Vs: Pyrintö vs. Namika Lahti, Puolivälierät 2014
Pyrintö on kusessa, jos BJ Raymond ei pääse lähemmäs syyskauden tasoaan. En tiedä mikä mieheen on mennyt, mutta joulutauon jälkeen pelinsä on ollut muutamaa poikkeusmatsia lukuunottamatta melko tuskaisen näköistä. Tällä hetkellä tapahtuu aivan liikaa sitä, että pallon saatuaan BJ pysäyttää hyökkäyksen jäädessään pohtimaan seuraavaa liikettään ja ajatuu lopulta joko vaikeaan pitkään kakkoseen tai tunkemaan kolmen pelaajan sumppuun. Ehkä seura tekee kaltaisekseen, kun on pelannut paljon Damonin kanssa.
Kaikkiaan pallon liike on ollut Pyrinnöllä viime aikoina todella heikkoa, mihin Pieti kiinnittikin jo Lahti-tappion jälkeen huomiota. Alkukauden pelitavasta ei ole enää jälkeäkään varsinkaan silloin, jos vastustaja ehtii asettumaan kunnolla puolustusasemiin.
Ettei vaan olisi niin, että kauden järjetön pelimäärä alkaa näkyä seniori-ikäisen Damonin ja 200 kiloa painavan BJ:n otteissa juuri pahimmassa mahdollisessa vaiheessa. Jos pleijarit kosahtavat heti ekalla kierroksella väsymykseen, toivon todellakin että Hakanen heittää jatkossa vesilintua BBL:n kaltaisilla järjettömyyksillä.
Lahdesta sen verran, että Warrenin mid range -hypärit ovat Pyrinnölle edelleen täyttä myrkkyä. On pakko ihmetellä, eikö Poikola oikeasti löydä miehen puolustamiseen mitään aseita. Nikkilä on Lahtea vastaan tuottanut tilastosarakkeeseen muutaman näyttävän blokin, mutta muuten kaveri sopii mahdollisimman huonosti puolustamaan hyvin liikkuvaa ja tilanteet loppuun asti pelaavaa small ball -jengiä. Warren hengaa mielellään high postissa tai jopa kauempana, ja Nikkilä ei mielellään lähde seikkailemaan korilta sinne asti. Seurauksena on ollut aivan liikaa helppoja heittoja.
Oppland puolestaan näyttää alkulämmittelyssä pikemminkin jenkkifutaajalta kuin koripalloilijalta, mutta miehen väsymätön palloton liike ja rintakehä edellä rouhiminen on kivuliaasti osoittanut, ettei Williams ole puolustajana enää sama pelaaja kuin 10 vuotta sitten.