Koripallo.com

Detroit Pistons 2010-2011

Viestejä
387
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Gheorghe sanoi:
Kesäliigapeleistä sen verran, että Dwayne Jones ei ole saanut käytännössä yhtään peliaikaa ja Plaisted on näyttänyt kakkoskierroksen varaukselta. Hidas ja melkoisen pehmeä. Plaisted on myös saanut melko vähän peliaikaa, kun Jerebkoa on peluutettu jostain kumman syystä sentterinä. Toivoisin, että Plaisted saisi vielä yhden tsäännssin ennen kuin hänet passitetaan takaisin Eurooppaan. Joten isoja miehiä ainakaan omasta kesäliigarosterista ei löydy. Missä Cheick Samb on?

Andre Owens ja Sean Singletary ovat mahdollisia kolmansia pelintekijöitä, jos ketään veteraania ei löydy. Molemmilla on avunsa, Owens ehkä kookkaampana ja varmempana olisi parempi valinta. Tulokkaista enempi juttua myähemmin.
Jerebko on yllättänyt ainakin minut kesäliiga esityksillään sekä valmiilla fysiikallaan. Kolmesta tulokkaasta ehdottomasti parhaat valmiudet puolustaa 4-paikan vastustajia. Hyökkäyspäässä ei tosin juuri korinalusliikkeitä ole ja hyppyheitto lähtee todella matalalta. Plaisted lienee edelleen jossain määrin puolikuntoinen loukkaantumisensa jäljiltä --> Euroopan ihmemaa kutsuu

Käsittääkseni Knicks heivasi(GMtm) Sambin, joten pitäisi olla vapailla markkinoilla. Ei tosin mitään todellista apua varmaan toisi mutta itse ainakin pidin aikanaan kaverista.

Washingtonin signaaminen alkaa käydä paremmin järkeen Afflalo-traden jälkeen. Kotleettinen kaveri, jonka pitäisi olla myös suht hyvä puolustaja. Se riittänee niinä 300 minuuttina, mitkä kaveri tulee kauden aikana saamaan.

Kesäliigan pelintekijöistä ei ole jäänyt mitään muistikuvia. Stuckeyn ja Bynumin takana ei kuitenkaan ole luvassa kuin pyyhkeenheilutusta jos rosteriin päätyvät.
 
Viestejä
3 106
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

OG sanoi:
Et pääse kuitenkaan ihan noin helpolla.

Olet jo vuosia käyttänyt tuota 'miksi vaivauduin' vapaudu vankilasta korttia, kun tosiasia on että tuossa niinkuin monessa muussa jutussa on totuuspohja ja siksi riehuitkin kunnes päätit maksaa takuut ja lähteä menemään. On yleisesti tiedossa Rasheed Wallacen ja Ben Wallacen nykyinen jama eli tämä ei ole mikään mielipide/trolli.

No selevä. Ei tässä mitään järkeä ole, koska olet monesti kirjoittanut, että sinua eivät tosiasiat kiinnosta, etkä niillä ikinä mielipiteitäsi perustele. Minusta se on trollin määritelmä.

Ensin pitäisi tajuta, mitä yrität sanoa.

OG sanoi:
Nalle Wallace on vain varjo Blazers aikojen Rasheed Wallacesta, ja Ben Wallacen prime aika oli juurikin vuonna 2004, sen jälkeen mies on mennyt alaspäin ja nyt ollaankin jo tässä tilanteessa. Rasheed Wallace vuonna 2006-2008 on NBAn yliarvostetuin pelaaja koskaan ja on myös inhottavimpia pelaajia käyttäytymisensä puolesta (talking about faker/gangsta).

Eli pelaajien taso putoaa, kun he vanhenevat ja kärsivät loukkaantumisista. Kiitos tiedosta. Ja noita inhottavia pelaajia, feikkeri-gängstoja on sinun kriteeriesi mukaan muutenkin kaikki muut paitsi Shaq, Antoine Walker ja Marbury, joten sitä en oikein voi kommentoida. Eikä tällä palstalla taida olla ketään, kuka olisi aidompi känksteri kuin sinä, joten voit ihan vapaasti päättää, kuka on faker ja kuka aito. Ei kiinnosta pätkääkään.

Juu, Wallace pelasi Detroitissa pienemmässä roolissa kuin Portlandissa, ja heitti enemmän kolmosia suhteessa korin alla vietettyyn aikaan, mikä oli joskus pirun turhauttavaa. Erinomainen post-puolustaja, loistava heittäjä (yksi parhaista isoista miehistä kolmosviivan takaa koskaan) ja hyvä joukkuepelaaja. Tämän kauden osalta motivaatio oli varmasti kadoksissa suuren osan ajasta, ja peli oli välillä niin paskaa, että olisin penkittänyt koko miehen. Mutta loukkaantumisiakin oli.

En halua sanoa, että RWallace on paras ja ihanin, koska toisin kuin sinä, olen kykenevä näkemään pelaajien hyvät ja huonot puolet. Wallace oli tärkeä pelaaja erinomaisessa joukkueessa vielä toissa kaudella. Ja Rasheedista tulee olemaan Bostonille enemmän hyötyä ensi kaudella kuin esmes Marburysta oli.

Miten "yliarvostettu"-väitetty voi kommentoida? Joku arvostaa jotain pelaajaa enemmän, toinen vähemmän. Sanoisin, että Wallace on "aliarvostettu", jos tosiasioita (kuten joukkueen menestystä ja henkilökohtaisia tilastoja) verrataan sinun vaahtoamiseesi.

Enkä ole kertaakaan väittänyt, että Ben Wallace olisi tällä hetkellä edes "hyvä" pelaaja. Loukkaantumiset ja vanhuus tekivät työnsä nopeasti.

En oikein ymmärrä, miksi sinun piti tulla tänne huutelemaan, että molemmat ovat vitun paskoja ja feikkejä, kun on selvää, että kumpikin on uransa ehtoopuolella.

Ihan sama olisi, jos kirjoittaisin, että Shaq on vanha ryhävalas, joka on vain varjo vuoden 2000 Shaqista. Ei sitä ihravuorta ole kiinnostanut puolustaminen enää vuosiin, eikä jalka liikahtaisi enää muutenkaan. Mitä tuohon voi vastata? "No ei oo mutta ite oot ja oot tyhymäkin". (Pliis, älä vastaa tähän, en tarkoittanut sitä oikeasti. Tajuathan?)
 
Viestejä
965
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

http://sports.espn.go.com/nba/columns/story?columnist=stein_marc&page=Chatter-090714

Eli Dallasin lisäksi myös Detroit on kiinnostunut vauvan palveluksista. Valitettavasti Pistonsilla ei ole varaa tarjota kuin 4 miljoonan sopimusta, tämän Celtics monien eri lähteiden mukaan matchaisi.

Oikeastaan, en ymmärrä miksi Dumars edes haluaisi Davisia joukkueeseensa, sillä hänellä on jo kaksi isoa laitahyökkääjää ja vain yksi sentteri. Maalaisjärjen mukaan olisi viisaampaa signata 4 miljoonalla uusi sentteri, sillä Kwame ei ole ihan sitä liigan elittiiä.
 
Viestejä
3 106
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Chris Wilcox Detroitiin, kaksi vuotta ja kuusi miljoonaa. Ehkä paras (lue: lupaavin) saatavilla olevista kavereista, mutta mietinpähän vaan, kannattiko Afflalon dumppaus tämän vuoksi. Enpähän ainakaan joutunut puhumaan norjaa posliinipuhelimeen, jonka olisi aiheuttanut jompi kumpi näistä jätkistä.

drew-gooden1.jpg


glendavis.jpg


Wilcox sopii siinä mielessä hyvin muottiin, että on ikuinen lupaus, jolla pitäisi olla aika paljon todistettavaa kaikille. Pari kautta sitten (06-07) pelasi Seattlessa hyvää korista (13,5/7,7), joten räkäkoreja ja vasaradonkkeja ainakin on odotettavissa. Ei tunnettu puolustuksestaan, mikä tarkoittaa sitä, että Detroitin aloitusviisikon pelaajista neljä "ei ole tunnettu puolustuksestaan". Eeeeeeetroit Basketball.

Toivottavasti ensi kaudella sitten juostaan. Viisikko Wilcox-Villanueva-Prince-Gordon (Hamilton loukkaantuu joko fyysisesti tai syvästi)-Stuckey pystyisi vauhtipeliin kyllä. Paitsi että: Stuckey EI OLE POINTTI.

Isoa heitontorjujaa ei sitten saatu, eikä varmaan enää olla saamassakaan. Kwame on se puolustava sentteri (lue: ei osaa tehdä koreja) ja Wilcox hyökkäävä (ei osaa puolustaa). Yksi iso varmaan hankitaan vielä rosteriin, toivottavasti Cheick Samb.

Paljon kysymysmerkkejä ensi kautta koskien. Saas nähdä. Hyvä fiilis on ainakin sen takia, että kasassa on mielenkiintoinen nippu pelaajia, eikä enää samoja vanhoja kurttunaamoja. Toivottavasti muutama voittokin tulee sarakkeeseen.
 
Viestejä
1 006
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Gheorghe sanoi:
Paljon kysymysmerkkejä ensi kautta koskien. Saas nähdä. Hyvä fiilis on ainakin sen takia, että kasassa on mielenkiintoinen nippu pelaajia, eikä enää samoja vanhoja kurttunaamoja. Toivottavasti muutama voittokin tulee sarakkeeseen.

Kieltämättä mielenkiintoinen tuo Detroitin ensi kauden "ranka". Miettinyt tässä vain, että mikäköhän tuo "ranka" mahtaa tuossa joukkueessa olla. Kuka johtaa kentällä ja kentän ulkopuolella? Kyllähän tuolla rosterilla voi periaatteessa saada jotain hyvääkin aikaan, mutta jonkun/joidenkin on otettava johtajan rooli - ja Kuesterin täytyy olla oikeasti pätevä valmentaja.

Dumarsin taannoiset puheet suurista muutoksista näyttävät nyt sitten tältä.
 
Viestejä
2 459
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Välikevennys

RIPrvOm.jpg
 

Koripalloanalyytikko #1

Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Todellakin samaa mieltä. Pudotuspelipaikka olisi Detroitille hyvä saavutus ensi vuonna, niin uusiksi on pelaajisto ja todennäköisesti pelifilosofiakin mennyt.
 
Viestejä
965
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Bill Simmons kävi läpi NBA:n off-seasonin tähän hetkeen saakka. Alla pätkä hänen ajatuksiaan Pistonsista, jotka valitettavasti kuulostavat melko todenperäisiltä:

Joe Dumars. In the span of 14 months, he hired the wrong coach (Michael Curry), overpaid the wrong bench guys (Kwame Brown and Amir Johnson), traded the wrong star too early (Billups, who would have netted more than just an expiring cap figure near the deadline), extended the wrong star too early (Rip Hamilton), overrated the wrong young guy (Rodney Stuckey, who might not even be a point guard), threw away the wrong season (2008-09, when the East was more wide open than we thought), then made it up to Pistons fans by saying, "I just spent $94 million on two guys who will never make an All-Star team!" Shouldn't you be worried when your top five guys (Ben Gordon, Charlie Villanueva, Hamilton, Stuckey and Prince) are all perimeter guys who don't rebound, play inside or make other guys better?

Oikeastaan olen samaa mieltä jokaisesta syytöksestä yhtä lukuunottamatta. Rip Hamilton ansaitsi pidemmän sopimuksen, Dumars ei vain osannut rakentaa joukkuetta, jossa Hamiltonista olisi saatu paras hyöty irti. Kaiken kaikkiaan koko Pistons-konsepti toimi aika lailla erinomaisesti ennen Billupsin treidaamista ja mielestäni Dumars aloitti uudelleenrakentamisen muutamaa vuotta liian aikaisin.

Tässä Simmonsin artikkeli kokonaisuudessaan: http://sports.espn.go.com/espn/page2/story?page=simmons/090728
 
Viestejä
387
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Tykkään kyllä kaverin tyylistä kirjoittaa mutta harvemmin olen samaa mieltä asioista. Simmons on jossain määrin Pistons-hater, varmaan juontaa juurensa jo 80-/90-luvun taitteeseen. Miehellä on myös muita inhokki-joukkeita ja -pelaajia, joista saa kuulla vain negatiivisia asioita.

Curryn palkkaamista on helppo kritisoida nyt mutta ei BS tainnut viime kesänä sitä ennustaa?

Miten Dumars on yliarvioinut Stuckeyn? 23-vuotias kaveri, jossa on potentiaalia vaikka mihin.

Miksi Villanueva tai Gordon ei voi päästä tulevaisuudessa all-stars joukkueeseen? Ja mitä ihmeen väliä vaikkei pääsisikään? Ja miksi viime keväänä Simmons kirjoitti Gordonista kuin tämä olisi MJ:n reinkarnaatio?

Shouldn't you be worried when your top five guys (Ben Gordon, Charlie Villanueva, Hamilton, Stuckey and Prince) are all perimeter guys who don't rebound, play inside or make other guys better?
Tottakai mutta ottamatta kantaa alleviivattuun, mikä on ero viime vuoden jengiin? Enemmän Stuckey ja Villanueva sisällä pelaavat kuin Billups ja Sheed...


En edelleenkään lähde sanomaan olivatko tämän kesän hankinnat hyviä vai huonoja. Se selvinnee seuraavan puolen vuoden sisällä...
 
Viestejä
3 106
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Täytyy taas vaihteeksi kompata D-troitia. Lisään vielä tuohon Simmonsin höpinään:

"I just spent $94 million on two guys who will never make an All-Star team!"

Kuka ennusti, että Billups (vm. 2002), Ben Wallace (vm. 2000), Hamilton (vm. 2002) ja Prince (kun hänet varattiin 2002) pääsisivät kaikki all-star-otteluun? Never say never, ihihihii.

Toisessa ketjussa mainittiinkin jo, että Big Ben palaa Detroitiin vuodeksi. Pelillisesti todennäköisesti täysin merkityksetön siirto, mutta ainakin Ben osoittaa Detroit-faneille, että kiintymys joukkueeseen (ja faneihin) on aitoa ja että hänen oikea kotinsa on Detroit. Mahtaako olla johtajaksi nuorelle joukkueelle? Vaikea sanoa, sanoo ainakin usein "ya know", ja pystyy ainakin näyttämään, mitä tarkoittaa asennoituminen puolustamiseen.

Lisäksi kaikki tänä vuonna varatut pelaajat saivat sopimukset. Dayelle taulukkosopimus, Summersille ja Jerebkolle kaksivuotinen paperi. Joten tässä olisi joukkue tällä hetkellä:

R. Stuckey/W. Bynum
R. Hamilton/B. Gordon
T. Prince/D. Summers/A. Daye
C. Villanueva/J. Maxiell/J. Jerebko
C. Wilcox/K. Brown/B. Wallace

Deron Washingtonin sopimustilanne on epäselvä. Ennen kesäliigaa huhuiltiin, että miehellä olisi jo sopimus, mutta virallista vahvistusta en ole nähnyt. Lisäksi uskon, että leirin jälkeen joukkueeseen kiinnitetään vielä kolmas pelintekijä, kenties joku kesäliigan jampoista: Sean Singletary tai Jeremy Pargo. Ainakin jos Washington ei ole rosterissa.
 

Koripalloanalyytikko #1

Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Gordon tuskin tuli joukkueeseen ollakseen taas kerran kuudes mies. Avaukseen ja RIP vaihtopenkille?
 
Viestejä
3 106
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Koripalloanalyytikko #1 sanoi:
Gordon tuskin tuli joukkueeseen ollakseen taas kerran kuudes mies. Avaukseen ja RIP vaihtopenkille?

Pitäisi kysyä Kuesterilta ja Dumarsilta. Viime kauden itkuraivareista päätellen Hamiltonin penkittäminen on poissuljettu vaihtoehto. Tämä jättää Gordonin aloittamiselle kaksi mahdollisuutta: Hamiltonin vaihtaminen aloitustason sentteriin tai kirottu small ball.

Jos Hamiltonia ei vaihdeta, nähdään small ballia todennäköisesti melko paljon, ainakin otteluiden loppupuolella ja tappiolla ollessa. Silloin voisin kuvitella Detroitin pelaavan viisikolla Stuckey-Gordon-Hamilton-Prince-Villanueva/Wilcox. Toinen vaihtoehto on peluuttaa Gordonia ja Hamiltonia takakentällä, ja antaa Princen hoitaa pelin tekeminen. Tässä kuviossa Villanuevan voisi jättää nelospaikalle, ja jonkun ison keskelle. Mutta tämä siis vain pelien loppuhetkillä tai muuten lyhytaikaisesti.

Ja mielestäni noista vaihtoehdoista selvästi paras olisi vaihtaa Hamilton pois pois postin tieltä.
 
Viestejä
965
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Koripalloanalyytikko #1 sanoi:
Gordon tuskin tuli joukkueeseen ollakseen taas kerran kuudes mies. Avaukseen ja RIP vaihtopenkille?

Kuesterin mukaan Gordon tulee penkiltä:

Kuester said Hamilton will resume his role as a starter and Gordon will come off the bench most nights.
http://www.detnews.com/article/20090808/OPINION03/908080316/1127/rss13
 
Viestejä
1 006
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Big Ben takaisin Detroitiin, 1,3 miljoonaa / 1 kausi. Halvalla kelpo lisä joukkueeseen, joka kärsii puolustusvoiman puutteesta. Wallace on harkinnut jo lopettamista ja kärsinyt loukkaantumisista sekä inspiraation puutteesta, mutta toivottavasti vanhaan joukkueeseen palaaminen vielä innostaa sen verran miestä, että hänestä on jotain hyötyä.
 
Viestejä
1 233
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Gheorghe sanoi:
Ja mielestäni noista vaihtoehdoista selvästi paras olisi vaihtaa Hamilton pois pois postin tieltä.

Tämä olisi se luonnollinen ratkaisu, mutta sopaarin uusimisen jälkeen homma on hankalaa. Dumarsin toiveena olisi varmasti saada joku n.25 vuotias kaveri, joka ei pelaa samaa paikkaa Gordonin ja Villanuevan kanssa, mutta jostakin pitäs löytää sellanen. Missäs ois lista ylipalkatuista pelimiehistä, joista joukkueet haluaa päästä eroon? Tai ylipäätänsä joukkueet, jotka ois valmiita ottamaan vastaan tollasen sopimuksen näinä aikoina?

Smool bollia Georghe, ja paljon kiukuttelua peliajasta ja "lack of respectistä" joko Hamiltonilta tai Gordonilta.
 
Viestejä
387
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Gheorghe sanoi:
Kuka ennusti, että Billups (vm. 2002), Ben Wallace (vm. 2000), Hamilton (vm. 2002) ja Prince (kun hänet varattiin 2002) pääsisivät kaikki all-star-otteluun? Never say never, ihihihii.
Sen verran joutuu viilaamaan pilkkua, että Prince ei kyllä ole all-star pelissä ollutkaan. ahihih!


Hillomunkki sanoi:
Smool bollia Georghe, ja paljon kiukuttelua peliajasta ja "lack of respectistä" joko Hamiltonilta tai Gordonilta.
Tämähän se on se kauhuskenaario varmasti jokaisen joukkuetta kannattavan mielessä. Gordon on sanonut olevansa valmis tulemaan penkiltä, mutta sanoihan Iversonkin kaikki oikeat asiat vielä lehdistötilaisuudessa. Aika näyttää.



Wallacen paluulle iso peukku. Pukukopissa ei ole ikinä liikaa veteraanijohtajuutta.

Johtuneeko pitkästä kesästä vai mistä, mutta mielenkiintoa tulevaa kautta kohtaan alkaa olla ihan kiitettävästi. Detroitin lisäksi seurattavien joukkueiden listalla on tällä hetkellä ainakin Spurs, Bucks ja Thunder. Talvella odotettavissa taas selvä nousu torrent-latauksien määrässä ja sitäkin selvempi lasku kaikennäköisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä.
 
Viestejä
308
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Deron Washington, 2008 vuoden 2. kierroksen varaus Detroitilta kahden vuoden sopimuksella pistonseihin.
Peliaikaa ei luultavasti ole tulossa paljoa sillä Stuckey/Bynum näyttivät erittäin lupaavalta pointti kaksikolta viime vuonna.
http://basketball.realgm.com/src_wiretap_archives/61073/20090810/deron_washington_signs_two_year_deal_with_pistons/
 
Viestejä
3 106
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Washingtonhan ei ole pointti, vaan 2/3-paikan pelaaja. Dumars näkee hänessä ehkä Arron Afflalon korvaajan: atleettinen, kykenee puolustamaan nopeita ja vahvoja pelaajia. Lisäksi kolmonen uppoaa ainakin nurkasta, ja mies voi rykäistä donkin jos toisenkin, mikäli pääsee juoksemaan nopeita.

Kakkospaikalla enemmän peliaikaa saavat kuitenkin Hamilton ja Gordon, ja kolmospaikalla ainakin Prince, joten Washington kamppailee peliajasta lähinnä DaJuan Summersin ja muiden kolmospaikalla pelaavien tulokkaiden kanssa.

Ilmeisesti kolmospointtia ei hankita, joten varamies napataan tarvittaessa NBDL:stä.
 

TOP

Viestejä
1 197
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Aika mielenkiintoista että Ben Wallace saa 1,3 miljoonaa ja Vauva Davis 3,15 miljoonaa.
 
Viestejä
308
Vs: Detroit Pistons 2008-2009

Gheorghe sanoi:
Washingtonhan ei ole pointti, vaan 2/3-paikan pelaaja. Dumars näkee hänessä ehkä Arron Afflalon korvaajan: atleettinen, kykenee puolustamaan nopeita ja vahvoja pelaajia. Lisäksi kolmonen uppoaa ainakin nurkasta, ja mies voi rykäistä donkin jos toisenkin, mikäli pääsee juoksemaan nopeita.

Kakkospaikalla enemmän peliaikaa saavat kuitenkin Hamilton ja Gordon, ja kolmospaikalla ainakin Prince, joten Washington kamppailee peliajasta lähinnä DaJuan Summersin ja muiden kolmospaikalla pelaavien tulokkaiden kanssa.

Ilmeisesti kolmospointtia ei hankita, joten varamies napataan tarvittaessa NBDL:stä.

Voi juma nyt kyllä sekotin johonkin muuhun pelaajaan..
Saakohan muuten 2nd roundilla valittu Summers enemmän peliaikaa kuin 15.pick Daye, ainakin kehonsa puolesta ei valmis taida olla. Joo kolmos pointtia ei taida Pistons tarvitakkaan, antaa kolmikon Summers/Daye/Washington taistella backup ja 3. SF paikasta. Gheorge, pystyykö Summers pelata 4.paikkaa ja mahtaako Jerebko saada peliaikaa?

Pistons julkistanut eilen veteraani valmentaja Brian Hillin apuvalmentajakseen.
http://sports.espn.go.com/nba/news/story?id=4389393
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös