Valitettava tapaus ja tyhmästi toimittu Kokolta, kun hyppäsi rattiin humalassa.
Tuollaisessa humalatailassa ei harkintakyky usein ole paras mahdollinen. Ei myöskään tiedä onko taustalla muitakin ongelmia, vaikea sanoa, ja turha siksi spekuloida.
Mutta oli pakko osallistua keskusteluun, kun rupesi kiinnostamaan erilaiset standardit/odotukset eri työtehtävissä.
Ministeristä joku mainitsi jotain. Suomessa on törttöilleitä ministereitä, ja onpa joku törttöilyiden jopa tuomioidenkin jälkeen nimetty vielä uudelleen. esimerkkinä nyt vaikkapa Vapaavuori. Lähtökohtaisesti kuitenkin ministeriltä Suomessa odotetaan, että olisi "rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu", eli en tiedä miten tuo siihen suhteutuu.
Yritysten toimitusjohtajilla kriteerit ovat korkeammalla. Heillä on usein toimitusjohtajasopimus, ei normaali työsopimus.
Sen sijaan työntekijöitä harvoin irtisanotaan, jos tapahtuma ei suoraan liity työtehtäviin tai vaaranna työtehtäviä. Esimerkiksi bussikuski, joka jää kiinni rattijuopumuksestaan saanee potkut. Todennäköisesti näin käy myös, vaikka tuo olisi tapahtunut vapaa-ajalla.
Mutta jos S-marketin hyllyjen täyttäjä tai päiväkotityöntekijä, jonka toimenkuvaan ei kuulu auton kuljettaminen, jää tuollaisesta kiinni, ei se todennäköisesti olisi irtisanomisperuste.
Usein myös työnantajalla on velvollisuus antaa varoitus, ennen mahdollista suoraa irtisanomista. Alkoholin aiheuttamissa ongelmissa työnantajilla on usein myös velvollisuus ohjata työntekijä hoitoon.
Kokko on rivipelaaja, jonka palkka lienee jopa alempi kuin päiväkotityöntekijällä tai S-marketin hyllyjen täyttäjällä, ja jonka työtehtäviin ei liity autolla ajaminen. Jos tämä on ensimmäinen kerta kun näin käy, en ole ihan varma onko perusteita irtisanoa työsuhde.
Tähän kysymykseen liittyy myös se, että näissä julkisissa keskusteluissa usein myös ihmetellään, että joku henkilö on palkattu tehtävään, vaikka jokus aiemmin on tuomittu rikoksesta. Onko näillä kirjoittajilla näkemys, että jos on tuomittu rikoksesta, ei sitten loppuelämänsä aikana saisi enää tehdäkään mitään töitä? Vai onko sellaisia töitä joita saa tehdä, ja sellaisia joita ei saa?
Valitettava tapaus. Toivottavasti Kokko oppii virheestään.