Koripallo.com

Utah Jazz - Voittamisen dilemma

Viestejä
2 799
Koko logiikka tässä on hyvin erikoista ja vaikea oikein edes taipua samoille mutkille ymmärtämään. Yritetään.

Kannattaa muistaa, että Laurilla on alle 2.5 vuotta sopimusta jäljellä. Hän ei ole todellakaan tekemässä pienen markkina-alueen "tankkijoukkueen" kanssa extensiota.

Miksi Markkanen haluaisi jäädä Utahiin, jos pystyy valita lähes vapaasti seuran NBA:sta?

Valitseeko Lauri rahakkaan max-sopimuksen Utahin kanssa vai menestyksen perinteisessä contenderissa.
Miten pieni markkina-alue liittyy Markkasen päätöksiin millään muotoa? Tähän asti Lauri on useaan otteeseen kertonut olleensa tyytyväisimmillään Clevelandissa ja SLC:ssa - ja näissä yhteyksissä korostanut olevansa paremmin kotonaan pienemmässä kaupungissa.

Joku muu supertähti varmaan haluaa olla lähellä Losin levytysstudioita, jotta voi edistää "lupaavaa" räppärin jatkouraansa ja esiintyä kaikissa mahdollisissa mainoksissa sekä nostaa julkkisprofiiliaan ensi-iltagaaloissa. Vaikka en miestä henkilökohtaisesti tunne, uskaltaisin arvata Laurin olevan mieluummin jossain rauhallisessa lähiössä lukemassa lapsille iltasatuja.

Ei Markkanen tietystikään saa noin vain valita 29 seurasta. Ihan kärkiseuroilla on jo kärkimiehensä. Seuraavilla kärkkyjillä ei ole välttämättä palkkakaton alla noin vain tilaa maksimisopparin miehelle. Oikeasti (jos Lauri UFA:na päätyy kaikkia saamiaan tarjouksia harkitsemaan) realistisia kohteita on varmaan yhden käden sormilla laskettava määrä seuroja.

Keitä nämä perinteiset contenderit siis ovat?

3) Toivoa, että Lauri pelaa paskemmin, jotta voidaan tarjota tavallista extensiota

Kyseessä on kaikista epätodennäköisin skenaario, mutta kolmosvaihtoehto liittyy siihen, että Laurilla on kaikki valttikortit kädessä, jos jatkaa pelaaamista samalla tasolla. Käytännössä siinä tapauksessa Jazz voi kilpailla Markkasesta vain max-sopimuksella, kun Laurista tulee UFA kesällä 2025,

Vaikea uskoa, että seurajohto pahastuisi, jos Markkasen tasoinen pelaaja kiinnitettäisiin seuraan 100 miljoonalla 200 miljoonan sijasta, kun joukkueen muu maksimaalinen potentiaali on vielä kaukana tulavaisuudessa?
Siis...

JOS Lauri pelaa kuin Bulls-Lauri tai Cavs-Lauri, ei hän silloin ole "Markkasen tasoinen pelaaja". Hän on silloin Cavs-Laurin tasoinen pelaaja; ynnämuu mikä liikkuu kylkiäisenä kaupoissa. Jos Lauri yhtäkkiä olisi 16/6 ukko, ei kai Jatsi häntä enää edes haluaisikaan pitää. Joku muu riittävän kovasti tähden tarpeessa oleva taas kokeilisi "kun sillä oli se yksi 50+ matsin suonenveto silloin".

Ei nämä toimi jotenkin nappia painamalla, että sitten yhtäkkiä vetääkin taas 26/9.

Muutenkin tuskin yksikään seura haluaa lyödä esim. Grantille tai Sabonikselle suoraan max-soppareita käteen, vaan joukkuetta halutaan rakentaa tasapainoisemmin. Markkanen ei ole ainakaan vielä voittajan joukkueen ykkösoptio, kuten ei ole Grant, Sabonis tai LaVine.
Saboniksen max-sopparin todennäköisyys on 100,0 %. Aivan ylivoimaisen monipuolinen ukko, jolla on sopimuksen päättyessä on liki varmuudella (ilman loukkaantumisia) neljän All-Star-valinnan putki päällä.

Grant on eri tason ukko ja pari vuotta vanhempi, mutta selvästi saa sen 20+ per kuitenkin. Eikä LaVine ole mikään erikoistapaus, vaan max-sopimuksia (tai liki) on Beal, Wall, Klay, Middleton, Tobias Harris, Siakam jne. jne.

Oikeilla mestarikandidaateilla on kaikilla (ehkä pl. Celtics) min. kaksi n. max-sopparin ukkoa ja neljä parhaiten tienaavaa vievät yli 50 % budjetista.

Jokainen tiedostaa, että Utah ei ole ikinä voittanut mestaruutta, eikä tule sitä ikinä voittamaankaan pienen markkina-alueen joukkueena.
Milwaukee on Helsingin kokoinen kaupunki, metropolialue pk-seutu ja Wisconsin pelkkää tuppukylää. Cleveland on vähän Espoota isompi kaupunki ja metroalue vähän pk-seutua isompi. San Antonio on vähän pk-seutua isompi yksinään, mutta onkin keskellä Teksasin peltoja, missä seuraavaan kylään on matkaa. Tv-markkinoina ovat kaikki ihan yhtä mitättömiä suurkaupunkien rinnalla.

Mikä siis estää Utahia voittamasta mestaruuden?

Ja Jos Jazz haluaa menestyä Markkasen nykyisen sopimuksen kanssa, niin ne All-NBA tason hankinnat pitää tulla seuraavan puolen vuoden sisään.
Miksi?

Joukkue jos näyttää ensi kaudella (riippumatta miten tämä kausi lopulta päättyy) olevan nousussa, kun Markkanen ja Kessler jatkavat kehitystään, Sexton, Ochai, ykköskierroksen pickit myös petraavat - ja lisäksi Ainge sitten hommailee (nyt rauhassa kun ei mene kesä koko nykyryhmän räjäyttämisessä) sopivia palasia lisää kauppojen tai FA kautta.

Ja sitten jos/kun homma näyttää nousujohteiselta ja lupaavalta, ensi kauden jälkeen pistetään kaikki taskussa yhä olevat pickit ja assetit pöydälle ja hommataan se yksi kundi tekemään todellinen mestaruudesta taistelija.

Miksi Markkanen tuossa tilanteessa lähtisi Jatsista mihinkään muualle? Potentiaalisen menestyksen suhteen ruoho näyttäisi kuta kuinkin yhtä vihreältä kenen muun tahansa sopimustarjouksia pöydällä onkaan. Siihen mennessä Lauri ja koko perhe olisi varmaan jo enemmän kotiutunut ja juurtunut SLC:hen. Seurakin tekee varmasti kaikkensa Markkasen fiilistä yllä pitääkseen (esimerkkinä nyt vaikka tämän vuoden All-Star-kampanjointi, mikä vielä tuotti tulostakin). Kun pöydällä oleva rahasumma on vielä n. identtinen kaikilta.

***

Tietysti jos joukkue näyttää umpisurkealta ja kaikki taantuvat, Hardysta menee maku ja mikään ei toimi, tilanne on tyystin toisenlainen. Mutta silloin Jatsi nyt on mokannut joka tapauksessa.
 
Viestejä
2 799
Ajatusleikki: Lauri olisi tulevana kesänä UFA ja näyttöjä tämänhetkisestä tasosta olisi jo sen verran pidempään, että kaikki tarjoajat ajattelisivat saavan tämän Markkasen.

Kuka voisi tarjota max-diiliä ja olisi parempi vaihtoehto kuin Jatsi?

Idästä... 76ers jos hankkiutuisivat Hardenista eroon, mutta vähän vaikealta tuntuisi yhteensopiminen Embiidin kanssa. Ja... ei kukaan muu.

Lännestä. Memphis ja Sacramento. Mutta eivät nyt mene perinteisten contenderien tai isojen kaupunkien kategoriaan, päinvastoin - ihan siitä toisesta päästä. Dallas. Phoenix - jos saavat tyrkättyä Aytonin jollekin. Eikä vieläkään taideta olla perinteisissä contendereissa.

Siinäpä ne. Loput vaihtoehdot ovat ihan kaikilta osin Jatsia heikompia.
 
Viestejä
1 586
"Miksi Markkanen haluaisi jäädä Utahiin, jos pystyy valita lähes vapaasti seuran NBA:sta?"

No tää jengi on tällä hetkellä 50-50 joukkue ja sillä on loistava valmentaja ja osaava GM. Lauri joukkueensa kantava voima. Jos ei tämä jengi tästä huonone vaan kohenee ensi kaudeksi niin on aika monta erinomaista tekijää miksi Lauri nimenomaan haluaa jäädä.

Se on toki totta että kovan setin saisi treidissä hänestä mutta "lähes mahdoton rakentaa tulevaisuutta" Laurin varaan kuulostaa aika omituiselta väitteeltä. Se toki selviää ensi kauteen mennessä. Jos Lauri jatkaa tästä ja vähän vielä laajentaakin osaamistaan niin viimeistään sitten homma alkaa vaikuttaa siltä että se uran isoin sopimus kirjoitetaan Salt Lake Cityssä.

Muutenkin Laurilla on nyt pari lasta ja Utah on ilmeisesti ihan kiva paikka asua. Lasten mennessä kouluun Utah ei ole käsittääkseni mikään USA:n rikollisuuden keskipiste, kuten vaikka Chicago tai Detroit. Siinä muutama lisäsyy. Veikkaan että Lauri olisi kiinnostunut jäämään jos Jazz sitä haluaa. Luulen että Lauri ei omassa mielessään siten playoff haaveitaan hautaa, vaan uskoo siihen että omasta joukkueesta voi rakentaa hyvän playoff joukkueen oli sen taso mikä tahansa pitkän sopimuksen tekohetkellä.
 

L.S

Viestejä
920
Grant on eri tason ukko ja pari vuotta vanhempi, mutta selvästi saa sen 20+ per kuitenkin. Eikä LaVine ole mikään erikoistapaus, vaan max-sopimuksia (tai liki) on Beal, Wall, Klay, Middleton, Tobias Harris, Siakam jne. jne.

Pahintahan tässä on se, että voin suunnilleen tuhannen prosentin varmuudella sanoa, että Blazers maksaa vähintään 30 per vuosi sopparin, todennäkösesti vielä enempi, koska ovat ajaneet ittensä vähän hakalaan tilanteeseen.
Nythän jo tarjottiin 4v. 112 miljoonaa, mutta Grant ei ainakaan vielä suostunut. Kesällä voidaan tarjota viidettä vuotta ja jotain +230milj maksimisopparia. En tiä minkä verran Grantista on kiinnostuneita, mutta hirvittää ajatus, että hänelle maksettaisiin jotain 35miljoonaa kaudesta viiden vuoden ajan. Toisaalta hirvittää myös se, että Hart lähtee ja Grant lähtee ja vuotta myöhemmin McCollum-kaupasta on kädessä ei mitään.
 
Viestejä
449
Markkasen ja koko perheen suurin tavoite on NBA-mestaruuden voittaminen, eikä kivan asuinpaikan löytäminen uransa aikana.

Utahilla on yksi NBA:n nuorinmista rostereista, kun sieltä ottaa pois ne muutamat todella kokeneet pelaajat. Väitän, että Jazz on hyvin kaukana playoff-paikasta muutaman kauden sisällä ilman merkittäviä tradeja.

Jazzissa on huomattavan paljon päättyviä sopimuksia seuraavat kaksi kautta. Avain kysymys Markkaselle on se, että miten nämä pelaajat korvataan niin, että Jazzista tulee yksi liigan parhaimmista joukkueista?

Jokainen ymmärtää, että mestarisuosikkia ei rakenneta nuorilla pelaajilla muutamassa vuodessa. Markkasen on erittäin helppo tehdä johtopäätökset 1-2 vuoden päästä joukkueen silloisesta tilasta. Toivottavasti osaa agenttinsa kanssa vetää oikeat johtopäätökset.

Kokemus häviää seuraavat vuodet -->

1) Rudy Gay 36v 1.5v. Pelaajan tuotto-odotus on todella helppo korvata vapailta markkinoilta. Ei tarvita siirtoa.

2) Mike Conley, 35v 1.5v. Pelaajan tuotto-odotus on erittäin vaikeata korvata vapailta markkinoilta eli tarvitaan merkittävä siirto. Jatkosopimus ja pelaajan taso on epävarma iän takia.

3) Kelly Olynyk 31v 1,5v. Pelaajan tuotto-odotus on mahdollista korvata vapailta markkinoilta. Seuralle on vaikeata saada tehtyä jatkosopimusta.

4) Jordan Clarkson 30v 0.5v. Pelaajan tuotto-odotus on vaikeata korvata vapailta markkinoilta eli tarvitaan merkittävä siirto. Seuralle on vaikeata saada tehtyä jatkosopimusta.

5) Mailk Beasley 26v 1.5v. Pelaajan tuotto-odotus on kohtalaisen vaikeata korvata vapailta markkinoilta eli tarvitaan todennäköisesti siirto. Seuralle on vaikeata saada tehtyä jatkosopimusta.

Eli jos Jazz haluaisi menestyä lyhyellä ja keskipitkällä (1-5 vuotta) tähtäimellä, niin tarvittaisiin merkittäviä panostuksia kokeneisiin laatupelaajiin, nimenomaan siirtojen kautta, koska on epätodennäköistä, että Jazz saisi korvattua poistuvan laadun vapailta markkinoilta.

Varsinkin Conleyn ja Clarksonin korvaaminen on iso kysymysmerkki, jolla on merkittävä vaikutus myös Laurin kokonaisvaltaiseen peliin sekä tilastoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 799
Markkasen ja koko perheen suurin tavoite on NBA-mestaruuden voittaminen, eikä kivan asuinpaikan löytäminen uransa aikana.

Väitän, että Jazz on hyvin kaukana playoff-paikasta muutaman kauden sisällä ilman merkittäviä tradeja.

Jazzissa on huomattavan paljon päättyviä sopimuksia seuraavat kaksi kautta. Avain kysymys Markkaselle on se, että miten nämä pelaajat korvataan niin, että Jazzista tulee yksi liigan parhaimmista joukkueista?
edit. Pehmennetään sen verran, että me kaikkihan varmasti haluamme - niin sinä kuin minä - parasta mahdollista tilannetta Markkaselle. Itse vaan en näe, että se ruoho niissä neljässä-viidessä muussa mahdollisessa seurassa olisi mitenkään kovasti vehreämpää. Tämä perustuu tietysti vahvasti oletukselle, että Ainge osaa varallisuudellaan pelata korttinsa oikein.

***

No, sinä toit tähän keskusteluun pikkupaikkakunnat ja kuinka Markkanen ei suostu jatkosopimukseen mihinkään tuppukylään. Ne Markkaselle avoinna olevat vakiintuneet mestarisuosikit jäi kuitenkin vielä listaamatta? :)

Ja totta kai Markkanen haluaa menestystä. En silti ihan usko, että siellä mikään "mestaruus tai bust" ajattelutapa on vallalla. Kunhan nyt ensin pääsisi ensi kertaa uralla pudotuspeleihin, ja sitten mielellään niihin sillä ajatuksella, että voisi pelata useammankin sarjan. Mestaruus on kuitenkin aina tarjolla vain yhdelle kolmestakymmenestä.

Mutta onko tässä nyt vielä ollut epäselvää, että Jatsi tulee tekemään merkittäviä kauppoja?

Sen takia Aingella on vielä tämän kesän kolmen (3) ykkösrundin pickin jälkeen taskussaan kolmetoista (13) ykköskiekan pickiä. Niillä saa yhtä jos toista. Eikä varmasti ole mitään aikomusta joka vuosi poimia itse kolmea rookieta; siinä ei juuri järkeä ole.

"Merkittäviksi" siirroiksi listaamiesi Conleyn ja Clarksonin osalta tilanne on tällä hetkellä se, että ei ole löytynyt yhtään ostajaa, joka maksaisi ykköskiekan pickiä herroista. Ehkä niiden siirtojen ei siis tarvitse kovin giganttisia olla, jos pelkästään korvaajia halutaan.

Eikä Ainge tietysti tuon tason jannuista ole kiinnostunut. Vaan se donovanmitchell toiseen suuntaan, sitten kun on oikea hetki vetää liipasimesta.

Tuntuu myös hieman liioittelulta sanoa "hyvin kaukana playoff-paikasta muutaman kauden sisällä", kun Jatsi on yhden (1) voitetun pelin päässä pudotuspelipaikasta juuri tällä hetkellä.

(Plus voisin ehkä vielä nillittää Olynykin ja Beasleyn jatkosopimuksistakin... vaikeaa, miksi? JOS Jatsi pelaajat haluaisi pitää, se tuntuisi päinvastoin erittäin helpolta. Vaikea vaan nähdä, että kummallakaan suurta roolia Aingen papereissa on pidemmällä tähtäimellä.)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
643
On jo nyt erittäin varmaa, että Lauri tekee seuraavan sopimuksensa Utah:n kanssa. Vaikka Lauri haluaisikin ja päätyisi toiseen joukkueeseen niin on miltein kaikkien osapuolien kannalta parempi, että se tapahtuisi sign&trade:n kautta kuin suorana palkkauksena.

Ainoa pelaaja, jonka kauppa tällä hetkellä tuntuu lähes varmalta on Beasley. Conley lähtee, jos Conley haluaa muualle pelaamaan mestaruudesta. Clarksonista joutuu maksamaan ja en ole varma löytyykö maksajia. Vaikka Utah ei nyt mestaruudesta kamppaile niin he tuskin tulevat tankkaamaan seuraavallakaan kaudella, joten heillä ei ole mitään syytä myydä ketään liian halvalla. Heidän ei tarvitse säästää ja heillä on jo iso liuta ykköskierroksen varauksia. Rosteriin mahtuu 15 pelaajaa, joten mitä teet 16 varauksella? Utah:n tavoite oli alunperin löytää ne 2-3 pelaajaa, jotka ovat tulevaisuuden avauksessa. Nyt niitä on jo kaksi eli Kessler ja Lauri. Muut avauksen pelaajat voi hankkia noilla 16 varauksella. Ei Utah ketään saa vapailta markkinoilta, joten kaupat ovat ainoa keino saada tähtiä. Varaukset ovat toinen keino, mutta ne ovat tuuripeliä.

Oli tavallista parempi NBA runkosarjan peli. Utah pelasi hyvin, jos unohtaa ne 25 vastustajan hyökkäyslevypalloa ja niiden ansiosta tulleet 110 pelitilanne heittoa (yleensä tuo luku on jossain 80-90 tienoilla). Vastassa oli Toronto, joka on yksi parhaimmista hyökkäyslevypalloissa. Ehkäpä valmennnuksen olisi pitänyt tuohon painostaa vähän enemmän, mutta voitto tuli.
 
Viestejä
1 586
Ensi yönä ilmeisesti tulee se Laurin hyvin todennäköinen all stars valinta ja sitten pitäisi selvitä 7 peliä loukkaantumatta.

Eikös se ollut jotenkin niin että ensimmäistä kertaa koskaan joukkueen kapteenit draftaavat joukkueensa pelipäivänä kentällä. Siitä tulee viihdyttävää katsottavaa ja mielenkiintoista nähdä arvostaako kumpikaan kapteeneista Lauria niin paljon että valitsisi Laurin ensimmäisten vaihtopelaajien joukossa. Veikkaan että ainakin jonkin verran entisiä joukkuekavereita, nykyisiä joukkuekavereita tai vaan kavereita valitaan ennen Lauria, mutta jotenkin en usko että Lauri ainakaan viimeiseksi valinnaksi jää. Lebron ainakin ottaisi Westbrookin, Davisin (jos toinen heistä siinä pelissä pelaa) tai Kyrie Irvingin ennen Lauria. Lebronille voisi antaa vähän vinkkiä että Lebron itse taisi olla Laurin idoli kun Lauri ei ollut vielä NBA:ssa. Hyvää pelisilmää kapteeneilta olisi valita Lauri aikaisin kotiyleisö Utahin iloksi.
 
Viestejä
2 799
Taas sellainen peli, minkä Jatsi olisi voinut ~20 pisteellä. Tai, hävitä. Mutta kun tapoihin kuuluu pitää matsit jänninä.

Muutenhan Jatsin pelissä toimi n. kaikki, mutta tosiaan nuo Raptorsin hyökkäyslevyt ja Jatsin pallonmenetykset (varsinkin avauspuoliajalla) antoivat sitten vieraille 27 heittoa enemmän. Oli aika hämmentävää, miten Raptors oikein sai ne kaikki levyt raavittua. Siellä oli kuitenkin usein kaksi kentän pisintä ukkoa Jatsin puolella korin alla. Tuntuu ettei esim. Laurin ja Kesslerin yhteispeli noissa toimi, vaan aina siihen irtopalloon kaikki yrittävät itse pomppia palloa käpälään - sen sijaan, että yksi nappaa ja muut boksaavat vastustajan ulos.

Conley oli loistava ja eli pelissä todella mukana. Kessler asetti ekalla kuudella minuutilla nuotin: ei asiaa sen heikon paskan kanssa tänne. Beasley upotti avauspuoliajalla kaiken; pitkästä aikaa näytti heitto olevan kunnossa. Ja Clarksonkin petrasi toisella puoliajalla.

Markkanen vähän hiljainen alkuun, kun niin monella muulla kulki. Sitten kun suomalaista tarvittiin, yskäisi taas 10 pinnaa kolmeen minuuttiin. Ja lopussa vaparit pussiin takuuvarmasti. 28 pinnaa 13 pelitilanneheitolla, ok tehokkuus.

Raptors: hukassa. Räjäyttävätkö koko roskan nyt vai vasta kesällä?
 
Viestejä
2 799
On jo nyt erittäin varmaa, että Lauri tekee seuraavan sopimuksensa Utah:n kanssa. Vaikka Lauri haluaisikin ja päätyisi toiseen joukkueeseen niin on miltein kaikkien osapuolien kannalta parempi, että se tapahtuisi sign&trade:n kautta kuin suorana palkkauksena.
Voitko avata miten tämän ajattelet ja miten se tapahtuisi konkreettisesti? Mitä siitä hyötyy kukin taho?
 
Viestejä
449
Korostetaan vielä, että Lauri on Unrestricted Free Agent (UFA) eli saa valita joukkueen täysin vapaasti kesällä 2025 ensimmäistä kertaa uralla.

Jazzia parempia vaihtoehtoja menestyksen näkökulmasta voisi olla:

Bucks (Giannis)
Dallas (Luka)
Celtics (Tatum)
76ers (Embiid)
Cleveland (Mitchell + Garland)
Lakers (???)
Grizzlies (Morant)
Golden State (Curry?)
Denver (Jokic)

Eli potentiaalisia joukkueita riittää, Jazzin ainoa etu on, että voi tarjota supermaxia. ;)
 
Viestejä
2 799
Korostetaan vielä, että Lauri on Unrestricted Free Agent (UFA) eli saa valita joukkueen täysin vapaasti kesällä 2025 ensimmäistä kertaa uralla.

Jazzia parempia vaihtoehtoja menestyksen näkökulmasta voisi olla:

Bucks (Giannis)
Dallas (Luka)
Celtics (Tatum)
76ers (Embiid)
Cleveland (Mitchell + Garland)
Lakers (???)
Grizzlies (Morant)
Golden State (Curry?)
Denver (Jokic)

Eli potentiaalisia joukkueita riittää, Jazzin ainoa etu on, että voi tarjota supermaxia. ;)
Tässä nyt oletetaan, että näissä kaikissa seuroissa olisi tilaa Laurille. GSW:lla on tuollekin kaudelle jo nyt 62 % palkkakatosta kiinni kolmessa pelaajassa. Cavsilla 67 % - eikä tietysti jos esim. Celtics/Bucks/Nuggets säilyvät siihen asti kärkijengeinä, löydä itseään yhtäkkiä ilman jo valmiiksi kakkos-/kolmostähtiä ja ole sen varassa, että joku UFA löytyisi.

Miksi Lakers ilman yhtäkään pelaajaa olisi parempi vaihtoehto?

Ja supermax-sopimusta Laurille ei liene tulossa, vaikka olemmekin luottavaisia, että taso jatkaa kasvuaan. Koska hankala nähdä täyttävän näitä kriteereitä.
  • Be named to an All-NBA team in the most recent season or two in the last three seasons.
  • Be named Defensive Player of the Year in the most recent season or two in the last three seasons.
  • Be named MVP in any of the three previous seasons.
Bird-oikeudet Jatsilla kyllä on. Mikä tarkoittaa Jatsin etuna - jos olen oikein ymmärtänyt - yhtä ylimääräistä sopimusvuotta ja että sopimusvuosiin sisältyvät vuosittaiset palkankorotukset voivat olla prosentti hieman suurempi. Sillä yhdellä vuodella ehkä voisi Markkaselle ollakin jotain merkitystä. Jos ja kun sellaista 200M diiliä tehdään, en usko että jollain kymmenellä miljoonalla sinne tänne taas niinkään.
 
Viestejä
1 689
Bird-oikeudet Jatsilla kyllä on. Mikä tarkoittaa Jatsin etuna - jos olen oikein ymmärtänyt - yhtä ylimääräistä sopimusvuotta ja että sopimusvuosiin sisältyvät vuosittaiset palkankorotukset voivat olla prosentti hieman suurempi. Sillä yhdellä vuodella ehkä voisi Markkaselle ollakin jotain merkitystä.
Juurikin näin. Jos aletaan puhua luokkaa esim 30m/v sopparista, se alkaa olla jo paljon varmaa rahaa jätettäväksi pöydälle vs muut joilla tosiaan voi olla hankaluutta mahduttaa tuollaisia soppareita käytettävissä olevaan cap-tilaan. Ainakin agentti pitää huolta tuosta näkökohdasta. Supermax-tasoon on vielä matkaa.

Itse uskon kaikista kuullusta päätelleen että Laurilla on tavoitteena tehdä pitkä ja hyvä NBA-ura niin että hän pelaa merkittävässä roolissa ja merkittäviä minuutteja, seuran menestysmahdollisuus on varmaan myös iso motivaattori. Kova palo itse tekemiseen täytyy olla (missä tahansa urheilulajissa) että tuolle tasolle pääsee ja se palo pelata koripalloa varmasti määrittää myös jatkoa. Jonkun sormuksen ansaitseminen roolipelaajana tuntuu huonolta ykkösmotivaattorilta varsinkin kun valinnan osuminen oikeaan joukkueeseen on tuuria. Perheenkin hyvinvointi vaikuttaa varmasti valintoihin jos yhtään Laurin arvomaailmasta olen saanut käsitystä. Juniori menee kouluun ennen seuraavan sopparin alkua ja pysyvyys on varmasti suotavaa. Jos ajatellaan Jazzin menestymisen aikataulua, seuraavan 6-7 vuoden sisällä ,eli Laurin nykysopimuksen ja seuraavan aikana, se on aivan mahdollista. Jollain markkinan koolla tuskin on mitään merkitystä valintoihin varsinkin kun suuren markkinan seuran touhu on jo koettu, eikä mikään tae hyvästä seuran manageerauksesta tai omistamisesta. Jos samalla tai suuremmalla rahalla saa pelata koripalloa keskeisessä roolissa ja hyvissä/vakaissa olosuhteissa, vaikea nähdä mikä houkutus olisi arpoa "parempaa" seuraa. Lopulta ammattilaisurheilussa pitkälti raha ratkaisee ja määrittää myös statuksen.

Tämä kaikki spekulaatio edellyttäen että Laurin peli pysyy tällä tasolla seuraavat vuodet. Jos ei, ura Jazzissa tuskin jatkuu pitkään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
643
Voitko avata miten tämän ajattelet ja miten se tapahtuisi konkreettisesti? Mitä siitä hyötyy kukin taho?
Kun puhun Utah:sta niin tarkoitan joukkuetta, jonka kanssa Laurilla on silloin sopimus. Utah voi vielä varsin hyvin kaupata Laurin ennen nykyisen sopimuksen loppumista. Tämä pieni korjaus väitteeseeni.

Mutta miksi Lauri tekisi sopimuksen juuri sen joukkueen kanssa, jonka kanssa on jo sopimus. Lauri voi tehdä kyseisen sopimuksen jo hyvissä ajoin, joten antaa turvan loukkaantumisen varalle. Tämä on suurin syy miksi Lauri tekee uuden sopimuksen ennen sopimusajan loppumista. Se tuo varmuutta. Jos tulee uran päättävä loukkaantuminen niin onhan se kiva jos saa 30 milliä vuodessa silloinkin.

Jos kuitenkin menee niin pitkälle, että Lauri on FA eli kesälle 2025. Oletan, että Lauri ei nyt totaalisesti romahda, niin se tarkoittaa, että Laurin seuraava sopimus olisi yli 30M. Tuollaista sopimusta on älyttömän hankala tunkea palkkakaton alle. Yleensä joukkueita, jotka pystyy tuollaisen sopimuksen mahduttamaan omaan palkkarakenteeseen on kaudessa joku 5 kappaletta ja 90% niistä on surkeita joukkueita. Joten jos Lauri haluaa pelata mitenkään menestyvässä joukkueessa niin kauppa on ainoa optio.

Hyödyt S&T:stä. No joukkue joka menettää pelaajan saa jotain vastineeksi verrattuna siihen, että pelaaja lähtee vapaana agenttina. Vaikka se olisikin toisen kierroksen varaus ja pelaajan palkkaa vastaava 'trade exception' niin se on parempi kuin ei mitään.

Pelaaja itse ja joukkue mihin siirtyy. Mikäli joukkue vain tekee sopimuksen niin joukkueen pitää päästä palkkakaton alle enemmän kuin mikä on sopimuksen suuruus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joutuu tyhjentämään ison kasan hyviä pelaajia. Kun pelaaja on sitten signattu niin nyt sitten joukkueen vahvistamiseksi ei välttämättä olekaan muuta kuin pari exceptionia (onkohan tuolle hyvä suomenkielinen termi), joilla saa sitten 2 pelaaja. Joten rosteri tulisi olemaan erittäin kapea. Jos taasen tekee S&T:n niin nyt se rahasumma mikä oli tilaa palkkakaton alla pelaajan signaamiseen niin nyt tämän voikin käyttää siihen, että signaa muita kovia pelaajia ja sitten kun ne on tehty niin vaikka jo olisikin yli palkkakaton niin sitten voi lisätä tämän S&T pelaajan. Joten hyöty S&T:stä pelaajalle ja joukkueelle johon siirtyy on se, että on helpompi tehdä menestyvä joukkue.

Mutta kun vähän katselin vuosia niin unohtakaa tuo ylläoleva, koska Laurin ei oikeastaan ole mitään järkeä tehdä sopimusta ennen vuotta 2025. Tähän on yksi erittäin hyvä syy ja se on uusi TV sopimus. Nykyuinen TV sopimus lakkaa vuoden 2025 kesällä, joten on erittäin todennäköistä, että silloin joukkueiden käytettävä raha on paaaaaljon suurempi kuin vuonna 2024. Joten myös ne joukkueet, jotka normaalisti olisivat kymmeniä miljoonia yli palkkakaton niin voivatkin olla yhtäkkiä tilanteessa, jossa voivat hankkia yhden Max sopimuksen. Eli sama tilanne kuin KD:n siirtymisessä GSW:hen, joten yllättäen mestari suosikeilla voikin olla tilaa palkata yksi Lauri ilman pelaajarosterin täydellistä tyhjentämistä.

Kun tuohon ylläolevaan vielä lisätään se, että NBA ja NBAPA (pelaajien liitto) eivät vielä ole päässeet yhteis ymmärykseen uudesta CBA:sta (pelaajien ja liiton välinen sopimus rahan jaosta ja monesta muusta) niin tuokin voi sotkea asioita. Nykyinen CBA voi mennä umpeen vuoden 2024 kesällä.

Kuitenkin uskon nuokin mukaan lukien sen, että Lauri tekee uuden sopimuksen ennen kesää 2025 ja syy on varmuus. Sopimus taskussa ei tarvitse murehtia seuraavasta 4-5 vuodesta vaan palkka tulee vaikka loukkaantuukin.
 
Viestejä
2 799
Mutta miksi Lauri tekisi sopimuksen juuri sen joukkueen kanssa, jonka kanssa on jo sopimus. Lauri voi tehdä kyseisen sopimuksen jo hyvissä ajoin, joten antaa turvan loukkaantumisen varalle. Tämä on suurin syy miksi Lauri tekee uuden sopimuksen ennen sopimusajan loppumista. Se tuo varmuutta. Jos tulee uran päättävä loukkaantuminen niin onhan se kiva jos saa 30 milliä vuodessa silloinkin.
En tiedä jälleen tarkalleen miten sääntöpykälät menevät, mutta Jatsi jatkosopimusta tarjotessaan ennen nykyisen päättymistä voi tarjota käsittääkseni vain 20 % palkankorotusta nykysopimukseen nähden. Sillä ei saa edes Laurin käytettyjä pelisukkia.

Yleensä joukkueita, jotka pystyy tuollaisen sopimuksen mahduttamaan omaan palkkarakenteeseen on kaudessa joku 5 kappaletta ja 90% niistä on surkeita joukkueita. Joten jos Lauri haluaa pelata mitenkään menestyvässä joukkueessa niin kauppa on ainoa optio.
Mutta ei tuo sign and trade ole mikään autuaaksi tekevä juttu käsittääkseni. UFA-pelaajien kohdalla muistan niitä itse hyvin harvoissa tapauksissa.

Kun siis pitää toiseen suuntaan myös lähettää nyt vaikka $40M palkkaa, niin toisen pitää suostua ne ottamaan vastaan - useimmiten varmaan ei-toivotut ja ylihintaiset pelaajat. Jolloin Markkasen hankkiva joukkue joutuisi pistämään kylkiäisiksi runsaasti ykköskierroksen pickejä ja tuhoaisi sitä Markkasen tulevaa ajanjaksoa siellä. Tai sitten pitäisi lähettää kallispalkkaisia, mutta hyviä pelaajia - joka sekään ei varsinaisesti tunnu fiksulta.

JOS Markkanen olisi UFA ensi kesänä, niin kyllä nähdäkseni vaikka Memphis voisi riittävää diiliä tarjota. En ole varma. Ja joku Suns voisi ensin heittää Aytonin johonkin, ja sitten olisi tilaa, kun taas sen kaupan tekisi tilaa raivaavalla tavalla.
 
Viestejä
1 689
En tiedä jälleen tarkalleen miten sääntöpykälät menevät, mutta Jatsi jatkosopimusta tarjotessaan ennen nykyisen päättymistä voi tarjota käsittääkseni vain 20 % palkankorotusta nykysopimukseen nähden. Sillä ei saa edes Laurin käytettyjä pelisukkia.
Jep, näin se menee. Laurin pitää odottaa kunnes on UFA että vapautuu noista 20% palkankorotusrajoituksissa. Mitään sopparia ei voi etukäteen tehdä. Tässä mahdollisuus olisi ns. renegotiation-prosessiin, mutta silloin kaiken pitää mahtua capin alle jo sopparin tekovuonna jne, paljon vaikeampaa. Eli tuskinpa mitään tapahtuu ennen 2025 kesää.
 
Viestejä
550
Siellä olis taas Kyrie markkinoilla... Miten olis DA, lähettäiskö sittenkin mestaruusjahtiin tällä kaudella:cool:?

Näköjään myös Sam Amick Athleticilta on leikitellyt Kyrie Jazziin -ajatuksella:

"Hear me out before you start with all the (accurate) commentary about how Salt Lake City isn’t exactly a popular destination for NBA stars.

The Jazz’s front office is now run by Danny Ainge, the former Celtics executive who brought Irving from Cleveland to Boston via trade in the summer of 2017 and is known to still think very highly of his game. I don’t know what a trade package to bring Irving to Utah might look like – it’s very early here, folks — but can confidently state that Ainge doesn’t have the same sorts of reservations about Irving as many others. Yes, that’s the case even with the way things went south during Irving’s time in Boston and the unpredictability that has defined him these past few years.

The rebuilding Jazz are looking to build around Lauri Markkanen and Walker Kessler, and league sources say the rest of the roster is up for discussion in trade talks. Veteran point guard Mike Conley, for what it’s worth, is on a deal that runs through next season and isn’t fully guaranteed.

There’s one massive obstacle, though: If the Jazz didn’t get some assurances that Irving would re-sign, they have zero incentive to send out assets that would ultimately have been wasted. We can’t assess the different possibilities, and the leverage factor therein, until we have more clarity about Irving’s league-wide market. Still, the Ainge factor is fascinating and worth watching."

Jostain vielä puolustamisesta kiinnostunut takuri ja isoon päähän vaikka Collins haukoista tai OG raptoreista, niin kyl noilla jo jotain rähinää varmasti sais aikaseksi..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös