Kausi paketissa. Neljäs mitali kuuteen viime kauteen. Kolmas hopea.
Aiemmat hopeat ovat tulleet kun on lähdetty suvereenin sarjavoiton jälkeen selvänä ennakkosuosikkina pudotuspeleihin. Karvaita pettymyksiä, joista ekalla hopealla oli kultainen reunus seuran ekan mitalin myötä.
Tällä kaudella hopea oli loistava saavutus ja turha marista ja jossitella.
Harmittaa toki, ettei mm. Lovett ollut parhaimmillaan finaaleissa. Mutta paskaa pelaajaa ei hänestä sekään saa, vaan huikee ukko nähtiin Salossa, harmi että ei lunastanut potentiaaliaan ja tuonut sitä tarvittavaa x-factoria jolla yllätys olisi ollut mahdollinen.
mennääs pelaaja pelaajalta, muutamalla sanalla läpi kauden joukkue ja ns. jatkoon vai ei.
Wood: Ilmiömäinen puolet kaudesta, ja kuinka rikki mies on todellisuudessa ollut käytännössä koko kauden, ja entä finaaleissa. Huikea persoona ja ukko. Tietyillä varauksilla jatkoon.
Fobbs: vuoden kasvutarina! Lentolippuja jaettu suunnasta ja toisesta. Mutta lopulta kasvoi riittävän hyväksi, mutta hiukan jäi piippuun. Okei, enempi jäi monella muulla ja kova heitto oli ilmassa nuorella miehellä. Tää jatkaa muualla ja korkealla tasolla.
Griffin: Nuoruus ja kokemattomuus paistoi ajottain. Rookieksi todella kova, mutta ajoin huomasi että intoa enempi kuin malttia. Jatkaa kanssa muualla kuin Vilppaassa kuten Fobbs. Toki pitäisin mielelläni, mutta ei realismia.
Lovett: kyllähän nähtiin parhaimmillaan älyttömän huikea pelimies. Ailahtelevuus käsittämättömän suurta. Finaaleissa otti niitä omia ratkaisuja, jotka sisään mennessään olisi tehnyt hänestä ison sankarin. Nyt kun ei onnistunut niin oli antisankari. Lovett kokonaisuudessaan kuin Vilppaan kausikin.
Tietyillä varauksilla jopa jatkoon... mutta jatkanee tosiaan muualla.
Lloyd: Hei, eiköhän tää ukko jatka? Eikö? Oiskos tässä se seuraava kasvutarina kolmospaikalle, eikä edes tarvi ku esittää samoja otteita joita pääsi väläyttelemään jo..
Koivari: Hyvä kausi, tasaisin Viikinki, mutta ehkä jäi osittain kuti piippuun ja pomppi enempi ohi kun eniten ois tarvittu niitä yliluonnollisia onnistumisia tärkeällä hetkellä.
Jatkaa ja hyvä niin.
Laine: Alkukauden Laine finaaleissa olis voinut olla se Vilppaan kaipaama lisä. Loukki tiputti liian alas, vaikka olikin jo lähes oma itsensä vikassa Finaalissa. Jatkaahan Riksa eikö?
Nenonen: no Nepo on Nepo. Alkukausi parasta mitä ikinä. Kaks koronaa ja varsinkin eka iski pahasti ja taso tippui. Ei päässy enää kuin korkeintaan hetkittäin ja siis liian pieninä hetkinä tasolleen. Kesä reeniä ja syksyllä alkakoon kaikkien aikojen paras kausi jota ei loukit pilaisi.
Blomgren: Väläytteli sitä potentiaaliaan ajoin ja parhaimmillaan ihan älytön pakittaja. Potentiaalia kehittyä pelillisesti on paljon. Ekat finaalit ns. tärkeässä roolissa, joten täytyy antaa armoa ettei Pertusta tullut sitä toista mahdollista ja kaivattua x-factoria. Ehdottomasti jatkoon!
Niemi: Pois sieltä koirankopista päästyään, pääsi väläyttelemään. Mutta vaikea kausi kun joutuu penkiltä katselee. Niemelle aito mahdollisuus pelata, niin uskon että voi olla hyvä ja kehittyä paremmaksi. Tietyin varauksin jatkoon...
Kärkkäinen: Lisää peliaikaa! Mieleen tulee eräs Riku Laine kun antaa kentällä kaikkensa ja etenkin pakissa. Vois jopa sanoa että Laine 2.0 tulossa kun jalkoja on hieman enemmän. Hyökkäyksellisesti raakile heittotaito, mutta se asenne ja roskapallojen siivous jne.. Jatkossa jo. Hyvä niin ja sopivasti isompaa roolia rotaatioon...
Omat nuorukaiset Juntunen ja Mäkynen. Eipä noista paljoa mutta PeUssa esitykset lupaavat kehitystä, jatkoa jatko ja reeniä reeniä nuorille pojille ja mahdollisesti lisää minuutteja niin sieltä vois tulla meidän oma "Hakamaa" x2
Sitten Roope "kanki" Ahonen: hinta-laatu huomioon ottaen täysi pettymys. Ei riitä, ei tule riittämään joten laittaisin roposet johonkin toiseen ja nimenomaan Treylle ne minuutit ja roposet isoon kotimaiseen. Yks hyvä peli finaaleissa, ei kantanut voittoon asti joten saa miettimään, että tältä kaverilta tulee suonenvetoja mutta aivan liian harvoin. Mä oon Ahoselta nähnyt tasan kaks riittävän hyvää peliä koko uran aikana(kaikkia pelejä en toki ole nähnyt). 1 peli majussa ja tuo neljäs finaali tällä kaudella. Ei jatkoon!
Lainaus SSS:
"Vilpas pääsee rakentamaan tulevia kausia normaaleista lähtökohdista.
Tarkemmin sanottuna: normaaleista, mutta yllättävistä lähtökohdista. Niistä seura kertoo enemmän ensi viikolla."
Toisessa yhteydessä väläyteltiin, että Roposia satsattaisiin isoon kotimaiseen jotta ei tarvittaisi kahta isoa jenkkiä. Eli, tällä tulkinnalla mä sanoisin että Woodi ei jatka vaan Vilpas kaipaa atleettisemman ison jenkin. Ketäs iso kotimainen olis Vilppaan kiikarissa? Onko muita vaihtoehtoja(soppari tilanteita en tiedä) kuin Pöllä tai Ventoniemi?
Kyllä tässä jo katseet on ensikaudessa ja innolla odotan että mitä tuleman pitää ja koska kuullaan ensimmäiset konkreettiset uutiset pelaajista!
Toden näköisesti siihen asti hiljenen, joten Kiitos Vilpas kaudesta!
Kiitos kanssakirjoittelijoille kaikesta keskustelusta ja kettuiluista, väittelyistä, samaa mieltä olemisesta, sekä eriävistä mielipiteistä. Siis ihan kaikesta! Pääasia että päästii katsomaan korista paikanpäälle!
Hyvää kesää kaikille!