Koripallo.com

ToPo 2011-2012

Viestejä
2 053
Vs: ToPo 2011-2012

Nonniin, Karhun käynti alkaa olla yhä horjuvampaa, VeMäkä loppukauden lasareetissa ja lahtelaisia vastaan tappio. Torpalla on Karhun kanssa yhteneväinen loppuohjelma siinä, että kummatkin kohtaavat itseään alempana sarjataulukossa olevia joukkueita (kummatkin itse asiassa sekä Kouvot että LrNMKY:n), Karhu joutuu painimaan kotonaan vielä Katajaa vastaan.

Eli jos elämässä kaikki menisi niin, että ennakkosuosikki voittaa ottelun, Torppa siirtyisi yhdellä voitolla Karhun edelle loppusijoituksessa. Tasatilanteessa Karhu valitettavasti menee keskinäisten otteluiden korisuhteella edelle... Ensimmäinen testi ennakkosuosikin paineisiin on tänään Lappeenrannassa. Jännäksi menee :)

Kotietu puolivälieriin toisi Torpalle aika paljon mukavammat asetelmat, vaikka Karhun käpälät ovatkin haavoilla.
 
Viestejä
324
Vs: ToPo 2011-2012

Viisikollinen maajoukkuetason miehiä, 3 jenkkiä ja hyvät roolipelaajat, silti hävitään kahden jenkin Lappeenrannalle.

Kaminen eroa (ja lopeta).

torpanpojat.fi
Lisäksi haasteen ToPolle asettaa myös se, että päävalmentaja Tomi Kaminen on estynyt matkustamasta otteluun, ja niinpä Pekka Salminen kantaa lauantaina valmennusvastuun.
Jahas. Ei tosin muuta mitään. Kamisen valitsemat jenkit ja joukkue pelannut päin helvettiä koko kauden.
 
Viestejä
1 797
Vs: ToPo 2011-2012

denverinnagetit sanoi:
Viisikollinen maajoukkuetason miehiä, 3 jenkkiä ja hyvät roolipelaajat, silti hävitään kahden jenkin Lappeenrannalle.

Kaminen eroa (ja lopeta).

Helppo kompata tätä kommenttia. Topo on alisuorittaja nro 1!

Niin ja Matias Ojala on hyvä pelaaja, jonka "peruspelaamista" on mukava seurata.
 
Viestejä
1 061
Vs: ToPo 2011-2012

Tätä olen itekin huudellut. Kaikki puhuu vain Katajan paineista voittaa.... ei ei ei... Ongelma on toi tempokoriksen pakkomielle. Mitään ei saada aikaan puolen kentän pelissä. Salminen kehiin ja alettais puolustaan kunnolla edes.
 
Viestejä
475
Vs: ToPo 2011-2012

Salminen oli tänään kehissä ja puolustus oli aivan luokatonta.
 
Viestejä
19 583
Vs: ToPo 2011-2012

Eihän vaan mitään taloudellisia ongelmia ole? Kaminen kotona. Möttölä muualla. Muurinen mukamas pelissä. Heinonen hakusessa. Iisalo ihmettelee. Haluttomuutta hernekeitollako?

No vitsi, vitsi. Kyllä siellä Helesinkissä kaikki on kunnossa. Vain peli ei ole. Vaan voipihan tuo vielä paratuakin.
 
Viestejä
2 053
Vs: ToPo 2011-2012

:-\

Ilmeisesti Lappeenranta pelaa hurmoksessa. HS:kin toteaa, että Torpan peli on puolestaan ollut halutonta.

Mikä on Topon pelillinen identiteetti? Vauhtikorista? Ei onnistu pointin jaloilla.

Mikä on Topon aloitusviisikko? Mitkä kunkin pelaajan roolit? Nyt, kun Möttölä ja Muurinen ovat olleet sivussa, Lindblomin ja Heinosen roolit ovat vaikuttaneet selkeämmiltä, mutta se on ollut vain pakon sanelemaa. Joukkueessa on liuta loistavia kolmosheittäjiä, mutta palloa ei saada liikkeelle/vapaita heittopaikkoja luotua. Kataja-pelissä nähtiin pari kertaa ihan hyvä hyökkäyskuvio, mutta kokonaisvaikutelma on, että pelaajat enemmänkin törmäilevät toisiinsa kentällä kuin järjestäisivät toisilleen tekopaikkoja. Mutta milläs teet pelejä, kun pelintekijän ajot ja syöttölinjat on helppo peittää...

Eipä se kuitenkaan voi pelkästään persjalasta johtua. Ajatuksen puute. Yksinkertaisesti yritetään liian monimutkaista peliä?
 
Viestejä
1 436
Vs: ToPo 2011-2012

Torpan touhu on pelleilyä kunnes toisin todistetaan.
Pistää epäilemään, että jokin mättää, kun ennalta ilmoittamatta on pelaajia ja jopa valmentaja poissa. Lisäksi maajoukketason pelaajien peli on pelailua.

Näinkö Torpankin taival alkaa olla lopussa? Tätäkö suomikoris-Valavuori haluat, että ei minnekään (Nilan) perustetaan joukkueita ja pääkaupunkiseudulla ei ole kuin junnukorista.

Ilman pääkaupunkiseudun joukkuetta pääsarjassa koris menettää uskottavuuttaan liian roimasti
 

42

Viestejä
3 378
Vs: ToPo 2011-2012

Jokelos sanoi:
Tätäkö suomikoris-Valavuori haluat, että ei minnekään (Nilan) perustetaan joukkueita ja pääkaupunkiseudulla ei ole kuin junnukorista.

Ilman pääkaupunkiseudun joukkuetta pääsarjassa koris menettää uskottavuuttaan liian roimasti

En tiedä faktoja kummankaan osalta, mutta kyllä kai ToPo samat pelaajat olisi samoilla panotuksilla saanut kasaan? Oletan, että Biisonit on panostanut huomattavasti isommalla kädellä ja siksi pääkaupunkiseudulta lie turha huudella.

Enkä usko että pääkaupunkiseudun puuttuminen kartalta kovin paljon uskottavuutta menettää. Ainakaan koriksen osalta, pääkaupunkiseudusta en osaa sanoa.
 
Viestejä
2 053
Vs: ToPo 2011-2012

Näin minäkin kuvittelisin, Jokelos huhuillee mitä sattuu, kun Valavuorta ja Biisoneita alkaa mätkimään. Suhteessa Topoon siis.

Sen sijaan sitä komppaan, että vähän pelleilyn makua tämän kauden touhuissa on ollut. Tulee ehkä jokin taannoinen kausi mieleen, jolloin samanlaista oli ilmassa :p

Olisi se kyllä perhanan kiva, jos rakennettaisiin jotain pysyvämpää. Nythän viime kauden joukkueesta ainoat pysyvät osaset olivat Timi ja Lehtinen. Jotka ovatkin täyttäneet saappaansa. Ja Hanno, joka tosin ei paljon viime kaudella pelannut. Muu on ollut aika mobiilia.

Aloittaa voisi valmennusjohdosta. Kengän kuvaa on sovitettu Kaminskyn persuuksiin. Nyt puhun vastoin parempaa tietoa, mutta käsittääkseni ei se ihan niin vain käy. Kaminen on kuitenkin monella tapaa ollut korvaamaton osa organisaatiota. Ainakin joidenkin asianosaisten näkövinkkeleistä?

Pelikirja on sekaisin toki siksikin, että miehiä on tullut vaikka millä mitalla, ja tosiaan mitään ykkösviisikkoa tai sen puoleen peli-identiteettiäkään ei ole ollut näköpiirissä. Siltikin ihmetyttää, kun aikalisällä kaksi äijää huutaa naama punaisena ohjeita ristiin ja yksi myhäilee ivallinen puolihymy kasvoillaan vieressä.
 
Viestejä
1 061
Vs: ToPo 2011-2012

Jokelos sanoi:
Näinkö Torpankin taival alkaa olla lopussa? Tätäkö suomikoris-Valavuori haluat, että ei minnekään (Nilan) perustetaan joukkueita ja pääkaupunkiseudulla ei ole kuin junnukorista.

Ilman pääkaupunkiseudun joukkuetta pääsarjassa koris menettää uskottavuuttaan liian roimasti

Mitä ihme läppää.... yhtä arvokasta se on vakuuttava korisbuumi muuallakin suomessa, kuin täällä pitsakolmion sisällä. Uskottavuusongelmaa turha heitellä ilmoille. + ei esim. Superpesiskään kaipaa pääkaupunkiseutua. Koriksessa on parhaat organisaatiot ja seurat ihan muualla, kuin Helsingin seudulla, senhän nyt näkee jokainen. Eihän täällä ole edes kunnon hallia, paitsi Vantaalla :)
 
Viestejä
177
Vs: ToPo 2011-2012

Jätetään edelliset spekulaatiot omaan arvoonsa, mielenkiintoinen sen sijaan on tieto topo-junioreiden puolelta että yksi riitapukareista on jättänyt tehtävänsä, vosiko tämä tarkoittaa että Torpan Pojat nimisellä koripalloseuralla olisi taas jotain tekemistä Torpan Pojat nimellä SM-srajaa pelaavan joukkueen kanssa, tai ainakin puheyhteys... Jotain kylmän sodan liennytystähän tuli jo talvella kun linkki SM-sarjaorganisatioon tuli seuran sivuille....
 
Viestejä
290
Vs: ToPo 2011-2012

hightower sanoi:
Jätetään edelliset spekulaatiot omaan arvoonsa, mielenkiintoinen sen sijaan on tieto topo-junioreiden puolelta että yksi riitapukareista on jättänyt tehtävänsä, vosiko tämä tarkoittaa että Torpan Pojat nimisellä koripalloseuralla olisi taas jotain tekemistä Torpan Pojat nimellä SM-srajaa pelaavan joukkueen kanssa, tai ainakin puheyhteys... Jotain kylmän sodan liennytystähän tuli jo talvella kun linkki SM-sarjaorganisatioon tuli seuran sivuille....
Hieno uutinen! Kyllähän edustusjoukkueen ja junioreiden tulee vetää yhtä köyttä monessakin suhteessa mikäli jatkuvuutta halutaan.
 
Viestejä
2 053
Vs: ToPo 2011-2012

Tähänhän Kaminenkin varmaan viittasi Hesarin julkaisemassa kommentissaan "ongelmia on kentällä ja sen ulkopuolella"... Heh heh.
 
Viestejä
2 913
Vs: ToPo 2011-2012

kokok sanoi:
Tähänhän Kaminenkin varmaan viittasi Hesarin julkaisemassa kommentissaan "ongelmia on kentällä ja sen ulkopuolella"... Heh heh.

Joensuusta varmaan kuullaan tämän liittyvän rahatilanteeseen, mutta olisi kiva kuulla jotain muitakin veikkauksia. Onko esim. Akatemialla tekemistä tämän kanssa?
 
Viestejä
2 053
Vs: ToPo 2011-2012

Sivunmennen sanoen aika hurja juttu toi Wilsonin hirvikolari. Ja erittäin elävästi kuvattu, kirjailijanvikaa! Ja kertoo paljon Unkarin nykymeiningistä, että hirvikolarista saadaan aikaiseksi sakko liikeenteen vaarantamisesta -- siis autoilijalle. Tosin eihän nyt unkarilainen poliisi unkarilaista hirveä sakottaisikaan, jos voi sakottaa maahanmuuttajaa. ::)

Herbertin tavoin olisin todellakin kiinnostunut kuulemaan, mikä siellä kentän ulkopuolella mättää. Tuntuisi ihmeelliseltä, jos kyse on jälleen rahojen loppumisesta; aika tampioita saa olla jos pitää tuollaista rosteria ja useita ammattivalmentajia ilman että siihen on rahaa... Vähemmälläkin pysyisi liigassa... Tai sitten on oltu tampioita ja kuviteltu, että kyllä se raha jostain tulee, rakennettu yhtäkkiä jotain VBL-joukkuetta tms...

Kun sen sijaan tässä kaipaisi Topo-toiminnan tervehdyttämistä kokonaisuudessaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös