Vs: PLAYOFFS 2011, The journey continues: Välieräpari KTP vs. Kataja
Onnittelut Katajalle !! Pelottavan hyvä esitys vierasottelussa. Kyllä saa KTP parantaa todella paljon, tai muuten on sarja katkolla sunnuntaina.
Newson oli tosiaan loistava, puolusti Barretin täysin pimentoon. Virtanen tosiaan loukkaantui ottelun alkupuolella, mutta sanoi lehdistölle yrittävänsä pelata torstaina. Sten tosiaan paikkasi kohtalaisen hyvin. Tosin myös Conley pelasi ajoittain pointin paikalla, ja kuten Toijala sanoi, vierasjoukkueella oli välillä kentällä hyvinkin erikoisia viisikoita, joiden kanssa ei ole pelattu kauden aikana juurikaan. Sen vuoksi juostavat pelit olivat ajoittain sekavan näköisiä. Mutta silti Katajan peli oli huomattavasti monipuolisempaa ja ennen kaikkea liikkuvampaa kuin KTP:n.
Kataja iski erinomaisesti KTP:n heikkoihin kohtiin. Fieldsin hitautta käytettiin ottelun alkupuolella surutta hyväksi, ja puolustuksen keskelle ajaneet pelaajat jakoivat palloa kaarelle, josta Kanervo kiitti kerran ja Nenonen pariin otteeseen. Fells ja Newson tekivät korin lähes joka kerta kun pallon saivat, ja kyllähän Conley huikea peluri on.
KTP:n pelistä nyt onkin jo melkein kaikki sanottu. Heikkoa oli, oikeastaan kukaan ei pelannut parhaalla tasollaan. Muutenkin peluutuksesta jäi monia kysymyksiä. Jones unohtui penkille kolmannen jakson alun jälkeen. Holme puolustettiin vähille tehoille, eikä Lehtoranta tai Dobras saanut heittorallia päälle. Lind heitti kaksi ensimmäistä kolmostaan koriin, mutta ei saanut sen jälkeen juuri mitään aikaan.
Ailus sai ensimmäisellä puoliajalla tekun, mutta käsittääkseni toinen teku tuli penkille. Eli ei Ailukselle, mutta Ray kuitenkin ohjattiin sivuun kentän laidalta. Ailuksen tekua siis edelsti Barretin viides virhe ja sitä seurannut teku suunsoitosta. Tämän jälkeen sitten ilmeisesti Lehtoranta ainakin mussutti itselleen vielä yhden teknisen. Toisella palstalla joku jo kirjoittikin, että jos hävitään niin hävittäisiin sitten edes tyylikkäästi eikä tuolla tavalla.
Joo, ei ollut Karhuvuori loppuunmyyty. Muutenkin oli kovin vaisua katsomossa. Karhuvuori ei ole enää maineensa veroinen. Ja kuten viime ottelun jälkeenkin kirjoiteltiin, suurin osa yleisöstä tuntuu naureskelevan niille muutamille, jotka joukkuetta yrittävät kovaan ääneen kannustaa. Ei näin.
Miten hyvin joukkueen pitäisi pärjätä että katsomo olisi täynnä? Vai onko tämä kotkalaisten tapa osoittaa, että kentällä halutaan nähdä enemmän oman kylän poikia? 2000-luvun alkupuolella tunnelmaa piisasi, kun KTP marssi kotkalaispelaajien voimin välieriin...