Vs: Chicago Bulls: Rebuild
Mainiot kolme erää Laurilta. Neljäs olikin sitten vähemmän mainio. Ja ei siitä voi (aina) syyttää kanssapelaajia. Markkaselle tuli muutamia pahoja nukahduksia varsinkin puolustuspäässä viime minuuteilla. Esim. jump ball -tilanne (3.33 aikaa jäljellä) missä Sunsilla 1sek hyökkäysaikaa. Len tyrkkää pallon Warrenille, joka heittää sen tietysti koriin. Siinä tilanteessa Markkanen nukkui pahasti. Korista tuli samalla ottelun voittokori.
Markkasen suuri heikkous hyökkäyspäässä on pelinlukutaito. Lauri ei vielä osaa lukea puolustajaa/puolustusta, jonka vuoksi varsinkin pallottomana liikkuminen on huonoa, ja siten vapaaksi pääseminen ei kovin usein onnistu omin asein. Paljon on saanut lukea, että Markkaselle ei syötetä, mutta kun katsoo tarkkaan pelejä, niin voi huomata, että syöttökulman ovat usein todella pienet. Ja usein siinä on syynä juuri se, että Markkanen ei liiku pallottomana vapaasen paikkaan (ei lue puolustajaa/puolustusta), vaan seisoo paikallaan yleensä kaaren takana. Siitä hyvänä esimerkkinä tilanne viime yöltä, jossa Holiday ajaa korille kun aikaa 43sek jäljellä. Markkanen saman puolen laidassa, mutta ei tee liikettäkään pelatakseen itsensä vapaaksi. Siihen olisi riittänyt pari askelta ylös tai alas, sillä Laurin puolustaja Jackson käänsi takaraivonsa Laurille, seisoen tosin syöttölinjalla. Nyt Markkanen tyytyi katsomaan miten Holidayn käy, ja siinähän kävi lopulta huonosti > pallon menetys. Tilanne taisi olla silloin 110-103, ja vielä mahdollisuus jopa voittoon.
Myös miss matcheissa se pallon saaminen Laurille korin alle ei ole myöskään helppoa, johtuen edelleen Laurin heikohkosta kyvystä raivata itselleen sellainen asema,missä etu on Laurilla ja syöttöikkuna on siksi auki. Asioilla on usein myös se toinenkin puoli.
Kaikesta huolimatta Markkanen on kehittynyt huimasti kauden mittaan monessa asiassa, ja jos/kun kehitys tuosta vaan jatkuu, niin ei ole mitään syytä olla uskomatta, että Laurista on tulossa iso stara NBA:ssa tulevina vuosina. Seuraava askel voisi olla oppia voittamaan, eli ratkaisemaan pelejä tiukassa paikassa. Siis pienin askelin kohti oikeata staraa.