Tämä joiltain osin vielä keskeneräinen kausi Euroopassa pelaavien ammattilaisten osalta on ollut kaksijakoinen.
Mikael Jantunen on pelannut valtaosan kaudesta aloitusviisikossa ja merkittävässä roolissa yhdessä Euroopan parhaista joukkueista. Paris Basketball tullee nimittäin olemaan kauden lopuksi noin Euroopan top-10 joukkue. Tuolla tasolla suomalaisia ei ole kuitenkaan nähty valtavasti ajan saatossa: Petteri Koponen, Sasu Salin, Hanno Möttölä ja ehkä Teemu Rannikko. Jantusen nousu Italian liigan häntäpään joukkueen roolipelaajasta eurooppalaisen huippujoukkueen roolipelaajaksi on ollut hieno tarina enkä olisi kauden alussa uskonut, että mies pystyy vastaamaan uuteen haasteeseen näin vahvasti. En tiedä Jantusen loukkaantumisesta mitään, mutta toivotaan että mistään vakavammasta ei ole kyse. Jantusella on ammattilaisvuosia vielä jäljellä vaikka millä mitalla ja ainakin tähän asti hän on pystynyt jokaisella kaudellaan nostamaan omaa tasoaan. Kaikki varmaan uskomme, että ensi kausi Euroliigassa tulee sujumaan häneltä myös vakuuttavasti.
En ole henkilökohtaisesti valtavan suuri Edon Maxhunin pelityylin fani, mutta fanitan kyllä Maxhunin asennetta ja hän on ollut itselleni Jantusta vieläkin isompi yllätys tällä kaudella. MM-kisat sujuivat Maxhunilta oikeastaan surkeasti ja kun kuulin, että hän pelaisi tällä kaudella Ranskan liigaa, niin ajattelin, että kausi tulee sujumaan todella pienessä roolissa. Totuus on ollut kuitenkin aivan päinvastainen. Vastoin kaikkia odotuksiani Maxhuni on ollut Ranskan liigan pudotuspeleihin selvinneen Le Portelin aloittava takamies ja pelannut hurjat minuutit kauden aikana. Le Portelin sijoittaisin koko Euroopan katsannossa jopa top-50 joukkueeksi eli hyvin varteenotettava porukka on kyseessä. Maxhunin kausi on ollut hyvä, mutta objektiivisuuden nimissä on syytä kuitenkin nostaa esille, että hän ei ole ollut erityisen tehokas pelitilanneheittojensa kanssa ja ollut myös kauden mittaan jonkin verran ailahtelevainen. Maxhuni on ollut ihan hyvä hyökkäyspään pelaaja, mutta jos hänen pistekeskiarvoaan vertaa sarjan huipulle, Pariisin fantastiseen Nadir Hifiin, niin Maxhuni tekee pisteitä lähes puolet vähemmän minuuttia kohti. Myönteisenä asiana nostaisin esiin Maxhunin kauden mittaan kehittyneen ja viisastuneen tehokkuuden korilleajoista ja floatereista. Maxhuni on kehittynyt myös varmemmaksi pelintekijäksi, vaikka menetyksiä tuleekin vielä hieman liikaa.
Kolmas positiivinen suomalaisnimi on tällä kaudella ollut ehdottomasti Elias Valtonen. Valtonen pelasi jo MM-kisoissa lupauksia herättävästi ja nähdessäni hänet Manresan paidassa kauden pre-seasonilla omat odotukset nousivat todella korkeaksi. Varsinaisella kaudella Valtosen rooli kuitenkin supistui merkittävästi, mutta maaotteluikkunan jälkeinen siirto Granadaan vapautti Valtosen roolin taas suhteellisen isoksi. Koko kausi huomioonottaen sijoittaisin Granadan tuonne sijoille 70-75 Euroopassa eli aivan terävimmästä huipusta emme voi puhua, vaikka kova joukkue onkin kyseessä. Toisaalta Valtosen ex-joukkue Manresa sijoittunee jopa tuonne top-40 joukkoon ja onhan Valtonen pelannut koko kauden aivan Euroopan parhaimpia joukkueita vastaan joka tapauksessa. Valtonen ei ole vieläkään mikään hyökkäyspään ihme; etenkin kolmeenpisteenheitto voisi olla huomattavasti tarkempi ja puolustussuuntaankin toivoisin ehkä hieman enemmän aktiivisuutta. Valtonen on toisaalta hyvä levypallopelaaja ja jopa erinomainen heitontorjuja pelipaikallaan. Kokonaisuudessaan mies on toivottavasti päässyt nyt hyvään rytmiin ja pystyy monipuolistamaan peliään yhä enemmän seuraavalla kaudella.
Sasu Salinin kausi on ollut pettymys.Tenerife on toisaalta pelannut hyvän kauden, vaikka onkin vaikea uskoa, että Tenerife pystyisi yllättämään Barcelonan ACB:n pudotuspeleissä. Salin, vaikka onkin pelannut heikoimman henkilökohtaisen kautensa miesmuistiin, on kuitenkin pelannut jälleen Euroopan huipulla: Tenerife on tälläkin kaudella ollut tuollainen Euroopan top-20 joukkue ja selvitti tiensä jopa Mestareiden liigan finaalin asti - tuosta on myös osittain Salinia kiittäminen, joka pelasi kauden parhaat pelinsä kansainvälisissä mittelöissä. Kolmeenpisteenheitto ei ole tosiaan osunut Salinilla oikeastaan koko kaudella, mutta pitkä peliura ja kilometrit alkavat ehkä näkyä Salinin liikkumisessa ja energiassa siinä määrin, että ensi kaudella Salin joutunee jättämään Euroopan paratiisisaaret taakseen. Tälläkin kaudella rooli olisi voinut olla vielä iso, mutta huono alkukausi pakotti joukkueenjohdon reagoimaan ja täten saattoi Salinin ammattilaisuran kohti auringonlaskuaan. Pitkään sitä kestikin ja toivottavasti ensi kaudella Salin löytää vielä vanhan tutun vaihteen päälle jossain uudessa ympäristössä.
Alexander Madseninkin kauden luen pettymykseksi, mutta en kuitenkaan suureksi sellaiseksi - Madsen kuitenkin pääsi kokeilemaan tasoaan Euroopan korkeimmalla kansallisella tasolla Andorrassa. Toisaalta tuo Andorran joukkue, jossa Madsen pelasi tämän kevään aivan statistin roolissa, on tasoltaan (noin top-50 Euroopassa) aika lailla vastaava Madsenin viime kauden joukkueen AEK Ateenan kanssa. Molemmissa, niin Andorrassa kuin Ateenassakin, Madsenin rooli oli rymistelevä vaihtomies. Viime kaudella tuo rooli sujui ihan hyvin, ajoittain jopa erinomaisesti. Tällä kaudella loppukaudesta mies pääsi hädintuskin pelaamaan. Ehkä taustalla on taas joitain vammojakin. Toisaalta hyökkäystehokkuus ja pallovarmuus olivat ACB-peleissä todella heikkoa. Saa nähdä missä Madsenin ura ensi kaudella jatkuu, mutta aikamoista kiertolaisen elämää hän on viime vuosina elänyt. Ehkäpä hänelle tekisi hyvää saada pelipaikka vaikkapa hieman heikommasta joukkueesta, jossa rooli olisi kuitenkin vakaa ja varma.
Aatu Kivimäki on nykysuomalaisista koripalloilijoista isoin suosikkini. Kivimäki on pieni, ei kovin ulottuva ja muiltakin fyysisiltä ominaisuuksiltaan parhaimmillaankin keskinkertainen. Silti hän on yksi harvoista suomalaisista pelaajista, joka on ikinä pelannut itsensä ison Eurooppalaisen koripallosarjan pääsarjaan. Tätä arvostan todella paljon ja Kivimäen taidon, pelikäsityksen ja pelaajapolun sietäisi olla mielestäni kaikkein eniten alleviivattu esimerkki suomalaisille nuorille pelaajille. Tuosta hehkutuksesta huolimatta, ja loppujen lopuksi, Kivimäen tasokaan ei sitten kuitenkaan näytä aivan riittävän tuolle Saksan pääsarjatasolle, vaikka hän kuuluikin kauden aikana aivan sarjan parhaisiin syöttäjiin. Ristiriitainen kausi siis hänellekin.
Henri Kantosen kausi päättyi jo kuukausia sitten harmittavaan loukkaantumiseen. Tämä oli ehkä tämän kauden isoin suomalainen kolaus, sillä Kantonen oli juuri ennen loukkaantumistaan pelaamassa todella hyvää vaihetta Liettuan pääsarjan Mazeikaissa. Alkukausi oli hänelle vaikea, varsinkin hyökkäyspäässä, mutta kauden mittaan Kantosesta muotoutui ajoittain aivan joukkueensa parhaimpia pelaajia. Suomalaisittain Kantosessa ilahduttaa monipuolisuus, johon oikeastaan kukaan muu suomalainen pelaaja ei kykene. Tämä ominaisuus ei kansainvälisesti katsottuna ole ehkä niin ihmeellinen, mutta suomalaisessa kontekstissa Kantosen tapaiset pelaajat ovat kultaakin kalliimpia ja toivottavasti osaltaan monipuolistavat suomalaista pelaajakuvaa. Toivokaamme nopeaa kuntoutusta ja edelleen nousujohteista uraa.
Muista suomalaisista voisi mainita ehkäpä oikein positiivisesti Slovenian pienessä sarjassa pelanneen Perttu Blomgrenin, vaisun kauden Espanjan kakkostason huonoimmassa joukkueessa pelanneen Remu Raitasen sekä Alex Murphyn, jonka unelma ACB:stä pelaamisessa näyttäisi jälleen jäävän hieman vajaaksi. Jacob Grandisonkin pistäytyi Menorcalla, siirtyi sitten Saloon ja Korisliigaan, jossa jäi muun muassa puoliammattilsen Mikael Aallon varjoon. Toki Aallon varjoon jäi oikeastaan kaikki muutkin Korisliigan suomalaispelaajat. Topias Palmi oli toki kotimaisessa sarjassamme hyvä. Odotan myös Thomas Tumban siirtyvän ensi kaudeksi uusien haasteiden pariin. Korisliigan finaalijoukkueiden suomalaisille kaikki kunnioitus, mutta heidän panoksensa joukkueidensa menestymisen suhteen on ollut kautta linjan suhteellisen pieni.
EDIT. Jako toki maininnan ansaitsee myös Zalgiris Kaunasia vastaan paraikaa taisteleva Daniel Dolenc, joka tuskin Liettussa ensi kaudella jatkaa sekä epäonnen sankari Max Besselink, jolla ilmeisesti on sopimusta jäljellä vielä Belgiassa kaksi vuotta. Besselinkille toivon parempaa onnea tulevaisuuteen, sillä suomalaisen koripallon kannalta on turmiollista, jos tällaisia lahjakkuudet eivät pääse loistamaan.
.