Vs: Täällä kestetään kendon mömmöm keppihippojen keväthöntsää 7.5-23.5
Tämä on vanha kuin synti, mutta nostetaanpa taas esille tekstin ajankohtaisuuden vuoksi:
Miten käy tietämättömyys jääkiekosta?
Minulla ei periaatteessa ole mitään jääkiekkoa vastaan. En käy otteluissa, samasta syystä kuin en nukkuisi yötäni Kontulan metroaseman penkeillä, mutta voisin teoriassa katsoa satunnaisesti ottelua televisiosta. En minä vihaa jääkiekkoa. Vihaan jääkiekkointoilijoita. Vihaan jääkiekkoon liittyvää hehkutusta. Vihaan tabloidi- ja urheilulehdistöä, joka kertoo meille, että maailmassa ei ole jääkiekon lisäksi olemassa oikeastaan muita lajeja kuin ralli ja formula, ja joka uskottelee meille tämän marginaalilajin olevan aidosti maailmanlaajuisessa suosiossa, vaikka lätkää pelataan tosissaan ehkä kymmenessä maassa.
Älkää ymmärtäkö väärin. Elätän jääkiekkointoilijoita kohtaan samoja tunteita kuin Timo Soini maahanmuuttajia kohtaan: "En ole rasisti, kunhan pysyvät kotonaan." Ja omalla kodillaan tarkoitan paikkoja, joihin he mieluusti kokoontuvat viikolla, sekä urheiluhalleja, joissa minun puolestani saa tapahtua mitä hyvänsä.
En pidä jääkiekkointoilijasta, koska hänellä on omituinen ominaisuus: Hän ei käsitä, että hänen keskustelukumppaninsa voi mahdollisesti olla jotain muuta kuin jääkiekkointoilija. Jos häntä oikaisee, seurauksena on joko armoton palopuhe oman lajin puolesta tai tökerö hiljaisuus, koska hänen kapasiteettinsa ei riitä muuhun kuin lajinsa ylistämiseen.
Entistä hankalammaksi tilanne käy jääkiekon MM-kisojen asettuessa kohdalle. Jalkapallon MM-arvokisat järjestetään joka neljäs vuosi, koripallon mediakynnys Suomessa rikkoutuu korkeintaan olympiafinaalin aikaan ja lentopallomaajoukkueemme saa mennä vaikka MM-pronssiotteluun, se ei mediaa kiinnosta. Jokin pirulainen on kuitenkin saanut kansainvälisen jääkiekkoliiton vakuuttumaan siitä, että lajissa on pakko järjestää omat maailmanmestaruusmittelöt joka ikinen kevät. Eikä sitä hehkutusta pääse karkuun. Yleensä kisojen aikaan nekin ihmiset, joita laji ei tavallisesti kiinnosta, löytävät yhtäkkiä itsestään patriootin, jonka arvoasteikolla eteneminen mitalipeleihin on verrattavissa Tali-Ihantalan torjuntataisteluun. Tuon kaksiviikkoisen ajan tuntuu aidosti järkevältä vaihtoehdolta vetää sälekaihtimet ja verhot ikkunan eteen, ja pysyä sisällä teeskentelemässä, että kaikki tietoliikenneyhteydet ovat poikki.
Selvennyksesi valaiseva esimerkki.
"Nii katoiksää olumpiakisoja? Vittu sitä Jalosta saatana. Kyl sen tiäsi miten käy kun se jätti Jokisen pois joukkueesta."
"Sorry, en katsonut."
"No kaisää ees sen välierän katoin? Saatana! Oliks ihan pakko pitää sitä Kiprusohvia maalilla kun jo ennen matsii näki taas miten käy?"
"Jäi sekin väliin... oli sen verran töitä..."
"Aina ny kiakkoo ehtii kattoo! Kyl sää nyt sen verran voit olla töistä pois et matsin pystyy kattoon hä? Nii ja sit se et Filppula oli ykkösketjus saatana kisojen loppuun, en mä saatana sitäkään ymmärrä.."
Tämä ei johdu siitä, ettei hän piittaisi pätkääkään siitä, etten minä piittaa pätkääkään. Hän ei vain pysty käsittämään, ettei joku toinen voi piitata pätkääkään. Hän ei käsittäisi, vaikka minulla olisi kolme silmää ja vihreäsuomuisesta kallostani törröttäisi kaksi tuntosarvea. Hänellä ei ole havaintoja mahdollisten maailmojen vaihtelevuudesta ja toisiinsa vertaamattomuudesta.
Niin kauan kuin suomalainen media onnistuu sumuttamaan meitä kaikkia vetämällä yhtäläisyysviivat ylenpalttisen jääkiekkointoilun ja isänmaallisuuden välillä, tauti leviää kuin syfilis, niin köyhien kuin rikkaidenkin keskuudessa. Merkillistä on, että kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta tavallisesti niin ylen vakuuttuneet olennot ovat valmiit halkaisemaan naapurimaan penkkiurheilijoiden kallot ja kylkiluut.
Asiaa tulee havainnoida myös toisinpäin. Kuvittele, arvoisa jääkiekkointoilija, istuvasi bussissa matkalla hyiseen pyhättöösi, ja saavasi viereesi knallihattuisen, tyköistuvaan pukuun puettuun herrasmiehen, joka virkkoo sinulle seuraavasti:
"Oletteko kuulleet Frans Brüggenin Dowland-levytyksiä?"
"Jaa mitä?"
"Siis Brüggenin Pavane Lachrymeä. Mielestäni Brüggen hidastaa liikaa alussa."
"Nyt en tiiä, siis mikä akryyli.."
"Entäpä Van Eyckiä? Il Blockflöte?"
"Juu ei... en tiiä..." *hämääntynyttä naurua*
"Tiesittekö, että jos tahtoo käsin tehdyn Coolsman, joutuu odottamaan kolme vuotta? Eebenpuinen Moeck on totisesti parempi. Se on eittämättä paras niistä, jotka ovat kaupan. Fazer-musiikissa ainakin väitettiin niin. Kuulkaa, pysyttekö te kärryillä Derdre Doen Daphne D'Overin viidenteen variaatioon asti?"
"Tota... mää jään Nordenskööldin kadul pois et..."
"Ahaa, te siis soitatte beessä, ettekä effässä. No mutta, sehän onkin palkitsevampaa. Minä olen kuulkaas löytänyt yhden Loeilletin sonaatin, joka..."
"Mää en nyt sori vaan ymmärrä yhtään!"
"No sittenhän on parasta aloittaa barokkisormijärjestelmästä. Jos tahtoo saksalaiseen sormijärjestelmään, voi soittaa Telemannin fantasioiden kaltaisia kappaleita. Kuulkaas, ne Saint Martin in the Fieldsin..."
(Vapaasti mukailtu Umberto Econ tekstistä)
