Koripallo.com

Vilpas - KTP, Salohallissa sunnuntaina 6.2. klo 17.00 alkaen

Viestejä
541
Vs: Vilpas - KTP, Salohallissa sunnuntaina 6.2. klo 17.00 alkaen

Pari nopeaa mietettä eiliestä pelistä.

1) KTP:llä (tai oikeastaan Holmeella ja Eskolalla) God-mode. Tuolla heittopelillä olisi kaatunut sarjan jokainen joukkue. Kerran kaudessa osuu tuollainen päivä
2) Vaikka em. kavereilla oli taivaallinen heittoilta, ei Vilppaan puolustus saa puhtaita papereita. Aika monta pick'n pop -kolmosta sai Eskola heittää, ennen kuin tuli kättä edes vähän häiritsemään. Järkyttävää puolustusta, kautta linjan. Holme olisi voinut heittää myös joka hyökkäyksestä jos olisi halunnut
3) Kun Vilpas sai KTP:n aikaisin virhevaikeuksiin, sitä ei hyödynnetty mitenkään. Heitettiin vaikeita kaukoheittoja sen sijaan että olisi haastettu ajoilla KTP:tä ja pakotettu heitä rikkomaan.
4) Vyyryläinen aika hukassa eilen. Ei juuri reagointia, vaikka KTP latoo kolmosia liukuhihnalta sukkaan. Vaikea noin kuumia pelaajia on puolustaa, mutta itse olisin valkkuna heittänyt vaikka Savolaisen ärsyttämään Eskolaa ja Holmetta. Eskola varsinkin kuumenee hetkessä. Savolainen ehti olla kentällä 30s ja sai siinä ajassa Eskolalle hommattua varoituksen tuomareilta. Pari "vahinko" moukkua kylkeen ja sillä olisi varmasti saatu ainakin Eskolan peli pois raiteiltaan. En silti dumaa Vyyryläistä. Pari aiempaa peliä, jotka olen vilppaalta nähnyt, niin on nähty muutamia erinomaisia oivalluksia. Pieniä juttuja, jotka tuskin avautuvat koriksesta tietämättömälle, mutta jotka selvästi osoittavat, että mies on tilanteen tasalla.

Summa summarum: eilen niin valmentaja kuin pelaajatkin aika tuuliajolla. Onneksi keskiviikkona saadaan jo revanssipaikka kun Lappeenranta kaadetaan Salossa.
 
Viestejä
1 716
Vs: Vilpas - KTP, Salohallissa sunnuntaina 6.2. klo 17.00 alkaen

TChambers sanoi:
Ongelma ei ollut Ahonen, vaan järkyttävällä tasolla ollut puolustaminen. Jos mitään oli yleensäkään eri asioista sovittu, ei se ainakaan kentällä näkynyt. Kukin teki mitä halusi ja KTP kiitti ja kumarsi.
Ongelma ei tosiaan ollut Ahonen, mutta jos verrataan Ahosta ja Nuutista ja ajatellaan koko kautta niin kavereiden käyrät näyttävät melkolailla eri suuntiin. Vertaus siksi että molemmat kulkevat samaa polkua tällä kaudella oli armeijat ja maajoukkuepelit sun muuta. Mitä tästä pitäisi ajatella... no en tiedä.
 
Viestejä
3 498
Vs: Vilpas - KTP, Salohallissa sunnuntaina 6.2. klo 17.00 alkaen

DETROIT sanoi:
Ongelma ei tosiaan ollut Ahonen, mutta jos verrataan Ahosta ja Nuutista ja ajatellaan koko kautta niin kavereiden käyrät näyttävät melkolailla eri suuntiin. Vertaus siksi että molemmat kulkevat samaa polkua tällä kaudella oli armeijat ja maajoukkuepelit sun muuta. Mitä tästä pitäisi ajatella... no en tiedä.

No minä olen ainakin sitä mieltä, että hemmetin hienoa notta Masa ja Roope ovat Vilppaassa tällä kaudella molemmat. Nuutinen on nyt sen verran kovassa nosteessa, että toivottavasti Keijo ja kumppanit yrittäisivät kaikin keinoin sorvata Masan kanssa jatkosopparia Vilppaaseen...ja toivottavasti useamman kauden mittaista, tyyliin Nikkarinen ja Kouvot!
 
Viestejä
464
Vs: Vilpas - KTP, Salohallissa sunnuntaina 6.2. klo 17.00 alkaen

Fotoja ottelusta Vilpas-KTP http://vikings201011.galleria.fi/kuvat/Valokuvat+2/
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös