Honka voittaa
Vs: C-pojat 2016-17
Runkosarja pelattu ja mukavasti jännitys säilyi loppuun asti. Kuka vaan voi voittaa kenet tahansa ja sarjataulukkojen muodostustakin päästiin ihmettelemään.
Eilen Malmilla saatiin ilmeisesti hyviä, poikia kehittäviä pelejä ja myös hieno yllätysvoitto.
Joensuussa taisteltiin Katajan ja Hongan jatkosta, joka päättyi EBT:n voittoon. Kilpailullisesti kuitenkin Honka tulee tuuristaan huolimatta todennäköisesti haastamaan itsensä mukaan kärkikahinoihin.
Killan koululla Kerava kouli kumppaneitaan kunniakkaasti. Lopputurnauksen lisäksi toivotaan menestystä myös taustajoukkojen kollille.
Heinolassa nähtiin jälleen sarjajärjestelmän voima ja Brädin soidessa saatiin toiselle HNMKY:lle finaalipaikka. Onnittelut! Mielenkiintoista nähdä, reagoidaanko Helsingin keräilyseuroissa jotenkin tapahtuneeseen menestyskupruun.
Salon yllätyksettömimmän esityksen tarjosi Honkayleisö asiantuntevilla ja rakentavilla kommenteillaan. Salon esitys ailahtelevaa ja Pyrinnöllä loukkaantumishuolia. Molemmilta kuitenkin ajoittain erittäin hienoa ja tehokasta peliä. Kaikki kolme joukkuetta vahvoilla toukokuun mellakassa.
Erittäin mielenkiintoista nähdä, miten eri osapuolten pää kestää toukokuussa, kun Susicenterin valtaa kevät, tuomareiden talenttiklinikka ja mahdoton määrä sm-pelejä. Toivottavasti pelaajat pelaavat, tuomarit tuomaroi ja yleisössäkin ymmärretään, ketä varten pelataan.