Siis syitä olivat:
- naisten peli (naisten on vaikea pelata kuin naisten pelejä) = siis sukupuoli
- lippujen hinnoittelu = liian kallis
- pelipaikka = ei-korishalli
- peliaika = kesälomakausi
Mikäli haluaa tietää miksi katsoja ei tule paikalle järjestettyyn tapahtumaan voi sitä syytä tiedustella suoraan niiltä katsojilta. Mieskatsojat sanovat usein, että naiskoripallon seuraaminen ei kiinnosta, koska se ei ole jännittävää. Ymmärrän tämän niin, että naisten koripallo pelityyli mielletään tylsäksi.
Toinen syy miksi naiskoripalloa seuraavat eivät löydä juuri kyseiseen tapahtumaan paikan päälle on ns. "tapahtumaähky". Joskus voi tehdä mieli käyttää aikaa johonkin muuhun kuin koripalloon.
Ei sitä hallia olisi saanut perjantaina täyteen mitenkään. Fanikulttuurin rakentaminen vie oman ajan. Sitä saadaan jalkeille pienin askelin.
Ensimmäinen askel on saada pelaajat tuntemaan olonsa mukavaksi yleisön edessä. Katsojat tuntevat olonsa ahdistuneeksi, jos pelaajat tuntevat katsojien läsnäolon ahdistavaksi. Fanikulttuurin kehittymisen myötä katsojien läsnäolo normalisoituu.
Korisliigan katsojamäärät ovat noin 200 poislukien Peli-karhut joiden katsojamäärät ovat 400 eli siellä katsojien läsnäolo on normalisoitunut. Ykkösdivariin tarvitaan lisää katsojia ja siellä tuo prosessi on kesken. Kakkosdivariin ei otteluja pääse yleensä ulkopuoliset katsomaan eli siellä prosessi ei ole vielä edes alkanut.
Tärkeintä on kertoa, että järjestetään tapahtuma ja mistä liput voi ostaa. Pääkaupunkiseudulla kannattaa tapahtumien aloitusajankohtia säätää (jos mahdollista) niin että katsojia voi kierrättää hallilta toiselle.
Sitten, kun yleisöä saadaan halliin paikan päälle tulisi ratkaista miten tapahtumasta saadaan jännittävä. Pelaajat pitää saada syttymään pelaamisesta Suomelle. Silloin myös katsojat syttyvät mukaan ja tunnelma on katossa.
Tässä kohtaa on hirvittävän vaarallista joutua "väärinymmäretyksi". Tiedän ainoastaan Ron Kaufmanin "Perception points" -teorian.
Siinä teoriassa käydään läpi erinkohtia palvelutapahtumissa eli miltä se tuntuu. En tarkoita kirjaimellisesti miltä joku asia näyttää, kuulostaa, tuoksuu, maistuu tai käsikopelolta tuntuu. En esimerkiksi syö ottelulippua ja tulosta sen jälkeen uutta... Se pdf-lippu sähköisessä muodossa on aika hajuton ja mauton eikä se herätä muuten tunteita kuin ulkoasullaan ja mielikuvallaan....
Pointtini on, että kaikella on väliä ja maajoukkuetapahtuman hiominen on pitkä prosessi eikä fanikulttuuri synny yhdessä yössä. Ottelutapahtuman kokemus alkaa siitä, kun ensimmäisen kerran kuulet, että tapahtumasta. Miesten EM-kotikisoista tiedän sen, että sama tyyppi hoitaa järjestelyt kuin viime kerralla mikä on hyvä asia. Toisaalta kukaan ei tiedä missä ne kisat aiotaan järjestää mikä on huono asia.
WU18-naiset heitti kyllä eilen Liettuaa vastaan sellaiset nyrkkeilytuijotukset seistessään vapariviivalla odottamassa maammelaulua, että odotukset olivat korkealla. Perjantaina naiset aloittivat Islantia jännittävästi, mutta mielenkiinto pelaajilta lopahti ensimmäisen erän jälkeen. Miksi kukaan haluaisi tulla katsomaan tänään Ruotsi-peliä, jos pelaajien lataus on oletettavasti Islanti-ottelun lopun tasoa?
Ymmärrän, että pelaajat halusivat pelata itselleen, kun halli oli Islantipelissä tyhjä. Se ei vaan vie tätä hommaa eteenpäin. Pelaajien pitäisi myös jaksaa pelata toisilleen. Siellä oli uusia pelaajia antamassa maajoukkuenäyttöjä.
Valmennusjohdon tehtävä on auttaa pelaajia syttymään Ruotsi-peliin. Se voi vaatia TV-ruudun heittämistä pukuhuoneen ikkunasta parkkipaikalle. Joskus valmentaminen vaatii rooliin eläytymistä "Al Pacinon" lailla. Tosin en suosittele pelästyttämään ainakaan niitä WU18-naisia vaan tarkoitin lähinnä niitä aikuispelaajia...
www.aamulehti.fi
