Vs: 2011 NBA draft
...ja loput pickit
(
Yliopistokoris blog - 2011 mock draft)
21 PORTLAND: Nikola Vucevic, USC, pf/c
Vucevic on kehittynyt hurjasti yliopistouransa aikana. Jo toissakaudella hän näytti erinomaiselta sisäpelaajalta, jolta löytyi pituuden ja voiman lisäksi myos taitoa ja peliälyä. Viime talvena Vucevic löi itsensä lopullisesti läpi Pac 10:ssa ja päätti kauden erinomaisilla keskiarvoilla 17p/10r per peli. Trojans-sentteri oli pisin Chicagon leirillä mitatuista pelaajista, ja 260 paunan painoinen runko takaa sen, ettei hänella tule ongelmia NBA:ssakaan kokonsa puolesta. Vucevic on sisäpelaajaksi erittäin hyvä syöttäjä, hän osaa myös heittää, ja käyttää kokoaan hyväksi low postissa. Hän muistuttaa melkoisesti lotteryssa varatuksi tulevaa Kentuckyn Enes Kanteria, ja onkin perusteltua kysyä miksi hänen draft arvonsa on lähes 20 sijaa turkkilaisen perässä. Eihän Vucevic edes ole kuin puolitoista vuotta vanhempi, ja toisin kuin Kanterilla, hanellä on näyttöjä kovassa yliopistokonferenssissa pelaamisesta kolmen vuoden ajalta. Vastaus tähän kysymykseen on se, että siinä missä Kanter on erityislaatuinen urheilija, joka liikkuu hyvin kokoisekseen pelaajaksi, Vucevic on valitettavan hidas, ja hieman kömpelö. Hänesta voi hyvin tulla jopa monivuotinen aloitusviisikkopelaaja NBA:ssa, mutta supertähtipotentiaalin ja rivimiehen ero on nähtävissä.
22 DENVER: Tristan Thompson, Texas, pf
En ole aivan yhta innoissani Kanadalaisnuorukaisesta kuin asiantuntijat. Tässä ehkä tuleekin esiin oma amatööriyteni, sillä en oikein ymmärrä mitä ne tahot jotka rankkaavat miehen top kymppiin näkivat Texasin peleissa viime kaudella. Minusta Thompson on (NBA:n standardeihin nähden) pieni ja laiha power forward puolustaja, joka saattaa oppia hyokkäämään tai sitten ei. Thompsonilla on tietysti upsidea, ja hän on ilmeisesti vakuuttanut scoutit potentiaalistaan work outeissa. Nopean kehityksen varaan hänet draftaava joukkue tuleekin laskemaan paljon, enkä usko että hän missään tapauksessa tulee paljoa esittämään ensimmäisen NBA-kautensa aikana. Thompson on pelipaikalleen nopea, hänellä on pitkät kädet, ja puolustuksen fundamentalsit ovat jo nuorena kunnossa. Rakennuspalikoita siis riittää, mutta se mitä niistä sitten kasaantuu parin vuoden sisällä onkin toinen juttu.
23 HOUSTON: Josh Selby, Kansas, pg/sg
Selby on pari sijaa aiemmin mennee Tylerin ohella NBA:n ikärajasäännön toistaiseksi suurin uhri. Hän on paitsi menettänyt paljon rahaa vuodessa pudonneen draft stockinsa laskun takia, saattanut myös ajautua väärään kurssiin kehityksessään. Monien mielestä jopa koko Amerikan paras high school pelaaja kaudella 2009-10 missasi alkukauden NCAA:n langettaman pannan vuoksi. Talvella taas tuli loukkaantumisia. Pelikiellon ja sairastuvan välissä nälkäinen nuorukainen yritti lunastaa paikkansa avainpelaajana yhdessä maan lahjakkaimmista joukkueista melko huonolla menestyksellä. Toivottavasti pakkopulla-collegekausi ei ole jättänyt pahoja arpia superlahjakkuuden itseluottamukseen, ja Selby pääsee jatkamaan uraansa siitä mihin se jäi toissakeväänä. Selby on nopea, vahva, räjähtävä takamies joka loistaa yksi vastaan yksi tilanteissa ja sopii ammattilaiskentille paljon paremmin kuin Kansasin pitkälle organisoituun hyökkäyspeliin, jossa palloa hallitsevat point guardit eivät pääse oikeuksiinsa.
24 OKLAHOMA CITY: JaJuan Johnson Purdue pf
Minun silmilläni katsottuna JaJuan Johnson oli lähes täydellinen iso laituri collegessa, jonka peli siirtyy hyvin NCAA:sta NBA:han. Hän osaa juosta ja hypätä (taisi olla toiseksi kovin ponnistaja koko draft katraasta Chicagon leirillä), puolustaa, ja ennen kaikkea skorata. Erittäin pehmeän kosketuksen omaavan Johnsonin heittorange ulottuu aina kolmen pisteen viivan taakse ja hän omaa myös liikearsenaalin lähellä koria. Pituutensa ja ulottuvuutensa vuoksi hänen jump hookinsa ovat oikeastaan pysäyttämättömiä. Johnson pystyy periaatteessa pelaamaan NBA:ssa kaikkia pelipaikkoja kolmesta viiteen, ja neljän vuoden collegeveteraanina on valmis auttamaan varaamaansa joukkuetta heti marraskuusta lähtien. Voiman ja aggressiivisuuden puute sekä heikohko levypallopelaaminen kuitenkin pudottaa Johnsonin ykköskierroksen loppupuolelle. Oklahoma City - jonka nykyiset sisäpelaajat eivät tarjoa mitään hyökkäyspäässä - kiittää ja lisää taas yhden palikan menestysjoukkueen rakentamisessa.
25 BOSTON: Malcolm Lee, UCLA, pg/sg
Lee on pitkä, nopea ja urheilullinen takamies, jolla on jo nyt annetaavaa NBA:ssa etenkin puolustuspäässä kenttää. Hyökkääjänä kolme vuotta UCLA:ssa tahkonnut Lee on toistaiseksi kysymysmerkki, sillä vaikka hän on lupaava kummallakin takamiespaikalla, ei hän ole ainakaan vielä tarpeeksi hyvä pelinlukija point guardiksi tai skoraaja shooting guardiksi. Pallonkäsittelytaidot ovat kuitenkin 6'5 pitkäksi pelaajaksi hyvät, eikä heitossakaan ole mitään vikaa, joten kaikki edellytykset NBA-menestyjäksi ovat olemassa.
26 DALLAS: Markieff Morris, Kansas, pf
Kaksoisveljeään hieman isompi, joten siinä mielessä sopivampi liigaan, mutta on taidoiltaan hippusen verran perässä. Vaikka vahvuudet (hyvä touchi, taidot ylipäätään, peliäly, liikkuminen) ovat suunnnilleen samat kuin Marcusilla, ei kuitenkaan pysty pelaaman samaan tapaan kauempana korista. Mid range jumpperi tosin löytyy. Morris on ihan hyvä perus power forward, joka pärjää puolustuksessa ja levypallopelissä, mutta jolta kuitenkin puuttuu low post liikeet. Hän ei myöskään pysty haastamaan vastustajiaan omasta kuljetuksesta. Luottoreservi tai jopa aloittaja NBA:ssa, mutta ei tähtiainesta. Maverickeissa ei ole power forward paikalla paljon minuutteja jaossa Dirk Nowitzkin takana, mutta kuten finaaleissakin kävi ilmi, ei joukkueen front court ole lopulta kamalan syvä, ja Morris toisi mestarijoukkueeseen erilaisen vaihtoehdon täydentämään nykyisiä pelaajia.
27 NEW JERSEY: Tobias Harris, Tennessee, sf
Erittäin taitava ja ikäisekseen (18v freshman) kypsästi pelaava small forward osaa kaikkea hyvin. Harrisissa on kuitenkin hieman tweenerin vikaa, sillä kokoa ja voimaa ei millään ole tarpeeksi korinaluspaineihin, mutta Harris ei myöskään ole tarpeeksi nopea ja liikkuva small forwardiksi. Draft leirillä Harrisin testitulokset todistivat hänet oletettua atleettisemmaksi, mutta näytöt Tennesseestä pelitilanteessa eivät olleet saman suuntaisia. Harris on draftin sleepereitä, sillä vaikkei hän nyt näytä kummoiselta NBA prospectilta, hän on kavereita, jotka jotka vaan yksikertaisesti osaavat pelata koripalloa hyvin. Jos hän pystyy NBA-valmennuksessa kehittymään fyysisesti, Harrisista voidaan leipoa erityislaatuinen ammattilainen.
28 CHICAGO: Kyle Singler, Duke, sf
Singlerin senior-kausi meni odotuksiin nähden alakanttiin, mutta hän tulee tarjoamaan varaamalleen joukkueelle heittovoimaa, pelinlukykyä ja taistelutahtoa. Singler liikkuu kokoisekseen pelaajaksi hyvin, hänellä on nopea ensimmäinen askel, ja on riittävän kokoinen molempiin päihin kenttää NBA:ssa. Ainesta köyhän miehen Dirk Nowitzkiksi ja rotaatiopelaajaksi joka voidaan heittää kehiin heti aina tarvittaessa.
29 SAN ANTONIO: Nolan Smith, Duke, pg/sg
On suorastaan käsittämätöntä, että ACC konferenssin paras pistemies ja syöttökuningas valuu näin alas. Vielä hämmentävämmäksi asian tekee se, että kyseinen pelaaja saalisti tilastonsa konferenssin parhaassa joukkueessa, ja on vielä entinen NCAA mestari. Smith oli loistava yliopistopelaaja, ja vaikka hän varmasti paikkansa löytää NBA:stakin, eivät hänen pelinjohtotaitonsa valitettavasti vaan ole aivan riittävät NBA-aloittajaksi. Puolustajana hän on erinomainen ammattilaisenakin, ja tämä pitää hänet ensimmäisellä kierroksella.
30 CHICAGO: Travis Leslie, Georgia, sg/sf
Leslien kaltaisia lentäjiä ei ilmaannu usein, ja NBA joukkueet saattavat harkita hänen varaamistaan jo pelkän donkkimestaruuden mukana tuoman pelipaitamyynnin takia. Leslie ei kuitenkaan osaa vain hypätä, vaan on kehittynyt heittäjänä, ja vaikkei kaaren takaa vielä osukkaan, pussittaa hän palloa hyvällä prosentilla sekä mid rangelta että vapariviivalta. Leslie osaa hyppäämisen lisäksi juosta, ja olisi käyttökelpoinen pelaaja Chicagolle Derrick Rosen johtamissa nopeissa hyökkäyksissä.
-------------
2. kierros
31 MIAMI: Trey Thompkins, Georgia, pf
En pidä ollenkaan mahdottomana että Thompkins varattaisiin vaikka top 20:ssa, sillä taitaville, kookkaille, alykkäille low post pelaajille on aina käyttöä (jopa niinkin hyvässä joukkueessa kuin Miamiassa kuten finaaleissa nähtiin). Thompsonin repertuaariin kuuluu kaikki hook heitoista kolmosiin, mutta urheilullisuuden riittävyyttä NBA:han on kyseenalaistettu.
32 CLEVELAND: Kenneth Faried, Morehead State, pf
NCAA:n kaikkien aikojen levypallomies on hieman pieni NBA power forwardiksi, mutta puuttuva koko paikkaantuu atleettisuudella ja asenteella. Pelaaja, josta ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä, ja jonka toivoo menestyvän. Dennis Rodmanit ja Ben Wallacet ovat kuitenkin valitettavasti harvassa, ja on liian todennäköistä että Fariedilla ei ole saumoja merkittaväksi NBA pelaajaksi. Luottoreserviksi ainesta kuitenkin.
33 DETROIT: Chandler Parsons, Florida, sf
Viime kauden SEC:n vuoden pelaajasta on mahdoton olla pitämättä, ja minua ihmetyttaa suuresti hänen alhainen sijansa monissa mockeissa (esimerkiksi nbadraft.net on tosin tullut viime päivinä järkiinsä ja nostanut Parsonsin vielä tätäkin ylemmäs). En ymmärrä minkä logiikan mukaan hän on noin 25-30 sijaa huonompi kuin Kyle Singler. Parsons on yhtä hyvä heittajä (prossat eivät kerro koko totuutta), samanlainen taistelija ja hyvä liikkumaan kokoisekseen, pitkäksi pelaajaksi.. Levypalloja NBA:ssa tuskin tarttuu kouriin samaan malliin kuin Floridassa, ja puolustamisen fundamentalseja on petrattava, mutta Parsonsin monipuolinen skoraus, tsemppi, peliäly ja venymiskyky tekevät hänestä arvokkaan pelaajan myos ammattilaisena.
34 WASHINGTON: LaceDarius Dunn, Baylor, sg
Dunnin nimi ei löydy näin korkealta muissa mockeissa paljolti hänen kokonsa vuoksi (liian pieni shooting guardiksi, ei ainesta pelinrakentajaksi), mutta tämän tason heittäjälle on aina kysyntää. Dunn omaa käsittämättömän rangen, saa kauniin heittonsa irti nopeasti sekä syötöstä että kujetuksesta, ja jos vain pystyy henkisesti muuttumaan tähdestä roolipelaajaksi, voivat hänen ammattilaisnäkymänsä olla todella hyvät. Jodie Meeks putosi 2009 draftissa sijalle 41, mutta on nyt Sixersin aloitus shooting guard. Dunnilla on kaikki edellytykset näyttää epäilijöille samaan tapaan.
35 SACRAMENTO: Jereme Richmond, Illinois, sf/pf
Draftin yliopistopelaajista ehkä kaikkein raain. Richmondista hehkuu kuitenkin potentiaali, ja kaikesta päätellen hän on erittäin kehityskelpoinen nuorukainen. Illinoisin combo-laituri on todella atleettinen, eikä pelin ymmärtämisessäkään näytä olevan pahempia puutteita. Koripallotaidoissa vaan on vielä toivomisen varaa. Tähän mennessä Richmond ei oikeastaan ole fysiikkansa ja "hyvä-päisyyteensä" lisäksi esittänyt juuri mitään NBA joukkueita kiinnostavaa, eikä workouteista kiirineet kommentitkaan ole olleet hänelle kovin suosiollisia. En kuitenkaan pitäisi täysin mahdottomana että joku joukkue kayttaisi paljon tätä korkeammankin pickin - ensimmäisen kierroksen sellaisen - hänen varaamiseensa.
36 NEW JERSEY: Iman Shumpert, Georgia Tech, pg/sg
Draftin ehkä kovin atleetti ei loistavista tilastoistaan (17,3p/5,9r/3,5a/2,7s) huolimatta varsinaisesti vakuuttanut alekirjoittanutta collegeurallaan. Kolmen ACC vuoden aikana pitäisi takamieheltä saada parempaa näyttöä pelinlukutaidosta ja päätöksenteosta - varsinkin kun kyseessä on pelaaja, jonka NBA-pelipaikaksi arvioidaan point guard. Chicagon leirin testien sankari saattaa kuitenkin olla sopivampi NBA:han kuin NCAA-kentille ja toisi back up voimaa molemmille takamiespaikoille New Jerseyssa.
37 LA CLIPPERS: Bojan Bogdanovic, Croatia, sf
Yhdella Euroleaguen parhaista skoraajista olisi annettavaa rapakon toisellakin puolella. Nopeus ja voima eivät ole riittavää tasoa NBA-huipuksi, mutta taidoissa ja kokemuksessa Bogdanovic on etulyöntiasemassa suurimpaan osaan NCAA-prospecteja verratuna.
38 HOUSTON: Terrence Jennings, Louisville, pf
Ovatko ne asiantuntijat (melkein kaikki), jotka eivät usko Jenningsin tulevan draftatuksi nähneet hänen pelejään? Kuten niin moni muukin Rick Pitinon alaisuudessa pelannut lahjakkuus, Jennings ei päässyt loistamaan yksilönä laajan rotaation ja Pitinon välillä hieman oudonkin peluuttamisen vuoksi (pelaaja kuin pelaaja istuu välillä Louisvillessa, edellisen ottelun aloittaja ei välttämättä edes käy kentällä seuraavassa koitoksessa). Jennings omaa NBA-fysiikan, juoksee kenttää paremmin kuin juuri kukaan kokoisensa lupaus, ja on yksi draftin parhaista sisäpuolustajista.
39 CHARLOTTE: Darius Morris, Michigan, pg
Pitkä, älykäs, korintekoonkin kykenevä point guard, joka olisi varmasti antanut vieläkin vakuuttavammat näytöt jossain muussa yliopistossa. Morris ei kuitenkaan ole nopea, vahva eikä hyvä heittäjä, ja varsinkin puolustuksessa hänelle voi povata vaikeuksia ammattilaisena. On mahdollista, joskaan ei mielestäni todennäköistä, että Morris pystyy nämä ongelmat selättämään ja kääntämään vahvuutensa esiin. Jos näin käy, hän on aloittaja-materiaalia NBA:ssakin. Tarjoaa joka tapauksessa Bobcatsille erilaisen - kookkaamman -vaihtoehdon PG paikalle.
40 MILWAUKEE: Jordan Williams, Maryland, pf/c
Vahva, iso, taitava ja aina 100% antava sentteri, mutta valitettavasti hidas kuin mikä, eikä kaikkein kovimmalla peliälyllä varustettu. Pituuttakaan ei ole tarpeeksi paikkaamaan näitä puutteita, mutta silti kelpo valinta näillä numeroilla.
41 LA LAKERS: Norris Cole, Cleveland State, pg
Puhdas point guard, joka osaa myos skorata. Nopea kuin mikä, ja paperilla pelipaikkansa prototyyppi, mutta pelasi collegeuransa hieman heikkoja vastuksia vastaan, eikä ole sanottua miten hän pärjää kun vastus kovenee.
42 INDIANA: Nikola Mirotic, Montenegro, pf
Miroticin sijoittaminen mock draftiin on haastavaa hänen (NBA uran kannalta) epäedullisen sopimustilanteensa vuoksi. Toistaiseksi on epäselvää koska hänet saadaan raahattua Atlantin taakse, ja mihin hintaan. Pelillisellä puolella Mirotic onkin sitten mielenkiintoinen prospect. Paitsi että hän on erinomainen heittäjä kokoisekseen pelaajaksi (6'10), tuntuu hän olevan jo 20-vuotiaana erittäin kypsä ja älykäs koripalloilija. Tästä osoituksena Mirotic pelaa jo isoja minuutteja kivenkovan Espanjan liigan Real Madrissa. NBA-joukkueita ei varmasti myöskään haittaa kuulla, että DraftExpressin mukaan Mirotic on normaalieuroa kovempi ja puolustuspäässä Madridin tasaisimmin esiintyvä iso mies. Miinuksena ovat sitten urheilullisuus ja levypallopeli, ja upside. Tai siis niiden puute. Miroticin varaamisen harkitseminen muodostaakin varsinaisen dilemman. Hän olisi ideaali pelaaja 1. kierroksen loppupäässä varaavalle hyvälle joukkueelle, joka haluaa tehoja nopeasti. Mutta nopeastihan hän ei ole NBA:han siirtymässä.
43 GOLDEN STATE: Justin Harper, Richmond, pf
Taitava iso mies joka pystyy pussittamaan kaukaakin, mutta ei välttämättä ole tarpeeksi nopea puolustamaan perimeterillä, tai vahva korinalustaisteluihin.
44 CHICAGO: Ravern Johnson, Mississippi State, sf
Johnsonista on turha povata NBA tähteä, mutta 6'7 pitkä, urheilullinen heittospesialisti ansaitsee tulla varatuksi. Johnson oli yksi Portsmouthin leirin onnistujia tehden turnauksessa 16,7 pinnaa per peli upottaen kolkkinsa yli 40 prosentin tarkkuudella. Hanelle olisi varmasti kayttoa Chicagossa nakuttamaan viivan takaa.
45 NEW ORLEANS: Charles Jenkins, Hofstra, pg/sg
Skoraaja jumalan armosta, mutta ei vaikuta olevan pelinrakentaja-ainesta. Shooting guardiksi liian pieni, eikä ole ammattilaiskentille kovin atleettinen. Lisaksi pelannut pääosin heikkoja vastustajia vastaan collegessa. Siis paljon asioita jotka puhuvat Jenkinsia vastaan, mutta koko ikänsä tähden roolissa olleista pelaajista ei koskaan tiedä. Jos "mojoa" riittää, miksei voisi taistella itsensä NBA aloittajaksikin. Yksi draftin sleepereistä.
46 LA LAKERS: Chris Wright, Dayton, sf
Vaikkei Daytonin lentäjän kehitys ole ollut freshman- ja sophmore kausien jälkeen mainittavaa, on hän urheilullisuutensa vuoksi kuin tehty NBA-kentille. Wright on ponnistusvoimansa lisäksi vahva ja nopea ja riittävän pitkäkin NBA small forwardiksi.
47 LA CLIPPERS: Andrew Goudelock, College of Charlston, pg/sg
Ehkä koko NCAA:n paras kolmen pisteen heittäjä viime kaudella. Sopii täsmäseeksi Clipperseille, joilla ei heittovoimaa kamalasti ole.
48 ATLANTA: Shelvin Mack, Butler pg
Älykäs skoraava point guard, joka tuli tutuksi suurelle yleisölle Butlerin mahtavissa Tournament-runeissa kahdella viime kaudella. Mack pelaa yleensä sitä paremmin mitä suurempi näyttämö, mutta hänen aseettomuutensa Connecticutin urheilullista puolustusta vastaan NCAA finaalissa herätti kysymysmerkkejä.
49 MEMPHIS: Isaiah Thomas, Washington, pg
Jos pituutta olisi pari tuumaa lisää, Thomas voisi tulla varatuksi jopa numeroiden 15-20 tienoilla. Ilman pelinjohto- ja syöttötaitoja paraskaan 5'8 pitkä skoraaja ei kuitenkaan kykene NBA aloittajaksi.
50 PHILADELPHIA: Dogus Balbay, Texas, pg
Uskon, että Balbay voisi olla NBA:ssakin kovan luokan point guard puolustaja, ja varmasti pystyy ajamaan miehestaan ohi aivan niin kuin collegessa. Mutta kun hän ei vaan osaa laittaa palloa pussiin kirveellakaan. Hieman samantyyppinen point guard Brevin Knight varattiin '97 draftissa numerolla #16, mutta Balbay on viela moninkerroin huonompi korintekija.
51 PORTLAND: E'Twaun Moore, Purdue, pg/sg
Klassinen "loistava NCAA-pelaaja / heikko NBA prospect" tapaus. Mooren peliäly, korintekotaito sekä riittävä koko ja urheilullisuus kuitenkin antavat hänelle eväät monivuotiseksi NBA-reserviksi.
52 DENVER: DeAndre Liggings, Kentucky, sg
Ligginsillä on mahdollisuudet tehdä pitkä ura puolustusspesiaistina, muilta osin hän on edelleen melkoinen mysteeri. Jo tulokkaana osoitti valtavaa potentiaalia, mutta on jäänyt vuosi toisensa jälkeen lahjakkaampien Kentucky-pelaajien jalkoihin, eikä 23-vuotiaana ole vieläkään antanut riittäviä näyttöjä hyökkäyspelistään.
53 ORLANDO: Kalin Lucas, Michigan State, pg
Draftin loppupään mahdollisia stealeja. Lucasin yliopistoura ei päättynyt niin kuin sophmore- ja junior-kausien jälkeen ounasteltiin, ja Spartansit kahteen Final Fouriin johdattaneen pelinjohtajan draftarvo on pudonnut lotterysta aina borderline 2-kierroksen pickiksi asti. On parhaimmillaan fast break pelissä, ja saattaa yllättää monet hänen ammattilaisuransa jo tuominneet asiantuntijat.
54 CLEVELAND: Davis Bertans, Latvia, sf
18-vuotias Bertans on pitkä heittäjä, muttei fysiikaltaan tai taidoiltaan NBA tasoa. Kysymykset siitä kehittyvätkö ne koskaan sellaiseksi pitävät toistaiseksi vähäiset näytöt antaneen, yllattaen draftiin lahteneen latvialaisen syvalla toisella kierroksella.
55 BOSTON: Demetri McCamey, Illinois, pg
Periaatteessa koko draftin parhaat pelinrakennustaidot, mutta fysiikka ja kyky pelata korkealla tasolla säännöllisesti eivät vakuuta.
56 LA LAKERS: Malcolm Thomas, San Diego State, pf
Thomas on urheilullinen, nopea ja ulottuva, mutta samalla myös älykäs iso laituri. Hän ei kuitenkaan osaa heittää, eikä myöskään ole tarpeeksi kookas tai fyysinen levypallospesialistiksi. Puolustuksensa ja yleisten koripallotaitojensa vuoksi Aztecs miehelle luulisi kuitenkin olevan käyttöä NBA:ssakin.
57 DALLAS: Brad Wanamaker, Pittsburgh, pg/sg
Yksinkertaisesti erinomainen collegepelaaja. NBA on valitettavasti vaan harvojen ja valittujen kerho, eikä "kaikessa hyvä, ei missään loistava" Wanamaker ole tarpeeksi hyvä urheilija, eikä hänellä ole mitään erikoisosaamista roolipelaajaksi. Peliäly, korkea taitotaso ja hyvä asenne saattavat kuitenkin tuoda paikan rosterista.
58 LA LAKERS: Jimmy Butler, Marquette, sf
Loisti Portsmouthin leirillä. Butler on älykäs, kovaa taisteleva ja monipuolinen koripalloilija, muttei kovin urheilullinen NBA:han. Saumat luotettavaksi reserviksi toki on.
59 SAN ANTONIO: Gary McGhee, Pittsburgh, c
McGhee voi olla yksi draftin sleepereista. Härkämäinen sentteri on iso, vahva ja tekee työtä käskettyä. Portsmouthin leiri ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen, joka herätti epäilyjä siitä, miten McGhee pärjää kun kaikki ympärillä olevat pelaajat ovat urheilullisia ja lahjakkaita.
60 SACRAMENTO: Durrell Summers, Michigan State, sg
Kuten joukkuetoverinsa Lucasin kohdalla, ilman loukkaantumisia ja heikkoa senior-kautta Summersin draft arvo olisi paljon tämän hetkistä korkeammalla. Lahjakkaasta takamiehesta ei koskaan kehittynyt tasaisiin esiintymisiin kykenevää NCAA-tähteä, mutta vaikka Summers jo 22-vuotias onkin, en luovu vielä toivosta. Atleettisena, riittävän pitkänä (6'3.5 ilman kenkiä, 6'11 wingspan), periaatteessa hyvin heittävänä (periaatteessa koska heitto on hyvä, prosentit ei) shooting guardina Summersilla on edelleen upsidea.