Lätkän MM = Keräilyerien mömmöm-kisat
12.5.2011 kello 9:01
Taas on se aika vuodesta, jolloin sokea suomalaismedia aloittaa jokakeväisen mantransa. Voittaako Suomi taas MM-kultaa jääkiekossa? Taas-sanan merkitys on vähintäänkin kyseenalainen. Edellisen kerran 1995 ja heti perään 2011.
Oikeampi termi olisi, että voittakaa nyt saatana vihdoin!
Jääkiekko on hieno peli ja seuraan lajia, kuten muutakin urheilua, intohimoisesti, ja teen yhä paljon töitä urheilun parissa. Mutta, meillä suomalaisilla on sokaistunut kuva lajista nimeltä jääkiekko. Lajia pelataan tosissaan noin kuudessa maassa maailmassa. Pelaajia on yhteensä vähemmän, kuin Saksassa on käsipalloilijoita. Meille varsin tuntemattoman maahockeyn maailmanmestaruuden voittaminen on matemaattisesti noin sata kertaa vaikeampaa, kuin jääkiekon vastaavan tittelin hankkiminen.
Suomalaisen huippu-urheilukulttuurin yksi suurimmista uhista on suomalainen urheilumedia. Media keskittyy lajeihin, joissa pärjäämme kansainvälisesti. Vaikka kyseisessä lajissa olisi 2 osallistujaa. Viimeksi 60-luvulla kalibroitu kompassi kädessään suunnistavat urheilutoimittajat valitsevat vuoden urheilijaksi naiskeihäänheittäjän. Kaikki keihästä ammatikseen heittävät naiset mahtuisivat samaan tilataksiin, vaikka kookkaita ovatkin. Enkä ota mitään pois urheilijoilta, oli laji mikä tahansa, arvostan valtavasti kaikkia itsensä likoon laittavia urheilijoita.
Mihin tällä pyrin? Siihen, että Suomi on täynnä kovia urheilijoita, joista tiedämme ja joita seuraamme liian vähän. Juuri käynnistyneessä jalkapallon Veikkausliigassa vilisee erittäin kovan luokan urheilijoita. Korisliiga-parketeilla näemme joka talvi kansainvälisesti menestyneitä suomalaistähtiä, samoin lentopallon Mestaruusliigassa. Heitä ei arvosteta kansan keskuudessa tarpeeksi, eikä varsinkaan mediassa.
Miksi? Siksi, että suomalainen urheilumedia on sananmukaisesti lätkässä ja me olemme metsäkansaa.
Tosiasia kuitenkin on, että Jari Litmanen on ylivoimaisesti kaikkien aikojen suurin urheilijamme, Hanno Möttölän pääsy NBA:han oli kovempi suoritus kuin yhdenkään jääkiekkoilijamme NHL-esitykset ja lentopallomaajoukkueen eteneminen EM-kisojen välieriin 2007 on kirkkaasti kovempi suoritus, kuin yksikään jääkiekkomaajoukkueen saavutus. Siis puhtaasti matemaattisesti vertaillen. Urheilu on tilastotiedettä ja tilastot eivät valehtele.
Vuosittaiset jääkiekon MM-kisat ovat pyhäinhäväistys termille maailmanmestari. Maailmanmestarin tulisi olla maailman paras. Nyt näin ei ole. Suurin osa maiden parhaista pelaajista kun pelaa vielä toisella mantereella maailman parasta sarjaa. Pelaajille soitellaan kesken kisojen, että nyt kun sun duuni loppui siellä Amerikassa, niin voisitko pliis tulla mömmöm-kisoihin.
Voitteko kuvitella tilannetta, jossa Argentiinan päävalmentaja soittelisi Lionel Messille ja pyytäisi tätä tulemaan jo käynnissä oleviin MM-kisoihin juuri hävityn Champions Liigan finaalin jälkeen? Tai, että tenniksen MM-kisat käytäisiin samaan aikaan Wimbledonin kanssa?
Suomen olisi pitänyt voittaa jääkiekon MM-kultaa viime vuosina edes kerran, jo pelkästään todennäköisyyslaskelmiin perustuen. Jos heität noppaa 15 kertaa, saat luultavasti edes kerran ennen heittoja valitsemasi numeron. Sama todennäköisyys pätee vuosittaisissa jääkiekon MM-arpajaisissa.
MM-kisat ovat ennen kaikkea iso rahasampo niin järjestävälle maalle kuin kansainväliselle jääkiekkoliitolle. Ja hyvä näin. Malli toimii, vielä, ja kestää varmasti myös vuoden 2012 Helsingin kisat. Toivottavasti tämän jälkeen kisat pelataan kerran kahdessa vuodessa ja rauhoitetaan tilanne etenkin olympiavuosiksi. Vuosittaisella syklillä ja nykyisellä välisarjasysteemillä operoiminen syö lopulta mielenkiinnon ja tuhoaa pitkässä juoksussa koko paskan.
Kaikista näistä tosiasioista huolimatta, arvostan suuresti maamme urheilubrändiä numeroa 1: Leijonia. Tein heidän parissaan töitä Vancouverin olympialaisissa sekä Saksan MM-kisoissa. Hienoa porukkaa, mukavia kundeja ja erittäin kovan luokan urheilijoita sekä Suomi-lähettiläitä. Jari Kurri, Teemu Selänne, Koivut jne. Otan hatun päästä ja kiitän.
Ennen kaikkea arvostan sitä ammattitaitoista ryhmää, joka on saanut tämän pysyvän lätkäbuumin aikaiseksi, rautakansleri Kalervo Kummolaa etunenässä. On hienoa, että maastamme löytyy orastavaa, kansan yhteenkeräävää urheilukulttuuria edes kerran vuodessa. Ja muiden lajien tulisi ottaa oppia, miten tämä kaikki tehtiin. Jukka Jalosen Leijonille toivon tietenkin vain yhtä asiaa, MM-kultaa.
Menkää paikan päälle seuraamaan urheilua. Ainoastaan, ja ainoastaan sillä, Suomen urheilukulttuuri nousee ja pystymme jatkossa haastamaan jättiläisiä yhä tehokkaammin myös isoissa lajeissa. Uskoa löytyy.
Siitäkin huolimatta, että vuoden urheilijaksi olisi viimeisen 10 vuoden aikana pitänyt valita Jarkko Nieminen vähintään joka toinen vuosi.