Vs: B-Pojat SM-Sarja 2007-2008
valitettavasti ei sanoi:
Voi voi kun olisikin näin reilua mutta kun ei ole. Ensimmäisen karsintakierroksen jälkeen mitään rankingeja ei enää ole olemassa ja kaikki ensimmäisen kierroksen 10 lohkovoittajaa ovat saman arvoisia. Kun rankingin 5 parasta arvotaan kukin eri lohkoon ja nämä 10 lohkovoittajaa kukin kahteen niin voi syntyä kovia (esim. ranking 1+6+7) tai heikompia (esim. ranking 5+14+15) lohkoja, ja kun lohkon 2 parasta menee SM-sarjaan ei sinne välttämättä aivan kaikki parhaat kuitenkaan pääse.
Oman sekavan mausteensa kakkoskierroksen arvontaan tuo sääntö, jonka mukaan ekalla kierroksella keskenään pelanneet eivät voi kohdata tokalla kierroksella uudelleen.. Arvottuja bingopalloja saatetaan palauttaa laariin useammankin kerran..
7.2 Karsintalohkojakojen arvontaperiaatteet:
Peräkkäisillä karsintakierroksilla eivät samat joukkueet voi kohdata toisiaan uudestaan
Jos karsintalohkoissa on yhtä monta joukkuetta, noudatetaan edellä mainittua ketjutusmenetelmää sellaisenaan.
Jos karsintalohkoissa on eri määrä joukkueita (esim. ilmoittautunut vähemmän kuin 35), arvotaan lohkojen 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet kaavioon samanarvoisina joukkueina.