Vs: A-tyttöjen SM-sarja 2009-2010
Faktaa sanoi:
Olet varmasti oikeassa monessa suhteessa. Mutta, tässä ketjussa keskustelun aiheeksi on muodostunut Tapiolan Hongan "pelaajapolitiikka", tai se joksi se mielletään. Todellisia taustoja tai tosiasioita tuntematta. Juuri tätä pyrin "tilastollani" valottamaan.
Tää aihe - pelaajien rekrytointi naapuriseuroista - nousee vähän väliä esille, useimmiten eritasoisten provokaatioiden kautta. Siihen liittyy kaiken kaikkiaan niin hirvittävästi väärinkäsityksiä ja perättömiä väitteitä ja huhuja, että ... tuohon keskusteluun vain ei ilmeisesti kannata lähteä.
Tiedän valmentajia, jotka ovat keskustelleet maajoukkuepelaajien kanssa seurasiirroista kun maajoukkuepelaaja on halunnut siirtyä valmentajan joukkueeseen ja tiedän, että valmentaja on neuvonut maajoukkuepelaajaa pysymään nykyisessä seurassaan. Siis tosielämässä varmasti tapahtuu pelaajien suoranaista rekrytointia naapurista, mutta tosielämässä tapahtuu myös paljon hienoa toimintaa yksittäisten pelaajien parhaaksi. Tosielämä on värikkäämpää kuin tämän palstan provosoivat ja provosoituneet kirjoitukset.
Faktaa sanoi:
Mikä on pelaajan motiivi siirtyä toiseen seuraan ? Se voi olla mahdollisuus isompaan rooliin, kovempi harjoitteluvastus, paremmat harjoitteluolosuhteet jne jne ja sitä kautta mahdollisuus kehittyä pelaajana, yksilönä (tai ainakin vakaa uskomus siihen). Ei myöskään pidä väheksyä sitä että keskimääräisesti ottaen on mukavampaa olla osa "voittavaa" joukkuetta.
Yksinkertaistettu vastaus on, että pelaajat siirtyvät nimenomaan "kilpailukykyiseen joukkueeseen" saavuttamaan nopeasti menestystä. Samalla tällainen siirto on usein vahva indikaatio siitä, että tällaisella menestyksen perässä siirtyvällä pelaajalla on lyhyt ura edessään. Todellisuudessa monessa "kilpailukykyisessä joukkueessa" on jopa heikommat harjoitteluolosuhteet kuin seurassa, josta pelaaja siirtyy. Urheilijan ja valmentajan tiivis henkilökohtainen suhde on yksi merkittävimpiä harjoitteluolosuhteita määrittäviä tekijöitä. Pururata, punttisali ja koripallotelineitä löytyy kyllä seurasta kuin seurasta, mutta henkilökohtaista valmennusta ei tahdo löytyä juuri mistään. Jos löytyy, niin todellisuudessa sitä löytyy nykyään enemmän pienistä seuroista.
Faktaa sanoi:
Varmasti yksi tärkeä kriteeri on myös mahdollisuus siirtyä ikäluokissa ylöspäin ja mahdollisuus pelata ylemmillä, ei välttämättä korkeimmilla, sarjatasoilla.
Pienemmissä seuroissa pelaajat joutuvat pelaamaan useammin vanhemmissa ikäluokissa ihan käytännön pakosta. Isoissa seuroissa tähän liittyy usein monenlaisia vaikeita kuvioita.
Faktaa sanoi:
En usko että kenenkään yksittäisen pelaajan päätöksiin vaikuttaa Suomen maajoukkueen potentiaalinen menestys, paitsi jos pelaaja itse kuuluu kyseiseen joukkueeseen. Tarkoitan sitä että tuskin kukaan ajattelee "jäänpähän tänne Vallilan Volttiin pelaamaan A/B-tyttöjen/poikien alueellista-/valtakunnallista 1 divaria koska se edistää Suomen maajoukkueiden menestystä tulevissa kisoissa joskus X-vuoden kuluessa".
Juu juu, kysymys onkin siitä, että onko urheilija uskaltanut asettaa itselleen tavoitteen pelata maajoukkueessa ja onko urheilijalla riittävästi ympärillään tukea auttamaan urheilijaa tämän tavoitteen saavuttamisessa. Tilanne muuttuu, jos urheilija ymmärtää, että luopumalla esimerkiksi B-tyttöjen SM-sarjan pronssimitalin tavoittelusta minun omat mahdollisuuteni päästä maajoukkueeseen paranevat. Jos treenaaminen Vallilan Voltissa ja A-tyttöjen valtakunnallisen divarin pelit ymmärretäänkin luonnolliseksi vaiheeksi johdonmukaisella ja määrätietoisella urheilijan urapolulla, niin tällainenkin valinta on mahdollinen. Ja kaiken lisäksi se on monelle fiksu ja oikea valinta.
Faktaa sanoi:
En halua teilata ajatuksiasi, mutta se mistä puhut on osa suurempaa "rakennemuutosta" joka vaatisi aika lailla seurojen ja liiton yhteiseen hiileen puhaltamista, ja sitä en näe kovin helposti tapahtuvan. Valitettavasti...
Hmm. Kiitos, ettet teilaa, vaan tyydyt epäilemään muutoksen toteutumista. Mä näen tämän niin, että ei tällaista muutosta varmaan tapahdu ikinä siinä mittakaavassa, että tällainen toiminta ja sen vaikuttimet olisivat kaikille itsestään selvät. Tulevaisuudessakin nuorten Suomen mestaruuksia voittavista pelaajista valtaosa on sellaisia, joilla ei yksinkertaisesti ole sen enempiä tavoitteita. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä tulee aina olemaan kohtuullisen paljon pelaajia, jotka tietävät olevansa uransa huipulla, kun pelaavat nuorten mestaruussarjassa ja tavoittelevat siellä menestystä. Eikä tässä ole mitään väärää!
Maajoukkueiden menestys ei kuitenkaan ole kiinni viime kädessä näistä suurista massoista, vaan maajoukkue menestyy tai on menestymättä sen mukaan, miten muutama yksilö, kourallinen pelaajia, on harjoittelunsa onnistunut hoitamaan. Toki voi ajatella, että isosta massasta nousee todennäköisemmin enemmän niitä yksilöitä, jotka ratkaisevat maajoukkueen menestyksen, mutta silti viime kädessä kysymys on vain muutamasta pelaajasta.
Mä uskon, että muutosta on tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan siihen suuntaan, että meidän järjestelmä tukee entistä paremmin niitä nuoria, jotka päättävät pyrkiä urheilijana niin pitkälle kuin pääsevät. Avainasemassa tässä on tiivis yhteistyö henkilökohtaisen valmentajan kanssa.
Faktaa sanoi:
PS. Minä uskon myös että WU-18 nousee tänä vuonna A-divisioonaan !
Erinomaista!
