Komppaan. Lähellä oli jo, ettei King ratkaissut voittoa Kouvoille.Voitto tuli, mutta tosta Kingistä on päästävä eroon. Vai onko sekin markkina tyhjä?
---8<---
Kolmoslinkojen taiston otti nimiinsä vanhempi elikkäs Koivisto melko selkeästi. Mäntysen peli tais vähän mennä piloille alun virheiden takia. Mikon pelaaminen oli melko vakuuttavaa, poislukien se peliajan lopun oman pelin päättänyt virhe.
Pitää paikkansa, mutta kun tulkittiin virheenä, niin ei ollut hyvä suoritus ;-) Kentän laidallekin näytti, ettei ollut rikettä, mutta olin toisella puolella Salohallia niin paha sanoa. Lisäksi mun silmään näytti, että Mäntynen rikkoi kolmanen vaparin ohiheiton jälkeen levypallossa Overtonia. Mutta kun ei vihelletty, niin ei ollut rikettä.Muuten olen samaa mieltä ja pelissä ajoittain esiintynyttä kaaosta kauhistelin mutta tuosta viidennestä virheestä olen eri mieltä. Tilannehan tapahtui tilanteessa 84-79 ja peliaikaa oli 15 sekuntia jäljellä. Mikko antoi sivurajan vaihtopenkin edestä Kingille, joka syötti juuri niin hyvin kuin osaa ylöspäin kentän puolelle hypäänneen Mikon yli Kouvojen Alasen käsiin, joista pallo palautui taas Mikon yli kolmosen rajalle sille Kouvojen kolmoslingolle, Joe Mäntyselle vapaaseen kolkkiin. Mitä muuta Mikko olisi voinut tehdä, kuin yrittää häiritä heittoa palloon hiukkasen koskien? Tilanteen jälkeen Mikko oli kovasti sitä mieltä, että oli onnistunut rikkeettä mutta tuomarit olivat eri mieltä. Tallennetta katsoessa tulee tunne, että Mikko oli oikeassa ja peli olisi voinut päättyä varsinaisella peliajalla.
And1-junnuturnauksen pelaajat pääsivät ilmaiseksi sisään.Komea yleisömäärä eilisessä pelissä 2411.
Miten ihmeessä te noin paljon yleisöä saitte tuohon Kouvot-peliin?
Ja koko rahan edestä viihdettä tarjoiltiinkin, jos ei ilmainen peli ollut
Joku ihaili yleisömäärää ja se oli tosiaan "ilmaispeli" eli And1 juniorikoristurnauslaiset pääsivät ilmaiseksi katsomaan. Silti todella kova lukema Korisliigaan.Omaan silmään Nenonen on ainoa (?) pelaaja, joka viljelee avoimen tai puolen kentän skriinejä pelaajille, jotka ovat lähes täydessä vauhdissa. Sääntöjen mukaan tuo on sallittua, kun ajoitus on oikea, mutta erikoista siinä mielessä, että muut eivät juurikaan tuota tee.
On todella. Vaikka onhan Vilppaalla näemmä tällä kaudella ollut joka kotipelissä päälle 1000 katsojaa, kovia lukemia nekin.Silti todella kova lukema Korisliigaan.
Sitten Stonelle, että muistuuko mieleen esim Nikkilä? Siitähän oli viime vuonna vai onko jo siitäkin kauemmin sellainen hassu hangtime jaksokin kun punaiselle miehelle tehtiin screenejä tms..
Hassusti tässä osuu juuri Nenonen kun esitellään liikkuvaa screeniäAi Nikkilä on Nenosen esikuva? No isolta mieheltä on hyvä ottaa mallia… (ite en enää kymmenen vuoden jälkeen muista Nikkilän pelityyliä tarkemmin.)