Vs: Seniori 35SM 2012-13
PuHu Police Basket- FC Passe 84-65 (43-40)
Lähtöaskeleet: Vaikka PPB taktikoi ottelun hiihtolomalle, sai Passe jalkeille täyden kymmenikön. PPB:n tilanne näytti vielä puoli tuntia ennen ottelua kehnolta, kun Lihashaarniskat olivat ajamassa kovaa keikkaa Helsingissä. PPB:n onneksi ratsuväki saapui kuitenkin paikalle. Ottelun voittava joukkue säilyttää mahdollisuudet SM-pronssiin ja PPB voittaessaan jopa teoreettiseen hopeaan.
Matsi: Ottelu alkoi varsin hyvätasoisena, joskin vähämaalisena. Kumpikin joukkue tunsi toisensa vahvuudet, joten ilmaisia koreja ei ollut tarjolla. PPB tukki mallikkaasti maalatun alueen, eikä kaaren takanakaan ollut vapaita paikkoja. Hyökkäyspäässä PPB pelasi mallikkaita screenipelejä ja heittopaikkoja löytyi niin korin läheltä kuin kauempaakin. Viiden minuutin jälkeen Passe osui vihdoinkin kaaren takaa Pulkkisen toimesta. Ja heti seuraavassa hyökkäyksessä toisen kerran, tällä kertaa Parviaisen kädestä. Ja heti seuraavassa hyökkäyksessä Parviaisen kädestä. Näin peli olikin saman tien tasan, jakson päättyessä 19-20.
Toisella jaksolla Passe jatkoi tuttuun tapaan kaaren takaa ampumista, mutta tarkkuus ei kummoinen ollut. PPB piti vauhtia yllä ja ampui hieman harkitummin kaukaa. Puoliaikaan mennessä joukkueet olivat osuneet kaaren takaa yhteensä 9 kertaa (5-4 Passelle).
Ison tauon jälkeen PPB:n terhakka puolustus alkoi tuottaa tulosta ja Passelle tuli lukuisia menetyksiä ja huonoja heittovalintoja. PPB:n koomatessa muutaman helpon paikan eroa oli viimeiselle jaksolle lähdettäessä 8 pistettä.
Viimeinen jakso oli PPB:n näytöstä alusta alkaen. Ensin Kaijansinkko upotti ison pussukkaan ja heti perään Ansas teki 6 pinnaa putkeen. Eroa 15 pinnaa ja matsi oli siinä. Loppu sitten pelailtiin.
Passen paras oli ties monennenko kerran peräkkäin Parviainen, joka jaksoi puurtaa Ansaksen puristuksessa 30 minuuttia. Lang väläytteli etenkin alussa ajoillaan ja nopeilla hyppyheitoillaan, mutta menetti puhtinsa varsin nopeasti. Muiden pelaajien otteissa alkavat näkyä vähäiset tunnit koripallon/lenkkitossujen parissa.
PPB:n joukkueesta ei tänään heikkoa lenkkiä löytynyt. Ansas uurasti taas tuttuun tapaansa kummassakin päässä repien levareita ja riistoja aimo määrän. Sell nautiskeli minuuteista ja vastuusta tehden hyvällä prosentilla 22 pistettä. Kaijansinkko johti peliä lähes virheettömästi ja laittoi hurjalla prosentilla 6 isoa pussukkaan. IV-divarista hätäapuna kaivettu Seppo Silvanto tuurasi kelvollisesti ja heitti samalla kauden avauspisteet.
PPB: Sell 22, Virtanen 14, Rissanen -, Punta 3, Ansas (MVP) 15, Silvanto 2, Kaijansinkko 18, Riihimäki 8,
Passe: Erkinheimo 7, Riikonen 4, Urpola 4, Ketomaa 4, Parviainen (MVP)21, Muhonen 4, Lang 8, Olki 2, Pulkkinen 3, Haliseva 4.
Entä sitten? Kaspalakkien veteraanit näyttävät ottaneen henkisen yliotteen Passesta, sillä kauden keskinäiset (M2D+SM35) menivät Kaspalakeille 3-1. Passe on tappion myötä ulkona mitalitaistelusta.
PPB sinnittelee yhä kärjen tuntumassa ja voittamalla ennakkoon heikommat joukkueet se on kiinni SM-mitalissa. Seuraavaksi joukkueen itsetuntoa koetellaan Mansikka-ahon hallilla, kun ex-tähtiä vilisevä ja tuleva mestari Kymenlaakso United möyhentää PPB:n. Kyseessä on sikäli historiallinen ottelu, että tiettävästi koskaan aiemmin SM35-otteluun ei ole myyty pääsylippuja
http://www.kouvot.fi/sitenews/view/-/nid/1559/ngid/1