Joo, toki on selvää että Detroit ja nyt Houston -peleissä puolustus ei ole ollut sillä tasolla, mitä on aikaisemmin kauden aikana nähty. Puolustuksessa on paljon huolimattomuutta yksityiskohdissa ja puolustuskonsepti ei ole toiminut odotetusti.. Mutta en olisi tuon suhteen ihan niin huolissaan kuin useammat kirjoittajat täällä. Kuten Juzo jo totesi, niin puolustus on todistetusti toiminut. Eikä Milwaukee -pelistäkään ole vasta kuin viikko aikaa.
Kunhan tuohon saadaan Garland ja Lauri takaisin, niin rotaatiot palautuvat entiselleen ja uskoisin että se jo tulee poistaamaan paljon noita puolustuksen yksinkertaisia kommunikointivirheitä. Nyt esimerkiksi Houston -pelin kolmen viimeisen minuutin aikana nähtiin pari ihan karmeaa kommunikointivirhettä pick-and-roll -puolustuksessa ja Houston nosti helpot layupit. Bickerstaff ei ollut kovin tyytyväinen noihin puolustuksiin.
Lisäksi puolustuksen osalta pitää huomioida, että nyt viimeisimmissä peleissä Love ja Osman ovat pelanneet 10min yli kausikeskiarvonsa. Tuo on ollut hyökkäyspelaamisen takia pakotettu tarve Garlandin poissaollessa, mutta tottakai se näkyy raakasti puolustuspäässä. Jossain peleissä nämä herrat pystytään piilottamaan paremmin puolustuspäässä, mutta Houstonilta ei löytynyt oikein sopivia matchuppeja kun jokaisella pelipaikalla on nopeutta. Houston on muuten pelannut koko sarjan nopeimmalla pacella tähän mennessä.
Jos nähty oli Gordonin taso, niin kiitos ei.... Sinänsä eihän Rockets ihan sarjataulukon osoittaman huonolta joukkueelta vaikuta. Idässä en usko että olisi ihan pohjilla. Kevin Porter Jr retosteli etukäteen merkanneensa tämän pelin kalenteriin vielä katkerana Cavsille.
No kyllähän Gordon tietysti auttaisi, mutta ei tietenkään mikään sateentekijä olisi. Cavsissa joutuisi myös tarkempaan rooliin, niin ei pelaaminen olisi ihan niin holtitonta mitä nyt nähtiin.
Porter Jr oli kai merkannut pelin siksi kalenteriin, että näkee vanhoja Cavsin kavereita. Sen jutun otsikko antoi kyllä tuon vaikutelman mitä kirjoitit.
Ennen kun ihan täydellisesti dumataan koko joukkue niin huomauttaisin kattomaan noita vaparimääriä. Rocketsille annettiin ekalla puoliskolla 29 vaparia ja sitten toisella 4. Tämmöset pelit syö miestä ihan helvetisti kun ei voi luottaa siihen mitä seeprat tekee.
En saanut pelistä sellaista kuvaa, että Cavsille olisi puhallettu jotenkin helposti virheitä edes ekalla puoliajalla. Ekalla puoliajalla puolustus oli vaan niin heikkoa, että Cavs oli jatkuvasti myöhässä tilanteista ja rikkomassa layupeissa. Ekalla puoliajalla myös Cavsin penkiltä tultiin intoa puhkuen, mikä johti siihen että esim. Davis sai toisella neljänneksellä 4 virhettä alle kolmessa minuutissa. Myös Stevens sai kolme virhettä pariin minuuttiin.
Mutta jos Cavs ei hanki vahvistuksia trade deadlinella, niin mahdolliset play-inn/playoff -pelit tulevat näyttämään Garlandin ja Laurin kanssakin siltä mitä parissa viime pelissä on nähty. Eli korinteko pirun tuskaista ja puolustus ei toimi samaan tapaan kuin alkukaudesta.