Eilisen Kataja-Lahti pelin perusteella uskaltaisin sanoa, että tällä kertaa taisi Katajan vahvistukse osua ns.nappiin, toki iso sentteri Walters ei vielä pelannut kun tuli vasta matsin puoliajalla suoraan lentokentältä pelipaikalle.
Mutta, Earvin Morris => tulee olemaan parhaita jenkuloita sarjassa, lähellä mvp valintaa. Osaa tehdä kaikkea, mitä pelaajan pitääkin osata. Skoraa läheltä ja kaukaa kolmosia, riistää, ottaa levyreitä, jakaa syöttöjä. Pelisilmä täyttä timanttia, itseluottamusta on, ja kaiken lisäksi vielä todellinen joukkuepelaaja, ja asenne kunnossa.
Jarred Ogubemi-Jackson, pelintekijä; Vikkelä kun mikä, syötöt lähtee huomaamatta, heittokin tippuu hyvin, myös kaaren takaa. Kokenut kettu, tuo valtavasti Johtajuutta joukkueeseen ( jota ehkä on parilla viime kaudella jengistä uupunut).
Jarekious Bradley; Tuttu kasvo Joensuussa, varma valinta. Oli edellisen mestaruuskauden mvp, sittemmin paha nilkkavamma, josta kuntoutunut nyt, pelasi viime kaudella saksassa. Skoraa, riistää, ottaa levyreitä. Muutamia pelejä alle lisää, tulee olemaan kova totutun kova. Erittäin mieluisa vahvistus.
=> Lisäksi tuntevat Morrisin kanssa toisensa jo highschool ajoilta, molemmat Brooklynistä, ja pelanneet aiemminkin yhdessä jenkeissä, myös G-liigaa. Kemiat kohdallaan.
Sitten iso sentteri Brandon Walters; Ei siis vielä eilen pelannut, mutta tulee olemaan kova luu korin alla.Joskus jenkit kutistuu atlantin lennolla, mutta tämä kaveri on kunnon kaappi, ihan livenä nähtynä; 208cm/ 116kg, eikä läskiä, vaan lihasta. Todella vaikea ohitettava, tulee ottamaan levyreitä, osaa myös tehdä pisteitä ja viskoa kolmosia.
Sitten muuten Katajasta vielä, kotimaiset myös osuneet nappiin. Alanen tiedetään, Herralla tiedetään, Ojala tiedetään. Fifii Aidoo tuli myös jengiin mukaan, eilisen perusteella uudelleen syntyminen vaikean viime Ura- kauden jälkeen on alkanut; Todella aktiivinen puolustuksessa, mikän hänen vahvuutensa onkin. Riipi levyreitä, riistoja, teholuku eilisetä +16.
Myös JBA;sta tullut Valtteri Leppänen tulee lyömään ittensä liigatasolla läpi, tulee olemaan musta hevonen ens kauden liigassa. Omat kasvatit Valtteri Mervolan johdolla myös kovassa nosteessa.
Nyt aletaan ajaa myös ns. "omia junnuja" kunnolla sisään joukkueeseen, tulee rosteriin leveyttä, mitä tarvitaan kun kahta sarjaa pelataan (mikäli virolainen eurokarsintavastus kaatuu). Eilen kokoonpanossa 14 kaveria, josta Ojala ja siis Walters vielä uupui.
Hyvin positiivinen kuva joukkueesta, yhteishenki vaikuttaa hyvältä, vahvistukset hyvältä, eikä kukaan ole ns. kusipää. Hieno kausi tulossa, veikkaan Katajaa runkosarjassa 4 joukkoon, euromatsit syö runkkarisijoitusta jonkun verran, mutta pleijareissa sitten myös oltava 4 joukossa.
Veikkaan että yhtään vahvistusta ei tulla tällä kaudella vaihtamaan, ellei loukkaantumisia tule. Ja saattaa vielä 5 jenkula tulla, jos eurosarjan lohkovaiheeseen mennään.
Muutenkin sarjan top5 tulee olemaan;
Kataja, Karhu, Seagulls, Vilpas, Pyrintö. Sijoituksia en tässä sen ihmeemmin heittele, mutta ihme on, ellei nuo 5 jengiä ole kärjessä keväällä