Vs: Petteri Koposen tie kohti NBA:ta
Siis faktahan on, että Koponen on aivan loistava pelimies, jolle on vielä siunaantunut roppakaupalla hyviä lähtökohtia pallonpomputteluun ja kaveri on vielä treenannutkin, jo useita vuosia, kovaa. Koponen voittaa jo 20-vuotiaana fyysisyydessä useimmat (miltei kaikki) takamiehen paikalla viihtyvät maanmiehensä, osaa heittää (vaikka juuri nyt näyttääkin olevan meneillään hakuammunta), peruskoripallotaidot ovat hyvällä tolalla, kaveri on pallon kanssa nopea/käsittämättömän nopea, näkee kentän hyvin, pitää päätä pystyssä (mitä dribbailultaan ehtii), on luotettava pallon kanssa, omaa aimo annoksen itseluottamusta ja on ratkaissut pelejä useastikin henkilökohtaisella panoksellaan.
Suurin osa niskaan satavasta paskasta tulee siitä, että Pöhkö pelaa/on pelannut maajoukkueessa/Hongassa 30-38 min/peli ja on koko ajan mahdollisimman näkyvässä roolissa. Se on paitsi fyysisesti niin myös siksi henkisesti kuluttavaa. Ole siinä nyt sitten 20-vuotias puolijunnu jonkun Rannikon saappaissa. Parhaimmillaan Kåppinen näyttääkin olevan silloin, kun unohtaa itsensä ja keskittyy peliin - silloin, kun sankarin viittaa ei tarvitse olla koko ajan ottamassa itselleen. Sen vuoksi olisi hyvä, että kaveri olisi vielä jonkun kokeneemman kaverin kanssa. Ja sen vuoksi saattaa olla, että Italiassa tapahtuu vielä hyviä asioita, kunhan äijä jaksaa olla kakkonen ja nöyrä ja ottaa oppia.
Pointin peli kai kuitenkin on sitä parempaa, mitä paremmin joukkue pelaa ja pointilla on hyvät mahkut vaikuttaa viimeksi mainittuun.
Suurin ahdistuksen paikka Koposen peliä katsellessani on itselleni muodostunut siitä, että pelikaverit näyttävät välillä aidosti tuskastuvan Koposen pallorakkauteen. Varsinkin Hongan pelissä oli viime kauden aikana nähtävissä todellista sisäistä ristiriitaa joukkueen "tähden", jolla vieläpä on lähes koko ajan pallo, ja muiden pelaajien välillä. Siis tarkoitan todella tuskaisia ilmeitä. Kysymys on jostain perimmäisestä joukkuepsykologiasta: onko tämän kaverin kanssa helppo ja hauska pelata vai ei? Väitän, että tätä ominaisuutta on - onneksi - mahdollista kehittää. Se vaatii nöyryyttä ja positiivista itsetutkiskelua. Oma joukkue ei välttämättä aina voita sen vuoksi, että tekee omasta mielestään parhaat ratkaisut, mutta joukkue kyllä voittaa joukkueena enemmän, jos pelaajien välille syntyy aito luottamus. Koppisen pitää siis kehittyä vielä leaderina, jos mielii ykköspointiksi hyvään jengiin.
Tätä mieltä olen minä. Ugh.