- Viestejä
- 754
Itse näkisin, että olivat esitykset siviilityössä mitä vain, niin Salinilla on kiveenhakattu paikka maajoukkueessa vähintään kotikisoihin asti, jos hän niin itse haluaa. Jos ei muuten, niin jatkuvuuden, kokemuksen ja esimerkkinsä ansiosta.Nyt kun Sasu lähinnä istuu penkillä ja jos tilanne jatkuu pitkään samanlaisena, niin pitäisikö jo alkaa puhumaan roolista Susijengissä?
Puhumme kuitenkin pelaajasta, joka ainakin omissa ja varmasti monen muunkin silmissä nauttii legenda-statuksesta, mitä suomalaisiin koripalloilijoihin ja maajoukkuepelaajiin tulee. Salinin ura, vaikka nyt ehkäpä pudotuksessa onkin, on tasaisuudessaan ja pitkäkestoisuudessaan Suomessa vertaansa vailla. Upea ura miehellä takana jo nyt ja toivottavasti hän löytää viimeisillekin vuosilleen mieleisen pelipaikan.
Mutta on toki totta, että Salin oli vaisu jo kesän MM-kisoissa - kuten oli tietysti koko muukin joukkue valmennusjohtoa myöten. Kun kolmoset uppoavat alle 30% tarkkuudella, kuten ne nyt ovat Espanjassa uponneet, ei kenellekään pitäisi olla mikään ihme, että mies Tenerifen kokoonpanosta tippuu tai minuutit jäävät muutamaan. Puolustajana Salin ei ole enää vähään aikaa ollut nuoremman versionsa kaltainen, ja vaikka pallonkäsittely ja pelinymmärrys ovat vuosien mittaan mielestäni kehittyneetkin, niin hän on kuitenkin aina laitettu kentälle lähinnä luomaan tilaa yhtenä Euroopan parhaista kaukoheittäjistä.
En usko, että tuo kaukoheittotaito on mihinkään pysyvästi kadonnut ja maajoukkueessa tuolle taidolle tullee tosiaan olemaan kysyntää ainakin seuraaviin EM-kisoihin asti. Aloitusviisikossakin Tampereella lienee vähintään tuollainen Huff Prahassa -rooli.
Samaan hengenvetoon toivon, että porukasta Little, Ugusuk, Vartiainen, Skyttä, Mäntynen, Blomgren, Sajantila tai joku muu alkaa löytyä pikkuhiljaa kansainvälisen tason tekemistä. Salin oli jo tuossa parikymppisenä pelannut avainroolissa EM-kisoissa ja pelannut ulkomailla ammattilaisenakin kauden tai kaksi. Nyt toki pelipaikalla kuin pelipaikalla kilpailu maajoukkueessa on kovempaa kuin kymmenen vuotta sitten.