Koripallo.com

B-tytöt SM 2013-2014

Viestejä
51
Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Pahoittelut huonoista sananvalinnoistani jos loukkasin joitain lukijoita. Itsellä, ja ehkäpä muutamalla muulla on ollut sellainen käsitys että PeKa, TuRi ja Kerava olivat ne etukäteen ajatellen heikoimmat joukkueet. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, osoittivat nämä joukkueet että kuuluvat sarjaan.

Olen aidosti iloinen että nämä em. mainitut joukkueet pärjäsivät hyvin ensimmäisellä kierroksella, vaikka kaikille ei voittoja suotukaan. Muutaman seuraavan kierroksen jälkeen olemme varmasti viisaampia voimasuhteista. Ja hyvässä valmennuksessa kaikki joukkueet kehittyvät paljon kauden aikana, joten keväällä pelit varmasti näyttävät erilaiselta kuin nyt.
 

tasainen sarja

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Kyllähän ensimmäinen kierroskin sen jo osoitti, että sarja tulee olemaan kohtuullisen tasainen. Toki siinä auttoi jonkun verran varsinkin Keravan ja TuRi:n osalta, että heidän pelkkään karsintaan alunperin arvioidut vahvimmat pelurit pelasivat myös tässä ensimmäisessä sarjapelissä.

PeKa:n osalta varmaan aika moni ei osaa arvioida miten paljon KTP:stä sekä Kouvoista siirtyneet tytöt auttavat muuten jo hyvää runkoa pärjäämään ainakin sarjan heikoimmille joukkueille, joihin myös Huima on laskettavissa. Sehän tippuu sarjan heittopussiksi, jos Nurmi malttaa olla peluuttamatta ykköspelaajaansa sekä naisten SM-sarjassa että tässä B-tyttöjen SM-sarjassa.

Namika/KaPo yllätti olemalla noin ylivoimainen Honkaa vastaan, vaikka karsinnoissa peli päättyi toisin päin ja nyt ehkäpä parhaalla NaKo:laisella ei ollut kovin hyvä heittopäivä. Vahvimmaksi mestarisuosikiksi itseään tuolla pelillä ja mahdollisilla lisävahvistuksillaan ovat jo nyt viemässä. Mutta katsotaan tosiaan pari seuraavaa kierroksta ja arvioidaan sitten enempi muuten voimasuhteita.
 
Viestejä
12
Vs: B-tytöt SM 2013-2014

joo, kyllähän PeKan avausviisikossa näyttää olleen neljä entistä KTP:n pelaajaa. Ja isoilla minuuteilla näyttävät pelanneen. Kotkassa vaan parhaat tytöt siirtyy PeKaan ja pojat KTP:hen. Kiinnostava sarja varmasti tulossa. :)
 
Viestejä
1 168
Vs: B-tytöt SM 2013-2014

tasainen sarja sanoi:
Namika/KaPo yllätti olemalla noin ylivoimainen Honkaa vastaan, vaikka karsinnoissa peli päättyi toisin päin ja nyt ehkäpä parhaalla NaKo:laisella ei ollut kovin hyvä heittopäivä. Vahvimmaksi mestarisuosikiksi itseään tuolla pelillä ja mahdollisilla lisävahvistuksillaan ovat jo nyt viemässä. Mutta katsotaan tosiaan pari seuraavaa kierroksta ja arvioidaan sitten enempi muuten voimasuhteita.

Tuosta pelistä on huomattava että Hongalta oli poissa kaksi ehdotonta avainpelaajaa. Vaikka Honka onkin pelaajakaartiltaan hyvin laaja, heidän poissaolonsa tuntui erityisesti sisäpelaajien puolustuksessa ja heittovoimassa. Hongan peli sakkasi erityisesti sisäpuolustuksen osalta ja pidempi vierasjoukkue pääsi rankaisemaan korin läheltä kovalla prosentilla.

Poissaolojen lisäksi kaksi muuta espoolaisittain tärkeää pelaajaa oli vajaakuntoisina. Piste-ero kasvoi suureksi, mutta se ei kerro joukkueiden välisestä tasoerosta koko totuutta. Vain sen mikä tilanne oli eilen noilla kokoonpanoilla.

Joka tapauksessa hyvä ja tasainen sarja on tulossa. Yllätyksiä varmaankin nähdään suuntaan jos toiseen. PeKan vierasvoitto oli erityisen huomionarvoinen esitys.

Pystyyköhän kukaan veikkaamaan runkosarjan neljää parasta oikein oikeassa järjestyksessä?
 

aksa

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

helanheittäjä sanoi:
joo, kyllähän PeKan avausviisikossa näyttää olleen neljä entistä KTP:n pelaajaa. Ja isoilla minuuteilla näyttävät pelanneen. Kotkassa vaan parhaat tytöt siirtyy PeKaan ja pojat KTP:hen. Kiinnostava sarja varmasti tulossa. :)

Hyvänoloinen ryhmä näyttää olevan.
Ryhmässä on siis kaksi kesällä KTP:stä siirtynyttä tyttöä. Muuthan ovat siirtyneet jo pari vuotta aiemmin.
Oikea ryhmä SM-sarjassa, mutta ranking-paikka taisi sittenkin tulla kabinetissa "väärin" perustein.
Tuskin kahden tytön siirto oikeuttaa toisen saamaan toiselta seuralta paikan.
 

ToukoPouko

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Ennusteita tulevan viikonlopun peleihin?
Miten kokoonpanoihin vaikuttanut nyt alkaneet A-tyttöjen sarjat ja eteläisen alueen syyslomat?

Ankka sanoi:
Hiukan yhteenvetoa ensimmäisestä kierroksesta. SBG otti odotetun voiton TuRista, tosin TuRi sinnitteli tilastojen valossa yllättävänkin pitkään pelissä mukana. BC Nokia vei EBT:tä yllättävän isonumeroisessa ottelussa. ToPon ja Keravan ottelu ei päässyt klassikoiden joukkoon tasoltaan. Keravalle iso peukku että piti ottelun tasaisena ja jännittävänä aina viimeiselle minuutille asti.

Itselle kierroksen iloisin yllätys oli PeKan voitto Huimasta. Toivottavasti PeKa jatkaa jatkossa samaa rataa. Päivän kovimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin HNMKY/KaPo eli NaPo, joka pöllytti Hongan kahden enakkosuosikin kohtaamisessa.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että ns. heittopussit osoittivat että kuuluvat sarjaan, vaikka osa pääsikin sinne ehkä helpomman kautta. Myös kovat osoittivat olevansa kovia, ja vaikka sarja on vielä nuori, niin aika vaikea kuvitella kevään pudotuspelejä ilman NaPoa, Honkaa, BC Nokiaa.

Pari viikkoa taukoa peleistä ja sitten homma jatkuu.
 

qwee

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

ToukoPouko sanoi:
Ennusteita tulevan viikonlopun peleihin?
Miten kokoonpanoihin vaikuttanut nyt alkaneet A-tyttöjen sarjat ja eteläisen alueen syyslomat?

Hmmhh, miksi syyslomien tarvitsisi vaikuttaa kokoonpanoihin...?
 

ei kai pitäisi

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Niin eipä kai syyslomien pitäisi enää vaikuttaa mitenkään B-iässä, mutta kummasti sitä porukkaa vaan siihen aikaan vielä reissaa vanhempien mukana jonnekin etelään lomailemaan. Varmaan siihen toki vaikuttaa myös valmentajien ehdottomuuskin, että annetaanko lupaa pelikauden keskellä miten reissailla.

Tuskinpa kukaan täällä silti paljastelee etukäteen joukkueidensa poissaoloja, joten voidaan sitten vasta sunnuntaina tilastoista arvailla johtuuko jonkun tärkeän pelaajan poissaolo syyslomasta vai loukkaantumisesta/sairastumisesta. Tietämättä näistä veikkaukset sunnuntain voittajiksi ovat Honka, Kerava, Namika/KaPo, ToPo ja yllättäen PeKa.
 

VoiElämä

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Kuka täysijärkinen muka ei jättäisi junnupeliä väliin ja menisi lomalle etelään jos joku maksaa matkan? Valot päälle nyt.
 

ei kai pitäisi

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Tottakai tytöt ja pojat menevät vanhempiensa kanssa syyslomareissuille, en sitä epäilekään. Sitä lähinnä tarkoitin, että varmaan joukkuekohtaisesti siitä riittää vaan keskustelua, että mihin ajankohtiin vanhemmat lomareissujaan pistävät eli keskelle kautta vai pelikauden ulkopuolelle. Jossain joukkueissa ollaan sen suhteen ehdottomampia kuin toisissa joukkueissa.

Alkuperäinen kysymyshän oli kysellä onko joukkueilla paljon näitä poissaoloja nyt, joten varmaan joillain ainakin on. Palataan silti keskusteluun itse aiheesta eli peleistä.
 

tarkkailja x

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Tottakai vanhempien valitsemat matkat vaikuttaa, vaikuttaahan maajoukkueleiritkin :). Monesta joukkuueesta on avainpelaaja/pelaajia pois kuun lopussa, kun Riikassa leiri.

Ketkä vie sunnuntaina? Onko enää altavastaajia?


ei kai pitäisi sanoi:
Niin eipä kai syyslomien pitäisi enää vaikuttaa mitenkään B-iässä, mutta kummasti sitä porukkaa vaan siihen aikaan vielä reissaa vanhempien mukana jonnekin etelään lomailemaan. Varmaan siihen toki vaikuttaa myös valmentajien ehdottomuuskin, että annetaanko lupaa pelikauden keskellä miten reissailla.

Tuskinpa kukaan täällä silti paljastelee etukäteen joukkueidensa poissaoloja, joten voidaan sitten vasta sunnuntaina tilastoista arvailla johtuuko jonkun tärkeän pelaajan poissaolo syyslomasta vai loukkaantumisesta/sairastumisesta. Tietämättä näistä veikkaukset sunnuntain voittajiksi ovat Honka, Kerava, Namika/KaPo, ToPo ja yllättäen PeKa.
 
Viestejä
51
Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Toinen kierros pelattu, joten hiukan yhteenvetoa alla.

Hienoa PeKa, nyt jäi jalkoihin BC Nokia tasaisessa ja vähäkorisessa ottelussa. Huima otti avausvoiton ponnettoman Keravan kustannuksella. TuRi piti ToPoa tiukoilla, olkoonkin että ToPolta puuttui pari peluria. Kyllä se voitto TuRillekin tässä sarjassa vielä ennen joulutaukoa tulee.

Espoon paikalliskamppailun vei tiukan taiston jälkeen Honka ottaen näin avusvoittonsa. HNMKY/KaPo jatkoi vakuuttavaa menoaan pöllyttämällä SBG:n melkein 40 pinnalla.

Mitä sitten?
No ainakin PeKan voitot ovat tehneet PeKasta varteenotettavan tekijän sarjassa, hienoa. Melkein kaikki ottelut olivat tasaisia, ja useat ottelut ratkesivat vasta loppuminuuteilla, tämä lupaa hyvää sarjaa. Ja vielä lopuksi, onhan se NaPo kova, ei siitä pääse mihinkään.

Ja eikun odottelemaan ensi viikonlopun otteluita.
 

vaihtelu virkistää

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Peka sotkee mukavasti ennakkosuosikki-pakkaa ;)
 

YounGhoopkalkkuna

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Kylläpäs PeKa on yllättänyt meidät kaikki, olen ymmärryksestä pyöreä
 

murkina

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

jep oot oikeessa younghoop kalkkuna, peka on ollut hyvä
 
Viestejä
1 168
Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Sarja on edennyt viiden kierroksen verran. Viimeinen rästiottelu Pekan ja HNMKY/KaPon kesken on vuorossa torstaina. Huimalla ja Hongalla on jo kuusi peliä pelattuna. Sarjan puolivälin rajapyykki saavutetaan 1. joulukuuta eli muutaman viikon kuluttua.

Sarjataulukko näyttää tässä vaiheessa ehkä hiukan yllättävältä:

1. ToPo 5/0 10
2. HNMKY/KaPo 4/0 8
3. Peli-Karhut 4/0 8
4. Tapiolan Honka I 3/3 6
5. SB-Girls 1 2/3 4
6. Äänekosken Huima 2/4 4
7. Keravan Energia Team 2/3 4
8. BC Nokia 2/3 4
9. Espoo Basket Team 1 1/4 2
10. TuRi 0/5 0

PeKa on ollut varmasti sarjan iloisin yllättäjä. Hyvin ovat pelanneet myös molemmat hesalaisjoukkueet. Moni odotti Hongalta vahvempaa alkua. Toisaalta Huima ja Honka ovat olleet liikkeellä ei-ihan-parhailla kokoonpanoillaan.

Kolmen kärjen jälkeen on tasaista, eikä kukaan ole vielä pudonnut muiden vauhdista. Seuraavien kierrosten pelit antavat paljon lisävalaistusta, kun mm Kerava ja EBT kohtaavat. SBG:llä on tulossa mielenkiintoiset ottelut PeKaa ja BC Nokiaa vastaan. Hongan ja ToPon kohtaaminen on yksi tulevan viikon odotetuimpia mittelöitä. Toivottavasti molemmat pääsevät paikalle ehjillä rostereilla.
 

yllätystä tai ei

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Onhan sarjataulukossa tässä vaiheessa yllätyksiä, vaikka toisaalta itse asiassa Namika/KaPo ja Peka ovat olleet ainoat joukkueet, joilla parhaat pelaajat ovat pelanneet kaikki ottelut tähän mennessä. Oikeastaan kaikilla muilla joukkueilla on ollut yllättävän paljonkin poissaoloja ja sitä myötä pelien taso ei ole ollut kovinkaan korkea ensimmäisten kierrosten aikana.

ToPo on päässyt sarjajohtoon osin helpon sarjaohjelman sekä vastustajien pelaajapuutosten takia. Ensi viikonloppuna on kieltämättä mielenkiintoinen ToPo-Honka -peli, joka mittaa molempien joukkueiden tasoa aika hyvin. Jos Hongalla on pelin jälkeen jo neljä tappiota tässä vaiheessa kautta, niin paineet nousevat kyllä sillä suunnalla.

Muista joukkueista BC Nokia ja EBT ovat olleet pettymyksiä, mutta molemmat ovat ehkä kaikkein eniten kärsineet avainpelaajiensa poissaoloista. Kaikkien parhaiden ollessa heillä kokoonpanossa, molemmat pystyvät kaatamaan jopa tällä hetkellä voittamattomalta tuntuvan Namika/KaPo:n.

Mielenkiintoinen peli on myös ylihuominen Peka-Namika/KaPo peli, jossa ehkä vihdoinkin tuhkimotarina saa vähän realistisuutta eli PeKa kokee ensimmäisen tappionsa.
 
Viestejä
51
Vs: B-tytöt SM 2013-2014

yllätystä tai ei sanoi:
Onhan sarjataulukossa tässä vaiheessa yllätyksiä, vaikka toisaalta itse asiassa Namika/KaPo ja Peka ovat olleet ainoat joukkueet, joilla parhaat pelaajat ovat pelanneet kaikki ottelut tähän mennessä.

Itse asiassa ei NaPo ole pelannut parhaalla kokoonpanollaan kuin ensimmäisessä Honka-ottelussa, tosin Wartista siirtynyt pelaaja ei ollut vielä mukana kokoonpanossa. Yksi avausviisikon pelaaja ollut Honka-pelin jälkeen koko syksyn telakalla, ja Kerava ottelussa NaPo joutui pelaamaan ilman myös toista isoilla minuuteilla aiemmin pelannutta pelaajaansa. Joten ei ole yhtään varmaa että PeKan "tuhkimotarina" tulee päättymään torstaina. Myös Honka joutuu pelaamaan siipirikkoisena ToPoa vastaan ensi sunnuntaina. Ja kyllä esim. Huima kärsii paljon avainpelaajiensa loukkaantumisista. Joukkueurheilussa pelataan aina niillä pelaajilla, jotka ovat käytettävissä, joten aika turhaa spekuloida miten ottelut olisivat päättyneet jos se ja se olisi pelannut. Eihän sitä tiedä ketä pelaajia milläkin joukkueella keväällä on käytettävissä, kun näitä loukkaantumisia tuppaa vain koriksessa tulemaan.

Itse odotan tiukkoja otteluita sunnuntaina yllämainittujen otteluiden lisäksi Keravan ja EBT:n kohtaamisesta, PeKan ja SBG:n mittelöstä sekä Huiman ja Nokian välienselvittelystä. Nämä ottelut voivat kääntyä kumpaan puoleen tahansa. NaPo hoitelee TuRin sunnuntaina, sen verran tasoeroa joukkueiden välillä on.

Eli odotettavissa taas mielenkintoinen viikonloppu, ja toivottavasti saadaan taas pari yllätystulosta mukaan.
 

vakavaa

Vs: B-tytöt SM 2013-2014

Hillitöntä spekulaatiota kokoonpanoista! Mikään ei ole niin vakavaa kuin B-tyttöjen SM-sarja!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös