Vs: PYRINTÖ-BISONS 11.1.2012 klo:18:30
Realisti sanoi:
Onko Loimaalla ollut/tullut muita kohtalaisia ikäryhmiä kuin 77-80?
Vähän besserwisseröintiä:
1972/73-ikäluokasta tuli kaksi SM-sarjapelaajaa, joista molemmat pelasivat vähintään viisi kautta pääsarjatasolla. B-junnuissa yrittivät kahdesti karsintojen kautta SM-tasolle, mutta jäivät divariin. Sittemmin kyseiset pelaajat siirtyivät FoKoPoon.
1978/79, hyvin laaja ja lahjakas ikäluokka, joka mm. voitti Suomen yläasteiden mestaruuden Terveet Ympyrät -turnauksessa. Porukan yksi lahjakkaimmista pelaajista pelasi yhden kauden mestikaa, isoimman lahjakkuuden vei pesäpallo... jonka pääsarjassa kyseinen kaveri tietääkseni pelasi vielä ainakin kaksi vuotta sitten.
1984 syntyneet olivat mineissä ja C-junnuissa Nuori Suomi Koris Cupin finaaliturnauksessa. Joukkue yhdistyi FoKoPon 1984 syntyneiden kanssa B-ikäisinä, joukkue eteni silloin B-junnujen SM-sarjan pronssiotteluun asti joukkueella, jonka aloitusviisikossa oli neljä loimaalaista ja yksi forssalainen. Yksi pelaaja pelasi pari kautta SM-sarjaa, kaksi muuta väänsivät vielä divaria LoKoKossa coach Valkaman aikana. Lisäksi Lasse Forsmanin hauis laskettiin ylimääräiseksi pelaajaksi.
1986 syntyneet oli tasainen ja työteliäs ikäluokka, joka pääsi mineissä ja C:ssä NSKC-lopputurnauksiin ja pelasi B-junnujen valtakunnallista divaria. Voitot tulivat lähinnä rautakansleripuolustuksella, jossa mentiin sääntöjen äärirajoilla. A-junnuissa ikäluokka alkoi hajota, kun pari pelaajaa nostettiin edariin ja pari vaihtopelaajaa lopetti. Joukkueessa oli n. 3-4 pelaajaa, jotka olivat potentiaalisesti liigan rotaatiopelaajia, ja yksi heistä kisaa tällä hetkellä mm. Aleksi Akpason ja Niko Mattilan kanssa Korisliigan Rookie of the Year -palkinnosta.
Tuossa lienevät lahjakkaimmat, koska varhemmaksi muistoni eivät yllä. 1990 syntyneet pelasivat valtakunnallista dirreä kohtuuhyvin B-junnuissa, joukkueesta on kaksi pelaajaa edelleen Piisoneiden edarissa.