Vs: Playoffs 2012: Pyrintö - KTP puolivälierissä
Hieno ja ansaittu voitto, suurempaankin eroon oli avaimet. No yleisölle jännitystä ja draamaa koko rahan edestä.
Kotijoukkuuelta edukseen eroittui alussa jäätävällä varmuudella KTP:n ensimmäiset 12 pistettä naulannut Jeremy Williams, joka tosin alun huippu vireen jälkeen sortui virheisiin ja joutui penkille. Jonka jälkeen ei päässyt samaan vauhtiin.
Myös Juho onnistui viivan takaa erinomaisesti, ja puolustikin mielestäni vähintään kohtalaisesti.
Tony Crocker väläytti muutaman kovan donkin ja taisteli läjäpäin irtopalloja.
Blue perusvarma peli, mutta parempaankin on rahkeita.
Olen koko kauden toivonut Bojanilta omia ratkaisuja, nyt niitä nähtiinkin, 7 pelitilanne heittoa. Valitettavasti vapaatkin kolmoset kolisi rautoihin. Liekö koko kauden heittämättömyys näkyy loppu kauden suorituksissa. Heittovarmuus puuttuu.
Pounds pelasi kelpo pelin pois lukien lopun typerä menetys. Onneksi peli ei ratkennut siihen.
Itse näin tuon lopun käsirysyn niin että AhvenOllin saadessa viidennen virheensä, Blue meni iholle hieman provosoimaan Ahventa joka vastasi painamalla Bluen iholle. Pounds tuli tilanteeseen väliin, työnsi Ahvenen pois josta Teemu Williams tulistui ja alkoi jakelemaan kouriaan kaikille edessä olleille mukaanlukien tuomarit. Crocker vastasi heiluttelemalla käsiään Damonin suuntaan ja käsirysy oli valmis. Williamsille osoitettua teknistä virhettä en kyllä huomannut. Loppuun vielä Pyrinnön kakkosvalmentaja Pieti P. juoksi pitkin kenttää mussuttamassa tuomareille. (Huomattavaa että Sami Toiviainen ei reagoinut tilanteeseen millään lailla, ihailtavaa kylmäpäisyyttä.)
Suuria tunteita ja hienoa taistelua niinkuin playoffeissa kuuluukin. Lauantaina Pyrintö kaatunee kotiluolassa, jolloin sarjan katkaisu jää maanantaille Karhuvuoren 'hornankattilaan'.