Vs: PLAYOFFS 07: Välierä: Kataja VS Namika Lahti
Kokeilaanpa ihan tehdä matchuppeja, sen verta tohkeissani tästä sarjasta olen. Laitan kaikki pelaavan kokoonpanon miehet jotenkin yksinkertaistetusti vastakkain ja teen lisäksi sen oletuksen, että Lloyd pelaa.
Clifton Jones - Sidney Holmes
Tässä parissa ei sarjaa ratkaista, tehot 10/10 molemmilla. Ennen playoffeja olisin veikannut Sidneyn vievän paria, mutta Clifton on minusta petrannut viime aikoina. 0,5 - 0,5
Anssi Kinnaslampi - Augenijus Vaskys
Vaskys on minun mielestäni Lahden joukkueen kavereista kaikkein kykenevin ratkaisuihin. Anssilla on kova työ edessään ja luulen, että Vaskyksen kuriin laittaminen on Anssillekin liian iso urakka. Anssin rooli hyökkäyspäässä jäänee satunnaisen avoimen kolmosen heitoksi kulmasta. 0,3 - 0,7
Petri Virtanen - Ilkka Vuori
Peteä voi turhauttaa, mutta en usko ,että miestä täysin pysäytetään varsinkin kun pelinteko vastuuta voi tänä vuonna vähän jakaa pelikavereillekin. Ilkalla on nopeat jalat, mutta viimeistelytaito on niin puutteellinen, että kyllä Pete pärjää toisessa päässä kenttää. 0,6 - 0,4
Marc Axton - Ville Mäkäläinen
Vesa on noussut sarjan parhaiden kotimaisten joukkoon, mutta Marc on noussut sarjan parhaiden jenkkien joukkoon. Marcin päivinä Ville on vaikeuksissa. 0,6 - 0,4
Sami Lehtoranta - Vesa Mäkäläinen
Jos tällä matchupilla mennään niin Sami tekee paljon pisteitä. Vesa on hyvä puolustaja, mutta jos Sami jatkaa siitä mihin jäi Compo pelissä niin 25 pistettä illassa on ihan realistinen. 0,7 - 0,3
Luke Lloyd - Lee Scruggs
Onko se Scruggs nyt sellainen kuningas kuten oli puhetta? Televisioiduissa Topo-peleissä kaveri vaikutti pehmeältä. Pituusetu Leellä on Lukeen, mutta Luke hallitsee niin kovan pelin kuin ilmeisesti pienet koiruudetkin. 0,6 - 0,4
Ville Vesala - Teemu Laine
Kuka ei haluaisi Teemua tiiminsä playoffeihin? 0,3 - 0,7
Michael Nurse - Timothy Bograkos
Voi olla yllättävän tärkeä pari. Luulen, että pelinjohdollisesti Kataja joutuu turvautumaan entistä enemmän Michaeliin kun Pete on Ilkan pihdeissä. Nurse on lopulta osoittanut olevansa ihan kelpo pelimies ja hyökkäysarsenaaliltaan Bograkosta parempi. 0,6 - 0,4
Kataja 4,2 - Namika 3,8
Kataja vie henkilökohtaisella taidolla, Namika tsempillä ja tahdolla.
EDIT: Veljekset sekaisin