Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

[manzu]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Tässä hieman kahdeneri valmentaja ja kasvettajan mielipiteitä:

Rauno Korpi: "Taitoluistelijat ovat todellisia urheilijoita"

STT/HS 12-1-03

TURKU.

Tunnettu jääkiekkopersoona, entinen maajoukkueen päävalmentaja Rauno
Korpi tietää mitä on olla taitoluistelijan isä. Korpi tietää sen tuplasti, sillä hänen molemmat tyttärensä, Petra (16) ja Kiira (14) ovat huippuluokan taitoluistelij oita.

Petra vielä miettii uran jatkamista, mutta Kiira on täysillä mukana. Hän kilpailee Turun SM-kisoissa alle 18-vuotiaissa junioreissa ja on yksi voittajasuosikeista.

Kiira Korven seura on Tappara. Kyllä, maineikkaan jääkiekko seuran ohjelmassa on myös taitoluistelu. Mukana on Rauno Korven arvion mukaan yli kolme sataa tyttöä ja poikia myös.

Ex-liigavalmentaja Korpi ihailee taitoluistelijoita. Hän ihailisi taitoluistelijoita, vaikka laji ei omien tyttärien myötä olisikaan tullut niin läheiseksi.

"Jääkiekkojunnuilla olisi erittäin paljon oppimista taitoluistelijoista. Ei yksikään kiekkojunnu harjoittele läheskään niin paljon kuin nämä nuoret tytöt. Treenejä on kaksi-kolme päivässä ja leireillä ollaan jäällä kuusikin tuntia ja siihen vielä kilpailut päälle. Niillä luistelijoilla on aivan valtava kunnianhimo, ja sitä täytyy ihailla", Korpi sanoo.

Uusikylä: Huippukyvyt erottuvat vasta aikuisuuden kynnyksellä


Lasta voi auttaa löytämään omat kiinnostuksen kohteensa ja tukea hänen spontaania harrastuneisuuttaan, mutta into harrastaa lähtee lapsen omasta motivaatiosta.
Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä on pelannut jalkapalloa koko ikänsä. Innostus tarttui jo lapsuudessa, koska oma isä pelasi. Uusikylä rakastaa lajiaan, mutta silti hänen lapsensa eivät ole seuranneet isänsä jälkiä.

”Olen ostanut heille pallonkin, mutta kun ei niin ei. Heillä on omat harrastuksensa”, Uusikylä sanoo.

Samankaltaisen kohtalon on kokenut moni vanhempi. Lasta voi auttaa löytämään omat kiinnostuksen kohteensa ja tukea hänen spontaania harrastuneisuuttaan, mutta harrastusten tyrkyttäminen tai lahjonta ja uhkailu eivät kanna pitkälle.

”Ne lapset ja nuoret, jotka rakastavat lajiaan, he kyllä harjoittelevat sitä. Mikään ei voita lapsen omaa, sisäistä motivaatiota”, Uusikylä sanoo.

Noin 14-vuotiaana päätös kilpaurasta

Harvasta lapsesta tai nuoresta tulee lajinsa huippu, mutta liikkumisesta nauttivia harrastajia heistä voi tulla. Kaikkia lapsia motivoi parhaiten kannustaminen, ei kentän laidalla karjuminen.

”Lasten moittiminen on yksi parhaimpia lahjakkuuden tappamisen keinoja. Vanhempien pitäisi ymmärtää, että huippukyvyt näkyvät luotettavasti vasta aikuisuuden kynnyksellä. Liian kovat vaatimukset ja paineet tuottavat helposti entisen lapsitähden”, Uusikylä sanoo.

Noin 14 vuoden iässä psyykkinen ja fyysinen kehitys on edennyt pisteeseen, jossa on aika tehdä päätös kilpaurheilijaksi ryhtymisestä.

”Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että vasta silloin ryhdyttäisiin harjoittelemaan kunnolla. Tuleva urheilijalahjakkuus on harjoitellut tuossa vaiheessa jo paljon, koska hänellä on ollut siihen sisäinen motivaatio”, Uusikylä sanoo.

Kilpailla saa, mutta lasten ehdoilla

Uusikylä ei näe estettä sille, että jo lapsina ja nuorina myönnetään se, että toiset ovat etevämpiä kuin toiset, ja että toisista tulee helpommin kilpaurheilijoita kuin toisista.

”Varmana tietona kuulee silloin tällöin, että Nuori Suomi liittolaisineen on pehmoprojekti, jossa kaikki ovat tasapäitä eikä kukaan saa olla toistaan parempi. Kilpailukin kielletään, maaleja ei lasketa, aikoja ei oteta”, Uusikylä sanoo.

”Kyse on väärinkäsityksestä. Kilpailla saa, voittaa saa. Saa iloita kyvyistään, saa ymmärtää olevansa parempi kuin kaveri, ehkä peräti paras. Voittamisesta ja menestyksestä ei saa kuitenkaan tulla liian varhain itsetarkoitus”, Uusikylä sanoo.

Nuoren Suomen kilpailusuositukset perustuvat tutkimustietoon lasten ja nuorten fyysisestä ja henkisestä kasvusta. Psykofyysistä kasvua ei voida kiirehtiä, vaan se etenee luonnon aikataulun mukaisesti. Ihmiset kuitenkin kehittyvät eri tahtiin, joten kyse on suosituksista, ei määräyksistä.

Yleispäteviä vastauksia siitä, miten joukkueen selvästi lahjakkainta lasta pitäisi kohdella, ei kasvatus- tieteen professorilla ole.

”Lajit ja myös lapset ovat kaikki erilaisia. Valmentaja voi esimerkiksi perustaa lahjakkaimmille oman ryhmän, jotta he eivät turhaudu. Oleellista on se, millaisessa hengessä näitä ratkaisuja tehdään”, Uusikylä sanoo.
Suorituspaineet tappavat luovuuden
Uusikylän mukaan onnellisilla ja tehokkailla ihmisillä on ollut yleensä onnellinen lapsuus. He ovat saaneet olla lapsina lapsia. Urheilun avulla yritetään kasvattaa fyysisesti kunnossa olevia lapsia, mutta myös eheitä ihmisiä, joiden rakkauden tarpeet on tyydytetty. Jos lapsi tuntee, että minusta välitetään ja minut hyväksytään, hänellä on energiaa esimerkiksi urheilusuorituksiin.

”Monessa lajissa tarvitaan taidon ja tiedon lisäksi myös luovuutta. Sitä, että ihminen uskaltaa kokeilla uutta, tehdä toisella tavalla. On jalkapalloilijoita, ja sitten on luovia jalkapalloilijoita”, Uusikylä muotoilee.

Luovuus ei kuki kuristavien suorituspaineiden alla. Loppuun poltettu nuori suorittaja on aina joutunut kätkemään luovuutensa, tunteensa, hellyyden, hyväksymisen ja rakastetuksi tulemisen tarpeensa.

”Se perusta, jolle oman lahjakkuuden kehittäminen ja siitä nauttiminen sekä elämänilo rakentuvat, on pahimmissa tapauksissa haudattu iäksi”, Uusikylä

 

[50 Cent]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Se on kuitenkin totta, että Suomessa resurssit on tosi rajalliset ja ihan turha käydä edes vertailemaan jenkkeihin tai esim. usein verrattavaan Liettuaan, jossa 7-vuotiaat tekevät skriinejä ja osaavat joukkuepeliasiat paremmin kun suurin osa suomalaisista 12-vuotiaana. Tällaisia keskusteluja ja vielä laajemmin saisi olla näistä aiheista tälläkin foorumilla.

Kuka puhuu vertailuista? Eikö oppia tulisi ottaa sieltä, missä on selvästi oivallettu jotain mitä Suomessa ei? En puhu nyt suoran mallin siirtämisestä, vaan vaikutteiden ottamisesta. Suomi ei ole USA - ei edes Liettua- mutta varmasti joitain asioita voisi juniorivalmennuksessa muuttaa. Ei ole mitään järkeä tuhlata puolta harjoituksesta sen opettamiseen, että tässä miehessä roikut nyt koko pelin, kun saman ajan voisi käyttää esim. em. screenien opettamiseen - missä lukee ettei 8-vuotias osaa tehdä screeniä? Tai hand offia? Tai vaikka pick&poppia? Mielestäni raja tulisi vetää askelmerkkikuvioihin, joita mini-ikäinen ei kyllä sisäistä. Kuinka paljon helpompaa onkin siirtyä kovempiin peleihin, kun tällaiset asiat ovat selkäytimessä, sitä voi vain arvailla. Suomalaiset juniorit kyllä orjallisesti puolustavat ja juoksevat kuvioita, mutta muuttuviin pelitilanteisiin ei osata reagoida samalla lailla kuin ent. Jugoslavian pelaajat. Tämä siksi, ettei kukaan ole opettanut pelaamaan (lue: lukemaan pelitilanteita) esim. miss-matcheja tms. Jasikevicius, Papaloukas, Nash ja Krstic sen osaavat Huff, Nikkilä, Lehtoranta ja Koponen eivät ja siinä tulee ero isojen pelien ratkaisijoiden ja hyvien joukkuepelaajien välillä.

 

[42]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Sääntöjen pitää olla sellaiset, että niitä myös noudatetaan ja tuomarit voivat niitä valvoa. Ei voi vedota siihen, että tuomarin pitäisi katsoa, mikä milloinkin on kohtuullista. Koriksessa ei tunneta esim. jalkapallon hyötynäkökohtaa tms. vaan tuomarin pitää tuomita sen mukaan, mitä säännöissä sanotaan, olkoon hän itse mitä mieltä tahansa niistä.

Tuomarin (junnuotteluissa erityisesti) nimenomaan pitää katsoa mikä milloinkin on kohtuullista. Ja hyötynäkökohta toki löytyy koripallosta (47.3.) koskien sekä virheitä että rikkomuksia. Sääntökirjan lukeminen auttaa alkuun ja sen ymmärtäminen jatkoon.

 

[Niin]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Tuomarin (junnuotteluissa erityisesti) nimenomaan pitää katsoa mikä milloinkin on kohtuullista. Ja hyötynäkökohta toki löytyy koripallosta (47.3.) koskien sekä virheitä että rikkomuksia. Sääntökirjan lukeminen auttaa alkuun ja sen ymmärtäminen jatkoon.

Samaa ja eri mieltä. Alkuperäinen esimerkki oli kärjistetty, mutta 42:n kommentti koskee vain yhtä asiayhteydestään irrotettua kappaletta.

Tietenkin junnupeleissä pitää ottaa huomioon pelaajien taso, joka voi olla saman ottelun eri pelaajillakin erilainen. Kaikkia askeleita ei esimerkiksi ole tarkoituksenmukaista viheltää, jos on nähtävissä, että pelaaja ei vielä sitä hallitse tms, kukn taas joiltakin toisilta voi odottaa paljon enemmän. Virheiden osalta toleranssin pitäisi kuitenkin olla aika pieni. Sääntöjen hyöty/haitta -käytännössä viitataan satunnaiseen pelaajakosketukseen, joka ei tuota hyötyä / haittaa. Se tarkoittaa nähdäkseni siis vähäpätöisiä asioita. Esimerkiksi puolessa kentässä tapahtunut virhe muuten yksin läpi pääsevälle pelaajalle on aina vihelletty, vaikka siitä on lähes varmuudella ollut hyötyä puolustavalle joukkueelle ja haittaa hyökkäävälle, joka olisi tehnyt "varman korin". Nykyäänhän siitä pitäisi tosin tulla eu-virhe.

On mielestäni vain aika kestämätön tilanne, jos junioripeleihin tehtyjä erityissääntöjä noudatetaan eri tavalla eri otteluissa niin, että jotkut tuomarit noudattavat niitä melko kirjaimellisesti ja jotkut kohtuullistavat mielensä mukaan. Lähtökohta pitää olla, että säännöt kirjoitetaan niin, että niitä todellakin voidaan kohtuudella ja järkevästi noudattaa.

 

[42]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Samaa ja eri mieltä.

Tuota, minä en nyt huomannut missä kohtaa vastaustasi olisin eri mieltä, joten missähän kohtaa sinä olet eri mieltä omastani? Minä kommentoin kappaletta, jossa puhutaan siitä, voiko tai saako tuomari arvioida pelin aikana jonkun asian kohtuullisuutta. Samassa kappaleessa puhutaan siitä, onko hyöty/haitta-näkökohta koripallossa sääntöjen mukaan käytettävissä. Minä näen nuo molemmat asiat samaksi ja totesin vain, että sääntökirja nimenomaan antaa niihin tuomarille oikeuden tulkita. Toisin kuin nimimerkki "Hölmöt säännöt" sanoo.

On mielestäni vain aika kestämätön tilanne, jos junioripeleihin tehtyjä erityissääntöjä noudatetaan eri tavalla eri otteluissa niin, että jotkut tuomarit noudattavat niitä melko kirjaimellisesti ja jotkut kohtuullistavat mielensä mukaan. Lähtökohta pitää olla, että säännöt kirjoitetaan niin, että niitä todellakin voidaan kohtuudella ja järkevästi noudattaa.

Toki tavoite pitää olla, että kaikki tuomarit kaikkialla tulkitsevat sääntöjä ja määräyksiä samalla tavalla. Siihenhän koulutuksissa kai pyritään, valtakunnallisia koulutuksia C- ja nuorempien matseja pääosin tuomitseville ei vaan ole. Materiaali kausikouluksiin eri alueilla pitäisi kuitenkin olla sama ja kouluttajat varmaan keskenään sopivat miten mitäkin asioita kehotetaan painottamaan ja tulkitsemaan.

Niin kauan kun säännöissä on tulkinnanvaraa, niitä voi ja pitää tulkita. Ja niin kauan kun tuo tulkinnanvara on, on tilanteita, joista ollaan eri mieltä. Vaikka säännöissä ei olisi sitä varaa, niin eri ihmiset näkevät eri tilanteet erilaisina ja siinä jo tulee sitä "tulkintaa" vaikkei ehkä juuri tuolla termillä.

Onkohan tästa pikkujunnujen puolustussäännöstä olemassa jotain koulutusmateriaalia tai -tilaisuuksia liiton tai alueiden puolesta? Parhaiten tuon kanssa sinuiksi pääsee kun tarpeeksi iso porukka keskustelee ja sopii asiasta?

 

[Niin]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Tuota, minä en nyt huomannut missä kohtaa vastaustasi olisin eri mieltä

Samaa mieltä siitä, että toki pikkujunnujen matseissa pitää katsoa myös sitä, mitä kunkin tasoisilta pelaajilta voi kohtuudella vaatia ja onhan säännöissä myös tuo 47.3 kohdan hyöty/haitta määräyskin. Ja ainahan eri tuomarit tulkitsevat sääntöjä eri tavalla, mutta kauhean isoa vaihtelua ei pitäisi olla. Eri mieltä siitä, että koriksessa tosiasiallisesti sovellettaisiin tai pitäisi soveltaa hyötynäkökohtaa siten, että selkeä virhe, rike tms. jätettäisiin huomioimatta sen vuoksi, että siitä ei ollut hyötyä. Esimerkkinä lisäksi vaikka jenkkien lähtöaskeleet.

Lisäksi toteaisin, että on eri asia soveltaa kohtuullisuusperiaatetta sen vuoksi, että sääntöjä ei osaamistason vuoksi osata täysin noudattaa kuin sen vuoksi, että niitä ei haluta noudattaa. Mielestäni tuomari ei voi jättää soveltamatta sääntöä sen vuoksi, että sääntö hänen mielestään on huono.

 

[zzzzzzz]

Vs: Pakollisen pelaajavartionnin "ihmeellisyys"

Selkeän virheen, johon aiemmassa kirjoituksessasi viittasit, kun pelaaja on pääsemässä yksin läpi puolessa kentässä, voi huoleti jättää viheltämättä, jollei se vaikuta peliin tai ole ns kova virhe. Eli pikku läpsy, so what.

Entä askeleet omassa päässä kenttää, jos lähin puolustaja on omalla puolella? Pieni askelrike menköön.