On ollut todella hienoa koristyttöjen isänä lukea tämän foorumin innostavaa ja kannustavaa kirjoittelua. Toivottavasti tulevat omat susitytöt ovat nyt entistä innostuneempia harjoittelusta ja koriksen seuraamisesta laajemminkin.
Toisaalta olen erittäin harmissani poikia kohtaan tulevasta äärimmäisen negatiivisesta kirjoittamisesta ja muutamissa viesteissä jopa maalitaan yksittäisiä pelaajia. En ihan ymmärrä mitä näillä viesteillä pyritään saamaan aikaan. Ei ainakaan parempaa suomalaista korisyhteisöä.
Negatiivisuudella ei ainakaan paranneta joukkueiden tunnelmia. Jokaiseen matsiin mahtuu niin onnistumisia kuin huonoja valintoja, nyt kommenteissa keskitytään vahvasti jäätävään negatiiviseen analyysiin.
Ainakin omat tytöt lukevat tätä foorumia, joten kommentoijienkin on syytä miettiä mitä ja miten kirjoittavat nimimerkkien takana.
Olet aivan oikeassa, näiden kirjoitusten negatiivisuudella ei paranneta joukkueen peliä ja vielä vähemmän ilkeydellä.
Mutta mistä johtuu epävarmuus, miksei näiden nuorten miesten kehonkielessä ole tällä hetkellä samanlaista yhteishenkeä ja tsemppausta kuin nuorilla naisilla on ollut? Ja puhun nyt omasta puolestani erityisesti U18-jengistä.
En tiedä kumpi on pahempaa, menettää kymmenen pinnaa yliyrittämisellä vai menettää 20 pinnaa sillä että reagoidaan koko ajan myöhässä - koska - niin miksi? Ollaan varovaisia? Ei olla totuttu tekemään sitä aloitetta? Vai mietitään jotain mitä on yritetty harjoitella?
Itse katselisin mieluummin sitä yliyrittämistä. Sekään ei kuitenkaan ole itsessään mikään ratkaisu.
Pallopelit tapahtuvat ajassa kuten vaikkapa musiikki. Koris on vieläpä hyvin nopea laji. Eli koko ajan ollaan uptempo, vivace, con moto. Ei päätöstä siitä, mitä soittaa, voi tehdä silloin kun sen pitäisi jo soida. Se päätös pitää tehdä edellisessä tahdissa, edellisessä säkeessä, ennen kappaleen alkua, kaksi viikkoa ennen konserttia, kun päättää ohjelmiston ja miettii miten sen saa parhaiten omaksuttua. Nyt-hetkessä tapahtuvat voitot ovat aina improvisointia tai
ekstemporisointia. Toiset pystyvät luonnostaan olemaan siinä vapaampia, toiset tarvitsevat enemmän valmiita askelmerkkejä, nuotit nenän eteen tai ulkoa harjoitellut kuviot.
Mutta luontaisia taipumuksia huomattavasti tärkeämpää ja vaikuttavampaa on valmistautuminen. Se ”10 000 tuntia” tai paremminkin se tarvittava määrä oikeansuuntaista harjoittelua, minkä se nyt-hetken voitto vaatii. Parhaimmillaan sillä valmistautumisella voi päästä flow-tilaan, jossa jokainen nuotti on niin oikea, kuin sen juuri siinä nyt-hetkessä täytyy olla - ja jokainen heitto uppoaa naruihin, jokainen syöttö, leikkaus, sulku, skriini, rolli, poppi ja blokki osuu kohdilleen.
Sitä minä ainakin itse olen täällä peräänkuuluttanut. Sille ei voida mitään, jos vastustajalla on isommat pelaajat. Tai no, sille voidaan voida jotain pitkällä tähtäimellä. Mut sille oman porukan pelille voidaan tehdä jotain, onko peli-ilme parasta susijengiä vai alistunutta valmiiksi häviämistä. Se pelin nopeus, reagoinnin taidot, heittotaito jne., niillekin voidaan tehdä jotain, ei ehkä enää tän kesän osalta, mutta seuraavan ja sitä seuraavan. Se työ tehdään seurajoukkueissa ja leireillä. Tehdäänkö sitä työtä nyt juuri niin hyvin kuin voitaisiin? Viedäänkö sitä oikeaan suuntaan?
Aina on niitä, jotka luulevat tietävänsä paremmin, joiden mielestä on valittu väärät pelaajat vääristä joukkueista ja harjoiteltu vääriä asioita. Mitä ovat siis ne oikeat asiat? No, ainakin näiden pelien perusteella ne liittyvät reagointikykyyn ja korintekoon sekä niihin liittyvään pelikovuuteen. Nopeassa tempossa.
”Kansainvälinen pelitempo” nostaa mun karvat aina pystyyn. Ei tempoa pysty nostamaan soittamalla nopeammin, vaan harjoittelemalla soittamaan nopeammin. Sama juttu tässä.
Tulokset puhuvat puolestaan. Suomessa nuoret miehet pelaavat ja harjoittelevat liian hidasta peliä. Muualla mennään vasemmalta ja oikealta ohi.
Mahtaneeko Ari Lahti olla gaalan rahoittajia?