laskeminen on aina riskaapelia puuhaa, olivat he miten lahjakkaita tahansa , ja taman vuoksi Wildcats on ainakin viela tassa vaiheessa pari pykalaa aivan suurimpia suosikkeja perassa. Jo tammi-helmikuussa tilanne voi kuitenkin olla toinen.

Mielenkiintoinen lisa ja kysymysmerkki Kentuckyssa on John Caliparin kyky kestaa Wildcats-valmentajan pestin mukana tuomat paineet. Kyseinen palli saattaa olla nykyisin koko yliopistokoripallon hankalin, ja koska menestys on karttanut joukkuetta parin viime kauden aikana, odotukset tallaisella tulokaskaartilla ovat huikeat. On kuitenkin hyva muistaa ettei Calipari ole ikina ennen ottanut valmennettavakseen joukkuetta jolta odotetaan menestysta. Hanen kaksi edellista NCAA-paavalmentajapestiaan (Massachusetts ja Memphis) olivat mid-major konferensseissa, kouluissa joissa ei mestaruuksia odotettu.

Avainpelaaja: John Wall

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=V6AR1LUxhZo&feature=player_embedded#t=15[/youtube]


7. North Carolina Tar Heels (ACC) 13-3/34-4, NCAA Tournament: NCAA mestari

Tar Heels on yksinkertaisesti pelottava koripallojattilainen, jonka menestysmahdollisuuksia ei hetkauta edes se, etta joukkue menetti kesalla ammattilaisiksi Tyler Hansbroughin, Ty Lawsonin, Wayne Ellingtonin ja Danny Greenin kaltaiset tahdet. On lahes absurdia – mutta samalla taysin totta – etta vaikka vuosikymmenen ehka parhaan NCAA-uran pelannut sisapelaaja on nyt poissa, North Carolinan korinalusosasto on vain entista parempi. Sophmore Ed Davisia ja senior Deon Thompsonia hehkutetaan – ja syysta - lahes kaikien asiantuntijoiden toimesta, mutta ne jotka nakivat Carolinan viime kauden kaksi ensimmaista ottelua, tietavat etta power forward Tyler Zeller saattaa olla yliopiston kaikkein hyokkaysvoimaisin iso mies. Zeller takoi yliopistodebyytissan 18 pinnaa ennen kuin loukkaantuminen pilasi miehen kauden. Ja ihan kuin nama kolme NCAA:n karkinimea eivat riittaisi, Tar Heels onnistui viela rekrytoimaan riveihinsa maan kakkoseksi rankatun (rivals.com) ison laiturin, John Hensonin. Valmentaja Roy Williamsilla onkin kaytossaan ensi kaudella yliopistokoriksen levein ja lahjakkain isojen miesten ryhma.

Eivatka vaalenasinisten takamiehet ole myoskaan ollenkaan hullumpia. On selvaa, etta kun pelasit Ty Lawsonin ja Wayne Ellingtonin takana, minuutit olivat tiukassa, mutta tama ei tarkoita etteiko point guard Larry Drewlla olisi rahkeita aivan karkitason NCAA pelinrakentajaksi, ja etteivatko loukkaantumisista karsineet Marcus Ginyard ja Will Graves pystyisi astumaan Ellingtonin ja Greenin saappaisiin. Ja jos eivat pysty, tulokas-takamiehet Dexter Strickland ja Leslie McDonald saattavat tahan kyeta.

North Carolina on aivan yhta lahjakas joukkue kuin aiemminkin, vaikkakin lahjakkuuden painopiste on hieman siirtynyt takamiestontilta lahemmaksi koria. Jos Drew ja kumppanit takakentalla ovat henkisesti valmiita johtamaan joukkuetta, tama nuori Tar Heels ryhma voi taistella vaikka NCAA-mestaruuden uusimisesta. Monet 2009-10 kauden suurimmista suosikeista ovat takamies-orientoituneita ja North Carolinan front court voi lopulta osoittautua valttikortiksi, jonka avulla mennaan viela pitkalle.

Avainpelaaja: Larry Drew



8. Texas Longhorns (Big 12) 9-7/23-12, NCAA Tournament: tappio Dukelle 2. kierroksella

Kuulun Texas-valmentaja Rick Barnesin faneihin, ja olen kausi toisensa jalkeen povannut Longhornseille menestysta. Nyt joukkueen miehisto nayttaisi olevan paremmalla mallilla kuin vuosiin, ja Texas lahtee tosissaan metsastamaan ensimmaista Final Four paikkaansa sitten vuoden 2003.

Texasin viime kausi oli ajoittaisista hyvista otteista huolimatta ennakko-odotuksiin nahden kokonaisuutena pettymys. Joukkue jai Big 12 konferenssin runkosarjassa sijalle kuusi, ja putosi NCAA Tournamentissa jo toisella kierroksella. Lisaksi Longhornsien paras pistemies, ja ehka paras pelaaja, takamies A.J. Abrams valmistui kesalla. Abramsin lahdolla saattaa kuitenkin olla lopulta positiivinen vaikutus Texasin joukkueeseen. Ei siksi etta miehessa olisi sinansa ollut mitaan vikaa, vaan siksi etta nyt coach-Barnes voi antaa enemman vastuuta turkkilais-point guardille, Dogus Balbaylle. Balbayn kyky ajaa korille ja luoda paikkoja Texasin levealle korinalus-osastolle on huippuluokkaa, ja Longhorns olikin viime kaudella sita parempi mita enemman mies pelasi. Balbay sopii myos Abramsia paremmin samalle back courtille toisen aloittavan takamiehen, erityisesti puolustuspaassa loistavan Justin Masonin kanssa (olettaen etta Mason aloituspaikkansa pitaa). Yksi Texasin ongelmista viime kaudella olikin Abrams/Mason duon yhteensopivuus-ongelma, tai siis se, etta kumpikaan ei ollut luontainen pelinrakentaja, mutta kuitenkin niin hyva pelaaja ettei penkilla istuttaminen tullut kysymykseen. Texasin pelipaidan pukee ensi kaudella paalleen myos erittain lahjakas freshman point guard J'Covan Brown, mutta nahtyaan Balbayn otteita viime kaudella, Coach-Barnes tuskin antaa tulokkaalle viela aloitusvastuuta.

Longhornsien etukentalla ei ollut viime vuonna kysymysmerkkeja, eika ole nytkaan sentteri Connor Atchleyn valmistumisesta huolimatta. Trio Damion James/Gary Johnson/Dexter Pittman on maan fyysisimpia, mutta samalla jokainen heista omaa hyvan touchin lahella koria ja varsinkin Pittman on parhaimmillaan taysin pysayttamaton jyra. Balbayn vastuun kasvu tulee auttamaan koko front courtia, silla varsinkaan Pittman ja Johnson eivat ole parhaimmillaan omien tekopaikkojen luojana, vaan tarvitsevat rinnalleen pelaajan joka toimittaa heille palloa lahelle koria. Texasin etukentta vahvistui viela erinomaisella freshmanilla, 6’7 pitkalla small forwardilla Jordan Hamiltonilla.

Balbayn suurempi rooli ei ole Texasin ainoa parannus vuodentakaisesta lahella koria pelaamisen suhteen. Maan parhaisiin tulokkaisiin kuuluva shooting guard Avery Bradley on atleettinen kakkos-paikan pelaaja, joka pystyy fyysisten avujensa vuoksi ajamaan, ja han saattaa sopia joukkueeseen paremmin kuin edeltajansa Abrams.

Abrams ei ikina kyennyt nousemaan aivan NCAA:n teravimmalle huipulle, mutta heittajana han oli huikea, ja hanen lahdettyaan joukkue menetti roppakaupalla kaukoheittovoimaa. Floridasta siirtynyt Jai Lucas voi kuitenkin auttaa talla saralla ja pehmentaa menetysta, mutta toistaiseksi jaa nahtavaksi millaiseksi hanen roolinsa uudessa ymparistossa tulee muodostumaan. Floridan toissakautisessa joukkueessa (siis kun Lucas oli viimeksi tositoimissa) vapaita kaukoheittopaikkoja syntyi erittain paljon, ja miksei syntyisi myos ensi kauden Texasissa Balbayn ja Averyn ajouhan seka sisapelaajien korinaluskykyjen vuoksi. Se, etta Lucas ei kuitenkaan ole pelikelpoinen ensimmaisen lukukauden aikana, ei varmasti helpota sulautumista uuteen joukkueeseen.

Se mita Texas point guard pelin stabilisoitumisen ja kaukoheittovoiman lisaksi kaipaa on selkeaa johtajaa, joka miehistosta on puuttunut D.J. Augustinin siirryttya NBA:han pari vuotta sitten. Balbayn hyvista ominaisuuksista huolimatta han tuskin sopii tahan rooliin hanen – miten sen nyt sanoisi – ehka “Manu Ginobili-tyylisen” epaortodoksin pelityylin ja ailahtelevien esitysten vuoksi. Mies saattaa ensin hallita ottelua suvereenisti kymmenen minuuttia, mutta sitten menettaa pallon viidesti perakkain.Yli-energisyys ja epatasaisuus ei ole valttamatta sinansa ongelmia, mutta kyseiseen rooliin kylla.

Damion James, joka harkitsi kesalla NBA:han lahtemista, on ehka joukkueen kokenein pelaaja ja tasaisin esiintyja, ja hanen tulee ottaa vastuuta Longhornsien henkisena johtajana. Vahva ja atleettinen small forward kahmii paljon levypalloja, mutta omaa myos hyvan mid range pelin, ja hanen kykynsa skorata tulee olemaan talle joukkueelle elintarkeaa.

Jos Kansas on Big 12 konferenssin selkea ennakkosuosikki, Texas on vahintaankin yhta selkea kakkonen. Kansasin haastamiseksi Longhornsien tulee petrata vuoden takaisesta melkoisesti, mutta jos James ja Balbay pystyvat kasvattamaan roolejaan ja tulokkaat Bradley, Hamilton ja Lucas onnistuvat, Texasin joukkue taistelee Final Four paikasta.

Avainpelaaja: Damion James

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=F4NbkNaVJRg&feature=player_embedded[/youtube]


9. Louisville Cardinals (Big East) 16-2/31-6, NCAA Tournament: tappio Michigan Statelle Regional Finalissa

Kesan suurimmat Louisvillesta kantautuneet uutiset ovat liittyneet valmentaja Rick Pitinon yksityiselamaan. Vaikka kohu valmentajan parin vuoden takaisten seikkailujen ymparilla saattaa tietysti vaikutaa joukkueen esityksiin koripalloparketillakin, lahdetaan nyt siita etta Pitino saa pitaa tyonsa (jotkut koulun opiskelijat ovat vaatineet jopa potkuja) ja etta ei vaikuta. Ja kun siita kerran lahdetaan, ei Louisvillea voi taaskaan sivuuttaa keskustelussa Big East konferenssin mestarista.

Cardinals menetti kesalla NBA:han kaksi ensimmaisella kierroksella varattua laituria: Terrence Williamsin ja Earl Clarkin, ja lisaksi tarkea takamies Andre McGee valmistui, mutta tasta huolimatta Louisvillen pelaajamateriaali on kova. Ensinnakin, vaikka Williamsin ja Clarkin poissa olo kuulostaa hurjalta takaiskulta, joukkueen pitaisi olla korin alla, seka puolustuspaassa ylipaataan, viime vuotista parempi. Clark – NBA-lahjakkuudestaan huolimatta – ei ikina oppinut pelaamaan lahella koria yliopistoympyroissa, ja nyt hanen ollessa poissa, Pitinolla on voi rauhassa peluuttaa samaan aikaan kahta isoa miesta: viime vuonna hyvan, joskin epatasaisen freshman-kauden pelannutta Samardo Samuelsia, seka varsinkin puolustuspaassa mahtavaa potentiaalia esittanytta, mutta liian vahille peliminuuteille jaanytta Terrence Jenningsia. Samuels on vanhan koulukunnan post pelaaja, jolle voi povata erinomaista college-uraa. Han saattaa olla jo ensi kaudella yksi Big Eastin ja koko NCAA:n dominoivimmista korinaluspelaajista. Myos reservi-laituri George Goodelta seka tulokas power forwardilta Rakeem Bucklesilta on lupa odottaa merkittavaa panosta alkavalla kaudella.

Takamiestontti taas on McGeen lahdosta huolimatta erittain syva ja kokenut, ja Jerry Smithin, Edgar Sosan ja Preston Knowlesin komennossa pelottava vastus aivan kenelle vain. Kolmikko on puolustuspaassa maan kirkkainta karkea, ja jokainen heista osaa myos heittaa kaukaa. Sosa on edellisten kausien aikana valaytellyt myos lahes pysayttamatonta ajokykyaan, mutta miehen esitykset ovat koko uran ajan olleet liian epatasaisia. Tulokas Peyton Siva taas on puhtaampi point guard kuin kukaan veteraaneista, ja saattaa taistella merkittavista peliminuuteista heti uransa alusta asti. Taman takakentan ensisijainen tehtava puolustuksen ja kaukoheittouhan lisaksi on toimittaa palloa Samuelsille, ja siina Siva saattaa osoittautua Sosaa tai Knowlesia paremmaksi.

Materiaaliongelmiin tama Cardinals ryhma ei tule kaatumaan, ja avain menestykseen onkin henkisella puolella, ja etenkin siina loytyyko joukkueesta edellisten vuosien tavoin David Padgettin tai Terrence Williamsin kaltaista uutta vastuun kantajaa. Takamies Jerry Smith ei ole joukkueen lahjakkain pelaaja, mutta ehka todennakoisin johtaja.

Avainpelaaja: Jerry Smith



10. West Virginia Mountaineers (Big East) 10-8/23-12, NCAA Tournament: tappio Daytonille 1. kierroksella

West Virginia jatkoi toisella kaudellaan valmentaja Bob Hugginsin alaisuudessa hyvia otteitaan melkoisista vastoinkaymisista huolimatta, ja eteni NCAA Tournamentiin asti kivikovasta Big East konferenssista. Tama vastoinkayminen oli 2008 NCAA Tourmentissa loistaneen point guard Joe Mazzulllan joulukuinen loukkaantuminen, joka piti miehen sivussa koko loppukauden ajan. Mountaineerseilla ei ollut selvaa paikkaajaa talle tontille, ja vaikka Mazzullan saappaisiin astunut tulokas Darryll Bryant kelpo kauden pelasikin, ei joukkue ollut parhaassa iskussa, ja ryhman tahdet Da’Sean Butler ja Devin Ebanks joutuivat kantamaan liikaa vastuuta pallonkasittelijoina.

Mazzullan paluu miehistoon – joka oli muuten viela muutama viikko sitten epavarmaa hanen kentan ulkopuolisten sotkujensa vuoksi – vapauttaa Big Eastin parhaan pistemiesduon tekemaan sita mita heilta odotetaan: roppakaupalla koreja. Butler on parhaimmillaan taysin pysayttamaton skoraus kone, joka muun muassa kuritti Final Four joukkuetta, Villanovaa 43:lla pinnalla. Ebanks taas on todennakoinen tuleva NBA lottery picki, joka freshman kautensa lopussa oli joukkueen parhaita pelaajia, mutta jolta odotetaan viela suuria kehitysaskelia.

Mountaineers menetti viime kauden ryhmastaan yhden merkittavan lenkin, shooting guard Alex Ruoffin, mutta han paikkaantunee viime vuoden JuCo Player of the Yearilla, huippuheittaja Casey Mitchellilla.

Joku viisas sanoi joskus etta Bob Huggins menee NCAA Tournamentiin vaikka viidella 15-vuotiaalla (tai jotain sinne pain), ja miehen resume todellakin kertoo ensiluokkaisesta koris-osaamisesta. Mazzulla/Ebanks/Butler/Mitchell on NCAA:n hyokkaysvoimaisimpia nelikkoja, jota taydentaa laaja muiden palaavien pelaajien katras (vain yksi rotaatiopelaaja, Ruoff, valmistui) seka erinomainen rekrytointivuosikerta. Mountaineers on kaiken lisaksi erittain atleettinen joukkue, ja Hugginsin alaisuudessa puolustus tai pelin insensiteetti eivat ikina ole ongelmia. West Virginia tulee taistelemaan Villanovan ja Louisvillen kanssa Big East mestaruudesta, seka Final Four paikasta.

Key Player: Devin Ebanks

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

11-12: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-5-joukkueet-11.html

11. Duke Blue Devils (ACC) 2008-09: konferenssipelit: 11-5, kaikki pelit: 30-7, NCAA Tournament: Tappio Villanovalle Regional Semifinalissa

Duken 2008-09 kausi alkoi hyvin, mutta loppui ennakko-odotuksiin nahden heikosti valmentaja Mike Krzyzewskin miehiston taipaleen paattyttya jo viidennen kerran perakkain ennen NCAA Tournamentin Regional Finalseja. Paikka kuudentoista joukossa on lahes mille tahansa muulle yliopistolle kelpo suoritus, mutta Dukelle - joka oli viela tammikuun lopussa rankattuna koko NCAA:n ykkoseksi - se ei riita.

Blue Devils menetti kesalla viime kauden joukkueestaan parhaan pelaajansa, Gerald Hendersonin, seka kaksi point guardia pelannutta takamiesta Greg Paulusin ja Elliott Williamsin, joista ensimmainen valmistui ja jalkimmainen vaihtoi koulua (Memphisiin). Koska pelinjohtajan tontti oli viime kaudella Duken todellinen akilleen kantapaa, eika joukkue ole talla saralla saanut vahvistuksia, voisi joku povata joukkueelle huonoja aikoja. Durhamissa ei kuitenkaan ole mielestani mitaan syyta huoleen, silla osa point guard-ongelmista johtui siita, etta pelinjohtajaa tunnuttiin vaihtelevan kuin sukkia. Se, etta pari heikompaa ottelua tarkoitti penkkikomennusta ei varmasti tehnyt pelaamista helpoksi. Nyt Dukesta kantautuvien huhujen mukaan aiemmin enimmakseen shooting guardia pelannut alykas ja heittovoimainen takamies, Jon Scheyer, on treenannut point guard pelia koko kesan, eika ole mitaan syyta uskoa miksei mies tahan rooliin sopisi. Han pelasi tata paikkaa jo viime kauden lopussa Coach-K:n menetettya uskon muihin kokelaisiin.

Scheyer on yksi ACC:n parhaita pelaajia, mutta Duken kasittamattomasta kyvysta vetaa puoleensa high school lahjakkuuksia kertoo se, ettei han ole ehka edes oman joukkueensa paras takamies. Tama titteli saattaa nimittain kuulua atleettiselle freshman shooting guardille, Andre Dawkinsille, joka tulee paikkaamaan seka pelipaikkaa vaihtanutta Scheyeria, etta NBA:han karannutta Hendersonia. Duken takamiestontilta loytyy viela combo-guard Nolan Smith, joka oli yksi vuodentakaisista aloitus-pelinrakentajista. Erinomaisena puolustajana tunnettu Smith on kuitenkin parhaimmillaan joko shooting guardina, tai penkilta sisaan tulevana kolmanteja takamiehena.

Duken front courtia johtaa yksi maan parhaista pelaajista, erittain laajan hyokkayspaan arsenaalin omaava, mutta samalla myos todella kovaa pelaava 6’8 pitka Kyle Singler. Singlerin kaksi ensimmaista collegekautta ovat olleet erinomaiset, mutta tana vuonna on syyta odottaa viela yhta harppausta NCAA:n todelliseen karkeen.

Sentteri Brian Zoubek on ollut jo kahden kauden ajan omia suosikkejani, ja vaikka mies on vielakin enemman tai vahemman raakile, han kuuluu mielestani ACC:n lahjakkaimpien pelaajien joukkoon. 7’1 pitka Zoubek on kokoisekseen pelaajaksi taitava ja alykas, mutta koripallokokemus ja huono liikkuminen ajavat miehen valilla virhevaikeuksiin ja tekevat hanesta match up painajaisen. Senior kaudellaan taas vuoden kokeneemmalta Zoubekilta voi kuitenkin odottaa petrausta. Blue Devilsien riveista loytyy kokoa viela Lance Thomasin ja tulokkaiden Ryan Kellyn ja Mason Plumleen muodossa. Plumleen isoveli, toiseen kauteensa valmistautuva Miles, taas ei juurikaan paita kaantanyt freshmaninia, mutta 6’10 pitkalla sentterilla on potentiaalia kehittya. Singleria taydentavasta front court-ryhmasta Kelly on ehka lahjakkain, mutta koska hanen avunsa ovat hyvin saman tapaiset kuin Singerilla, voi han joutua odottamaan vuoroaan viela vuoden ajan. Thomas ja Plumleet taas ovat fyysisempia sisapelaajia, joista jonkun on onnistuttava, jotta Blue Devils menestyisi.

Huonon point guard pelin lisaksi toinen Duken vuoden takainen ongelma oli liiallinen riippuvuus Hendersonista. Krzyzewskin Blue Devils joukkueet ovat aina parhaimmillaan nopeassa pelissa, mutta kun vastustajan puolustus on tiivis, tarvitaan pelaajia jotka puhkovat puolustusta ajoillaan. Henderson oli aivan liian yksinainen tassa roolissa, ja hanen harteilleen kasattiin liikaa painoa. Coach-K saattaa olla montaa muuta yliopistovalmentajaa konservatiivisempi tulokkaisen peluuttamisen suhteen, mutta voi olla etta han tulee 2009-10 kaudella tarvitsemaan Hendersonin saappaita sovittavaa Dawkinsia hyvinkin pikaisesti. Tama Duke-ryhma on edeltajiaan kookkaampi, mutta kuten aina, avain Blue Devilsien onnistumiseen on perimeter peli.

Sanoin vuosi sitten etta Duken voi heittaa top kymppiin joka syksy katsomatta edes rosteria. Gerald Hendersonin lahto on kuitenkin kova kolaus joukkueelle kuin joukkueelle, ja vaikka valmentaja Krzyzewskin asema NCAA-koriksessa alkaa olla lahes tulkoon pyha, ei voi olla noteeraamatta sita faktaa etta Blue Devils ei ole ollut mukana Final Fourissa sitten kauden 2003-04. Taman vuoksi sijoitus nyt pykalan kympin ulkopuolella.

Avainpelaaja: Andre Dawkins

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=cFSBQaskzA0&feature=player_embedded[/youtube]


12. Washington Huskies (Pac 10) 14-4/26-9, NCAA Tournament: tappio Purduelle 2. kierroksella

Huskies nousi viime kaudella yllattaen Pac 10 konferenssin mestariksi ennakkosuosikki UCLA:n nenan edesta. Talla kaudella Washingtonin menestys ei olisi enaa kenellekkaan yllatys, siita huolimatta etta joukkueen monivuotiset luottopelaajat laituri Jon Brockman ja takamies Justin Dentmon ovat nyt poissa kuvioista.

Viime kausien korinalushuipuista, Brockmanista ja Spencer Hawista huolimatta valmentaja Lorenzo Romarin joukkueet ovat parhaimmillaan takamiestontin ollessa vahva ja vauhdikas. Brandon Royn ja Nate Robinsonin komennossa Huskies menestyikin selkeasti paremmin kuin parin viime kauden aikana, jolloin massiivinen Brockman on ollut joukkueen ensisijainen vastuunkantaja. Brockman oli loistava pelaaja, mutta hanen valmistumistaan on Washingtonissa taysin turha murehtia, silla ensi kauden joukkue on koko NCAA:n vauhdikkaimpia (varmasti myos viihdyttavimpia) seka takamiesten saralla myos lahjakkaimpia. Joukkue tulee yksinkertaisesti juoksemaan vastustajansa kumoon, ja konferenssin kiihkein kotiyleiso nauttii varmasti nakemastaan.

Washingtonin viimekautinen tulokas, vain 5’8 pitka Isiah Thomas (ei sukua) nousi kaikkien yllatykseksi Huskiesien parhaaksi pistemieheksi ja konferenssin Freshman of the Yeariksi. Kasittamattoman vikkela Thomas, joka pystyy ajamaan puolustajasta kuin puolustajasta ohi ehka paremmin kuin kukaan muu koko maassa, on kokoisekseen pelaajaksi myos melko fyysinen, eika ollenkaan kaihda kontakteja. Han muistuttaakin avujensa suhteen hieman entista Huskies-peluria, nykyisin NBA:ssa pelaavaa Nate Robinsonia. Joukkueen toinen alle kuusi jalkainen takamies, junior Venoy Overton, pelasi myos viime kaudella suuren minuuttimaaran. Kuten Thomas, hankaan ei ole erinomainen kaukoheittaja, mutta Overton tuo Huskies-ryhmaan puolustusvoimaa ja pallonkasittelytaitoa. Overtonin kohtaloksi saattaa taas jaada kolmannen takamiehen rooli, silla kesalla valmistuneen ykkospointin, Dentmonin, korvaajaksi coach-Romar varvasi riveihinsa high school-sensaatio Abdul Gabbyn. Gabby on taman freshman vuosikerran paras puhdas pelinrakentaja, jonka koko (6’3), puolustus, kaukoheitto ja pelinrakennustaito taydentavat Thomasia takakentalla lahes taydellisesti. Gabbyn voi olettaa olevan jo ensimmaisella (ja ehka ainoalla) college-kaudellaan Dentmonia parempi.

On ilmi selvaa etta Washington tulee pelaamaan ensi kaudella entista nopeammin. Atleettinen, NBA-potentiaalin omaava laituri Quincy Pondexter ei ole kehittynyt freshman kautensa jalkeen odotetulla tavalla, mutta nyt Brockmanin valmistuttua, hanen on aika ottaa paikkansa etukentan johtajana. Pondexterilla onkin siihen erinomaiset evaat juoksu- ja viimeistekykynsa ansiosta. Washingtonin muut laiturit, Matthew Bryan-Amaning ja Darnell Gant eivat ole tahtia, mutta tayttanevat paikkansa Pondexterin rinnalla, ja pitavat huolta siita etta Huskien korinalus on riittavan syva.

Ennen kautta 2008-09 UCLA hallitsi Pac 10 konferenssia lahes suvereenisti. Lorenzo Romar on kuitenkin kahden alakanttiin sujuneen vuoden jalkeen nostanut Huskyt konferenssin huipulle, ja joukkue saattaa pysya siela pitkaan. Front Courtin kysymysmerkit pitavat kuitenkin Washingtonin kauden ennakkoasetelmissa idan ja keskilannen huippuja askeleen perassa.

Avainpelaaja: Isiah Thomas

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=YimU9B6rCfo&feature=player_embedded[/youtube]

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

13-15: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-6-joukkueet-13.html

13. Connecticut Huskies (Big East) 2008-09: konferenssipelit: 15-3, kaikki pelit: 31-5, NCAA Tournament: Tappio Michigan Statelle NCAA valierissa

Connecticut naytti viela kauden 2008-09 puolen valin jalkeen ehka koko NCAA:n parhaalta joukkueelta, joka lahjakkuustasonsa suhteen tulisi parjaamaan jopa mahtavalle North Carolinalle. Huskiesien kausi paattyi kuitenkin ennakko-asetelmiin nahden onnettomasti, osittain siksi, etta yksi joukkueen tarkeimmista pelaajista, takamies Jerome Dyson, loukkaantui pahimmalla mahdollisella hetkella. Ilman hanta skorausvastuu ja paikkojen luominen jai liiaksi toisen takamiehen, A.J. Pricen vastuulle. Kauden etenemista ei helpottanut sekaan, etta lahjakas pieni laituri Stanley Robinson oli poissa kuvioista vuoden ensimmaisen puoliskon, ja virtyi pelipaalle vasta aivan kauden viime hetkilla. UConn eteni NCAA Tournamentissa aina Final Fouriin asti, mutta odotukset olivat viekakin korkeammalla.

Valmentaja Jim Calhoun on varmasti harmissaan siita, etta han menetti mahdollisuutensa voittaa jo kolmannen NCAA mestaruutensa Connecticussa. Lahjakkaan joukkueen runko on nyt hajonnut isojen pelaajien Hasheem Thabeetin (NBA) ja Jeff Adrienin (valmistui) lahdettya joukkueesta. Heidan, seka joukkueen parhaan pistemiehen, Pricen, poissaolosta huolimatta Connecticut on erinomainen joukkue ja taistelee vahintaankin Big East konferenssin karkisijoista.

Pricen valmistumisenkin jalkeen Huskien takamiestontti saattaa nyt olla jopa paremmalla mallilla kuin kevaan NCAA Tournamentissa. Dyson on nimittain tervehtynyt, ja Pricen ollessa poissa kuvioista paasee han ottamaan enemman vastuuta. Dysonia tulee myos auttamaan se, etta han saa nyt pelata ensi kertaa collegeuransa aikana puhtaan pelinrakentajan rinnalla. Sophmore-point guard Kemba Walker on koko NCAA:n lupaavimpia pelintekijoita, ja hanen peliminuuttiensa kasvusta tulevat hyotymaan erityisesti Dyson, seka edelleen kehityspotentiaalia omaava Robinson. Viime kaudella Coach-Calhoun kaytti Walkeria penkilta tulevana piristysruiskeena, joka loisti erityisesti puolustajana, seka tempon nopeammaksi muuttajana. Nyt Walkerilta odotetaan paljon enemman, ja hanella pitaisi olla kaikki avut aloitus-point guardin rooliin.

Thabeet ja Adrien olivat viime kaudella varsinkin puolustuspaassa koko NCAA:n pelottavin power forward/center tandemi, ja on selvaa etta heidan lahtonsa on kova kolaus Connecticutille. Huskiesin rekrytointi on kuitenin vuosi toisensa jalkeen vakuuttavaa (joskin koulun seka koris- etta futis varvays-asiat ovat tutkinnan alla – mutta ei nyt puututa siihen), ja joukkue vahvistuu jalleen kerran top 10 rekrytointi-vuosikerralla. Sentteri Alex Oriakhi jatkaa Huskiesien perinteita puolustustaitoisten isojen pelaajien saralla, ja vaikka han ei kooltaan ole lahellakaan Thabeetia, tulee Oriakhi Coach-Calhounin opastuksessa varmasti nousemaan yhdeksi Big Eastin kovimmista sisapelaajista. Toinen mielenkiitoinen front court lupaus on 6’10 pitka Sudanissa syntynyt Australialainen Ater Majok. Majok valmistui high schoolista jo yli vuosi sitten, mutta ei saanut pelioikeutta Connecticutissa kaudelle 08-09. Mies kerkesi jo ilmoittautua 2009 NBA draftiin, mutta otti lopulta nimensa pois, ja aloittaa nyt uransa Husky-paidassa. Senior-laituri Gavin Edwards tulee myos olemaan tarkea nimi Connecticutin etukentalla. Edwards on jo kerennyt nayttamaan kykyjaan kolmella ensimmaisella kaudellaan, mutta pelatessa Adrienin ja Thabeetin varjossa, minuutit jaivat vahemmalle kuin mihin hanella edellytyksia olisi.

Oriakhin lisaksi Connnecticutiin siirtyi viime kauden Top 100 (rivals.com) high school senioreista laituri Jamal Combs ja takamies Darius Smith.

2009-10 Connecticut on kokematon, mutta lahjakas joukkue. Jos uransa aiemmassa vaiheessa muiden varjossa pelanneet Dyson, Robinson, Walker ja Edwards kykenevat ottamaan enemman vastuuta, ja jos kokrinalusosaston tulokkaat ovat valmiita pelaamaan merkittavia minuutteja heti, Connecticut tulee taistelemaan Big Eastin karkikaartissa,eika menestys NCAA Tournamentissakaan ole mahdotonta.

Avainpelaaja: Jerome Dyson

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=sfS8H7gXccA&feature=player_embedded[/youtube]



14. California Bears (Pac 10) 2008-09: 11-7/ 22-11, NCAA Tournament: Tappio Marylandille 1. kierroksella

Mita huippuvalmentaja voikaan parhaimmillaan saada aikaan. Vuosi sitten California oli juuri toipumassa alakanttiin sujuneesta kaudesta (6 voittoa/12 tappiota konferenssissa) ja kaiken kukkuraksi menettanyt kaksi parasta pelaajaansa (DeVon Hardin & Ryan Anderson) NBA:han. Joukkueen front court oli taysin autio, eika muutenkaan hyvalta nayttanyt. Ennen viime kauden alkua kouluun pestattu Mike Montgomery on kuitenkin valmentaja, joka on ehka juuri ketaan kolleegaansa paremmin todistanut viimeisen kymmenen vuoden aikana, etta vaikka rosteri olisi vajaavainen, ei se ole valttamatta este kelvollisille esityksille. Stanfordissa valmentaessaan Montgomery antoi vastustajilleen etulyontiaseman jo pelaajien rekrytointivaiheessa (yliopiston kovat akateemiset standardit), mutta tasta huolimatta Cardinal nousi Montgomeryn johdolla power houseksi Pac 10:ssa, edeten vuonna 1998 jopa Final Fouriin asti. Siina sivussa Stanford kasvatatti tukun tulevia NBA pelaajia ja piti akateemisen puolen koripallo-ohjelmalle mallikelpoisena. Nyt Montgomery-efektista otetaan ilo irti Stanfordin paikallisvastustajan, Californian leirissa.

Bears tulee olemaan Washingtonin pahin kilpakumppani Pac 10:ssa ensi kaudella. Bears omaa yhden koko NCAA:n nopeimmista ja skorausvoimaisista takakentista, ja naiden kahden yliopiston yhteenotoista on odotettavissa rajahtavia. Olivat Huskiesien Thomas ja Gaddy miten hyvia tahansa, on Bearsien vastine Jerome Randle/Patrick Christopher monien mielesta vielakin parempi, tai ainakin tasapainoisempi. Kyseinen kaksikko miehittaa sijat yksi ja viisi Pac 10:nin palaavien pelaajien pistekeskiarvolistalla. 6’5 pitka Christopher on konferenssin vuoden pelaaja kandidaatti, Randle taas NCAA:n parhaita clutch pelaajia.

Coach-Montgomeryn parhaat joukkueet ovat rakentuneet isojen pelaajien ymparille. Kun potentiaalisia front court hirmuja ei rosterissa ollut, vei mies pienikokoisenkin Californian NCAA Tournamentiin ja siina sivussa tuplasi koulun edelliskauden voittosaldon konferenssipeleissa. Kun valmentaja saa rekrytointi-ohjelmansa kayntiin ja Bearsien paidassa nahdaan Montgomerylle mieleisia, lahjakkaita senttereita ja isoja laitureita, voi California nousta pysyvasti yliopistokorisjattilaisten joukkoon. Menestyakseen NCAA Tournamentissa jo ensi kaudella pitaa nykyisen miehiston etukentan kuitenkin onnistua. On vaikea nahda mista merkittavaa parannusta tulisi. Laiturit Theo Robertson ja Harper Kemp ovat kumpikin ollut kesalla leikkauspoydalla, ja vaikka toipuminen on sujunut hyvin, on paluu edes edelliselle tasolle heille haaste. Senior power forward Jamal Boykin on edelleen mukana kuvioissa, mutta rumasti voisi sanoa etta mies saa minuutteja lahinna siksi ettei joukkueessa ole ketaan muutakaan niita enemman ansaitsevia. Montgomeryn villi kortti saattaa kuitenkin olla kesan universiaadeissa loistanut kiinalais-sentteri Max Zhang. Hanen varaansa on turha laskea mitaan, mutta joukkueen ainoana yli 6’8 pitkana pelaajana han saattaa saada ainakin mahdollisuuden nayttaa.

Jos Patrick Christopher ei lahde ensikaan kesana NBA:han, California saattaa taistella kaudella 2010-11 jopa NCAA mestaruudesta (olettaen etta Cal rekrytoi hyvin). Kuitenkin jo pelkastaan se, etta Randlella ja Christopherilla on nyt vuoden verran enemman kokemusta, ja se, etta Bears on ollut vuoden kauemmin Mike Montgomeryn alaisuudessa, tarkoittaa edistysta.

Avainpelaaja: Patrick Christopher


15. Georgetown Hoyas (Big East) 2008-09: 7-11/ 16-15, NCAA Tournament: Ei mukana

Kuten tassa vaiheessa listaa on jo varmasti tullut selvaksi, karkipaan joukkueet tuntuvat kauteen 09-10 lahdettaessa jakautuvan normaaliakin selkeammin takamies- ja korinalus-voittoisiin ryhmiin. En ole ikina uskonut siihen, etta menestyakseen koripallojoukkue (ainakaan college-tasolla) tarvitsee ehdottomasti taydellista balanssia pienten ja isojen pelaajien valilla, ja NCAA on taynna esimerkkeja siita etta erinomaisilla isoilla + keskinkertaisilla takamiehilla (esim toissa kauden Stanford) tai loistavalla backcourtilla ja heikohkolla front courtilla (viime kauden Villanova) voidaan menestya. Kyse on siita miten aukoilta nayttavat osat pystytaan paikkaamaan – ja onko naita aukkoja itse asiassa edes olemassa. Esimerkiksi Villanovan viime vuoden pieni joukkue oli oikeasti paljon fyysisempi milta naytti, ja puolusti korin alla paremmin kuin moni kokonsa puolesta tasapainoisemmalta vaikuttanut miehisto.

Fakta kuitenin on, etta emme ela suurten sentterien aikakautta, ja juuri siksi naina paivina domioiva iso mies saattaa olla kullan arvoinen. En nyt lahde kutsumaan Georgetownin sentteria Greg Monroeta Shaquille O’Nealiksi tai Patrick Ewingiksi, mutta Monroessa on jotain mika sai paatuneenkin takamies-fanin pulssin nousemaan. Jo tulokkaana Monroe naytti pelialynsa ja taitojensa suhteen NBA veteraanilta, ja kun sille paalle sattui, dominoi han vastustajaa kuin vastustajaa (mm. NCAA:n parasta puolustaja-sentteria, UConnin Hasheem Thabeetia) suvereenisti. Vaikka Monroen kaudesta ei lopulta jaanyt paljoa jalkipolville kerrottavaksi, naytti nuorukainen valayksia siita mita monipuolinen sentteri voi parhaimmillaan saada koripallokentalla aikaan. Monroe ei ollut tarpeeksi itsekas Hoyasin harjoittamassa solidaarisessa hyokkayspelissa, mutta jos Coach-Thompson on tehnyt tyonsa hyvin, Monroen pinnakeskiarvo voi nousta ensi kaudella yli kahteenkymmeneen, ja Hoyas voi jopa tavoitella paluuta Final Fouriin kahden kauden tauon jalkeen.

Georgetownin viime kausi loppui onnettomasti, eika joukkue ollut edes lahella NCAA Tournament paikkaa. Hoyasin ongelma oli tasaisuuden puute, joka koitui kohtaloksi kovassa Big East konferenssissa. Joukkueen kausi katksesi murhaavaan tammikuun ohjelmaan, jossa seitseman perattaista vastustajaa olivat Connecticut, Pittsburgh, Notre Dame, Providence, Syracuse, Duke ja West Virginia. Connecticutin Hoyas viela kaatoi, ja naytti tuolloin NCAA:n karkipaan joukkueelta, mutta kun taman jalkeen tappioita alkoi tulla, vei se joukkueen itseluottamuksen ja lopulta alkoi tulla takkiin heikommiltakin vastustajilta.

Georgetownilla on kuitenkin ei pelkastaan Big East konferenssin, vaan myos yksi koko NCAA:n lahjakkaimmista rostereita, siita huolimatta etta laituri DeJuan Summers lahti kesalla junior-kautensa jalkeen vuoden etuajassa NBA:han. Monroen rinnalta front courtilla loytyy kaksi fyysista, erittain kayttokelposita isoa miesta, jotka kummatkin aloittavat toisen kautensa Hoyasin paidassa. Julian Vaughnin ja Henry Simsin tilastoihin (kummallakin alle 10 minuuttia ja 2 pinnaa per peli) on aivan turha tuijottaa, silla kentalla ollessaan he nayttivat valayksia siita miten he pystyvat pelaamaan kahden ison pelaajan pelia Monroen kanssa. Pienet minuutit johtuivat siita, etta Coach-Thompson peluutti Summersia power forwardina, eika peliaikaa siis ollut muille jaossa. Nyt pitaisi olla, ja toisen ison ruhon kentalla olo tulee auttamaan Monroeta suuresti. Kahden sisapelaajan peluuttaminen hyokkayspaassa lahella koria ei kuulu Thompsonin pelisysteemiin, mutta usein kaukana korilta hyokkayskiin lahteva Monroe pystynee ajo- ja syottotaidoillaan jakamaan palloa helppoihin paikkoihin Vaughnille ja Simsille. Varsinkin Vaughnin ja Monroen ollessa samaan aikaan kentalla, hi-low pelit voivat olla tappavia.

Summersin menetys ei todennakoisesti tule haittaamaan Georgetownia niin paljon kun voisi ensisilmaykselta odottaa. Osittain siksi, etta hanen lahtonsa vapauttaa joukkueen pelaamaan enemman kahdella isolla miehella, mutta myos siksi, etta Hoyas vahvistui kesalla freshman small forward Hollis Thompsonilla. Urheilullinen Thompson ei valttamatta ole yhta taitava ja monipuolinen kuin Summers, mutta hanella pitaisi riittaa rahkeita korille ajoihin – osa-alue jonka saralla Summers oli koko uransa ajan liian passiivinen. Coach-Thompson tulee myos todennakoisesti kayttamaan aiempaa enemman Valko-Venalaista laituriaan, Nikita Mescheriakovia, joka pienista minuuteistaan ja ajoittain pahasta sahlailystaan huolimatta on erittain kylmapainen heittaja ja hyvan pelisilman omaava pelaaja. Mescheriakov sopii ainakin teoriassa mainiosti Georgetowin Princetown offenseen, heilumaan kauempana korista Monroen kanssa, ja passaamaan palloa korille leikkaaville Thompsonille ja shootin guard Austin Freemanille.

Harvoin voi sanoa etta pallon menetykset olisivat syyna kokonaisen kauden pilalle menoon – ja olisi ehka liioiteltua nain vaittaa 2008-09 Georgetowninkaan kohdalla - mutta on aivan selvaa, etta kyseessa oli joukkueen suurin yksittainen ongelma. Pelaajamateriaalissa ei asian saralla ole vikaa, vaikkakin Georgetown-faneilla on varmasti vielakin ikava 07-08 kauden johtohahmoa Jonathan Wallacea. Point guard Chris Wright on kuitenkin hyva pallon kasittelija, joskin hanen paatoksen teossaan kentalla olisi parannettavaa, ja Hoyas tarvitseekin Wrightilta enemman rauhallisuutta seka pelin jaahdyttamista edeltajansa Wallacen tyyliin. Georgetown on parhaimmillaan vasyttaessaan vastustajaansa kierrattamalla palloa kolmen sekunnin alueen ulkopuolella, uhaten jatkuvasti kaukoheitoilla ja takaovi-leikkauksilla. Hoyasin rosteri on jalleen kerran kuin tehty tahan systeemiin, mutta Wrightin on pakko muuttaa peliaan tai penkki saattaa kutsua miehen erinomaistista taidoista ja ajokyvysta huolimatta. Penkilla nimittain odottaa freshman point guard Vee Sanford, joka kokonsa ja heittovoimansa puolesta on tyypillisempi Georgetown-takamies kuin Wright. Wrightin ja Sanfordin rinnalla backcourtilla pelaavat myos jatkuvasti kehittyva, mutta edelleen kaukana potentiaalinsa maksimoinnista oleva Austin Freeman, seka freshmanina monet yllattanyt Jason Clark. Myos hyvin kaukaa heittava Omar Wattad tulee saamaan minuutteja kymmenisen per ottelu.

Georgetownin tilanne on tasmalleen samanlainen kuin ennen viime kauden alkua: rosteri on tarpeeksi hyva vaikka mihin, Coach-Thompsonin pelisysteemi on vastustajille erittain kiusallinen ja silla voidaan kaataa parempiakin vastustajia, mutta menestys on kiinni joukkueen henkisesta kantista. Monroen tulee joukkueen parhaana pelaajana lisata vastuutaan seka korintekijana etta pelitoveriensa eteenpain piiskaajana.

Key player: Greg Monroe

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=vnMEmDeteMc&feature=player_embedded[/youtube]

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Kausiennakon katsaukset joukkueisiin #16 & 17 (Tennessee ja Maryland) löytyvät tästä: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-8-joukkueet-16.html


..ja #18 & 19 (Michigan ja Notre Dame) tästä: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-9-joukkueet-18.html

 

[TOP]

Vs: NCAA koris 2009-10

Itse haluan kyllä nähdä Dexter Pittmanin kehitystä, pari vuotta katsonut ja kehitys on ollut kovempi kuin kenelläkään maailmassa koskaan. Mieshän oli fat blob vielä pari vuotta sitten ja nytten näyttää jo urheilijalta. Todella pitkät lapiokädet ja ok koko sentteriksi muutenkin.

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Itse haluan kyllä nähdä Dexter Pittmanin kehitystä, pari vuotta katsonut ja kehitys on ollut kovempi kuin kenelläkään maailmassa koskaan. Mieshän oli fat blob vielä pari vuotta sitten ja nytten näyttää jo urheilijalta. Todella pitkät lapiokädet ja ok koko sentteriksi muutenkin.

Tässä aika hyvä (ja tuore) scouting report Pittmanista:
http://www.draftexpress.com/profile/Dexter-Pittman-1182/

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Pari joukkuetta lisää Top 25 listalle: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/10/2009-10-kausiennakko-osa-10-joukkueet.html

Ja tässä mielestäni merkittävimmät uusissa joukkueissaan aloittavat transferit: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/09/2009-10-kausiennakko-osa-7-top-15.html

Parin seuraavan viikon sisään luvassa loput 25:sta parhaasta joukkueesta, sekä sijat 26-50 hieman lyhyemmillä analyyseillä, sekä veikkaukset vuoden pelaajiksi, valmentajiksi, jne. Sanon jo nyt, että oma veikkaukseni ensi kauden parhaaksi NCAA pelaajaksi on Ohio Staten Evan Turner. Mitäs muut ovat mieltä?

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Tässä kyhäämäni kausiennakko kokonaisuudessaan: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/10/kausiennakko-2009-10.html

Pelit alkavat Marraskuun puolivälin tietämillä. ESPN America:n marraskuun ohjelmisto on jo nähtävillä (http://www.espnamerica.com/images/espna/portal/tvschedule/feed1/listings.pdf), ja kanavan kauden ekat NCAA pelit ovat 17/11: Cal. St. Fullerton-UCLA & Temple-Georgetown, 18/11: Gonzaga-Michigan State & Memphis-Kansas ja 20/11: Syracuse-California & North Carolina-Ohio State

 

[Scouter]

Vs: NCAA koris 2009-10

Tulevan draftin parhaisiin prospecteihin kuuluva Evan Turner aloitti kauden tripla-tuplalla , 14 pojoa/17 levyä/10 syöttöä, Buckeyesien murskavoitossa 100-60 Alcorn Staten kustannuksella.
Kuhan alkaisi sport-sceneen tulemaan taas näitä otteluita

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Turner on tosiaan aloittanut vakuuttavasti. Tuota tripla-tuplaa seurasi 24/17 statit James Madisonia vastaan. Tämän viikon pelit ovat huippujoukkueille kuitenkin lähinnä lämmittelyä, mutta ensi viikolla alkavat tositoimet. Turnerin Ohio State joutuu todelliseen testiin pelatessaan North Carolinaa vastaan.

Yksi ensi viikon monista mielenkiintoisista peleistä on tiistain Kansas-Memphis (ESPN Americalla tv:stä keskiviikkona 15.30 Suomen aikaa). Tässä rustaamani otteluennakko: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/11/otteluennakko-kansas-memphis-1811_14.html

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Huomenna aamulla tulee ESPN Americalta kauden eka NCAA-peli, jossa vastakkain ovat UCLA ja Cal St. Fullerton. Alla pari sanaa kaikista tämän viikon tv peleistä, ja tässä linkki hieman laajempaan ennakkoon keskiviikon Kansas-Memphis ottelulle: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/11/otteluennakko-kansas-memphis-1811_14.html

Ma 16.11.
UCLA-Cal St. Fullerton
Taman pitaisi periaatteessa olla helppoa kauraa Ben Howlandin UCLA-miehistolle. Big West Conferensessa pelaava Cal St. Fullerton on kevyen sarjan koripallokoulu, ja normaaleissa olosuhteissa vain vastaantulija Pac 10 powerhouselle. Loukkaantumisongelmista karsiva nuori Bruins-ryhma on kuitenkin haavoittuvaisessa tilassa, ja tassa ottelussa on todellisen mega-yllatyksen mahdollisuus. Cal St. Fullerton on hyvalla pelinjohtajalla (Jacques Streteer) varustettu veteraanijoukkue, ja vaikka altavastaajan voitto ei ole missaan nimessa ole todennakoinen, mahdollisuudet ovat olemassa. Veikataan etta UCLA:lle niukka 65-60 voitto.

Ti 17.11.
Georgetown-Temple
Kauden avauksen perusteella nayttaisi silta, etta Temple on loytanyt paikkaajan kevaalla valmistuneelle skorausmasiinalleen Dionte Christmasille. Takamies Ryan Brooks nimittain teki lauantaina 23 pistetta voitossa Delawaresta, ja jos sama tahti jatkuu, voi Owls olla talla kaudella kovempi kuin moni odotti, ja jopa haastaa Xavierin ja Daytonin Atlantic 10:n mestaruustaistelussa. Christmasin, joka oli kolmen edelliskauden pistekuningas Atlantic 10:ssa, menetyksen odotetaan olevan Templelle liian kova kolaus, mutta muilta osin joukkue on edelleen hyvassa jamassa, ja Owlseilla on kokoa ja levypallovoimaa haastaa suurtenkin konferenssien kouluja. Jos Brooks jatkaa hyvia otteitaan on Templella myos hyvat mahdollisuudet yllatykseen torstaina. Georgetown on kuitenkin lopulta paljon lahjakkaampi joukkue, ja korjannee voiton. Sanotaan vaikka etta Georgetownille 65-60.

Kansas-Memphis
Tasta pelista siis laajempi ennakko aiemmassa postituksessa: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/11/otteluennakko-kansas-memphis-1811_14.html

Michigan State-Gonzaga
Vaikka Gonzaga on jalleen kerran alkuasetelmissa oman konferenssinsa ennakkosuosikki, ja joukkue joka pystyy haastamaan suurempienkin liigojen vastustajia, on Michigan State vajaakuntoisenakin (Raymar Morgan, Delvon Roe ja Chris Allen kaikki vasta palanneet sairastuvalta) Bulldogeille liian kova pala purtavaksi. Gonzaga-takamies Matt Bouldin saattaa olla kentan paras pelaaja, mutta Spartansien urheilullisuus, rosterin leveys ja puolustusvoima tuovat lopulta jopa helpon voiton. Kalin Lucasin ja Durrell Summersin ollessa vedossa (21 ja 17p ekassa pelissa) Spartansien viime kauden akilleen kantapaa - eli perimeter skoraus kovia puolustuksia vastaan - nayttaa parantuneen, ja Michigan State on yksi suurimmista suosikeista kevaan NCAA-mestariksi. Spartans vie 75-60

To 18.11.
California-Syracuse
California ei vakuuttanut avauksessaan Murray Statea vastaan, mutta kauden toisessa pelissa Detroit kaatui kolmellakymmenella loistavan perimeter-kolmikon Patrick Christopher/Jerome Randle/Theo Robertson tehdessa yhteensa perati 62 pistetta.

Syracuse on aloittanut kautsensa hyvin, ja siina missa joukkueen torstainen vastustaja elaa takamiehiensa varassa, Syracusen pelin sielu on ollut front court trio Arinze Onuaku/Rick Jackson/Wesley Johnson. Onkin ilmiselvaa, etta naiden joukkueiden valisen kohtaamisen kynnyskysymys on se, kumpi paasee pelaamaan omaa peliaan. Jos Californian isot miehet (tai isohkot miehet, todella isoja ei Golden Bearsien riveissa ole) onnistuvat Onuakun ja Jacksonin puolustuksessa, ovat valmentaja Mike Montgomeryn suojatit vahvoilla. Ja jos taas Syracusen puolustus parjaa Californian pelatylle kaukopelikolmikolla, ovat oranssipaidat etulyontiasemassa.

Tama on ottelu, jonka tuloksen ennustaminen on mielestani erittain vaikeaa. Vaikka Californialla ei nayta olevan vastausta Syracusen Onuakulle ja Jacksonille, sanoisin kuitenkin etta Bears on kokonaisuutena - vajaavuuksistaan huolimatta - parempi joukkue, ja voittaa. Randle, Christopher ja varsinkin Robertson ovat osuneet kolkkiviivan takaa erittain hyvin, ja vaikka Syracusen intensiivinen paikkapuolustus tulee olemaan aivan eri tasoa kun mita kahdessa ensimmaisessa pelissa oli vastassa, uskon etta Californian vauhti ja skorausvoima ovat yksinkertaisesti liikaa Orangelle. Tulosveikkaus 75-70 Golden Bearseille.

Ohio State-North Carolina
Buckeyesien ja Tar Heelsien kohtaaminen on taman viikon todellinen helmi. Olisin jo ennen kauden alun tapahtumia sanonut etta OSU on vahvoilla, mutta lukemani (UNC:lta olen nahnhyt yhden jakson Florida Internationalia vastaan, Ohio Staten peleja en ollenkaan, joten pitaa luottaa viisaampien kirjoituksiin) perusteella mielipiteeni on vain vahvistunut. Point guard peli, kaukoheitot ja go-to-guyn puuttuminen vaikuttavat todellisilta ongelmilta Carolinassa ainakin nain kauden alussa - vaikka rosteri maan lahjakkaimpia onkin, ja tama antaa etulyontiaseman kokeneelle ja hyvin puolustavalle Buckeyes ryhmalle.

North Carolinan avain peliin on kova tempo. Jos ottelussa mennaan lujaa paasta paahan, voi Tar Heels voittaa. Jos taas paadytaan half court peliin, on loistavan paikkojen luojan, Evan Turnerin johtama Ohio State todennakoisempi voittaja. Tama siita huolimatta etta North Carolina on paperilla kookkaampi kuin vastustajansa. "Tasamittaisessa" Buckeyes ryhmassa ei ole Carolinan Ed Davisin tai Luke Zellerin kaltaisia 6'10 pituisia sisapelaajia (paitsi toistaiseksi erittain vahaiselle peliajalle jaanyt Zisis Sarikopoulos), mutta Kyle Madsen, Dallas Lauderdale, ja jopa Turner seka 6'5 pitka David Lighty ja takamies William Buford pystyvat puolustamaan lahella koria ja kahmimaan levypalloja. Ohio Statella on hitaassa pelissa yksinkertaisesti liikaa taitoa, asennetta, malttia ja heittovoimaa Evan Turnerin, Jon Dieblerin, Lightyn ja Bufordin muodossa. Turner on joukkueensa pelin sielu ja lahes pysayttamaton yliopistopelaaja. Marcus Ginyard saattaa olla NCAA:n parhaita puolustajia, mutten usko etta hankaan kykenee pitamaan Turneria kurissa. Ongelma Turnerin puolustamisessa on se, etta hanen monipuolisuutensa vuoksi ei riita etta otat yhden tai kaksi asiaa pelista pois. Turner - varsinkin uudessa roolissaan periaatteessa point guardina - pystyy hallitsemaan otteluita vaikka tekematta pisteita.

Carolinan hyokkayspaassa Zeller, Davis ja Deon Thompson voivat aiheuttaa ongelmia Ohio Staten puolustukselle, jos vain saavat palloa hyviin paikkoihin. Buckeyesien kovuus ja joukkuepuolustus eivat kuitenkaan tule tekemaan isojen miesten ruokkimista helpoksi. Lauderdale ja Madsen ovat lisaksi todella kovia luita lahella koria, ja hieman heiveroiset UNC:n front court-nuorukaiset voivat olla helisemassa.

Ohio State vaikuttaa selkeasti vastustajaansa valmiimmalta joukkueelta tassa vaiheessa kautta, ja veikkaan Buckeyeseille suunnilleen 70-60 voittoa. Jos samat joukkueet kohtaavat NCAA Tournamentissa neljan kuukauden paasta, voi tilanne olla kuitenkin taysin toinen.

Pe 19.11
Cal/S'cuse ja OSU/UNC ottelujen voittajien valinen peli

 

[Scouter]

Vs: NCAA koris 2009-10

Ohio State-North Carolina
Buckeyesien ja Tar Heelsien kohtaaminen on taman viikon todellinen helmi. Olisin jo ennen kauden alun tapahtumia sanonut etta OSU on vahvoilla, mutta lukemani (UNC:lta olen nahnhyt yhden jakson Florida Internationalia vastaan, Ohio Staten peleja en ollenkaan, joten pitaa luottaa viisaampien kirjoituksiin) perusteella mielipiteeni on vain vahvistunut. Point guard peli, kaukoheitot ja go-to-guyn puuttuminen vaikuttavat todellisilta ongelmilta Carolinassa ainakin nain kauden alussa - vaikka rosteri maan lahjakkaimpia onkin, ja tama antaa etulyontiaseman kokeneelle ja hyvin puolustavalle Buckeyes ryhmalle.

North Carolinan avain peliin on kova tempo. Jos ottelussa mennaan lujaa paasta paahan, voi Tar Heels voittaa. Jos taas paadytaan half court peliin, on loistavan paikkojen luojan, Evan Turnerin johtama Ohio State todennakoisempi voittaja. Tama siita huolimatta etta North Carolina on paperilla kookkaampi kuin vastustajansa. "Tasamittaisessa" Buckeyes ryhmassa ei ole Carolinan Ed Davisin tai Luke Zellerin kaltaisia 6'10 pituisia sisapelaajia (paitsi toistaiseksi erittain vahaiselle peliajalle jaanyt Zisis Sarikopoulos), mutta Kyle Madsen, Dallas Lauderdale, ja jopa Turner seka 6'5 pitka David Lighty ja takamies William Buford pystyvat puolustamaan lahella koria ja kahmimaan levypalloja. Ohio Statella on hitaassa pelissa yksinkertaisesti liikaa taitoa, asennetta, malttia ja heittovoimaa Evan Turnerin, Jon Dieblerin, Lightyn ja Bufordin muodossa. Turner on joukkueensa pelin sielu ja lahes pysayttamaton yliopistopelaaja. Marcus Ginyard saattaa olla NCAA:n parhaita puolustajia, mutten usko etta hankaan kykenee pitamaan Turneria kurissa. Ongelma Turnerin puolustamisessa on se, etta hanen monipuolisuutensa vuoksi ei riita etta otat yhden tai kaksi asiaa pelista pois. Turner - varsinkin uudessa roolissaan periaatteessa point guardina - pystyy hallitsemaan otteluita vaikka tekematta pisteita.

Carolinan hyokkayspaassa Zeller, Davis ja Deon Thompson voivat aiheuttaa ongelmia Ohio Staten puolustukselle, jos vain saavat palloa hyviin paikkoihin. Buckeyesien kovuus ja joukkuepuolustus eivat kuitenkaan tule tekemaan isojen miesten ruokkimista helpoksi. Lauderdale ja Madsen ovat lisaksi todella kovia luita lahella koria, ja hieman heiveroiset UNC:n front court-nuorukaiset voivat olla helisemassa.

Ohio State vaikuttaa selkeasti vastustajaansa valmiimmalta joukkueelta tassa vaiheessa kautta, ja veikkaan Buckeyeseille suunnilleen 70-60 voittoa. Jos samat joukkueet kohtaavat NCAA Tournamentissa neljan kuukauden paasta, voi tilanne olla kuitenkin taysin toinen.

Peli päättyi 77-71, loppua kohden erittäin mielenkiintoiseksi osottautuneen pelin jälkeen.
Ohio Staten jokainen pelaaja , myös supertähti Evan Turner, oli pimennossa. Turner näytti tosin ajoittain flasheja omasta normaalista , maan monipuolisimmasta itsestään korille ajoilla ja hyvällä levypallo pelillä. Äijä on uskomaton talentti. Pallonkäsittely taito kokoisekseen mieheksi on loistava, "halkaisee" trappeja kuin Dwyane Wade. Kun äijä pääsee sisään , hänen hyvä body control tekee hänestä mahtavan viimeistelijän kupilla ja court visioninsa avulla saa vapaita paikkoja heittäjille, kuten William Buford ja Jon Diebler ,jotka eivät tosin saaneet vapaista paikoista kolmosia sisään torstaina.
Evan on myös loistava levypalloissa, etenkin hyökkäyspäässä tykkää myskätä korin alla levypalloista.
Hyvin epä-Turnermaisen tästä pelistä teki hänen 10 menetystä , jonka lähinnä aiheutti UNC:n erittäin kookas etulinja, mikä aiheutti vaikean päätöksen teon ajaessa.
Ed Davis vakuutti hyökkäyspään levypallo pelillä ja jopa liiankin epäitsekkäällä mentaliteetilla. Davisilla on soft touch korin korin ympärillä molemmilla käsillä, mutta jäi tässä pelissä liian vähille toucheille postissa.
Carolinan voiton avain oli heidän etukentän uskomaton koko ja syvyys, heillä on laittaa kentälle 6 yli 6-8 pelaajaa. Vastustaja ei tule saamaan kovin montaa hyökkäyspään levaria heitä vastaan.
Carolinan heikkous selvästi on heidän takakentän kokemattomuus ja heittouhkan puute. Marcus Ginyard ja Will Graves osoittivat kykyä heittää kolmen pisteen heitto konsistentisti. Point guard kaksikko Larry Drew ja freshman Dexter Strickland on vielä liian kokematon, ja koko joukkue on vielä "work in progress" kuten Dick Vitale kuvasi joukkuetta. Siitä kertoo hyvin alkukauden 19.4TO/G joka ei saa jatkua jos Carolina haluaa säilyttää top-5 rankkauksensa.
Tykkään Carolinan epäitsekkyydestä ja etenkin etukenttä pelaajien syöttötaidosta.
Kirjoitan Syracuse pelistä huomenna , koska en enää jaksa...

 

[Scouter]

Vs: NCAA koris 2009-10

Syracuse - North Carolina pelistä, Coaches vs Cancer turnauksen finaalista lyhyesti.
Ensimmäinen jakso oli erittäin tasaista , Carolina liikutteli palloa tarpeeksi hyvin Syracusen 2-3 paikkaa vastaan.
Syracuse aloitti toisen jakson yli 10-0 runilla kun Carolina ei saanut millään löydettyä koria. Carolinan hyökkäys peli pysähtyi totaalisesti koska he eivät saaneet toucheja Ed Davisille tai Deon Thompsonille korin alle ja Syracusen paikka puolustus teki heittämisen vaikeaksi kaukaa, etenkin jo valmiiksi heittouhkaa puuttuvalle Carolinalle.
Syracusen peli oli kaunista katseltavaa. Pallo liikkui mukavasti avaten paikkoja hyville heittäjille Andy Rautinsille ja Wesley Johnsonille.
Rautins on yksi NCAA:n parhaita heittäjiä. Joka kerta kun äijä saa vähänkin tilaa hyppyheittoon tuntuu että se menee sisään. Heittotyyli on hänellä thing of beauty.
Yllätyksenä tuli Iowa Statesta siirtyneen Wesley Johnsonin monipuolinen esiintyminen etenkin hyökkäys päässä. Hänellä yltää range NBA viivan taakse, hän omaa hyvän mid-range heiton kuljetuksesta, ja pystyy postaamaan pienemmän puolustajan. Puolustus päässä hän pystyy puolustamaan wing-pelaajia nopeutensa ansiota ja kokonsa ja etenkin standing reachinsa ansiota voi puolustaa power forwardeja postissa. Hänestä omaillaan jopa top-10 pickiä ensi vuoden draftissa.
Syracusella on vahva, kova korinalus kaksikko Rick Jackson/Arinze Onuaku jotka saivat myös hyökkäyspään levypalloja North Carolinan kookasta etukenttää vastaan.

Eli ynnättynä: North Carolinan häviön syynä oli vähäiset touchit Ed Davisille ja Deon Thompsonille postissa, Syracusen loistava esitys puolustuksessa etenkin toisella jaksolla ja Wesley Johnson (kuka oli mielestäni MVP, 25-8-2 loistavilla prosenteilla).

 

[jukkka]

Vs: NCAA koris 2009-10

Peli päättyi 77-71, loppua kohden erittäin mielenkiintoiseksi osottautuneen pelin jälkeen.
Ohio Staten jokainen pelaaja , myös supertähti Evan Turner, oli pimennossa. Turner näytti tosin ajoittain flasheja omasta normaalista , maan monipuolisimmasta itsestään korille ajoilla ja hyvällä levypallo pelillä. Äijä on uskomaton talentti. Pallonkäsittely taito kokoisekseen mieheksi on loistava, "halkaisee" trappeja kuin Dwyane Wade. Kun äijä pääsee sisään , hänen hyvä body control tekee hänestä mahtavan viimeistelijän kupilla ja court visioninsa avulla saa vapaita paikkoja heittäjille, kuten William Buford ja Jon Diebler ,jotka eivät tosin saaneet vapaista paikoista kolmosia sisään torstaina.
Evan on myös loistava levypalloissa, etenkin hyökkäyspäässä tykkää myskätä korin alla levypalloista.
Hyvin epä-Turnermaisen tästä pelistä teki hänen 10 menetystä , jonka lähinnä aiheutti UNC:n erittäin kookas etulinja, mikä aiheutti vaikean päätöksen teon ajaessa.
Ed Davis vakuutti hyökkäyspään levypallo pelillä ja jopa liiankin epäitsekkäällä mentaliteetilla. Davisilla on soft touch korin korin ympärillä molemmilla käsillä, mutta jäi tässä pelissä liian vähille toucheille postissa.
Carolinan voiton avain oli heidän etukentän uskomaton koko ja syvyys, heillä on laittaa kentälle 6 yli 6-8 pelaajaa. Vastustaja ei tule saamaan kovin montaa hyökkäyspään levaria heitä vastaan.
Carolinan heikkous selvästi on heidän takakentän kokemattomuus ja heittouhkan puute. Marcus Ginyard ja Will Graves osoittivat kykyä heittää kolmen pisteen heitto konsistentisti. Point guard kaksikko Larry Drew ja freshman Dexter Strickland on vielä liian kokematon, ja koko joukkue on vielä "work in progress" kuten Dick Vitale kuvasi joukkuetta. Siitä kertoo hyvin alkukauden 19.4TO/G joka ei saa jatkua jos Carolina haluaa säilyttää top-5 rankkauksensa.
Tykkään Carolinan epäitsekkyydestä ja etenkin etukenttä pelaajien syöttötaidosta.
Kirjoitan Syracuse pelistä huomenna , koska en enää jaksa...

Joo, noinhan siinä kävi. Mielestäni Drew kyllä ansaitsee myös kehut Gravesin ja Ginyardin lisäksi, enkä minä näe Ohio State-ottelun perusteella point guard peliä kovin pahana ongelmana Tar Heelseille (mulla on vielä UNC-Syracuse katsomatta, joten siitä en osaa sanoa). Jos alkukaudesta menee jo näin, ja on odotettavaa että rutiinin mukana esitykset vielä paranevat, kyllä siitä hyvä tulee.

Carolinan front court on tosiaan erittäin syvä, mutta saa nähdä osoittautuuko ongelmaksi jossain vaiheessa voiman puute. Wearit, Zeller ja Thompson ovat - kuten sanoit - erittäin taitavia ja älykkäitä isoja miehiä, mutta mestaruuden uusimiseksi Carolina tarvitsee myös asennetta ja raakaa voimaa korin lähellä. Davisin kehitys kauden aikana tuleekin olemaan tärkeää.

Tässä pari sanaa lisää, eli oma versioni ottelun kulusta: http://yliopistokoris.blogspot.com/2009/11/california-syracuse-unc-ohio-state.html