Hieman nyt seurannut tässä viime kuukausien ajan tätä rapakon takaista naiskoripalloa. Ensin otettiin kiinnitys NCAA-hulinoihin ja nyt "CC":n siirtymisen jälkeen perehdytty WNBA:n meininkeihin. Lyhyt tiivistys fiiliksistä: huonolta näyttää jenkkiläiselle naiskorikselle.
Otetaan pohjustukseksi hieman NBA:ta. NBA:ssa on tietysti valtavan pitkä historia kaikenlaisen kontroversiaalin, huomiotalouden ja muun mediaa/julkista keskustelua kiinnostavan asian osalta. Sen myötä pelaajat, heidän taustansa ja organisaatiot ylipäätään ovat oppineet hyppimään erilaisten sudenkuoppien ylitse. Aina välillä rapatessa roiskuu, mutta damage control toimii niin sisäisesti kuin ulospäin hyvin.
Pelaajia yritetään monella tapaa hiillostaa mokaamaan, jotta saataisiin otsikoihin täytettä. Valitetaan siitä, että ei ole lojaliteettia joukkueita kohtaan, penätään meheviä lainauksia ja yritetään saada vastakkainasettelua aikaiseksi mitä erilaisimmista aiheista. Pelaajat eivät tähän kuitenkaan enää tänä päivänä lähde. Rahaa on tarjolla kuin roskaa, kun tekee ja sanoo oikeat asiat, joten ei ole tarvetta riskeerata kaikkea huomion tai statuksen nostattamisen takia. Edes valkoihoisten euroletkujen dominointi ei saa pakkaa sekaisin, vaan fokus pysyy itse tekemisessä. Pat Bevin, Kyrie Irvingin, Dillon Brooksin ja Draymond Greenin kaltaiset vatipäät marginalisoidaan. He saavat mouhota keskenään ja menkööt sitten vaikka mediapuolelle töihin uran jälkeen. Pelaajien tulee keskittyä pallon pelaamiseen ja oman uransa edistämiseen ennalta sovituin askelin tai ajautua sivuteille koripallouransa kanssa. Näin tuo mieskoripallon puolella nähdään.
Homma siis toimii ja NBA pysyy stabiilina näyttämönä, jossa niin omistajat kuin pelaajat hyötyvät tilanteesta rahallisesti merkittävissä määrin.
WNBA on täysin erilaisessa tilanteessa. Sarja ei kirjaimellisesti ole kiinnostanut ketään ennen tätä kautta. Toki entustiaatikot väittävät, että kehitys on ollut stabiilia ja johdonmukaista, mutta oikeasti mitään urheilullista kiinnostusta sarjassa ei ole ollut. Otsikoihin on päästy lähinnä pelaajien ulostuloista, joissa vaaditaan yhtäläisiä mahdollisuuksia mieskoripalloon nähden. Näistä sitten Youtuben ja vaihtoehtoisen median naisvihaajat ovat saaneet lyömäaseita videoilleen, joissa hekotellaan naisurheilun paskuudelle ja pelaajien harhaisuudelle omasta asemastaan urheilukentällä. Valavuori style.
Insertoi Caitlin Clark. Täysin persoonaton ja tylsä hahmo, jolla on yksi erityisominaisuus - heittää kolmosia kilometrin päästä korista ja ne menevät välillä sisälle. Ai niin, on myös toinen erityisominaisuus. On valkoihoinen jenkkipelaaja. Ymmärrän täysin, että tuo Steph Curryn verrattavissa oleva "miehinen" erityisominaisuus heittotaidon kanssa vetää huomiota puoleensa. Naiskoripallon suurin puute on aina ollut se, että pelillisesti sieltä ei löydy mitään jenkkityylistä vau-elementtiä. Tekeminen on hyvin perustason fundamentalsia, jonka pohjalta on vaikea myydä tuotetta massoille. Clark tuo tähän jotain sellaista, jonka pohjalta laji näyttäytyy erilaisena kuin se aikaisemmin on ollut. Se ei tietenkään objektiivisen seuraajan silmissä tee hänestä maailman parhaita pelaajia nyt eikä välttämättä tulevaisuudessakaan, mutta kiinnostavan kylläkin.
Entäs tämä toinen ominaisuus? Nyt päästään lähemmäs ongelman juurisyytä. Jos minulta kysyy listaa tuntemistani naiskoripalloilijoista, on se pituudeltaan aika lyhyt. Naiskoripalloilijat eivät varsinaisesti pomppaa esiin edes ahkeralle koripallon seuraajalle, joten olen täysin sen varassa mitä seuraamani ympäristö tuottaa. Tässä lista:
Caitlin Clark
Paige Bueckers
Cameron Brink
Kelsey Plum
Diana Taurasi
Marine Johannes
Lisa Leslie
Candace Parker
Sabrina Ionescu
Kyllä. 7 valkoihoista pelaajaa ja "eka donkkaaja" Lisa Leslie toisena tummaihoisena pelaajana. Candace Parker on tuttu siitä, että on ollut televisiossa viime aikoina kertomassa mielipiteitään. Kaikkien aikojen subjektiiviselta Top10 pelaajat listalta näistä pelaajista esiintyy vain kolme - Taurasi, Leslie ja Parker. Mistä tämä kertoo?
A) Olen rasisti ja huomioin/kiinnostun vain valkoihoisista pelaajista
B) Ympäristöni, jota seuraan (suomalaiset/jenkkiläiset x-twiittaajat, kp.comistit ja tubettajat) on rasistinen.
C) Valkoihoiset pelaajat ovat viihdyttävämpiä ja pelityyliltään persoonallisempia/taitavampia kuin tummaihoiset vastineensa.
Vastaus on todennäköisesti kaikkea tätä. Sen mitä olen nyt WNBA:ta katsellut, niin keskimääräinen tummaihoinen pelaaja puolustaa kovaa, pelaa järkyttävän timanttisella asenteella, on fyysisesti todella kehittynyt...mutta ei koripallotaidollisesti kutkuta korisnystyröitäni. Clarkin ja Ionescun heittopotentiaali kutkuttaa. Cameron Brinkin ulkonäkö kutkuttaa. Taurasin ja Plumin persoonat kutkuttavat, Marine Johanneksen ja Paige Bueckersin kokonaisvaltainen tapa pelata kutkuttavat. White bias? No doubt sitäkin, mutta niin tuntuu olevan kaikilla muillakin naiskoripallon seuraajilla. Tuota keskustelua olen yrittänyt löytää, mutta en valitettavasti ole siihen missään törmännyt.
Kuinkahan paljon tummaihoisia naiskoripalloilijoita rassaa se, että valkoihoiset pelaajat saavat paljon enemmän positiivista huomiota omista koripallotaidoistaan? Vaikka samaan aikaan kiistattomasti parhaat pelaajat laajana massana ovat tummaihoisia, tiensä huipulle raapineita ja taistelleita naisia? Jotenkin jo julkisessa keskustelussa voi aistia tuon turhautumisen tummaihoisista pelaajista. Siinä missä Taurasi ja Plum käyvät keskustelua tasa-arvosta saaden naisvihaajien paskat niskaansa, niin tummaihoisten pelaajien puheenvuorot tuntuvat usein paljon latautuneemmilta. Ja kyse ei ehkä ole pelkästään mies/naisasiasta, vaan naisten välisestä epätasa-arvosta. Onko tummaihoisilla pelaajilla kollektiivista turhautumista siihen, että naiskoripallon nousu on aina ollut ja on tälläkin hetkellä valkoihoisten pelaajien käsissä?
Myönnetään nämä rasismilla latautuneet lähtökohdat keskustelulle, jotta voidaan siirtyä asiassa eteenpäin kohti eksaktimpaa ongelmaa. Ja se on Caitlin Clarkin mukanaan tuoma huomio naiskoripallolle, jonka haasteisiin ja rumaan kulissiin emme taida olla valmiita.
Olen aika paljon seurannut mieskoripallon ja muun urheilun puolella erilaisia "hypejunia". Tilanteet menevät käytännössä aina samalla tavalla. Alkuun ko. urheilija on kritiikin ulottumattomissa, jonka jälkeen pieninkin notkahdus epärealistiselta odotusten janalta aiheuttaa ankaran vastareaktion. Kohta kyseinen pelaaja onkin tikunnokassa ja joko palautuu sieltä normiin tai jää ikuiseen kiirastuleen. Harva pelaaja tulee näistä prosesseista ulos vahingoittumattomana tai oman odotusarvonsa lunastaneena.
Nyt Caitlin Clark nosti oman hypensä äärirajoille asti NCAA-uransa aikana ja miten kävikään WNBA:ssa? Fever häviää pelistä toiseen ja Clark on suurimman osan ajasta enintään keskinkertainen pelaaja. Junan olisi pitänyt jo kääntyä, mutta vastareaktio on ollut todella maltillinen. Päinvastoin enemmän julkisuutta ovat saaneet muiden pelaajien (tummaihoisten) hyökkäykset Clarkia vastaan kentällä ja sen ulkopuolella sekä Clarkin ulosjääminen olympialaisista. Clarkia puolustavat kommentit, ulostulot ja jopa mediapuhe hämmentää. Kritiikki on tavalliseen rytmiin nähden myöhässä ja vaikka sitä nyt hiljalleen onneksi on löydettävissäkin, niin jotain mätää tässä tilanteessa on.
Feverin otteita on kommenttiosioissa käsitelty hyvin maltillisesti ja Clarkin saama kritiikki on mietoa. Mistä tämä johtuu? Mietin asiaa tovin ja tajusin - Clarkin ja naiskoripallon vastalöytyneen nousukiidon takana ovat oikeistolaiset poliittiset voimat. Valkoiset heteromiehet haluavat nähdä Caitlin Clarkin onnistuvan ja toimivan heidän rasistisen sodankäyntinsä välineenä. Mitä enemmän Clark onnistuu ja mitä enemmän tummaihoiset pelaajat Clarkin johtamaan "vallankumoukseen" turhautuvat, sen enemmän tulivoimaa oikeistosiipi saa kulttuurisotaansa. Clarkin kimppuun käyneitä pelaajia arvostellaan kommenttisektioissa julmalla tavalla mustiin aurinkolaseihin pukeutuneiden vihaisten valkoisten keski-ikäisten miesten toimesta. "Thugs...from the streets...protect Caitlin from these animals...Look at her face and tell me...". Olympialaisista ulosjättämisen motiiviksi on nostettu hyvin nopeasti käänteinen rasismi valkoihoisia vastaan.
Näyttää siltä, että tämä naiskoripalloiluun kohdistunut kiinnostus on hyvin nopeasti muuttumassa urheilullisesta momentumista täysin erilaiseen, jenkkityyliseen kulttuurisodan, momentumiin. Caitlin Clarkilla ei ole aitoja faneja. On vain iso joukko ihmisiä, joilla on poliittinen agenda taustallaan sekä rasistiset vaikuttimet innostuksensa lähteenä.
Miten pelaajat ja WNBA organisaationa tämän sitten käsittelevät? En ole huolissani Caitlin Clarkista. Hän on "baller" eli pärjää ainakin tiettyyn pisteeseen asti tilanteen kanssa - ainakin koripallokentän viivojen sisäpuolella. Sen sijaan olen huolissani siitä miten tummaihoiset pelaajat tätä tilannetta käsittelevät. Angel Reese, toinen tulokas tällä kaudella ja Clarkin kilpakumppani yliopistosarjoista, on imaissut syötin, koukun ja siiman täysin. Hän vaahtoaa psykoottisella tavalla siitä miten hän on merkittävä osa naiskoripallon kiinnostuksen nousua. Pelkään pahoin, että Reese voi omalla toiminnallaan antaa jatkossa lisää ammuksia kiihko-oikeistolaisten naiskoripalloyleisön tarpeisiin.
Clarkin kimppuun kentällä käyneet ja turhautuneita puheenvuoroja kentän ulkopuolella pitäneet ovat myös samalla tiellä. Heidän täytyisi ymmärtää, että kyse ei ole Caitlin Clark ongelmasta vaan paljon suuremmasta ilmiöstä hänen taustallaan. Ja iskemällä keulakuvan kimppuun tulos on vain entistä pahempi. Olisi tärkeää ymmärtää, että Clarkin tienaamat rahat ja tuoma huomio kääntyy oikein kanavoituna myös heidän edukseen. Tällöin tärkeää olisi pitää fokus urheilussa ja kilpailussa. Ei lähteä mukaan trumpilaisen kannattajakunnan kiihkoilusotaan ja omalta osaltaan politisoida aihetta. Nyt näyttää enemmän siltä, että pelaajat näkevät vastakkainasettelun ja huomion kiihdyttämisen isommaksi väylänä rikkoa lasikattoja ja tehdä profittia tilanteella. En usko, että heillä on kykyä pitää mopoa käsissä vaan nyt meneillään oleva suunta johtaa lopulta vain kaoottiseen epäonnistumiseen heidän kannaltaan.
Toivottavasti Adam Silver ja NBA isosisaruksena ottaa tilanteen haltuun mieluusti ennemmin kuin myöhemmin. Annos mediakasvatusta pelaajille ja heidän taustahenkilöilleen sekä poliittista korrektiutta tekemiseen johtaa parempaan lopputulokseen. Huomiota ei ehkä maksimoida, mutta se valjastetaan pitkäjänteisempään hyötykäyttöön. Tulos voidaan ja pitää saada urheilullisesti. Kulttuurisotaan ei pidä lähteä mukaan.
Nähtäväksi jää kuinka valmis urheilumaailma on tähän. Oma rehellinen itsereflektioni kertoo, että en ole henkilökohtaisesti ollut siihen kovin valmis. Ja samaan sanoisin myös muusta yhteisöstä, joka pumppaa jatkuvalla syötöllä valkoihoisia pelaajia ihannoivaa propagandaa eetteriin. Suomessa tiedostamatta ongelmaa, Jenkkilässä vahvasti tiedostaen ja tilannetta hyväksi käyttäen. Oma prosessini on käynnissä. Miten on sinun laitasi?