Vs: Phoenix Suns 12-13
Koripallomaisteri sanoi:
Olisikohan Phoenixin kannattanut hätiköidä valmentajavalinnassa? Nuggets ei ilmeisesti kirjaa Gerge Karlia viimeiselle sopimusvuodelle, vaan päästävät miehen vapaille vesille. Olen jotenkin kovin tykästynyt tuohon vanhaan sympaattiseen mieheen, ja olisin halunnut nähdä Sunsilta edes pienen rykäisyn kaverin saamiseksi. Muutenkaan vapaat valmentajan paikat eivät ole vielä juurikaan täyttyneet, joten markkinoita olisi voinut ehkä tutkia hiukan pitempään. Toisaalta saa taas ensikauden jännätä sekä rosterin että valmentajan osalta, että minkälaista sirkusta sieltä on tulossa. Todennäköisesti ei kovin kummoista... Ehkä pienimmät odotukset vuosiin, kun lähdetään tulevaan kauteen. Viime kaudella oli sentään hiukan uutuuden jännitystä, mutta tältä kaudelta ei oikein voi odottaa kuin samaa kakkaa samasta tuutista.
Olipa ehkä vuoden positiivisin viesti, ei harmitä yhtään...
Hankalahan näillä on spekuloida. Varmasti joku Karl tai Brian Shaw olisi ollut ainakin nimen perusteella Hornya parempi vaihtoehto, mutta hankala nähdä kumpaakaan Sunsissa, kun mielenkiintoisempiakin vaihtoehtoja oli tarjolla. McDonough sanoi jossain haastattelussa, että "halusi Hornacekin alusta alkaen" (yllättävä lausunto sinänsä), joten luotetaan McDonutin arvostelukykyyn tässä. Horny oli joidenkin lähteiden mukaan saamassa Celticsin valmentajan paikkaa joskus vuonna 2007, mutta kieltäytyi perhesyihin vedoten. Ilmeisesti ihan pätevä kaveri siis.
Mutta tosiaan, eipä näillä rookiepäävalmentajilla oikein voi spekuloida etukäteen. Sen verran sanottakoon, että mieluummin kyllä fiilstelen Hornyn kaltaista uutta verta valkun paikalle kuin jotain kulunutta larrydrewta.
Dräftihuhuja:
McDonough yrittää hankkia vielä yhtä ykköskierroksen varausvuoroa jostain, luultavimmin ykköskierroksen keskivaiheilta. (
link) Veikkaisinpa, että nimi "Marcin Gortat" pyörii rekosten välisissä keskusteluissa vinhaan.
Nyt enää pitäisi löytää ykköskierroksen keskivaiheilta joukkue, joka tarvitsisi sentteriä riveihinsä. Dallasin ja Atlantan voi laskea spekulaatioista pois, koska reportaasien mukaan eivät tahdo ottaa yhtään palkkaa kontolleen kesän vapaaherramarkkinoita ajatellen. Utahilla ja Milwaukeella on hyviä nuoria senttereitä omasta takaa, Phillylläkin on tuo FA-Bynum vielä jossain määrin kummittelemassa. Jäljelle jäävät siis käytännössä ainoastaan #10. varauksen Portland, #12. Oklahoma City ja #16 Boston. Kahtellaan, kahtellaan.
Victor Oladipo on Phoenixin todennäköinen valinta 5. varausvuorolla, mikäli on vielä saatavilla. (
link) Ei mitään yllättävää tässä (, ennustinhan tämän välittömästi draftilotteryn jälkeen #humblebrag). Oladipo on erittäin mielenkiintoinen prospekti ja sopii pelityyliltään ja -paikaltaan Phoenixiin loistavasti. Sormet ristiin, että tippuu riittävän alas.
Victor Oladipo Performs at The Spirit of Indiana Showcase
vrt.
Phoenix Suns Players sing at a charity event
Vahvaa eteenpäinmenoa olisi tälläkin saralla havaittavissa!