Turha sitä on vinkua että joku ei ole joukkue pelaaja. Jos joku on päättänyt että omat tehot ovat tärkeimmät. Ja seura sen hyväksyy ja antaa vain miesten heittää. Niin silloin on nähdäkseni 2 vaihtoehtoa muilla. Joko hyväksyä että toiset haluavat tehdä pisteitä ja lopettaa vinkuminen. Tai lähtä heitto kisaan mukaan ja linkoaa heti kun näkee raudan.
Se että onko se järkevää tuloksellisesti päättää seura.
Turha se on vinkua kun meidän Laurille ei tule riittävästi heittoja.
Hihii. Vinkumista. Vaan kenen vinkumista? 'Meidän Laurihan' on ollut tarkkana sen kanssa että ei koskaan itse vingu, mitään, vaikka mieli ehkä tekisi. Tai sitten ressukalla on vaan suu niin täynnä pupun ruokaa, että vinkukin on jumittunut kurkkuun. Toistaiseksi vinkumista on esiintynyt lähinnä kai niiden ihmisten taholta, jotka ovat sivusta seuranneeet ja kommentoineet Laurin ja Chicago Bullssin seikkailuja viimeiset kolmisen vuotta. Kuten minä itsekin välillä.
Leikitään ajatuksella, että meillä on lätkäpakki, joka tuotuaan kiekon puolen kentän yli, 80–90% prosenttisesti yrittää ratkaisua aina itse, joko ajaa tai laukoo. Syöttöä ei lähde edes vapaaseen tekopaikkaan, paitsi joskus harvoin, ja silloin aina liian myöhään. Riippumatta siitä kuinka lahjakas maalintekijä tämä pakkimme on, kuka ihme haluaisi hänet joukkueeseensa.
Koris on laji, missä enemmän pisteitä tehnyt joukkue yksinkertaisesti voittaa. Sääntöjen mukaan molemmissa pelaavissa joukkueissa on viisi pelaaja, joten sellainen peluri, jolle pallosta luopuminen=syöttö ei missään tilanteessa ole kovin mielekkäältä tai luontevalta tuntuva vaihtoehto, saa periaatteessa vastaansa 5 puolustajaa joka hyökkäyksessä. NBA:ssa on paljon pelaaja, jotka ovat niin lahjakkaita pelureita, että he pystyvät tässäkin tilanteessa skoraamaan, mutta mitä ennustettavampaa heidän pelaamisensa on (toi ei periaatteessa syötä), sen helpompi heitä on joukkueena puolustaa, ja sitä pienemmäksi heidän heittoprosenttinsa putoaa. Samaa tahtia putoaa joukkuetovereiden motivaatio pelata heidän kanssaan illasta toiseen.
Jos lähtökohtana on 'lupa' pelata koripalloa ajatuksella, että kyseessä ei perimmältään olekaan joukkueurheilu, vaan oman joukkueen sisäiset heittoskabat, lopputuloksena ei ole voittavaa koripalloa, ei varsinkaan kun vastus yhtään kovenee. Varoittavana esimerkkinä James Harden. Tai Jenkit viime MM-kisoissa. Chicagossakin tätä turhaa kokeilua on nyt jo huolella jonkun aikaa jatkettu karmein tuloksin.
Lisäksi loputon isolation-koris on v***n puuduttavaa katsottavaa. Mikä ei ole pieni asia, sillä NBA on tietysti tarkoitettu puhtaaksi viihteeksi. Katukorista on kiva pelata. Ei sitä kukaan jaksaisi katsoa kokonaista kautta. Se vaan näyttää tyhmältä ajanhukalta, katsojallekin, kun monta aikuista ammattiurheilijaa juoksee tyhjän panttina kenttää edestakaisin.
Eli ilman muuta meidän on perusteltua vinkua tuskaamme – meidän katsojien – jos Lauri ei saa Chicagon hyökkäyspäässä säännöllisesti tarpeeksi kosketuksia palloon. Huonojen tapojen tai puupäisen yksinpelaamisen matkiminen ei tuo tähän asiantilaan mitään toivottua tai järkevää muutosta. Toivottavasti uusi päävalmentaja tuo!