Veikkaukset ja lyhkäset perustelut:
Seagulls
Ennakkoon vahvin kotimaisten osasto. Hopkins ja Sajantila hieman kysymysmerkkejä vielä. Voivat olla aivan liigan kotimaista kärkeä tai sitten ei. Jenkeistä vielä yksi hankkimatta, mutta myös jenkit ennakkoon kohtuu hyvät.
Karhu
Mahdollisesti levein kotimaisten osasto, potentiaalia myös paljon. Kiinnostavaa nähdä miten Jyväskylän kolmikko pelaa tosipeleissä yhdessä. Gustavson voi olla yksi kauden parhaista kotimaisista. Jenkit varmaan parhaat, jos on pakko arvata. Joe Toussaint teki kovaa jälkeä kovatasoisessa yliopistossa.
Nokia
Hyvä valmennus, hyvä roolitus, kaaripuolustus aivan eliittiä. Jos Murphy, Besselink ja Boman nostavat tasoaan kohti potentiaaliaan, niin Nokialla voi hyvin olla myös liigan parhaat kotimaiset. Jenkit edelliskautta heikomman oloiset, mutta Kahron Ross tuo jatkuvuutta ja varmuutta takakentälle. Toivottavasti mestaruus ja uusi halli saa aikaan buumia Nokialla.
Korihait
Kaikki neljä ensimmäistä joukkuetta erottuu edukseen kotimaisella osastollaan. Korihailla on pysynyt edelliskauden suomalaisrunko kasassa, lisäyksinä muutama täsmähankinta kuten kokemusta ja varmuutta tuova Peltonen, sekä potentiaaliset Helakorpi ja Ahvenjärvi. Ulkomaalaisia kauteen lähdettäessä ilmeisesti vain kolme, mutta uskon, että kauden mittaa myös neljäs ulkomaalainen hankitaan ja silloin korihait kamppailee aidosti finaalipaikasta.
Kouvot
Rosteria katsomalla tuntuu, ettei Kouvojen tulisi olla näin korkealla, mutta onpahan kuitenkin. Hyvä valmennus, hyvät jenkit, paljon potentiaalisia nuoria. Kouvot voi myös olla alemmassa jatkosarjassa mikäli nuoret pelaajat eivät pysty astumaan esiin.
Kataja
Kataja näyttää jotenkin tasapaksulta. Ok valmennus, ok suomalaiset, ok jenkit. Onko kuitenkaan niitä johtavia pelaajia jotka etenkin playoffeissa astuvat esiin ja nostavat tasoaan. Pöllä kysymysmerkki, Hirvonen tuntuu laskevan tasoaan aina kevään mittaa.
Vilpas
Vilppaalla on hyvät kotimaiset pelaajat. Koivisto ja Nyman ovat taattua laatua, Innamaa hoitaa oman roolinsa. Adler ja Vaara ovat potentiaalisia kavereita, mutta en luota valmennukseen ja jenkit näyttävät heikoilta.
Pyrintö
Kotimainen osasto ihan ok mutta kaipaisi pelillistä johtajaa. Onko Mervola se, vai pelaako Toikkanen tykkikauden? Valmennus on hyvä, jos tavoitteena on säilyttää liigapaikka, mutta jos tavoitteena pärjätä niin en tiedä, onko Vasell oikea mies hommaan. Jenkit toisiksi huonoimmat ennen Honkaa. Pyrintö on ollut tylsä duunarijengi jo ties kuinka kauan, pitäisikö kokeilla jotain uutta jolla voisi kilpailla Tampereen muuta viihdetarjontaa vastaan?
KTP-Basket
Tasapaksu kotimaisten osasto Trey Niemeä lukuunottamatta, joka on kyllä viihdyttävä pelaaja mutta pelaako voittavaa koripalloa? Ulkomaiset tällä hetkellä heikot.
Kobrat
Edelleen liigan tylsin joukkue. Tiedotus paskaa. Tylsin kotimainen osasto, silti aina jotenkin välttää putoamisen. Voisi pyrkiä uudistamaan toimintaa, jos ei itsensä niin fanien vuoksi.
Bisons Loimaa
Suomalaisosasto ihan ok, vähän kapea kylläkin. Alasen ja Kokon hankinta hyvä, Uotilan menetys iso. Wood hyvä ulkkareista ja pitää varmaankin Bisonsin liigassa. Valmennus kysymysmerkki minulle.
Honka
Kouvojen tapaan paljon lupaavia nuoria, mutta näytöt tällä tasolla vielä puuttuu. Kallio ja Uotila hyvät hankinnat, Rissanen myös mielenkiintoinen. Luulen, että Kotti ja Gonzalvez eivät enää korisliigassa erotu edukseen, sen verran laiskaa oli meno jo divarissa. Valitettavasti putoaminen kutsuu.
Nousija
Olisi hienoa saada Keski-Suomen alueelta seura korisliigaan. Todennäköisin nousija lienee kuitenkin Lahti.