Pieni yhteenveto kaudesta (tuli melko pitkä, zorit siitä)
Thunderin lähihistoria
21-22 : 24 voittoa
22-23: 40 voittoa - putosi playinissä
23-24:: 57 voittoa, hävisi 2. kierroksella Mavsille
Kehitys on siis huima ja siksi odotustaso ainakin itsellä oli tuo konffafinaali. Presti teki kesällä kaksi merkittävää hankintaa. FA-markkinalta tarttui haaviin Hartenstein tuomaan pituutta ja levypallovoimaa ja Giddey vaihtui Carusoon. Nämä hankinnat osuivat näin jälkikäteen katsoen aivan nappiin ja valoivat viimeiset palaset OKC peli-identiteettiin joka on: ensin puolustetaan ja sen jälkeen tehdään sitten mahdollisesti muita juttuja.
Kausi alkoi sikäli onnettomissa merkeissä että Hartenstein mursi kätensä ennen sarjan alkua ja pitkistä myös JWill oli loukkaantuneena. Ennen kuin Hartenstein ehti kunnolla parantua tapahtui pahempi loukkaantuminen kun Chetiltä murtui lantiosta luu. Tämä piti hänet poissa 3kk ja paluu tapahtui vasta helmikuun alkupuolella. Näin pitkälle kolmikolle ehti tulla yhteistä pelikokemusta aika vähän ennen tosipelien alkua, mikä myös näkyi. Monen näköistä avausta nähtiin mutta loppukaudesta se oli melko usein: SGA-JDub-Dort-IHart ja Chet. Daigneault ei pelännyt muuttaa rotaatioita ja avauksia ja tämä oli alunperin tehty joukkueelle selväksi, ja joukkue ajatuksen ostanut. Runkosarja päättyi siis koviin lukemiin monessa mielessä, ainakin jos vertaa 2000-luvun joukkueisiin. Def rating 107.5, netrating 12.8, voittoja huikeat 68 ja Cavsin ja Celticsin kanssa läpäisi Phil Jackson kriteerin eli 40 voittoa ennen 20 tappioita
Ihan silmin katsoen runkosarjassa etenkin hyökkäystekeminen oli tasaisempaa ja parempaa kuin poffeissa. Osasyy tähän muutokseen on tietysti vastustajan paremmassa scouttauksessa ja kovemmassa efortissa, mutta ei esitystä voi mitenkään ylivoimaiseksi kutsua. Parasta oli kuitenkin se ettei OKC poffeissa hävinnyt kertaakaan kahta peliä peräkkäin vaan nousi muutamasta surkeasta esityksestä seuraavaan pelin voittoon. Lopulta tuo sarjavoiton tuoma kotietu osiltaan ratkaisi koska kotonaan OKC hävisi vain Nuggets- ja Pacers-sarjojen ensimmäiset pelit. Mutta tämä kaikki on niin tuoreessa muistissa että käydään homma läpi pelaajien kautta poff-painotteisesti.
SGAn pelillistä puolta en enää vatvo mutta johtajuus on pakko nostaa esiin. SGA pysyy stoalaisen tyynenä, tapahtuu mitä tapahtuu. Hän ei juuri reagoi omiin onnistumisiinsa eikä epäonnistumisiinkaan . Harvoin valittaa tuomareille eikä koskaan sorru soittamaan suuta muiden kanssa. Jossain sanoi ettei halua käyttää energiaa eikä antaa vastustajalle sitä omalla käyttäytymisellään. Miten sitten joukkuekaverit voisivat poiketa kovasti tästä jos johtava pelaaja kantaa kovan vastuun skoraamisesta ja tekee täyden työn puolustuksessa ja ottaa kaiken tyynesti. Tämä on enemmän tai vähemmän koko joukkueen mentaliteetti ehkä Carusoa ja hieman IHartia lukuunottamatta. Penkillä saattaa olla hyvinkin eloisa, kannustava ja reagoi hienoihin suorituksiin (sai jopa yhden tekun tästä) ja pelin ulkopuolella kujeilla mutta kentällä tyynen joukkueen hyvä esimerkillä edestä johtaja, työntekijä muiden joukossa. Ympäristö todistaa tuota nöyryyttä ja oman aseman korostamattomuutta. Arvostan ehkä eniten SGAn osalta itse tätä vakaata tyyliä. SGA harjoittelee kesät samassa vanhojen kaverien ryhmässä mutta jos pitää veikata hyvän 3p-heiton vakiinnuttaminen tulee työn alle, jo tällä kaudella otti niitä enemmän.
JDub tukee omalla tekemisellään hyvin tätä, samanlainen reagoimaton tyyni sankari. Kaveri on lisäksi uskossa ja sekin heijastuu arvoissa ja tekemisessä. JDub hyytyi pahasti vuosi sitten Mavsia vastaan ja kaudenkin aikana on epäilty onko tästä tiukkojen paikkojen mieheksi. Poffit ja finaali osoittivat että hän on se selkeä kakkosoptio joukkueessa ja hyvä kahden suunnan yleismies. AS, All Def 2-team ja All-NBA 3-team kolmantena NBA-vuonna kertoo tason. Iso ero alkukauteen oli että pilli vihdoin soi näistä samoista runsaista ajoistaan, joissa häntä alkukaudesta sai rikkoa huolettomasti tuomarien puuttumatta. On kohtuullisen varmaa ettei taitotaso ole vielä lähelläkään kattoa. Fiksu kaveri joka malttaa kysymyksen jälkeen miettiä rauhassa ennen suun avaamista. PIdän kovasti. JDub oli luvannut että jos voittavat suostuu juomaan ensimmäisen kerran elämässään alkoholia. Ei kuulemma ollut hyvää eikä tarvitse toiste koittaa.
Dort , omat rakastaa muut vihaa. Tekee myyräntyötään sitkeästi ja aika moni vastustajan tähti on hiljennyt “Dorture Chamberissa”. Kuten muillakin vaihtelevia suorituksia poffeissa mutta silloin kun hurmos päällä mahdoton ohitettava. Liigan korkeakaarisin kolmonen. Lu on päässyt asumaan melko monen päähän ilman että maksaisi lainkaan vuokraa.
Chet oli hyvässä kuosissa ennen alkukauden loukkaantumistaan ja melko kauan kesti ennen kuin pääsi lähelle syksyn liikettään. Ratkaisevilla hetkillä viimeinen puolustuksen lukko ja korivahti joka pärjää vartioimassa viivallakin. Henkisesti on varmasti ollut raskasta koska muutama peli meni poffeissa aivan penkin alle. Toisaalta sitten tärkeissä peleissä kuten finaalin seiskassa oli sitten vauhtiin päästyään aivan mahtava. Se on selvää että Chet pystyy kehittymään vielä kovasti. Oma veikkaukseni on All-defensive 1. team jo ensi kaudella jos pelien määrä tulee täyteen. Hyökkäyspäässä on kuitenkin paljon tekemistä, eikä tuo kuljetus-spinni-ajo-välttämättä tule koskaan olemaan hyödyllinen. Jotain muuta pitää keksiä ja kolmoseen lisää kaarta. Mutta tulee SGAn ja JDubin lisäksi olemaan se pelaaja jonka varaan dynastia rakentuu jos sitten rakentuu koskaan.
IHart oli Prestiltä juuri oikea ja tarvittava veto. Poffeissa sai hieman vähemmän vastuuta ja lopussa Daigin kokeilujen jälkeen avauksessa. Kahden torrnin systeemi ei välttämättä toiminut enää kovin hyvin nopeaa Pacersia vastaan. Joskushan tämä G-liiga-aikoinaan nakkeli lupaavasti kolmosiakin mutta heittovalikoima on nyt donkki ja se kuulantyöntöfloateri, joka sekin katosi poffien aikaan melko näkymättömiin. On kuitenkin korkean peliälyn kaveri ja Thunderin hyökkäys on yleensä aina juonikkaampaa iHartin ollessa kentällä ja lisäksi on joukkueen paras skriinaaja. Monesti point forwardin roolissa jakelemassa kaarella. Jonkinnäköistä enforcer-mentaliteettia näkyvissä silloin kun joukkuekaveri saa mielestään liian kovaa kohtelua.
Caso , ikää komeat 21v, kokemusta 2 kautta. Luonnolliset puolustusvaistot, pitkät kädet ja viime vuoteen verrattuna tekee jo paljon enemmän hyökkäyspäässä. Sai paljon peliaikaa ja roolia poffeissa. Finaalisarjassa katosi tyystin kun oli avauksessa, kunnes sitten loisti lopussa taas vaihdosta. Pallollisen puolustajana varmasti jo nyt top 10 NBAssa. Sarjassamme hiljaisia, jopa ujoja poikia. Selostajien mukaan hississä saattaa jo ainakin vastata jotain kysyttäessä jos rookievuosi meni enemmän kengänkärkiä katsellessa. Mutta sopii hyvin Thunderin identiteettiin jossa tekeminen määrää, ei somejulkaisujen määrä tai trash talk peleissä. Saa nähdä kauanko pystytään pitämään OKCssa?
Caruso on matkalla Thunder ikoniksi. Edustaa pelillisesti sitä OKCn ydintä ja johtaja etenkin kentällä ja haastavissa tilanteissa. Rauhoittaa ja näyttää mallia, sata lasissa aina. Alkukausi oli hieman vaisumpi monine pienine loukkaantumisineen ja varsinkin hyökkäyspäässä tuntui ettei paljon auta, mutta lopussa ja finaaleissa korvaamaton. Ilman Carusoa ei Thunder olisi mestari. Oli myös poffeissa (volyymiheittäjistä) joukkueen paras kolmoslinko. Pelaa aivan sääntöjen rajamailla (joidenkin mielestä ulkopuolella) mutta varmasti niin kovaa kuin tuomari kulloinkin sallii. Normipelimäärillä ja -minuuteilla olisi varma All Defense 1-tiimiläinen. Henkilökohtainen suosikkini.
“
Aaron Wiggins saves basketball”, ainakin joka kymmennen pelin. Sai poffeissa vähemmän peliaikaa mutta yhden pelin osaltaan finaaleissa ratkaisi. Sehän riittää roolipelaajalle ja fanien suosikille. Mainio ja (jälleen) tyyni ja eleetön purkanjauhaja, joka tekee ihan kaikkea mitä kulloinkin tarvitaan. Niitä kolmossuonevetojakin tulee aika usein. Toivon että pidetään pitkään ja sopimuskin on nyt juuri oikean kokoinen ja kestettävissä kun veron maksu häämöttää.
Isiah Joe, runkosarjassa erinomainen kolmosheittäjä joka jäi sivurooliin poffeissa eikä oikein tuntunut onnistuvan sinä vähänä peliaikana minkä sai eikä päässyt koskaan oikein rytmiin. Tyypillisesti yksi stintti peliinsä max kaksi. On joukkueen heikkoimmasta päästä pakissa, muttei sielläkään huono. Voi nyt vaan olla että jatkaa matkaa eteenpäin vaikka symppis kaveri onkin. Unohdinko sanoa että tyyni?
Jaylin (JWill)
Williams suoritti milloin pitikin. Pacers sarjassa ei nopeutta vastaan sopinut kentälle mutta esim Denveriä vastaan pelasi hyvin ja hoiti tonttinsa. Napsii levypallot, heittää kolmoset hyvällä prosentilla ja on vahva korin alla. JWill teki ainoana Thunderista tällä kaudella tripla-tuolan, kolme kertaa, kun pääsi aloittamaan ja sai paljon peliaikaa. Maailman mukavin hype master, kuulemma hän puhuu ja häntä kuunnellaan huddleissa, ja aina hymyssä suin. Jossain pelissä tuli kyynärpäätä naamaan, mutta heti kun nousi ylös oli leveä virnistys päällä. En ymmärrä ketään joka ei pitäisi JWillistä. Toivon että pysyy Thunderissa.
Kendrich “Kenny Hustle”
WIlliams on työmiehistä luotettavin. Ei kummoisia minuutteja poffeissa pelannut mutta pelasi melkein joka pelissä ja merkittävään aikaan. Esitys jossain Minny-pelissä sai Chuckin kysymään että kukas tämä hahmo on? Pystyy pelaamaan monessa eri roolissa, jopa sentterinä. Aina kun laitettiin peliin oli turvallinen tunne ettei ainakaan mitään katastrofia tule. Joukkueen senioreita.
Ousmane Dieng vasta 22v mutta jo kolmas vuosi. Eikä vieläkään oikein ole irronnut. Onko maassa vika kun näistä nuorista ranskalaisista ei Wembyä lukuunottamatta oikein kukaan breikkaa?. On pituutta on taitoa ja on pehmeyttä sitten kompensoimaan. Itse odotin että läpimurto olisi tullut vaan ei tuo kovasti viime kaudesta ole parantunut, Vaikka Presti häneen hukkasi aika joukon varantoja aikanaan ei se estäne miehen liikuttamista jonnekin missä saa enemmän peliaikaa.
Ajay Mitchell oli runkosarjassa erinomainen ainakin varauspositioonsa nähden pallollisena pointtina runkosarjassa. Sai säännöllisesti peliaikaa. SItten tuli leikkausta vaatinut isovarpaan vamma vuoden alussa ja kuntoutuminen niin myöhään ettei oikein ehtinyt mukaan. Muutaman kerran sai pientä roolia Daigin kaikki-pelaa-kokeiluissa, mutta tulos ei tuntuman puutteessa kummoinen ollut. Aika paljon kohtalo riippuu siitä millaiseksi Topic osoittautuu mutta ensi vuoden odotan pelaavan.
Dillon Jones, persjalkainen oloinen energinen hyörijä jolle on vaikea nähdä roolia jatkossa. Ei se Prestikään selvännäkijä ole. Noin olemukseltaan on Thunderin tyylinen vähäeleinen mies jolla sata lasissa. Saattaa kuitenkin vielä vuoden olla mukana.
Alex Ducas, 2-suunnan sopparin aussi, vähän peliaikaa, jatkanee muualle. Toki ei juuri mahdollisuuksiakaan saanut kuin roska-ajalla.
Branden Carlsen (ensin 1p päivää sopparit, pysyvä, waive ja 2-s), valan tehnyt mormoni ja lähetyssaarnaaja, osoittautui ihan päteväksi backupsentteriksi, Loukkaantumisten takia pääsi pelailemaan kohtuullisesti. Ihan ok pakissa ja korivahdin vikaa löytyy, ja kolmonenkin lähtee. En pahastuisi vaikka jatkaisi samanlaisella sopimuksella.
Ja pahnan pohjimmaisena
Adam Flagler (2-s) jolla on jonkinnäköinen ennätys 7 min, kolmoset 0/8 ! Jep jep….
Topicista puhutaan sitten kun on päässyt pelailemaan. Pakkipää jännittää koska pallollista hyvää pointtia tarvitaan.
Miten sitte pärjäsi valmennus?
Daigneault on kyllä hyvä valmentaja monessa suhteessa. On tehnyt selväksi että (avaus)kokoonpanot ja rotaatiot muuttuvat. Kukaan ei koskaan tiedä koska kutsu käy ja kun kilpailu on kovaa , jokainen on hyvässä vireessä mahdollisuuden tullessa. Aika hyvin myös on oppinut reagoimaan ja muuntamaan systeemiä pelin sisälläkin. Selvästi arvostettu kommunikoiva valmentaja jota ei kyseenalaisteta. Harvoin hiiltyy kentän laidalla ja jos joskus on arvostellut tuomareita esim presseissä niin sitä tuskin huomaa. Sikäli heijastuma joukkueestaan. Joskus haluaa olla liigan älykkäin ja nokkelin. Esimerkkinä poffeissa vakiintuneen avauksen muutos 1. finaalin. Denver-sarjan avauksen häviö lopun tahallisine rikkomisineen menee Daigin piikkiin, eikä finaalien 6-pelin flegmaattisuus ,kun Pacersin runi jatkui, vakuuttanut. Jonkun aikalisän olisi voinut kutsua rauhoittaakseen tilannetta. Finaalisarjassa tuntui olevat kyllä Carlislea perässä kunnes ehkä seiskapelissä näytti vakaammalle ja rauhallisemmalle Carlislen melskatessa. No tapahtumat huomioon ottaen ymmärrettävää Pacers-valkulta. Nämä Daigin “kaikki-pelaa”-hetket jossain tärkeissä peleissä olivat kyllä aika rohkeita kokeiluja, eikä niistä mitään hyvää seurannutkaan. No, ainakin pääsi näyttämään että uskallusta on. Mutta ei valittamista, silmien siristely on ajattelun aiheuttamaa (kuulemma) ja puolestani siristelköön vaan lisää.
Ja viimeisenä
Presti. Ei tiirikoi lukkoa pikavoiton tavoittelussa vaan haluaa murtaa koodin ja voittaa pitkäjäntesesti. Yksi tärkeä tekijä itselle miksi olen Thunder-kannattaja. Kun joskus löytyy johtaja jolla on selkeä strategia ja toteuttaa sitä johdonmukaisesti ja rauhallisesti siihen kelkkaan kannattaa mennä. On lisäksi hyvä kommunikoija, rauhallinen ja provosoitumaton
ja itse kädet savessa. Kuvaava tarina: OKC halusi Hartensteinin ja sovittiin tapaaminen. Agentti luuli että IHart on Houstonissa, mutta jäppisten ollessa lähdössä selvisikin että Eugenessa, Oregonissa. Pikavisiitti vaihtui 4 tunnin lentoihin. Presti myi seuran tulevaisuuden näkymät ja IHartin henk koht kehittymisen ja sai sitoumuksen kun IHart oli efortista vaikuttunut. No toki vastustamaton rahatukko auttoi asiaa. Sitäkin voivoteltiin että 30 miltsukkaa penkkiveikolle mutta Presti näki mitä IHart voi joukkueelle tehdä. Caruson hankinta oli toinen ratkaiseva liike. Ei Presti erehtymätön ole mutta pidän periaatteesta että hankitaan ihmisinä hyviä pelaajia jotka ovat valmiina nöyrästi tekemään töitä joukkueen hengessä. Tosin helpottaa jos joukkueen supertähti on saman mentaliteetin mies, niin paha siinä on kakkostähden tai roolipelaajan tuittuilla ja hölmöillä vaikka mieli tekisi. Mutta kyllä hän jonkinlainen GMien golden standard on. Huhuja on että kysyntää olisi johonkin, esim näitä tulevia laajennustiimejä rakentamaan. Epäilenpä kyllä ja toivon että ei Presti tätä lastaan hylkää.
Pelillinen yhteenveto: Runkosarja sujui loistavasti ja sisäinen kilpailu piti efortin kovana kun vastustaja ei jaksanut välttämättä niin keskittyä (näin minua on opetettu). Hyökkäyspelikin näytti pääosin tosi hyvältä, välillä loistavalta. Vaikka tässä mestaruus tulikin ei poffeissa meno mitenkään maagista ollut ja vaihtelua oli todella paljon mutta perustaso oli riittävän kova. Tuli murskatappiota mutta onneksi seuraavaan oli aina miehistytty. Toki näissä sarjoissa skouttaaminen ja pelisuunnitelmat ovat vastustajallakin huolellisia ja efortti erilaista kuin runkosarjassa. Siltikin pieni pettymys oli esim. finaaleissa miten mielikuvituksettomaksi hieronta hitaissa meni kun ei saatu riistoja ja niistä nopeita. Samaten loppukauden hyvin toiminut kolmosheitto katosi poffien huonoimpien joukkoon, eikä paikoissakaan ollut valittamista tai selitystä. Ratkaisevinta menestykseen oli kuitenkin JDubin vireen löytyminen. Kun SGAlla on hyvin skoraava kakkosoptio, voitto on lähellä. Tärkein ydin on kuitenkin se pakkipeli joka muutamaa poikkeusta lukuunottamatta poffeissa toimi ja riistoja saatiin ja sitä kautta vastustajan peli sekaisin. Sen varaan on hyvä rakentaa.
Tästä “Thunder-vihasta” jota somessa (Reddit, X) on melkoisesti ollut, on verrattu Chiefsin vastaavaan ja yhteneväistä löytyy. Avainpelaaja on tylsä ja tuomarien suosima, kuten joukkuekin, jossain on salaliitto jossa päätetty kuka voittaa. Jotenkin voitetaan vääränlaisella tylsällä pelillä. Pienen markkinan joukkueen tähdet saa liikaa näkyvyyttä ja toki pitää muistaa matkan varrella pudotettujen tai runkosarjassa jyrättyjen joukkueiden kannattajat jotka haluavat edelleen löytää jonkin epäluonnollisen syyn miksi hävisivät. Ja olihan Pacers sitten altavastaajana melkein kaikkien suosikki kun finaaleihin päästiin. Mutta onhan tuo somen toksisuus välillä todella epäterveellistä kaikille. Koben sanat on hyvä pitää mielessä “Nobody hates the good ones. They hate the great ones”. No en minäkään pidä PJ Washingtonista mutten kiistä miehen olevan erinomainen koripalloilija jonka mielelläni ottaisin omaan joukkueeseen. Hän vaan aina sattuu olemaan se joka kurittaa omaa joukkuetta ja ylittää sitä vastaan tasonsa.
Vaikka joukkue pelissä on stoalaisella ilmeellä eivät nämä mitään tosikkoja ole. Kun pelin jälkeen avainpelaajaa haastatellaan kasuaalikatsoja tuntee helposti myötähäpeää että mitäs hönöilyä tämä on? Nämä Gallon haastattelujen keppostelut ovat kuitenkin kannattajan silmään hienoja ja odotettuja. SGA on näissä se aikuinen huoneessa mutta eipä hänkään malta olla ratkeamatta aina välillä varsinkin kahden nuoremman Williamsin keksiessä uusia juttuja ja pukiessa haastattelevaa Galloa milloin pyyhkeisiin milloin verkkareihin. Tässä on todella kovan yhteishengen joukkue jonka sisäistä käyttäytymisen koodia ei varmaan ulkopuolinen pysty käsittämään. Pääasia että se koodi on olemassa ja näkyy monella lailla, pelissä, presseissä ja haastatteluissa. Jotenkin tiedetään milloin ollaan hillitysti ja milloin irroitellaan.
Olen itse ehtinyt elämäni varrella kannattaa ja seurata monenlaisia seuroja, monessa lajissa, hyvinkin kiinteästi ja pitkäänkin. Olen jostain syystä aina valinnut hieman altavastaajan tai haastajan koska siinä haastamisessa on jotain hienoa. Siksipä ei ole mestaruuksia saanut mukana juhlia. Monesti on viety vierestä mutta “hopee on kyllä häpee” ja niitä ei muista kukaan. Kun katsoo pelit aikaisin aamulla niin tänä vuonna on useimpina aamuina saanut hyvän mielen ja mainion lähdön päivään. Hieno ja tunteikas vuosi ja välillä (ainakin vaimon mielestä) uppoutunut asiaan liikaakin. Seuraavan kauteen ehkä hieman kevyemmin koska tätä kannua ja viiriä ei kukaan koskaan voi viedä pois eikä kadottaa historian lehdiltä. Nyt pystyy paineettomasti
seuraaman ensi kautta.
Päätän täältä tähän ja palaillaan syssymmällä uudessa Thunder-ketjussa, koska se viimeinen askel on nyt otettu. Kiitokset keskustelijoille ja lukijoille.
Thunder up!
