- Viestejä
- 559
Vs: Runkosarjaveikkaus kausi 2014 - 2015
Kuten joku jo mainitsi, näissä ennusteisa näkyy fanien kotipaikkakunnan toiveet melkoisena painolastina. Mutta muutaman vuoden näitäkin ennustuksia lukeneena täytyy sanoa että joko comin keskivertoasiantuntemus on aika hyvää tai sitten tämä kotoinen liigamme on joka vuosi aika yllätyksetön - comin keskivertoennustus osuu melko hyvin paikalleen. Kärkijengit on kärkijengejä, peräpää pysyy pohjalla.
Nyt ei ole näkyvissä varsinaista yhtä mestarisuosikkia tai selkeää putoajaa kun sarja on typistetty 11 joukkueen liigaksi. Siitä kiitos päättäjille.
Minä uskon esimerkiksi Seagullsin oleva hyvä keskitasoa ja hyvänä päivänä voittavan kärkijoukkueitakin.
Kouvot parantaa, mutta minä en usko Conleyn olevan ihan entisensä. Ja se takamieskin lienee hyvin keskiverto. Eli playoffeihin mennään, mutta ei kotiedulla.
Lapua, Honka ja Salo jäävät minun ennustuksissani runkosarjan jälkeen lomille.
Pyrintö vaihtaa hieman jenkkikalustoaan ja on runkosarjan jälkeen kahden parhaan joukossa, Biisoneiden kanssa. Mielenkiintoista, miten Biisonit selvittää 70 pelin runkosarjat, rosteri on kuitenkin sarjan paras ja ylimääräinen jenkkikin varmaan pelikelpoinen liigatasolla. Jokainen jenkki hintalapultaan ylivertainen muiden joukkueiden vastaaviin.
Tasaisempaa kuin ennen, mutta yhtä yllätyksetöntä.
1. Biisonit
2. Pyrintö
3. Kataja
4. Karhu
5. Kotka
6. Kouvola
7. Seagulls
8. Lahti
9. Honka
10. Lapua
11. Salo
Sarjan ennakoitavuus on siinä että luulen, ettei yksikään noista joukkueista heilahda 2 sijaa paremmaksi tai huonommaksi.
Ja ennen sarjan alkua vaihtuu 5 jenkkiä ja ennen joulua ainakin 5 lisää. Yllättävän vaisuja jenkkivalintoja kauttaaltaan, missä ovat mm aikaisempien vuosien Saksan Bundesliigasta tai Ranskan kakkosesta tulevat pelaajat. Niitä ei taida olla yhtään, tilalla ainakin Joensuussa rookie ja Tampereella pelaaja Briteistä. Pelottava kehitys.