Rookien vuosiraportti
Olisi helppo sanoa, että Keskupuiston Pussihousujen Rookiekausi oli yksi yhteen AD:n kauden kanssa. Koripallojumalilta saatu kakkospickin lahja draftissa toi AD:n suoraan rookiemanagerin syliin ja tuon miehen voimalla KP nousi huikeaan lentoon yli kauden puolenvälin vain polttaakseen siipensä kuin Ikaros joka tavoitteli liiallisia korkeuksia AD:n omien korkeiden ambitioiden ja LeBronin & agentuurinsa juonittelujen seurauksena.
Omaksi kunniakseni on toki samantien sanottava, etten missään vaiheessa kuvitellut olevani sen enempää todennäköinen runkosarjan voittaja saati lopullinen mestarikandidaatti. Sen verran sitä eläessään on oppinut, että osaa kunnioittaa muinaisten kreikkalaisten viisautta näiden sanoessa, että hybristä seuraa aina nemesis. Mutta se alkukauden lento ylös korkeuksiin oli kyllä hieno kokemus.
Ilman kohtuu kovaa supporting castia AD ei olisi ikinä hinannut Pussihousuja sinne minne joukkueen lento parhaillaan ylsi – eikä ilman näiden ikävällä tavalla yhtäaikaista feidaamista pudotuskaan olisi ollut niin kova. Discordissa useakin manageri on julistautunut omalla vuorollaan epäonnisimmaksi manageriksi ikinä. Ihan en haastamatta luovu tuon tittelin tavoittelusta: sen verran totaalinen oli koko Pussihousujen rosterin mitä erilaisimmista syistä johtunut romahdus kauden loppukolmanneksella.
Katsotaan siis vielä pelaajakohtaisesti, miten KP:n ydinjengi klaarasi ja jäikö jossiteltavaa. Lähtökohta draftiinhan mulla oli, että suhteellisesti kovinta talenttia pöytään. Luotettavuuskysymykset olivat tuolloin vielä aika vieraita – siinä missä yleinen ymmärrys kauden mittaisen kampanjan dynamiikasta ylipäänsä. No, oppia ikä kaikki.
Loppukaudesta kaupatut / pudotetut draft-sankarit
Anthony Davisin (pick 1.) tarinaa seurasivat varmaan kaikki. Tosin muut kuin omistaja eivät näyttäneet huomaavan, että se oli game over jo silloin välittömien siirtomahdollisuuksien, eli Lakersin all in –tarjouksen, rauetessa. Tuon hetken jälkeen AD oli jonkinlainen ”lame duck” jonka fapo-keskiarvot tulisivat vähintäänkin puolittumaan, elleivät laskemaan vielä alemmas. Siksi yritinkin myydä miestä pois ja harmistuin kun se ensi alkuun kiellettiin.
Tällä hetkellä AD:n tilanne näyttä vakiintuneen jonnekin 170-180 fapo / 3 peliä (joista istuu siis yhden aina penkillä). Että sellainen joka pelin pelaavan 60fp / peli Waiver-kaverin tasoa (näytti aiemmin vielä pahemmalta). Tämän näin jo silloin. Pakko oli lopulta veivata pihalle kun ei kaupatakaan saanut. Good Riddance siis: tällä hetkellä AD:n paikalla operoi(si) joukkueessani RoLo jonka viimeiset 30 päivää ka. on 82,04, eli noin +20 fp parempi kuin AD. Väliin toki mahtui pari lyhytaikaista kehnompaa riskisijoitusta (Ed Davis, Henry Ellenson).
Zach LaVinen (pick 6.) valinta oli yksi parhaista draftauksistani. Mies kantoi ennakoimani mukaan Bullsia aikalailla yksinään koko alkukauden tuottaen keskiarvonakin yli 90fp pelejä pitkälle talveen ja pienen slumpin & sairastelun jälkeen alkoi taas kukoistaa Porterin & Markkasen kanssa (100+). LaVinen kauppaaminen Pascal Siakamiin trade deadlinen aikaan oli jälkikäteen ajatellen ”mixed bag”.
Pidin itsestäänselvänä, että Bulls tulee jollakin tasolla tankkaamaan loppukauden kun peli alkoi yhtäkkiä kulkea pelottavan hyvin ja LaVine oli selvä ykköstarget koska oli jo kauden näyttönsä antanut + loukkaantumishistoria jne. Harmikseni Bulls antoi LaVinen jatkaa tuota 100+ pistetehtailuaan vielä pari viikkoa kauppaamisen jälkeen jolloin Siakamin ”vain” 90+ keskiarvot näytti huonolta vaihtokaupalta. Toisaalta nyt LaVine istuu tiukasti telakalla ja on viimeiseen kahteen viikkoon kerännyt yhteensä 270fapo / 6 peliä eli tosiasiallisella 45fp ka (on toki pelannut noista vain kolmessa).
Jos olisin pitänyt LaVinen, olisin saattanut selvitä parempaan tilanteeseen pleijarien alussa, mutta toisaalta olisin nyt nesteessä (vrt. Siakam pelaa hyvää vaihetta juuri nyt: tällä viikolla 330fp / 3 peliä).
Blake Griffin (pick 4.) oli toinen loistohuuto draftissa. Call it gut feeling. Griffinillä oli osoitettua osaamista, vastoinkäymisiä, kaupatuksi tulemista… jokin siinä sanoi, että miehen näyttämisenhalu ja uusi ympäristö on yhdessä hyvä idea. Ja kylläpä mies teki tulosta!
Griffinin myyntiä harmittelin itse ehkä eniten sen tehtyäni, mutta jälkikäteen katsellen tämäkään kauppa ei ollut niin huono. Pelkäsin näet, että keskiarvot vain alkaa kauden edetessä laskea ja siitä oli erilaisia merkkejä ilmassa pitkin alkuvuotta: yksittäisiä pelien väliin jäämisiä, useammin esiintyviä matsin-kahden heikkoja esityksiä, virhevaikeuksia… Mitään selvää laskua ei kuitenkaan ilmennyt heti kaupat tehtyäni, vaan Griffin veti pari viikkoa aika kovaa tulosta. Nyt tilanne onkin sitten jo toinen: Griffinin viimeisen 30 päivän keskiarvo on 83,7fp kun vaihdettu Jusuf Nurkic on tehtaillut samaan aikana 91,54.
Eli vähän sama kuin LaVinen kohdalla: lyhyellä tähtäimellä kaupan tekemättä jättäminen olisi saattanut jeesata pleijariasetelmissa, mutta sittemmin olisi kyllä tullut turpiin.
Sen sijaan tällä hetkellä harmittaa eniten Griffin-kaupan kytkykauppa jossa annoin
Brook Lopezin (pick 10.) Jae Crowderista. Kaupan jälkeen tehdyissä pisteissä miehet lie kohtuu tasoissa, mutta Lopez on kyllä ottanut kovan otteen peliin nimenomaan viime aikoina. Nyt Lopezilla viimeiset neljä peliä ka 103,12, kun Crowder pyörii siellä 85 tasolla.
Mutta enemmän kuin tuosta, kysymys lie rookie-valmentajan pehmytsydämisyydestä. Minä uskoin Brook Lopeziin ja Lopez vastavuoroisesti delivered läpi kauden. Oli pari hankalampaa jaksoakin, mutta sitten tuli niitä 120fp –pelien putkiakin takaisin. Ja kaikki koska ajattelin Lopezin aseman olevan taattu, sisäisen kilpailun ulkopuolella, kovassa jengissä ja siten luotin pisteiden tulemiseen – ja olin oikeassa koko ajan siinä missä muut managerit näytti ohittavan Lopezin potentiaalin kokonaan.
Ja siis päästin irti omasta special-löydöstäni johon olin luottanut koko kauden – ja selvästi olisi kannattanut loppuun saakka. Se tässä jurppii.
Enes Kanterin (pick 5.) kausi on sitten ihan luku sinänsä. Tavallaan Kanterin haku oli vähän samankaltaisen ajatusprosessin tulos kuin Brook Lopez: kumpikin oli omassa jengissään erityisen hyvässä asemassa ja aliarvostettuja pelaajia kykyihinsä nähden. Molemmat näyttivät erinomaisilta Fantasy-optioilta – ja sitä molemmat olivatkin.
Paitsi että Kanter pelasi Fizdalen Knicksissä, mikä sitten tietenkin muutti kaiken.
Alkukaudesta Kanter tykitteli yli 100 pinnaa peliä kohden lähes joka ilta. Välillä Fizdale istutti Kanteria penkillä pidempiä toveja yksittäisissä otteluissa, mutta vielä alkukaudesta turkkilainen nousi aina kahta ehompana seuraavaan peliin. Sitten Kanter meni valittamaan tilanteestaan joukkueenjohdolle ja alamäki alkoi. Kun kauden edetessä entistä ennakoimattomammaksi muuttuneeseen peluutukseen liitetään valmentajan selvästi henkilökohtainen dissaus, oli selvää, että Kanterin minuutit laskivat jopa random-määrää pienemmiksi.
Tilanteen teki tietenkin managerin kannalta hankalaksi se, että jos ja kun Knicks lopulta päästi Kanterin vapaaksi, oli olemassa ihan uskottava mahdollisuus, että Kanter saattaisi olla merkittävästi Waiveria parempi pisteentekijä. Sopimuksettomien päivien limbo alkoi jossakin välissä tuntua kohtuuttoman pitkältä, mutta se oli käytännössä pakko katsoa vierestä vaikka iso osa jengistä oli samaan aikaan saikulla ja pelejä hävittiin. Vaihtoehtona kun oli ottaa joku 60fp. janari sisään ja menettää potentiaalinen 100fp kaveri koko loppukaudeksi.
Kanterin päätyminen Portlandiin mun joukkueessa jo olleen Nurkicin peliajan jakajaksi ei tietenkään ollut mikään optimaalinen päätös mun kannalta. Ennemmminkin disaster.
Mutta kyllä Erdoganin diktatuurihallinnon hampaissa olevan korispelurin kaudelle olisi toivonut muutenkin parempaa loppua.
Koko kauden janarit
CP3:n (pick 2.) ja
Kyrien (pick 3.) egot sietäköön nyt yhteisen käsittelyn. Kumpikin hoiti oman osansa alkukaudesta tyylikkäästi tuottaen kohtuu tasaisesti reilun sadan pinnan pelitahtia. Hiukan tasoituttuaankin CP3:n ka. vakiintui talvella sinne 90-95 tienoille ja Kyrien 100-105 tienoille.
Sitten iski tietenkin loukkaantumisriski. Tällä kaudella se oli ensisijaisesti CP3:n ongelma (pelannut 50 peliä). Vaikka miehen pistekeskiarvo on kunniotettava 95,86, niin kokonaispisteissä CP3 on kaukana-kaukana sarjan kärjen takana. Yhden tyypin sairastelunhan hyvän jengin täytyy kestää, mutta kun CP3 ei ollut ainoa jolta jäi pelejä pelaamatta urakalla.
Kyriekin on ottanut osansa sairastuvalla, mutta on pelannut kuitenkin 61 peliä – ja kun koko kauden keskiarvo on 104,23 (viimeiset kaksi viikkoa 125!), niin eipä siinä ole managerilla valittamista, vaikka pelaaja olisi kuinka ärsyttävä siviilissä ja kuuluisi Flat Earth –societyyn.
Jälkiviisaana voisi siis sanoa, että kenties CP3:n sijaan olisi voinut toisella pickillään valita jonkun muunkin, mutta Kyrie oli kyllä erinomainen valinta. En kadu.
Danilo Gallinari (pick 7.) kuuluu myös sarjaan valinnat joista olen edelleen iloinen. Mieleen on jäänyt pysyväisesti kommentti, jonka joku (en muista kuka) heitti draft-chatissa kun olin nostanut Gallinarin, että ”eikö se olekaan vielä eläkkeellä?” Yleisesti ilmassa oli kevyttä naureskelua, että nyt veti kyllä rookie vesiperän. No en todellakaan vetänyt: pelejä 61, ka. 82,06 (viimeiset 4 peliä 96,3).
Lou Will ja Monster Harrell lie useimpien huulilla kun puhutaan Clippersin hienosta kaudesta, mutta Gallo on ollut joukkueen kivijalka. Pussihousut mukautuu fantasyn puhetapaan: mukawa omistaa.
Joukkueessa pitkään pelanneet / sen identiteettiin kuuluvat
Noah Vonleh tuli jengiin mukaan toisen viikon waiverilla ja pelasi jengissä suuren osan kautta. Syksy Knicksissä olikin huikeata aikaa kun herra tehtaili 100 pisteen iltoja yhden toisensa jälkeen hämmästyttävän monipuolisella pelillä (ei vain levyjä vaan myös kolmosia, blokkeja, syöttöjä jne.). Mutta kauden edetessä Fizdalen random-koirankoppi kutsui Vonlehiakin. Lopulta kävi ilmeiseksi, ettei Knicksistä ole järkevää pitää yhtään ketään joukkueessaan koska koskaan ei voi tietää kuka pelaa ja kuka ei tai kuinka paljon. Vonlehista luopuminen oli harmillista, mutta väistämätöntä. Myöhemmät tilastot osoittavat myös, että se oli järkevää.
Malcolm Brogdon tuli jengiin joulukuisessa treidissä Kottiin kanssa jossa toisen suuntaan matkusti Jaren Jackson Jr. Vaikka Brogdoninkin produktio hiukan laski kevättä kohden, on musta selvää, että Pussihousut voitti tuon kaupan ja Brogdonista kasvoi kauden aikana Pussihousuille selkeä kahden paikan luottotakamies.
Derrick White puolestaan liittyi porukkaan waiverilla joulukuun lopussa ja vaikka viettikin turhan pitkiä aikoja saikulla, oli mielestäni waiver-satsauksen arvoinen takamies-back up CP3:n ja Kyrien takana – ja teki ratkaisevassa säälipliejarissa Pejtonia vastaan 275 pistettä (kolme peliä) varmistaen osaltaan Pussihousuille yhden kierroksen oikeita pleijareita.
Myös
Andre Iguodala tuli mukaan joulukuun lopussa. Tulos on ollut kohtuu tasaista keskiverto-waiveria varmempaa muttei merkittävästi parempaa.
Tammikuun alussa jengi täydentyi myös
Jaylen Brownilla ihan waiver-pohjalta. Ja nuori mies on hoitanut tonttinsa mallikkaasti kun katsoo, millaisia kahden pelipaikan SF/SG pelaajia waivereilla oli loppukaudesta muuten tarjolla.
Muutama lyhyempi ura
Draftissa Pussihousuihin signautui mm. rookie
Shai Gilgeous-Alexander (pick 15.) jonka näin jälkiviisaana olisin voinut ihan hyvin pitää mukana jengissä koko kaudenkin. Hiukan tarkemmin katsoen, annoin kuitenkin SGA:n pois ihan järkevään aikaan, eikä hän pelin hiukan loppukaudesta taas parannuttua olisi ollut kaupanteon arvoinen. Myös
Jaren Jackson Jr. oli mukana Pussihousuissa joulukuulle saakka. Molemmilla lienee parempi kausi edessä ensi vuonna.
Pahin draft-huti oli kierroksen 8.
Rodney Hood, josta onneksi älysin hankkiutua eroon varsin nopeasti.
Evan Turner sekä
Dorian Finney-Smith pelasivat myös joukkueessa useamman viikon jättämättä merkittävää jälkeä. Kenties olisi voinut löytää heidän tilalleen parempiakin pelaajia. Yksittäisiä lyhytvierailuja en tässä enää lähde kommentoimaan.
Loppukauden treideissä jengi sai uutta verta hiukan kovemman luokan pelimiehistä joihin onkin jo ylempänä viitattu. Yksikään kolmesta isommasta treidi-pelaajasta ei ole ollut pettymys.
Jusuf Nurkic on ollut viime aikoina Griffiniä vahvempi ja
Pascal Siakam LaVinea tehokkaampi.
Jae Crowder on jäänyt viime peleissä Brook Lopezille, mutta on kokonaisuudessaan ollut kaupan jälkeen aika samaa tasoa.
Yhteenvetoa
Mitä rookiekausi sitten opetti?
No ensinnäkin, että tämä on törkeän hauskaa ja toden totta tekee ihmeitä NBA:n seuraamiselle.
Mun ekat muistot NBA:sta on lapsuuden / nuoruuden videopätkät Kareem Abdul Jabbarin (ja Magic Johnsonin) Lakersista sekä Larry Birdin Celticsistä – ja sittemmin toki elämän ruuhkavuosillakin oli välillä aikaa ihailla Jordanin ja Pippenin Bullsia. 90-luvun jälkeen oon seuraillut NBA:ta vaihtelevalla innokkuudella – useimmiten aika ohuella sellaisella, mutta viimeiset vajaat kymmenen vuotta oon taas ollut palaamassa amerikkalaisen koriksen seuraajaksi (ensin enemmän NCAA:ta ja sittemmin lisää myös NBA:ta). Markkasen siirtyminen Ameriikan raitille toki sitten sai mutkin palaamaan takaisin NBA:n – tai ainakin Bullsin – ääreen jotenkin isommin.
Nyt tää fantasy sitten pakotti ottamaan hanskaan ensimmäistä kertaa elämässäni ihan koko sarjan. Tokihan kohtuullinen osa sarjan pelaajista oli kauden alussa mulle jossakin määrin tuttuja, mutta kyllä fantasyn pelaaminen vaatii ihan toisenlaista perehtymistä ja pelien seuraamista kuin yksittäisen pelaajan tai joukkueen seuraaminen. Luulen myös oppineeni koriksesta lajina tänä vuonna enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin yhtenä vuonna.
Jossakin määrin olen tyytyväinen siihen, etten tehnyt ihan järkyttävää määrää rookie-virheitä. Ehkä jäi jokunen hyväkin kauppa tekemättä alkukaudesta kun pelkäsi koko ajan, että jokainen kauppatarjous on rookie-testi jossa kokeneemmat koettaa, kuka onnistuu uunottamaan nyyppää pahiten.
Itse asiassa JJJ:n kauppaaminen Malcolm Brogdoniin oli varsin hyvä diili mulle. LaVine <-> Siakam, ekä Griffin, Lopez <-> Nurkic, Crowder on olleet kumpikin jonkinlanen mixed bag, eli kauppojen välitön seuraus ei ollut positiivinen (mitä tse asiassa en odottanutkaan, koska möin LaVinen & Griffinin nimeomaan loppukauden epävarmuuden vuoksi, silti harmitti, että kaverit pelasivat niin hyvin sen pari viikkoa kaupan jälkeen), mutta kun katsotaan sitten pleijariviikkojen produktiota, niin kaupat oli mun näkökulmasta ihan hyviä. Jossiteltavaa jää siitä, olisinko päässyt selkeästi parempaan asemaan pleijareissa myymättä näitä herroja ja olisiko se lopulta nostanut osakkeitani?
”Buy low, sell high” on sinänsä helppo prinsiippi ymmärtää, mutta tän verran kovassa seurassa sen toteuttaminen on haastavaa. Omalla kohdallani myös eritoten Waiver-arvojen arvioiminen osoittautui selkeäksi ongelmaksi: ilman kokemusta siitä, mitä minkäkinlaisesta pelaajasta missäkin tilanteessa kannattaa tarjota, menin monesti tarjoamaan ihan liian isoja hintoja ja kulutin budjettini pahasti loppuun aivan liian aikaisin voidakseni operoida loppuviikoilla yhtään mitään merkityksellistä. Myös satunnaisten hyvien putkien erottaminen mahdollisesta pidemmän aikavälin tasonnoususta oli hankalia hahmottaa.
Nälkää jäi ensi kauteen. Nyt kun on jokin yleinen käsitys siitä, miten kausi kulkee, miten tärkeitä alussa hankitut hyvät pelaajat on, miten tiukassa hyvät optiot voi loppukaudesta olla, mitä rahalla saa ja mitä ei jne. niin odotan innolla ensi kautta jolloin tätä kevyttä amatöörinymmärrystään pääsee kokeilemaan käytännössä.