- Viestejä
- 16 284
Taustaa
Vilpas on povattu Liigan hännille, mutta loukkaantumisongelmistaan huolimatta osoittanut olevansa vaarallinen joukkue, eikä vähiten erinomaisen jenkkitrionsa ansiosta. Erinomaisen jenkkietukenttänsä takia joukkue on syytä ottaa vakavissaan. Lienee ennenaikaista spekuloida Korisliigan tasolla rookie-valmentajan, Mikko Tupamäen vaikutusta, mutta ilmeisesti tekemisenmeininki on aivan toista kuin Vyyryläisen kaudella.
Kataja on aloittanut kauden kahdella voitolla, mutta peli on kaukana valmiista. LrNMKY-pelistä puolustuspelaaminen meni aimo harppauksin eteenpäin, mutta hyökkäyspelissä on vielä rutkasti tekemistä. Positiivisia asioita on kuitenkin nähty etenkin takakentällä, jossa ärhäkkä takamiesrotaatio pitää pelaajien jalat virkeinä ja mielen kirkkaana. Ottelun dramaattisin kysymys lienee, nähdäänkö Matt Terwilliger keskiviikkona viimeistä kertaa Kataja-paidassa?
Vilppaan edellinen voitto Areenalta on lokakuulta 2010. Kataja on voittanut kolme viimeisintä kohtaamista.
Loukkaantumistilanteet
Kataja: Juho Nenonen (lonkka, week to week), Ville Viita (flunssa?)
Vilpas: Jukka Kataja (paha jalkavamma, pitkälle kevääseen?), Roope Ahonen (kyynärpää, n. 1 kk), Emmanuel Holloway (nilkka, day to day)
Avainpelaajat
Kataja, Sami Lehtoranta:
-Samin tehtäväksi (Toki Terwilligerin avustuksella) jää Vikingsin korinalusmörön John Fieldsin pimentäminen. Mission impossible? Jatkuuko hyvä, Kouvolassa ottelun jälkimmäisellä puoliskolla alkanut, hyökkäyspelivire huomenna Areenalla?
Vilpas, John Fields:
-Fields on Vilppaan pelissä paljon vartijana levypallopelin ja sisäpuolustuksen osalta. Onko Katajan pelaajat kehitelleet jotain tämän blokkiautomaatin varalle? Onko Fieldsin suoritustaso erilaista vieras- kuin koripeleissä? Mielenkiintoisin jenkkisisäpelaaja aikoihin (, oikeastaan sitten Woodin saapumisen Katajaan).
Ratkaisu
Matchupeja en valitettavasti tällä kertaa jaksanut ruveta väsäämään. Selvää on, että Vilpas on vahvoilla korin alla ja Kataja puolestaan takamiesosastolla. Fieldsiä tuskin kukaan saa kuriin, mutta uskon Hairstonin pysähtyvän Newsonin käsittelyssä. Viimeiset yllätysvierasvoiton rippeet katoavat, jos Hollowayn huilauttaa huomennakin nilkkaansa. Katajan äärimmäisen vahva takakenttä on liikaa Vaenerberg-Kaaresvirta-duolle. Fields jää korin alla yksin. Luulen, että Terwilliger pelaa heikoimman pelinsä Fieldsin puristuksissa ja hänen kohtalonsa on sinetöity.
=> Ilman Hollowayta Kataja voittaa luokkaa 94-63, Hollowayn kanssa hieman tiukempaa 89-73...