Vs: Topikki kaikelle turhalle 2
Phenom sanoi:
Vaikuttaa aika käsittämättömältä, että tota ei saa tarkistaa videolta. Eikös sen kuitenkin saa, että onko heitto kakkonen vai kolmonen? Sehän on periaatteessa vähäpätöisempi kuin se, että lähtikö heitto ennen summeria. Noh, eiköhän tämä asia korjaannu lähitulevaisuudessa.
Joo, jätetään tuomarit kokonaan matsista pois, katsotaan virheet, pisteet sun muut nauhalta ja julistetaan lopputulokset viikon päästä?
Olen vahvasti sitä mieltä, että tuomarien live-tuomitseminen kuuluu ehdottomasti lajiin kuin lajiin. Ja siinä tulee sitten sivutuotteena mukana erehtyväisyys ja tulkinnat. Niiden kanssa on vain elettävä. Ei ne pelaajatkaan mitään koneita ole. Errare humanum est.
Jääkiekon puolella on vähän kerrallaan valuttu enempi videon käyttöön, toki sielläkin hyvin rajatuissa tilanteissa. Minusta turhankin usein mennään selviä tilanteita tarkastamaan teeveen ruudusta. Jalkapallossa on puhuttu maalikameroista, mutta ei ole lämmetty ajatukselle. Siellähän kuitenkin tuomarien etäisyydet tilanteista ovat yleensä aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi koriksessa. Lentis ja salibandy eivät nekään taida käyttää videota mihinkään. Ainakaan Suomessa. Kuten ei koripallokaan, vaikka FIBA siihen mahdollisuuden antaakin.
Pelin jälkeenhän koripallossa voidaan videoita käyttää kurinpidollisiin (ja koulutuksellisiin) tarkoituksiin, mutta en tiedä mistä impulssi pitää tulla, että siihen mennään.