Vs: Salon Vilpas 2011 - 2012
King James sanoi:
Tervemenoa perseeseen on ennustus, paras mahdollinen menestys toivomus.
Sinänsä Vikingseissä ei ole muuta vikaa kuin se, että siellä ei ole ymmärretty nykyisten pitkään seurassa palvelleiden suomalaispelaajien riittämättömyys asetettujen tavoitteiden osalta. Ahonen + Kaaresvirta + muut eivät yksinkertaisesti vastuunkantajina riitä taisteluun pudotuspelipaikasta. Hyvä brändi polkee paikallaan, kun ei osata laittaa pakkaa uusiksi. Nyt se vaatisi jotain ylimaallisen huikeaa onnistumista jenkkivalintojen osalta.
Todennäköisesti Salossa ihan hyvin tiedostetaan tuo suomalaispelaajien riittämättömyys ihan huikeisiin saavutuksiin. Varmaan sielläkin mieluummin olisi pidettu Nuutinen ja hankittu Iisalokin että olisi parempi joukkue. Mutta kun paukut ei vaan riitä noiden "parempien" pelaajien hankkimiseen.
Itse ainakin arvostan salolaisten taustaihmisten pitkäjänteistä työtä paljon. Pelataan resurssien puitteissa, viimeisten vuosien aikana peliolosuhteet, joukkueen markkinoinnin ilme ja fanikulttuuri ovat koko ajan järjestelmällisesti menneet eteenpäin, ilman että mukana on ollut sellaista gloryhunter-meininkiä. Tuollaista salolaista ilmettä ei oikein synny ilman hyvää pitkäjänteistä johtamiskulttuuria. Siellä on selvästi taustalla mukana kavereita, jotka oikeasti nauttivat menestyksestä, mutta tekevät arvokasta työtä myös vaikeina aikoina. Ihan samoin kuin Joensuussa.
Rivien välistä on arvioitavissa että esimerkiksi Vilppaan jenkkibudjetti on alle sarjan keskiarvon, siksi jokaisesta onnistumisesta on syytä iloita.
Tällä hetkellä Vilppaan resurssit vaan ei riitä tappelemaan mitalleista, mutta sarjassa tarvitaan useita tällaisia ryhmiä joiden ilme ainakin tällä hetkellä on positiivinen ja usko huomiseen korkealla. Tällä hetkellä sarjassa kaikki joukkueet ovat "hyvännäköisiä" ja varmasti pysyvätkin, kunhan eivät joudu loukkaantumiskierteeseen. Sarjan pohjallekin veikatut Salo, Kouvola ja Lappeenranta tulevat voittamaan ehkä puolet kotipeleistään ilman loukkaantumiskierrettä.