Vs: PLAYOFFS 2011, The journey ends: Finaalit Tampereen Pyrintö vs. Joensuun Kataja
Silläkin uhalla että kuulostan rikkinäiseltä äänilevyltä totean taas kerran: Korisliigan finaaleissa on siirryttävä paras seitsemästä -muottiin. Tätä herkkua on nähty yhä aivan liian vähän. Ensimmäistä matsia lukuun ottamatta kaikki ottelut ovat olleet aivan huikeaa katsottavaa.
On ihan oikein, että tässä vaiheessa kautta kaikki pelaajat eivät ole kavereita keskenään tuolla kentällä. Kun mestaruudesta pelataan, tunteet ovat pinnassa. Silloin kuuluukin näkyä vähän nokkapokkaa, jopa katsomossakin asti. Dumarit ja järkkärit pitävät huolen siitä, ettei ylilyöntejä pääse tapahtumaan.
King James on rummuttanut jo vuoden verran sen puolesta, että vaikka koris on joukkuelaji, lopulta kovat yksilöt ovat ne, jotka mestaruuden hyökkäyspäässä ratkaisevat. Niinhän se näyttää olevan. Kenny Lowe ja Antwine Williams olivat huikeita tänään, mutta Jason Conleyn ja Jared Newsonin suoritusvarmuus vei vielä voiton. Lisäksi roolipelaajien merkitys korostuu sarjan vanhetessa: Kanervo ja Neponen onnistuivat tärkeimmillä mahdollisilla hetkillä.
Seuraava 300 kilometrin matka Joensuusta Tampereelle on kova fyysinen rasitus molemmille joukkueille. Viidennessä finaalissa ei nähdä kaunista korista, mutta sitäkin tunteikkaampaa.
Moni on kyseenalaistanut sen, onko Pete-Sale-kaksikosta koskaan mestaruuden voittajaksi. Tämän hetken Katajassa Pete ja Sale saavat pelata kohtuullisen paineettomasti, koska Conley ja Newson ovat ne pelaajat, joiden käsiin pallo uskotaan loppuhetkillä - kaikki ei riipu Petestä ja Salesta, ja se on kokeneille konkarille vain hyvä asia. Vaikka Salen hyökkäyspään esitykset olivat tänään vaisuja, joensuulaisten kannalta Salen low post -puolustus oli elintärkeää. Pete ei ole puolestaan osunut heitoissaan, mutta arvonsa hän on näyttänyt. Joku täällä jo huomauttikin, että Kataja vaatii Conleyta ja Peteä yhtäaikaa kentälle pelinteon onnistumiseksi.
Pyrsä on viidennen finaalin ennakkosuosikki kiitos historiansa ja kotiyleisönsä. Mikäli Pyrintö ei onnistu hakemaan 1. ja 3. matsin kaltaista kaulaa Katajaan päätösfinaalin alussa, paineet alkavat kuitenkin vyöryä tamperelaisten niskaan. Katajan on oltava skarppi alusta asti, ja vastaavasti Pyrinnön iskettävä ensi minuuteilta alkaen täydellä höyryllä.
Huikeaa valmennusta sekä Pietiltä että Toikalta. Kumpikin koutsi on pystynyt reagoimaan ottelusarjan tapahtumiin sekä pelin sisällä että pelien välillä. Katajan apupuolustus ja korinalustan sumputus oli X-factor tänään, saa nähdä mitä Pyrsä keksii vastalääkkeeksi.
Viidennessä finaalissa katseet kääntyvät jälleen kerran Damon Williamsiin. Damon on ollut Pyrinnön amerikkalaistrion heikoin lenkki näissä finaaleissa - pystyykö hän nousemaan sillasta viidennessä pelissä? Ja starttaako fanibussi Jojensuusta Mansesteriin?
NAUTTIKAA, hyvät ihmiset!