Ihmispallo sanoi:Okei. Väitän, että Durhamin tehot ovat lopuissa runkosarjan matseissa enemmän kuin 14/7. Otatko vetoa vastaan?
zack sanoi:En. Minulla ei ole enää mitään tarvetta todistella asiantuntevuuttani - tilastot arvioinneistani tekevät sen puolestani.
Niin, sinänsä jännä juttu että joukkueet kerta toisensa jälkeen tuntuvat tulevan Lappeenrantaa vastaan heikosti valmistautuneina ja flegmaattisena pelaten koko 40min käsijarru päällä, mutta raportit Kaakkois-Suomesta kertovat joka kerta ainoastaan joukkuepuolustuksesta, joka ei anna yhtään ylimääräistä löysää vastustajalle. Muna vai kana yms yms...Ihmispallo sanoi:- Matsiin tultiin todella flegmaattisesti ja vailla asennetta, eikä homma muuttunut miksikään 40 minuutin aikana. Piste-ero oli koko matsin ajan pieni, joten olin luottavainen, että matsi hoidetaan kyllä, kunhan käsijarru saadaan pois päältä. Tätä ei tapahtunut missään vaiheessa, vaan koko matsi vedettiin käsijarru hirttäytyneenä. Ei vapautunutta tai edes normaalia peliä koko hiton 40 minuuttiin.
- Pallo poltti vuorollaan jokaisen kädessä. Kaikki pallontaistelut tai molemminpuoliset kohellustilanteet päätyivät järjestään vierasjoukkueelle. Toki vierasjoukkue taisteli kovaa ja sillä oli sykettä ja halua matsin voittamiseen.
Namika oli voitontahtoinen ja nälkäinen...
Onnittelut namikalle, parempi voitti!
King James sanoi:Durhamihan on äärimmäisen yksipuolinen pelaaja, jonka ainoa ase on viedä pallo renkaalle ja viimeistellä lähietäisyydeltä. Onko laittanut yhtään hypäriä sisään keskimatkalta tai kauempaa tällä kaudella?
Ohisektori sanoi:Niin, sinänsä jännä juttu että joukkueet kerta toisensa jälkeen tuntuvat tulevan Lappeenrantaa vastaan heikosti valmistautuneina ja flegmaattisena pelaten koko 40min käsijarru päällä, mutta raportit Kaakkois-Suomesta kertovat joka kerta ainoastaan joukkuepuolustuksesta, joka ei anna yhtään ylimääräistä löysää vastustajalle. Muna vai kana yms yms...
Batman sanoi:Joo, Durhamiin kaatu tämäkin peli. Ottais jonku asian tuntija piiriläisen sinne Vilppaaseen valitsee niitä jenkkejä, niin riittäis ainaki sadetta.
MOBvilko sanoi:Kauan odotettu raportti...
http://www.vilpasvikings.fi/uutiset_news_1265.htm
Boilermakers sanoi:Durhamia on turha tappiosta syyttää.
Allen Durham (20/9) nosti korin alta Vilppaan korkeimman pistesaaliin, mutta valmentajaa se ei tyydyttänyt.
- Durhamilta heikoin peli tähän saakka. Hän unohtelee vielä asioita molemmissa päissä kenttää ja se vaikeuttaa joukkueen pelaamista, arvioi Tupamäki.