Vs: A-Poikien SM-Sarja 07-08
Eiköhän muutamalla kirjoittajalla olisi syytä hieman rauhoittua, vetää syvään henkeä ja harkita tekstin lukemista vielä kertaalleen ennen "lähetä" napin painamista.
Nyt täällä on kaadettu kosolti turhaa pa**aa Järvenpääläisten niskaan. Osa lauotuista väitteistä kuulostaa todella pöyristyttäviltä. Osa kirjoittajista voisivat ottaa edes hitusen selvää asioista, ennen kuin tulevat tänne laukomaan omia mielipiteitään yleisinä totuuksina. Esimerkiksi itse en ole ainakaan törmännyt siihen, että Järvenpäässä olisi siirretty yhtäkään A-junioreiden peliä tällä kaudella. Muutenkin tuntuu typerältä haukkua ja mustamaalata seuran taustahenkilöitä, jotka oikeasti ovat uhranneet paljon omaa aikaansa koripallon eteenviemiseen Uudellamaalla.
Ja jos joku vetää herneet nenään siitä, että omalle pikku "Mikolle" on joku yleisöstä meuhkannut ja muutenkin meno katsomossa on ollut kuin karnevaaleissa, on asiat ehkä hieman väärässä järjestyksessä. Sehän on vain hienoa, että katsomo osallistuu peliin eikä vain istu lehtereillä pelkästään peukaloa imien. Suurin osa A-junioreista ovat jo aikuisia miehiä, joten tuskin huudot heitä mihinkään hetkauttavat, jos edet kuulevat kentälle saakka mitään. Ja jos hetkauttavat, niin auta armias jos joku pojista pääsee kokeilemaan siipiään johonkin isompaan eurooppalaiseen sarjaan. Siellä vasta puntti alkaa tutista, kun yleisö aivan oikeasti reagoi jokaiseen kentällä tapahtuvaan asiaan.
Välillä tuntuu, että Suomessa keskitytään liikaa aivan vääriin asioihin ja lakaistaan muutoksia vaativat asiat maton alle.