- Viestejä
- 2 819
Vs: ToPo 2008-2009
Joitain havaintoja ToPo-FoKoPo-matsin perusteella:
Kaikki maailmanloppua mananneet entiset ToPo-kannattajat voivat olla turvallisin mielin. Kahden viikon takainen cupin matsi Pyrintöä vastaan oli täysin sietämätöntä koripalloa, mutta tämän illan puolivälierässä FoKoPoa vastaan oli jo ideaa. Ihan ensiksikin pakko kiittää Kamisen Tomppaa siitä, että suomalaisille pelaajille uskalletaan antaa vastuuta. Älämölö pakollisen jenkkipointin hankkimisesta voi loppua jo tähän. Roope, Ipe ja Jake eivät varsinaisesti loista, mutta eivät myöskään hölmöile turhia. Kun jätkien annetaan vetää koko runkosarja läpi isoilla peliminuuteilla, sehän on kuin pistäisi pennejä pajatsoon. Itseluottamus kasvaa tekemisen myötä ja kun huomaa, että vastustajan jenkitkin ovat ihmisiä, uskallus tulee luonnostaan.
Lehtosen Eero tuntuu tehneen ison työn kesän aikana. Jannu pysyi miehessään kiinni puolustuksessa ihan eri lailla kuin Pussihukkien paidassa aikanaan. Vapaat heittopaikat löysivät oikean osoitteen. Vertion Panusta tuli käyttöpelaaja jo viime kauden aikana, tällä kaudella ote on vieläkin röyhkeämpi. Kajanderilta hyvää perusduunia. Kun Heinonen, Majala ja Hemdahl tulevat peliin mukaan, ToPolla on todella leveä suomalainen rotaatio.
Myös jenkkien suhteen olo on sellainen, että näillä mennään. Cunningham liimasi James Allenin tehottomaksi tänään, mutta toisessa päädyssä Allen piti yhtä lailla Cunninghamin nuhteessa. Robert Epps teki tuhojaan tyylikkäällä hypärillä ja oli erinomainen joukkuepuolustuksessa. Isaac Spencer puuskutti muutamaan otteeseen pahasti, mutta kuntoon päästyään hänestä tulee eliittitason korinaluspelaaja tähän sarjaan. Ike on isoksi mieheksi myös harvinaisen hyvä syöttäjä; viimeistelyä haittaa toistaiseksi pelaamattomuuden mukanaan tuoma lepsuus, mutta hän onnistuu kerta kerran jälkeen löytämään oikean ulossyöttökulman.
ToPo oli taputella voiton jo viitisen minuuttia ennen loppua, mutta hätäkakka iski päätösneljänneksen edetessä. Nuori joukkue tarvitsee vyön alle minuutteja, onnistumisia ja harjoituskertoja. ToPolle luojan lykky, että juuri nyt näyttää siltä, että koossa on kolme aidosti joukkueelle pelaavaa ja kokenutta amerikkalaista sekä koutsi, jolla on pitkän tähtäimen suunnitelma. Eiköhän Kisahallissakin näy vielä onnellisia kasvoja pitkän kauden aikana.