Kirjoitetaanpa vähän pidempi analyysi tähän lankaan. Tähän kauteen liittyy jostain syystä (ehkä Suokas ja Vaara) enemmän mielenkiintoa kun aikoihin.
Kauden alku on ollut pettymys, se on ihan selvä asia. Aloitetaan kuitenkin positiivisista huomioista. Vilppaan puolustus on ollut kokonaisuudessaan parempaa kuin esimerkiksi kahdella viime kaudella (unohdetaan eilinen Korihait -peli). Joukkuepuolustus ja rotatiointi toimii aika kivasti, eikä palloskriinipuolustuksessakaan ole ollut juuri moittimista. King ja Henson ainoat selvästi heikommat puolustajat ja toki olisi mukavaa jos ankkurina olisi Vaaran lisäksi parempi korivahti kuin Dishman.
Toinen positiivinen asia on ollut kaksikko Suokas & Vaara, jolla tosin jälkimmäisellä on käyrä näyttänyt vähän alaspäin viime peleissä. Suokas on ihan älyttömän hyvä pelaaja tähän sarjaan ja tuntuu, että on pääsemässä vasta vauhtiin. Tarjoaa niin ajo-, heitto-, kuin syöttöuhkaakin.
Suokkaasta päästäänkin aasinsiltana niihin heikkouksiin. Vilppaalla on ollut käytännössä joka peliin huono alku ja Suokas on aloittanut joka pelin penkiltä, sattumaako? King ei ole aloittava pointti. Mielestäni King voisi toimia pätevänä penkiltä tulevana skoraajana, jolloin penkkiviisikkokin saisi aikaan pisteitä. Kokeilisin tätä, ennen kuin antaisin monoa Kingille, vaikka miehen puolustustyöskentely, ailahtelevuus ja pallon hautominen välillä herättäväkin kyseisiä ajatuksia.
Seuraava heikkous: Juho Nenonen. Vaikka Vilpas onkin "oma" joukkue niin en jaksa herraa kyllä millään tavalla puolustella. Viidessä ottelussa 3,8ppg (prosentit 25/21/25 !!!), 1,2 menetystä ja tehokkuus hämmästyttävä 1,4 reilun 18min peliajalla. Eniten harmaita hiuksia aiheuttaa kun tarkistaa +- -tilastot. Juholla -38! Seuraavaksi heikoin on Teemu Suokkaalla -13, muilla aivan eri lukemilla. Minkälainen duunaripelaaja on sellainen, mistä ei oikeasti ole joukkueelle enää mitään hyötyä? Neposen aika on ohi, toivottavasti valmennus reagoi ja vähentää minuutteja radikaalisti. Riksa pystyy tekemään ihan samat asiat vähemmällä sähläyksellä ja paremmalla menestyksellä.
Viimeisenä juttuna vielä jenkit. Dishman on ollut alkukaudesta huono, mutta jotenkin väläyttelee kyllä aika mielenkiintoista työkalupakkia aina silloin tällöin. Ei häneltä voi mitään hirmutehoja odotella, kun ei saa kovin suuria heittomääriä per peli. Pakissa jää välillä liian pieneksi, mutta nukahtelu on onneksi vähentynyt.
Henson on ihan yritteliäs ja kova heittäjä. Ei skoraa ihan sillä tavalla kuin ajattelin, mutta kyllä tuollainen ukko kannattaisi pitää.
Suurin kysymys kohdistuukin kaksikkoon King&Eady. Kingistä kirjoittelinkin jo, on todella ristiriitainen pelaaja. Eady on jenkeistä ehkä tasaisin, mutta mielestäni Vilpas antaa kyllä tasoitusta muille joukkueille pitämällä Eadystä kiinni. Jos olisin itse puikoissa ja jos oletetaan, että kelpo pelaajia on tarjolla niin luopuisin sekä Kingistä, että Eadystä. Vilpas tarvitsisi kipeästi jenkkitakurin, jolla olisi atleettisuutta ja vielä enemmän syöttötaitoa, jolloin saataisiin Koivarikin paremmin osallistettua. Toisena pelaajana toisin +2m laiturin, joka pystyisi pelaamaan sekä kaarella, että korin alla. Nämä ovat toiveajattelua, mutta pointtina siis se, että jenkkinelikko ei ole tällä hetkellä tasapainoinen, vaikka kaikki eri pelipaikoilla ovatkin.
Uskon, että yhdellä tai kahdella täsmävaihdolla Vilpas voisi ihan hyvin taas olla välieräjoukkue. Siihen on nyt kuitenkin pitkä matka ja nykykokoonpanolla se ei tule onnistumaan.