- Viestejä
- 19 582
Vs: Viikingit saapuu Areenalle: Kataja vs. Vilpas ke 5.10.2011 klo 18.30
Sellainen peli. Lopulta selväkin.
Alussa Kataja näytti, että eihän tästä mitään kunnon peliä tule. Oltiin jo 13 pistettä johdossa, mutta sitten annettiinkin hirveällä vaihtorumballa vastustajan tulla rinnalle ja ohikin. Kolmannella jaksolla sitten lähdettiin omille teille ja tasoero alkoi tulla selvemmin näkyviin. Pientä asennevammaa Katajalla toisen jakson alkupuolella, kun ilmeisesti luultiin, että peli voitetaan ilman pelaamista?
Ensimmäisellä jaksolla Hairston ja Fields vielä nukuksissa, mutta sitten pojat alkoivat piristyä, Hairston jopa piristyi ylikin ja alkoi pellenäyttelemisen ja valittamisen. Sääli, että noinkin hyvä pelaaja kiukuttelee ja pelehtii kuin viisivuotias pojannulikka. Hyvin muuten pelasi. Filds otti levyt ja Vaeneberg oli ikäisekseen, kokoisekseen ja painoisekseen yllättävänkin hyvä. Nopeat jalat ja pari röyhkeää ajoa, joista hieman munkillakin pallo koriin.
Ahokas myös esiintyi edukseen. Kaaresvirrasta on tullut ihme mussuttaja, mutta pisti kuitenkin ne leipäheittonsa pussiin.
Katajasta Nyyssönen pisti viisi kolkkia peräkkäin pussiin, mutta onneksi Toikka älysi pistää vaihtoon jäähtymään liian kuumat kädet, ettei vain uutta ennätystä Jared ala yrittämään. Walker ei häikäissyt, mutta ei pettänytkään. Heittoja kyllä voisi ottaa jopa enemmänkin.
TexWiller sitä samaa kuin ennenkin. Ei siitä vain saa korinaluspelaajaa millään konstilla. Ihan ok pelaaja, mutta edelleenkin väärällä pelipaikalla. Saa nähdä, mitä troikka päättää hänen tulevaisuudestaan?
Petellä kuulemma jäänyt toisesta kengästä pohjallinen kotiin ja kyllähän sen huomasi, kun vinossa joutuu olemaan, niin toiseen reunaanhan ne heitot kampeaa. Kanervon sihti muuten hukassa. Sten kunnostautui, ihme kyllä heittämällä kaikki kolkit sadalla sisään. Ajeli hyvin, mutta perskuta, kun sen Fieldsin kädet oli lähes joka kerta blokissa. Salelta peruspeliä ja yllättävän vähällä mussutuksella. Pehkosella liian kova vauhti taitoon nähden.
Vilppaasta ei muuten Hairston ja Fields ole mitään kummoisia peruspuolustajia ja aika hoikkiakin pojat ovat. Nakkarille hankkimaan massaa. Vaennebergillä on tosiaankin potentiaalia vaikka mihin. Hitto kun olisi vielä hieman pidempi. Positiivinen kuva kuitenkin hänestä jäi, vaikka kieltämättä aika kovaan paikkaan ja kovilla minuuteilla joutuikin pelaamaan. Hyvin kuitenkin siitä selvisi.
Pelle-Hairston palkittiin ja Nyyssönen. Yleisö ei vieläkään ole kiinnostunut mitenkään runsaslukuuisesti tutustumaan uudistuneeseen areenaan. Itse en paljoa huudellut edes tuomareille, joten kai ne ihan hyvin pilleihinsä puhaltelivat.