Koripallo.com

Bisons 2025-26

Valitettava tapaus ja tyhmästi toimittu Kokolta, kun hyppäsi rattiin humalassa.
Tuollaisessa humalatailassa ei harkintakyky usein ole paras mahdollinen. Ei myöskään tiedä onko taustalla muitakin ongelmia, vaikea sanoa, ja turha siksi spekuloida.

Mutta oli pakko osallistua keskusteluun, kun rupesi kiinnostamaan erilaiset standardit/odotukset eri työtehtävissä.

Ministeristä joku mainitsi jotain. Suomessa on törttöilleitä ministereitä, ja onpa joku törttöilyiden jopa tuomioidenkin jälkeen nimetty vielä uudelleen. esimerkkinä nyt vaikkapa Vapaavuori. Lähtökohtaisesti kuitenkin ministeriltä Suomessa odotetaan, että olisi "rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu", eli en tiedä miten tuo siihen suhteutuu.

Yritysten toimitusjohtajilla kriteerit ovat korkeammalla. Heillä on usein toimitusjohtajasopimus, ei normaali työsopimus.

Sen sijaan työntekijöitä harvoin irtisanotaan, jos tapahtuma ei suoraan liity työtehtäviin tai vaaranna työtehtäviä. Esimerkiksi bussikuski, joka jää kiinni rattijuopumuksestaan saanee potkut. Todennäköisesti näin käy myös, vaikka tuo olisi tapahtunut vapaa-ajalla.

Mutta jos S-marketin hyllyjen täyttäjä tai päiväkotityöntekijä, jonka toimenkuvaan ei kuulu auton kuljettaminen, jää tuollaisesta kiinni, ei se todennäköisesti olisi irtisanomisperuste.

Usein myös työnantajalla on velvollisuus antaa varoitus, ennen mahdollista suoraa irtisanomista. Alkoholin aiheuttamissa ongelmissa työnantajilla on usein myös velvollisuus ohjata työntekijä hoitoon.

Kokko on rivipelaaja, jonka palkka lienee jopa alempi kuin päiväkotityöntekijällä tai S-marketin hyllyjen täyttäjällä, ja jonka työtehtäviin ei liity autolla ajaminen. Jos tämä on ensimmäinen kerta kun näin käy, en ole ihan varma onko perusteita irtisanoa työsuhde.

Tähän kysymykseen liittyy myös se, että näissä julkisissa keskusteluissa usein myös ihmetellään, että joku henkilö on palkattu tehtävään, vaikka jokus aiemmin on tuomittu rikoksesta. Onko näillä kirjoittajilla näkemys, että jos on tuomittu rikoksesta, ei sitten loppuelämänsä aikana saisi enää tehdäkään mitään töitä? Vai onko sellaisia töitä joita saa tehdä, ja sellaisia joita ei saa?

Valitettava tapaus. Toivottavasti Kokko oppii virheestään.
 
Ammattiurheilijan tapauksessa seuraamukset törkeästä rattijuopumuksesta syntyvät ihan eri kriteereillä kun duunarilla tai edes toimarilla. Korisliigapelaajillakin (kuten myös divaripelaajilla) on velvollisuus sitoutua niin SUEK:n sääntöihin kuin FIBA:n kurinpitosääntöihin kuin todennäköisesti myös seuran eettisiin sääntöihin.

Suomen lainsäädännön mukaan työsuhteen voi päättää (joka on eri asia kuin työsuhteen irtisanominen) luottamuspulan vuoksi. Juuri tuon luottamuspulan kriteeristö on ammattiurheilijalla erilainen kuin suurimmassa osassa muita ammatteja.

Ammattiurheilijan luottamuspula voi johtua esimerkiksi siitä että urheiljan teko vahingoittaa seuran mainetta, pelaaja ei osoita katumusta tai että sääntörikkomus on toistuva. Pelaajasopimuksessa voi olla näitä kriteerejä koskevia ehtoja. Seuralla voi olla mahdollisuus sulkea pelaaja joukkueen toiminnasta, jonka aikana palkanmaksu voidaan keskeyttää (tuota en saanut varmistettua). Eli vaikkei seura edes päättäisi pelaajasopimusta, niin tilanne voi muuttua sellaiseksi, että pelaajan kannattaa lähteä etsimään uutta seuraa tai jopa uutta ammattia.

Veikkaan että Kokko suljetaan joukkueen toiminnasta määräajaksi, mutta sopimusta ei ehkä päätetä. Ilman seuraamuksia Kokko ei voi tästä selvitä mikäli Bisons meinaa vielä kaikkien kumppanien kanssa toimia tasavertaisena kumppanina ja uskottavana ammattiurheiluseurana.

Kokon kannalta hyvää tilanteessa on se, että Loimaalla taitaa olla junnut eri yhdistyksessä. Junnutoiminnassa lähtö tulisi aivan saman tien.
 
Kyllä tämän seura saa poliisilta/käräjäoikeudesta tietää samantien toi on ihan höpö höpö puhetta että nyt vasta seura tietää tästä......
Ei tietystikään saa, tällainen olisi laitonta.

Eri asia sitten, jos olisi vaikkapa taksikuski ja poliisi peruuttaisi ammattipätevyysluvan.

Syytteen nostaminen on julkista tietoa, mutta silloinkin pitäisi osata tietää kysyä käräjäoikeudesta (oikeasta sellaisesta) tietyn henkilön syytettä.
 
Kyllä tämän seura saa poliisilta/käräjäoikeudesta tietää samantien toi on ihan höpö höpö puhetta että nyt vasta seura tietää tästä......
Työnantaja ei tietosuojalainsäädännön mukaan saa tietoonsa esim. pelaajan terveyteen liittyviä tietoja terveydenhuollosta tai oikeusasioita käräjäoikeudesta tai poliisilta. Ja vaikka työnantaja (eli tässä tapauksessa seura) saisi jotain tietoja vaikkapa pelaajalta itseltään, ei työnantaja voi kertoa tietoja eteenpäin julkisesti ilman pelaajan antamaa lupaa. Eli jos Kokko kieltäisi oman tilanteensa tiedottamisen, niin asiaa ei lain mukaan voi tiedottaa rikkomatta lakia. Tämä on yksi syy minkä takia yksittäisten pelaajien tilanteesta viestitään joskus kovin vähän (toki syitä on muitakin).

Esim. jenkkipelaajan sopimusten päättäminen loukkaantumisen vuoksi voi olla tieto jonka jakamista pelaaja ei salli, sillä se voi olla hänen uuden sopimuksen ja uran jatkumisen kannalta kriittinen asia.

Monasti kyse ei ole siitä etteikö seura haluaisi viestiä, vaan siitä että yksittäisellä ihmisellä on EU:ssa erittäin iso valta siihen miten häntä koskevaa yksilöivää henkilötietoa jaetaan. Tämä pätee myös Kokon tapaukseen.
 
Viime vuonna siis 2024 rattijuoppoja kärysi 14.600 ! En tiedä ketkä olivat vapaa-ajalla
ja kuinka paljon näitä oli. En tiedä enkä löytänyt yhtään irtisanottua.

Niin tai näin, tässä yksi esimerkki :Linja-auton kuljettaja kärysi ratista vapaa-ajallaan.
Hänet irtisanottiin , mutta työtuomioistuin purki päätöksen. Syynä kuljettaja oli
vapaa-ajallaan ja toisekseen muuten toiminut töissään moitteetta.
 
Eikös tämä tapahtuma ole ollut 1/2025 ja Bisons julkaissut Kokon 2025-2026 sopimuksen 4/2025?
Eli tapahtuma on ollut jo sopimusta tehdessä Bisonsien tiedossa?
Eli ovat arvioineet ja miettineet tilanteen jo silloin 4/2025?
 
Eikös tämä tapahtuma ole ollut 1/2025 ja Bisons julkaissut Kokon 2025-2026 sopimuksen 4/2025?
Eli tapahtuma on ollut jo sopimusta tehdessä Bisonsien tiedossa?
Eli ovat arvioineet ja miettineet tilanteen jo silloin 4/2025?
Niin, jos olet edes lukenut Bisonsin tiedotteen asiasta, siinähän sanottiin tilanteen tulleen perjantaina täytenä yllätyksenä. Mikä on tietenkin Kokon puolelta ikävä temppu, ettei ole kertonut ja tuskin seurajohdossa on kauhean hyvällä katsottu koko tilannetta ja myös sen piilottelua.

Tänään sitten nähdään, onko Perholla suoraselkäisyyttä.
 
Bisonsien lakitoimisto Lakikoski ei suostu lakien ja työtoimioistuimen
päätösten vastaisiin toimiin.
Jos annetaan potkut, niin aivan varmasti päätös riidautetaan ja Bisons
maksaa. Ei mitään järkeä !
 
Viime vuonna siis 2024 rattijuoppoja kärysi 14.600 ! En tiedä ketkä olivat vapaa-ajalla
ja kuinka paljon näitä oli. En tiedä enkä löytänyt yhtään irtisanottua.

Niin tai näin, tässä yksi esimerkki :Linja-auton kuljettaja kärysi ratista vapaa-ajallaan.
Hänet irtisanottiin , mutta työtuomioistuin purki päätöksen. Syynä kuljettaja oli
vapaa-ajallaan ja toisekseen muuten toiminut töissään moitteetta.
Ajoiko kaikki nuo 14.600kpl yli kahden promillen humalassa punaisia päin kaupungin keskustassa?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös