Vs: Susijengi Bilbaossa 2014 - Sinne ja takaisin mitalit kaulassa!
Nyt on yön yli vedetty happea ja aamu näytti jo kirkkaammalta. Pari juttua Suomen koripallomaajoukkueen ensimmäisestä MM-turnauksesta:
Maajoukkueen pelitapa, etenkin puolustuksessa, on erittäin kuluttava ja parhaillaan myös erittäin palkitseva. Suomi on pystynyt aikaisemmissa turnauksissa ahdistamaan vastustajan virheisiin ja juoksemaan vastaiskusta muutamia helppoja kuppeja per peli. Tällä kertaa puolustus ei osoittautunut yhtä tappavaksi kuin aikaisemmin. Kaikkien jalka ei liikkunut samalla intesiteetillä, ei ainakaan 40 minuuttia niinkuin pitäisi. Kun helpot kupit jää saamatta, jää liian suuri osa pisteiden teosta kaukoheitoille, koska sisäpelaaminen ei ole sillä tasolla, millä sen tulisi MM-tasolla pärjätäkseen olla. Meillä oli tässä turnauksessa tasan yksi pelaaja joka pystyi itse luomaan heittopaikan. Petteri Koponen on huippupelaaja ja pystyy luomaan 1-1 tilanteessa heittopaikan melkeinpä ketä vastaan vaan. Petterin ajouhka ja taidot riittävät luomaan heittopaikan myös muille, vaikka heikkoutena onkin, ettei pysty viimeistelemään ajoja itse kovinkaan tasaisesti. Petteri pelasi joka tapauksessa aivan huikeat kisat ja kantoi joukkuetta reppuselässään, hänen lähietäisyyden viimeistelyyn ei missään nimessä kaaduttu. Syitä on äkkiseltään mielessä useita: sisäpelaajan puute, kakkospointin puute, peluutus, levypallot, strategiset valinnat... Oltiinko jopa syvällä sisimmässä tyytyväisiä pelkkään kisapaikkaan?
Sisäpelaajan puute on vaivannut suomalaista koripalloa jo pidemmän aikaan ja harjoituspeleissä oikeastaan nähtiin valoa tunnelin päässä, kun Gerald Lee Jr näytti kehittyneen sisäpelaajana. Ponnistuksen ja hyppyheittouhan täydellinen puute saattoi olla korvattavissa näteillä spin-liikkeillä ja heittoharhautuksilla. Ilmeisesti loukkaantuminen juuri ennen kisoja vei Leeltä parhaan terän ja taas oltiin ilman korinaluspelaajaa. Erik Murphy on raameistaan huolimatta puhdas ulkopelaaja, eikä osaa operoida selkä kohti koria ollenkaan. Murphyn turnaus alkoi ihan hyvin, mutta hyytyi loppua kohdin enemmän ja enemmän. Ehkä vähiin minuutteihin oli jo kauden otteluruuhkassa tottunut, eikä kroppa vain jaksanut tiukkaa ottelutahtia jossa vastuutakin tuli. Kotti pelaa selkä korille päin aika paljon, mutta oikeastaan ainoa liike korille tuosta tilanteesta tuntuu olevan fade-away -hypäri.
Kakkospointin puute oli ratkaisevassa asemassa koska paras pelaaja pelaa tuolla paikalla. Kun Koposta ei periaatteessa voi ottaa vaihtoon ilman, että pakka leviää ihan täysin, on tällaisessa turnauksessa pärjääminen hyvin vaikeaa. Teemu Rannikko on pelannut hienon uran, eikä koko soppaa voi missään tapauksessa yksin Teemun harteille. Teemulla ei kuitenkaan peli kulkenut viimeisen pelin pick 'n rolleja lukuunottamatta oikein missään vaiheessa. Puolusti huonosti, heitti huonosti, ajoi itsensä vaikeisiin paikkoihin ja menetti pallon... Penkillä istui Korisliigan parhaaksi valittu takamies joka oli ensimmäistä kertaa maajoukkueessa. Pienikokoinen, mutta nopea, hyvä pallonkäsittelijä, tarkka heittäjä ja hyvä puolustaja. Ja sai istua penkillä. Lopulta Antero sai vähän peliaikaa, mutta se taisi olla liian vähän ja liian myöhään. Tottakai kolmospointin idea oli alunperinkin, että aikaa tulee välähdyksinä ja silloin pitää olla valmis, mutta Teemun haparoidessa olisi Lehtoa pitänyt käyttää kentällä edes kokeilumielessä, mitään ei olisi hävitty. Siltikin, Petterin jättämä aukko oli nyt liian suuri, koska muiltakaan pelipaikoilta ei vastuunkantajaa löytynyt.
Peluutuksessa oli toki muutenkin parannettavaa. Tottakai se tuntuu naurettavalta lähteä sohvannurkasta neuvomaan kokenutta valmennusporrasta, mutta kyllä sekin vähän kummalliselta tuntuu, että yritetään painaa 5 peliä kuuteen päivään, eikä käytetä koko rosteria. Matti Nuutinen koki alkuturnauksessa saman kohtalon kuin Lehto; Kimmo Muurinen ja Hanno Möttölä haparoivat kentällä, mutta Nuutisen takamus pysyi naulattuna penkkiin. Kun sitä peliaikaa vihdoin tuli, puhuivat tulokset puolestaan. Matti hoiti tonttinsa molemmissa päissä kenttää.
Kimmo Muurinen ja Hanno Möttölä. Kyllä, me arvostamme kaikkea mitä olette maajoukkueessa tehneet. Kukaan ei ole sitä kieltämässä. Mutta kysyä sopii, oliko oikein lähteä käytännössä ilman pelituntumaa mukaan kisoihin? Kimmo ymmärtääkseni pelasi vähän ykkösdivaria, mutta Hanno Möttölä ei ole kahteen vuoteen pelannut lainkaan seurajoukkueessa. Hän lopetti seurajoukkueuran ennen maajoukkueuraa. Meniköhän se nyt ihan oikein? Toiset kokevat, että palkintomatkat pitkästä urasta ovat okei, toiset kokevat että eivät ole. Itse kuulun jälkimmäiseen. Olisiko meillä ollut pelaajia heidän tilalleen? Olisi. Vaikkapa Kaunisto oli Korisliigan parhaita pelaajia ja voitti levarikuninkuuden. Korisliigasta on toki matkaa MM-kisoihin, mutta mihin meidän pelimme pitkälti kaatuivat? Niinpä, levypalloihin.
Valmennusryhmä ja sitoutuneet pelaajat ansaitsevat kiitokset kovasta työstä ja pitkästä matkasta B-divisionaasta MM-kisoihin. Se on järjettömän hieno teko, emmekä me koris-ihmiset voi sitä tarpeeksi ylistää ja yrittää selittää lajin ulkopuolisille mitä se tarkoittaa. Susijengin otteet EM-kisoista näihin kisoihin ovat satavarmasti kirvoittaneet uusia ihmisiä lajin pariin, niin kentille kuin katsomoihinkin. Hienoa työtä on tehty myös liitossa, jota harvoin pääsee kehumaan. Urheilu on kuitenkin urheilua, ja osa huippu-urheilua on, että pystytään keskustelemaan myös virheistä kun asioita menee pieleen. Siitä tuo tie MM-kisoihinkin on rakennettu. Nyt tie nousi pystyyn vaikka eväät mennä pidemmälle on olemassa. Ehkä jo ensi kerralla muutamista virheistä on opittu.
.