Koripallo.com

Susiladyes - tulevaisuus?

Viestejä
726
No niin, kertokaapa nyt palstasedät missä on tehty väärin, muutenkin kuin vain todeta että Salminen on paska.
Kertokaa mitä teidän mielestä olisi pitänyt tehdä toisin tai jättää tekemättä. Älkää nyt piilottako erinomaisuuttanne.
Ratkaisuja tänne vaan, tosin en pidätä hengitystä.
Mun oletus on että kyseessä materiaaliongelma. 1 huippepelaaja Kuier, 1 mahdollisesti kansainväliselle tasolle nouseva eli Aarnisalo. Aarnisaloa ei maajoukkueen matseissa merkattu kummemmin, Awakin niskassahan on Suomen matseissa koko vastustajan joukkue.

Itse en pidättelisi hengitystä sen puolesta että Suomi kykenisi edes oikeasti haastamaan arvokisapaikasta vaikka valmentajani olisi kaikki maailman valmentajat. Perusongelma lienee tyypilliset eli rahoituksen puute seuroissa ja lahjakkuuksien puute. Lahjakkuuksien puute tietenkin pääongelma, koska ei rahalla voi ostaa eri lajeihin sopivaa lahjakkuutta.
 
Viestejä
1 024
Perusongelma lienee tyypilliset eli rahoituksen puute seuroissa ja lahjakkuuksien puute. Lahjakkuuksien puute tietenkin pääongelma, koska ei rahalla voi ostaa eri lajeihin sopivaa lahjakkuutta.

Tyttökoripallon rahoitukseen liittyen, eilinen HS kirjoitti oligarki Timtsenkon kansalaisuushakemuksen suosituskirjeitä koskevassa uutisessa, että suosituskirjeen mukaan tyttömaajoukkue ei olisi koskaan pystynyt läpi käymään sellaista harjoittelujaksoa, johon se saadun tuen avulla on pystynyt.

Olisi kiva kuulla Koripalloliiton vastine suosituskirjeen väitteeseen. Onko tyttömaajoukkuetoimintaa todellakin rahoitettu venäläisoligarkin rahalla?
 
Onpa mielenkiintoinen juttu.
 
Viestejä
1 219
Onpa mielenkiintoinen juttu.
HeSa tänään:
Timtsenkon kansalaishakemuksen toisen suosituskirjeen laatija Matti Harkko haluaa kirjeessään kiittää Timtsenkoa mm. tuesta tyttömaajoukkueelle (suora lainaus)
””” … muussa tapauksessa ei maajoukkue olisi milloinkaan pystynyt käymään läpi sellaista harjoittelujaksoa, johon se saadun tuen avulla on kyennyt ”””

Toinenkin henkilö on todennut Timtsenkon tukeneen naisten koripallomaajoukkuetta.

Mitenkähän tämä tuki on käytetty tai näkynyt?
 
Viestejä
203
Oligarkkien kätyri Paananen rahoitti Catziä moniin mestaruuksiin, taitaa Lappeenrannassa asia aktiivisesti pyritty unohtamaan---
 
Viestejä
1 024
Etelä-Saimaa haastatteli viime viikolla Timtsenkon suosituskirjeen kirjoittajaa, mutta hän ei kuitenkaan avannut väitettään oligarkin maajoukkuetuesta. Suosituskirjeessä viitattiin tyttömaajoukkueeseen, viime viikon haastattelussa Timtsenkoa luonnehdittiin "suureksi suomalaisen naiskoripalloilun tukijaksi".

Toivottavasti media selvittää Koripalloliitolta oligarkin väitetyn roolin maajoukkuetoiminnan tukijana.
 
Viestejä
1 219
Joukkueen runko on 25-30-vuotiaita ammattilasia eikä lukioikäisiä.
Aiempi Suomi-Ranska -peli
Entä jos ja kun
Kolmas kymppi 4-30: Aarnisalon vapari ja Ollilaisen kolmonen ja peli oli sitten siinä. Ei tämä ole Salmisen vika mutta kun vaan ei ollut parempia pelaajia.
Ja kun "junioreja" on täällä aina dissattu niin heidän saldo oli 34/46 (16+3+8+7) - ei huono.
Väärin pelattu?
 
Viestejä
2 548
Salmisesta puheenollen, edelleen WU20-päävalmentaja? PM-kisat uutisessa mainittu päävalmentajana.
 
Viestejä
281

Eilisessä EM-finaalissa nuorin pelaaja oli 21-vuotias, hänkin vuosia euroliigaa pelannut., Viimevuotisia Espanjan WU-21 mestareita ei yhtäkään mukana.Tällaisilla ikärakenteilla ei Suomella voi olla koskaan mahdollisuuksia vaikka kuinka "ei ole parempia" uskoteltaisiin. Salmisen jälkiä korjataan pitkään.
 
Viestejä
53
No tuskin oltaisiin paremmassa asemassa, jos yliopistopolun käyneet olisivat jääneet pelaamaan korisliigaa - käytännössä usein palkatta - yliopistokoriksen sijaan. Voisiko olla, että kansainvälisen tason aikuispelaajia pitää vain tavalla tai toisella onnistua kasvattamaan nykyistä enemmän? Ja se kyllä vähän arveluttaa, ettei maajoukkueella ole kesällä uutisten mukaan yhtään ainutta harjoituspeliä.
 
Viestejä
1 219
Salmisesta puheenollen, edelleen WU20-päävalmentaja? PM-kisat uutisessa mainittu päävalmentajana.
Salminen on WU20-päävalmentaja huomenna alkavissa PM-kisoissa, samoin kesän WU20 EM-kisoissa
 
Viestejä
1 219
No tuskin oltaisiin paremmassa asemassa, jos yliopistopolun käyneet olisivat jääneet pelaamaan korisliigaa - käytännössä usein palkatta - yliopistokoriksen sijaan. Voisiko olla, että kansainvälisen tason aikuispelaajia pitää vain tavalla tai toisella onnistua kasvattamaan nykyistä enemmän? Ja se kyllä vähän arveluttaa, ettei maajoukkueella ole kesällä uutisten mukaan yhtään ainutta harjoituspeliä.
Universiadit toiminevat harjoituspeleinä, koska siellä voi pelata lähes koko naispelaajakaarti (jos liitolla ei ole rahaa kansainvälisiin harjoituspeleihin, tämä puhdas mutu)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1 219
Vuoden 2017 uutisen perusteella Suomella pitäisi tällä hetkellä olla pilvin pimein parhaassa aikuisiässä olevia naispelaajia.

Niin, mutta kun eivät jatka aikuispelaajina. Ei Salminenkaan siihen auta jos ei ole niin ei ole.

Oletko sitä mieltä että meillä olisi parempi tilanne jos nuoret eivät olisi lähteneet NCAA:han?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 548
Niin, mutta kun eivät jatka aikuispelaajina. Ei Salminenkaan siihen auta jos ei ole niin ei ole.
Tämän aika moni unohtaa. Jos Suomessa olisi ammattimaisempaa toimintaa ja palkat suuremmat, moni varmasti ajattelisi vähintään korisliigassa luoda uraa. Maailmalle aina vaikeampi päästä, vaikka olisi yliopistouraki takana
 
Viestejä
1 024
Niin, mutta kun eivät jatka aikuispelaajina. Ei Salminenkaan siihen auta jos ei ole niin ei ole.

Oletko sitä mieltä että meillä olisi parempi tilanne jos nuoret eivät olisi lähteneet NCAA:han?

En ole sitä mieltä. Sen sijaan epäilen, että Salminen on ladannut aivan liikaa odotuksia NCAA-nuoriin toteaessaan vuonna 2017:
”Tässä on hetken sellainen hengähdystauko, ennen kuin alkaa oikeasti ja todella tapahtua, mutta suomalainen naiskoripallo nousee vielä todella.”
 
Viestejä
1 219
Tämän aika moni unohtaa. Jos Suomessa olisi ammattimaisempaa toimintaa ja palkat suuremmat, moni varmasti ajattelisi vähintään korisliigassa luoda uraa. Maailmalle aina vaikeampi päästä, vaikka olisi yliopistouraki takana
Yliopiston batchelor-tutkinto Amerikasta saattaa johtaa työpaikkaan ja palkaan, joita kotimainen koripalloura ei juuri tue.
Koripallon pelaaminen ja opiskelu Amerikassa ovat lisäksi once in a lifetime -pääomaa nuorella. Eikä niitä palstasediltä kysellä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös